TÄNÄÄN Liv D: Vanhemmuus pilasi elämäni (klo.22.00)

Loppukaneettina sen verran, että eipä kukaan oikein osannut auttaa/tukea minua lapsena/nuorena, kun ei ollut edes nimeä olemassa sille, mikä olen. Toivottavasti nykypäivänä samassa tilanteessa olevat saavat vapauden olla omanlaisiaan. 1900-luvun lopussa, suomalaisessa pikkukylässä se ei ollut "sallittua".

 

Mua kyllä kiehtoo miksi hankitaan lapsia jos ei koeta sitä elämäntehtäväksi.

Mitäs sitten tehdään kun lasten pitäisi itsenäistyä? Kuollaan, vai?

no, itseasiassa, evoluution kannalta vastaus on tyly kyllä

 

kertoo varmaan niistä ihmisistä, jotka ei ikinä kasva aikuisiksi - itsellä pitää olla kaikki helppoa ja kivaa eikä haluta ottaa vastuuta toisesta ihmisestä.

No, ei tuo minusta sinällään vastuunkantamisesta kerro, tai kantamattomuudesta. EI elämä ilman lapsiakaan takuulla aina ole helppoa, mutta.... KYLLÄ omat lapset kaivaa ihmisestä esiin usein sen raadollisimman, mustimman puolenkin. Elämä lasten kanssa ON opettanut, että viha ja rakkaus todella ovat hyvin lähekkäiset tunteet, eivät suinkaan toistensa vastakohdat.

Minä voin ymmärtää jollain tasolla täysin, jos joku sanoo, että lapset ovat tavallaan pilanneet heidän elämänsä.... Lapset eivät ole ns pilanneet minun elämääni, mutta he ovat aika ajoin saaneet minut inhoamaan elämääni ja itseäni. Silti he ovat antaneet minulle enemmän kuin mikään muu, joskin ovat ottaneetkin. Kyllä kuulkaa vanhemmuus tuntuu, eikä aina miltään kivalta pelkästään. Mutta se on elämää täysimmillään, siinä huonossakin hetkessä, umpisuossa tarpoessa. Minä sanoisin, että vanhemmuus on minun elämäni vaikein juttu. Mutta en sano tätä nyt negatiivisessa mielessä, joskin muutamia päiviä vaihtaisin kyllä pois.
Ja en aio katsoa ohjelmaa, se kun ei näy meillä. Mutta jos se näkyy netin kautta, niin sitten voin katsoakin.

 

Loppukaneettina sen verran, että eipä kukaan oikein osannut auttaa/tukea minua lapsena/nuorena, kun ei ollut edes nimeä olemassa sille, mikä olen. Toivottavasti nykypäivänä samassa tilanteessa olevat saavat vapauden olla omanlaisiaan. 1900-luvun lopussa, suomalaisessa pikkukylässä se ei ollut "sallittua".

 

Loppukaneettina sen verran, että eipä kukaan oikein osannut auttaa/tukea minua lapsena/nuorena, kun ei ollut edes nimeä olemassa sille, mikä olen. Toivottavasti nykypäivänä samassa tilanteessa olevat saavat vapauden olla omanlaisiaan. 1900-luvun lopussa, suomalaisessa pikkukylässä se ei ollut "sallittua".

Aseksuaalinen assi (= minulla on aspergerin oireyhtymä ).

 

nyt tulee

 

ihanaa, että tästäkin uskalletaan puhua!

 

oliko hyvä jakso?

 

no, itseasiassa, evoluution kannalta vastaus on tyly kyllä

Ei, ei, ei, nyt puhutaan evoluutiosta vaikkei siitä ilmiselvästi kauhean paljoa ymmärretä. Nykytutkimuksen valossa on todettu, että esimerkiksi isoäideillä on tärkeä merkitys lastenlasten menestymisen kannalta. Ei ole sattumaa, että naiset elävät pitkään vaihdevuosien jälkeenkin.

Jotenkin aina väsyttää että EVOLUUTIO ja BIOLOGIA vedetään perusteluksi omille mustavalkoisille palikkanäkökulmille, vaikkei ymmärretä kummastakaan mitään kovin oleellista. Kuten nämä sosiaalidarwinistit sun muut - hoh hoijakkaa.

 

Minulla kesti kolme vuotta tajuta, millaista vastuuta vanhempi kantaa. Sitä huolen määrää, stressaamista jne. ei voi laskea, mitkään käyrät eivät siihen riittäisi...

 

Vanhemmuus ei ainaka mun elämää ole pilannu. Päinvastoin, paljon on ilonaiheita ollu. Vaikka on välillä ollu vaikeeta, niin silti nautin äitiydestä paljon ja myös siitä että, saan olla lapseni kanssa ja nauttia hänen seurastaan .

Mutta, aijon kattoa ton ohjelman, herätti kyllä uteliaisuuden ja mielenkiinnon.

 

Viimeks katoin. Ekaks kaikki naiset kertoi kuinka rankkaa on lasten kanssa, ja lopuks KAIKKI niistä sanoi, että mutta ihanaahan tämä on, en vaihtais mihinkään. Eli on taas niin tekemällä tehty ohjelma.

 

Lasten ei kyllä pitäisi antaa elämälle tarkoitusta. Jos näin tekevät, niin sitten on kyllä jotain pahasti pielessä omassa elämässä. Omaa elämää ei pidä elää lasten kautta.

Kuitenkin siis, kuulostaa kiinnostavalta.

"Jotain pahasti pielessä omassa elämässä, jos lapset antavat elämälle tarkoitusta"???WHAT??

Toi on kyllä yksi sairain mielipide mitä olen tällä palstalla lukenut!huh!

 

no millainen dokumentti oli?

 

Mitäs sitten tehdään kun lasten pitäisi itsenäistyä? Kuollaan, vai?

Sitten eletään SITÄ elämän vaihetta! Miten voit olla noin mustavalkoinen?Äitiys muuttuu.

Kyllä voi täysin antautua lapsilleen,ei siinä mitään pahaa ole-päinvastoin-lapset kasvaa tasaisiksi ihmisiksi koska ovat saaneet äitinsä huomion ja rakkauden. ja sitten kun lapset kasvavat äidin elämässä tietysti tulee muuta; eikö äitinä oleminen vaadi jatkuvaa sopeutumista muutoksiin ja lasten kasvuun??

Onpa täällä lapsellisia kommentteja äitinä olosta, ilmeisesti pelkäätte että hukkaatte itsenne äitiyteen
.tai jotain muuta tosi hassua. Onko poissaoleva ja välittämätön äiti siis parempi,kuin sellainen joka kokee äitiyden ja lapset elämäntehtävänään???

 

Mua kyllä kiehtoo miksi hankitaan lapsia jos ei koeta sitä elämäntehtäväksi.

No voi tyhmyys. Miksi ostetaan ulkovaatteet vaikka halutaan välillä olla sisällä?

 

[QUOTE="Hmm";22411228]Viimeks katoin. Ekaks kaikki naiset kertoi kuinka rankkaa on lasten kanssa, ja lopuks KAIKKI niistä sanoi, että mutta ihanaahan tämä on, en vaihtais mihinkään. Eli on taas niin tekemällä tehty ohjelma.[/QUOTE]

Juuri näin! Eka valitetaan miten kamalaa elämä on ja lopussa kertoivat että rakastavat lapsiaan eivätkä tahtoisi olla enää lapsettomia.
Eli yhtä tyhjän kanssa koko läpinä!

 

Juu, mä katoin tota 5min ja totesin että ei pysty, jos on muksut hommattu ni niistä kannetaan vastuu ja vaikka olis kuinka paskaa välillä ni se jaksetaan läpi. :O Se kohta mitä katoin oli kun se parrakas äijä ruikutti ja valitti/inisi ku inhoo lasten ruokailua ja sit laps oksentaa ni ollaan niin yök ääk hyi Sääliks vaan käy! Olis lasten parempi muualla ku tollasten hirvittävien vanhempien kanssa!

 

Käyttäen lihamyllyä tarpeettomista lapsista saa myös tarvittaessa säilykelihaa. Loppuupahan vinkuminen siihen.

 

Mä luulin että musta tulisi hyvä äiti. Siis että olisin sellainen pullantuoksuinen aktiivinen, pitkäpinnainen äiti. En ole.

Kaikki asiat mitä miehen kanssa on puhuttu lastenhoidosta ja hänen osallistumisestaan siihen on ollut pelkkää sanahelinää ja nyt olen väsynyt, yksinäinen ja uupunut. En syytä tästä lapsiani. Kyllä vaan välillä tuntuu että tämä oli virhe. Väärän ihmisen kanssa otin kantaakseni elämäni tärkeimmän vastuun.

Lapset eivät siis pilaa elämääni sinänsä vaan tämä jatkuva huoli, vastuu. Se etten koskaan voi olla huoleton. En voi tehdä mitään ajattelematta ensin että mites nuo lapset... AINA!!!