Tästä oli jo aloitus, mutta kerron omasta äidistäni

Jostain syystä äitini on ollut mielessäni, vaikka en häneen ole ollut yhteydessä kolmeen vuoteen.

Lapsena äitini oli avioliitossa yksin, hän huolehti lapsista yksin, mikä tietysti aiheutti sen, että hän käytti remmiä paljon.
Olin kuusivuotias kun lopetin itkemisen kivusta. Me saimme isoveljen kanssa remmiä niin paljon.

Hän antoi tukkapöllyä niin, että minulla jolla oli vaaleat pitkät paksut hiukset, irtosivat tuppoina lattialle kun niitä harjattiin.

Hän löi remmillä isoaveljeäni niin ettei hän pystynyt istumaan, söi seisailtaan.

Isoveljeni tappoi itsensä murrosiässä. Hänellä oli vaikea masennus ja hänellä puhkesi skitsofrenia. Äitini halveksi häntä mielisairauden vuoksi eikä suostunut enää puhumaan veljeni kanssa.

Äitini halveksi minua koska kirjoitin paljon. Äitini itse oli hyvä kirjoittamaan, hän haaveili kouluttautumisesta, mutta ei päässyt sen takia koska teki lapsia.
Hän oli jumissa avioliitossa eikä edes itse halunnut lapsia, niin hän sanoi. Isäni pakotti hänet tekemään lapsia.

Äitini poltti päiväkirjojani, haukkui minua kirjoittamisesta, istui tuntikausia edessäni ja kertoi miten halveksuttava olen, kunnes lopetti koska en enää vastannut.
Soitin pianoa, äitini heitti samaan takkaan nuottini.

Kun muutin kotoa, äitini haukkui minut huoraksi suvun edessä.

Olen 35-vuotias.
En ole puhunut äitini kanssa sen jälkeen, kun hän kielsi apunsa minulta.
Olin ahdingossa, olin muuttanut uudelle paikkakunnalle lapseni kanssa, ja pyysin heiltä 40 euroa. Minulla ei oikeasti ollut kuin senttisiä joista kaavin maitorahat. Palkkapäivään oli kaksi viikkoa.
Itkin ja pyysin.
En saanut.

Minä en pyytänyt tulla tähän maailmaan. Minä en olisi halunnut tätä elämää.
Kaikilla muilla on perheet. Kaikilla on äidit ja isät. Jouluna kaikilla on oma perhe joka antaa lahjoja ja joiden luo voi mennä.
Joittenkin äidit kyselee kuulumisia, osallistuu lastenlasten hoitoon.

Olkaa kiitollisia te, joilla on suhde vanhempiin ja appivanhempiin.
Olisi se edes jonkinlainen.
Minä kärsin kovasti, koska minäkin haluan perheen ympärilleni niin kipeästi.
Minä haluan isän ja äidin jonka kanssa soitella ja jakaa kuulumisia.
Minä haluan joulun perheen kanssa.
Antaisin siitä mitä tahansa.

 

:hug:

 

Ymmärrän perheen kaipuusi, minä, jonka isä kuoli kun olin 20 v ja äiti ollessani 30 v. Nyt kun itsellä on pienet lapset, niin kaipuu on kauhea. Mummu ja pappa ovat vaan hauta, jolle viedään kynttilä. Äitiä varsinkin olen kaivannut usein.

 

:hug:

 

:hug:

 

:'(

Aloin itkemään.. ihan oikeasti.
Minä myös olen katkaissut välini täysin perheeseeni ja samalla meni oikeastaan koko suku.
Ymmärrän siis varsin hyvin kaipuusi perheeseen. Minäkin kaipaan.. kipeästi.. vaikka en sitä oikein suostu myöntämään edes itselleni kuin tälläisinä harvoina hetkinä.

 

Ymmärrän perheen kaipuusi, minä, jonka isä kuoli kun olin 20 v ja äiti ollessani 30 v. Nyt kun itsellä on pienet lapset, niin kaipuu on kauhea. Mummu ja pappa ovat vaan hauta, jolle viedään kynttilä. Äitiä varsinkin olen kaivannut usein.

*halaus*
Otan osaa, lohdutan vain että äitisi varmaan oikein hellin silmin katselee sinua ja lapsiasi.

 

laitoit että haluat perheen kanss ajoulua viettää? onhan sinulla lapsi? leipokaa yhdessä. sytyttäkää kyntiilöitä, käyk ää myöhään ilallla kävelemässä hautausmaalla (on muuten aivan ihana paikka, se kynttilöiden paljous) Pelatkaa yhdessä jotain lauta peliä. Syökää riisipuuroa (ei ole kallista). luette illalla pitkän iltasadun.

 

Vaikka ei paljon lahjoja olisi, niin lapsi muistaa joulun ja sen tunnelman, ei lapsi muista mitä lahjoja on saanut vaan että oli hyvä olla.

 

Kurja tarina ja olen pahoillani puolestasi ja veljesi puolesta, mutta ei kaikilla muillakaan ole kunnolllista isää ja äitiä eikä lapsilla isovanhempia. Siis rakastavia ja välittäviä ja hoitavia.

Ei meidän lapsille tule lahjoja kuin ne, mitä itse ostamme, korkeintaan kummeilta
Perhe meillä silti on, tämä miehen ja minun perustama ja olen onnellinen siitä.

 

Omaa vaikeaa lapsuuttaan ei valitettavasti voi muuttaa, mutta ketjun voi katkaista ja tarjota omille lapsilleen jotakin paljon parempaa - lämpöä, läheisyyttä, ymmärrystä ja rakkautta. Olemalla hyvä äiti ja jonakin päivänä ehkä ihana isoäiti annat itsestäsi jotakin arvokasta, joka muuttaa maailmaa omien lastesi ja lastenlastesi kohdalta. Sinä annat heille rakkautta, arvostusta ja huolenpitoa ja todennäköisesti he oppivat antamaan näitä samoja asioita läheisilleen ja muille kanssaihmisilleen.

Niiden asioiden kanssa, joita emme pysty muutamaan, on vain opittava elämään. Ne on hyväksyttävä osaksi omaa elämää ja suunnattava energia sellaisiin positiivisiin asioihin, joihin todella voimme vaikuttaa. Antamalla lapsille hoivaa ja turvaa voi maailmaa muuttaa ainakin palasen verran., jotta muut lapset eivät joutuisi kokemaan samaa kuin sinä olet kokenut.

:hug: Hyvää Joulun aikaa sinulle!

 

Huh, olipas tekstiä..Tuli kyllä paha mieli, että tuollaisia äitejä on olemassa. Miten voi kohdella lapsiaan noin? Miten voi halveksia tyttärensä kirjoittamista tai pianon soittoa? Sellaisista asioista, mistä itse pakahtuisin ylpeydestä.

Voimia ap:lle <3

 

Voi kuinka kamala lapsuus, mutta itse sen tiedostat ja toivottavasti haluat paremman lapsillesi. Oliko teidän paha raha-tilanne kauan sitten vai lähiaikoina? Rakkaus on kaikkein tärkeintä ja sen vuoksi emme annakkaan lapsillemme kuin yhdet joululahjat, että oppivat arvostamaan perhettä, läheisyyttä ym jouluna ei vain niitä lahjoja.