Täällä oli joskus avaus aiheesta, miksi kouluun pitää hommata sekä sukset, että luistimet...

ja blaa blaa. Mutta miksi kouluissa pitää edelleen musiikintunnilla opettaa/opetella nokkahuilunsoittoa? Miksi juuri nokkahuilun? Yök mikä vekotin.....

Ja arvostellaanko vieläkin ns. taideaineet, musiikki ja kuvis numeroilla? Miksi, jollei ole sävelkorvaa niin sitä ei myöskään pänttäämällä itselleen saa.

Ihan hölmöä. Ja tämmösiä asioita sitä ihminen pohtii välipäivien kunniaksi.

Onneksi kohta pääsee alemyynneille kun hellu tulee töistä. Siellä se ihmis- ja nokkahuiluviha kasvaa :D
 
No eihän musiikissa tarvita sävelkorvaa tai lauluääntä. Nuotit ja musiikkitermit voi kuka tahansa opetella, ihan niin kuin lukuaineissakin. Ja se nokkahuilun ja kellopelin soittohan on sellaista sopivan helppoa kaikille. Ei vaadi mitään erityistä lahjakkuutta.

Kuvaamataito onkin sitten vähän kinkkisempi ja kaikkein epäreiluin arvostelu on mielestäni liikunnassa.
 
aatoksia
Kyllä taideaineet arvostellaan numeroin. Ja siihen arvosteluun vaikuttaa kyllä muukin kuin luonnonlahjakkuus. Itse en ole koskaan ollut kummoinen piirtäjä, mutta kuviksesta olen saanut jopa 10 yläasteella/lukiossa, koska minulla oli omaperäisiä ideoita, hyvö värisilmö ja sommittelukyky. Musiikissa ei käsittääkseni arvostella vaikkapa lauluääntä, vaan musiikinteoriaa, joten todellakin voi saada 10 vaikkei osaisi laulaa (kuten esim. poikani on saanut).
 
"vieras"
Ei tuolla logiikalla voisi sitten arvostella mitään kun joiltakin puuttuu kielipää ja joiltakin matikkapää ja joiltakin kaikki päät. Tosin liikunnan kohdalla olen sitä mieltä,että kansanterveyden vuoksi olisi syytä pitää sen tarkoitus liikuntamotivaation kehittäjänä ja keskittyä vähemmän kilpailullisiin asioihin. Urheiluseurat ovat sitä varten. Jokainen koululiikunnan traumatisoima liikkumaton aikuinen on menetys yhteiskunnalle.
 
"vieras"
En minä hiihdon tai luistelun opetusta kritisoi, mutta sitä kritisoin että pitää joka vuosi ostaa ne talviurheiluvälineet vaikka harjoituskertoja ei tule kuin muutama. Olisin valmis maksaamaan esim. 50/euroa/lapsi / lukuvuosi siitä että koulu ostaisi ja huoltaisi nuo välineet ja lapset voisivat niitä koululla lainata.

Esim vanhempainyhdistys voisi ylläpitää tätä talviurheiluvälineistöä. Mutta onko kaikille lapsille pakko hommata satasen maksavat murtsikat ja sitten niillä hiihdetään ehkä 3-4 kertaa talven aikana? Joo tiedän että käytettyjäkin saa mutta aika metsästäminen että löytyy oikean pituiset sukset +sauvat + sopivat monot.
 
Hih. Kantele, sitäkin piti sormet verillä veivata... Juu tuo musiikinteoria tietty menee opettelemalla, mutta ne laulukokeet? Ennenvanhaan laitettiin luokan eteen laulamaan...oli sekin ihmislapsen kiusaamista. Muistan kun meidän luokan pojille tuli äänenmurros ja siinä piti vaan vinkua ja möristä kaikkien kuullen....opettaja polki aluksi harmonia (vai mikä se pianonnäköinen poljettava peli onkaan) vauhtiin ja sitten pojat jatkoi ominavuin laulujaan.

Kuvis mullakin oli aina 9, mutta nuo musiikin lauluhommat vähän tökkäsi. Tuli mieleen näitä juttuja kun oli oman 11v pojan arviointikeskustelu koulussa ja olin haljeta ylpeydestä kun opettaja kertoi faktoja, kuinka hyvin koulussa sujuukaan. Ja olen sivukorvalla kuunnelut kun poju kavereineen "ylistää" tuota nokkahuilin soittamista. Olen kertonut heille muistoja omaperäisestä harmonia polkevasta opettajasta :)

Voikun heppu olisi todellakin viisaampi kuin isänsä milloinkaan ja jaksaa opiskella yläasteellakin yhtä ahkerasti. Suurin huolenaihe tuntui olevan, että jos hakee poriin SIOon niin muut pojat jää tänne jyväskylään. Koitin vihjailla, että jospa teillä kaikilla on siinä vaiheessa jotain tyttöjuttujakin vähän mielessä ;)

-Hauskoja tenavia <3
 
"hmm"
meidän lapsilla on 1v ikäeroa, eli menevät peräkkäisille luokille kouluun. olen ajatellu, että kun ostaa yhdet sukset, niillä pärjää jos ei niil ole liikuntaa samaan aikaan
 
Ja kyllä meilläkin koko komppanian sukset pölyttyy vintillä tällä hetkellä, kun ulkona on +7 astetta ja ruohon voisi ajaa.
Mutta koulussa on aina hiihdetty ja hiihdetään nytkin ;)
Onneksi osa lapsista harrastaa jääkiekkoa niin pääsevät halliin harkkoihin ja pelaamaan.

A´vot tuota hiekkashowta vaan lasten ja koirien kanssa....todellakin ihanaa =/
 
Meillä on yhdellä muksulla mahtava systeemi kun lainaavat hiihtämään mennessä välineet kaupungin suksivuokraamosta, eipä tarvii ostaa niitä kamoja yhden-kahden kerran takia, raahata perässä ympäri kaupunkia ja säilöä muutenkin ahtaassa varastossa.
Luistimet meillä on lapsilla kun luistelevat paljon vapaa-aikanaankin, vain kahdella on tällä hetkellä omat sukset mutta eipä hekään oo hiihtämisestä innostuneet pahemmin.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";25307236]En minä hiihdon tai luistelun opetusta kritisoi, mutta sitä kritisoin että pitää joka vuosi ostaa ne talviurheiluvälineet vaikka harjoituskertoja ei tule kuin muutama. Olisin valmis maksaamaan esim. 50/euroa/lapsi / lukuvuosi siitä että koulu ostaisi ja huoltaisi nuo välineet ja lapset voisivat niitä koululla lainata.

Esim vanhempainyhdistys voisi ylläpitää tätä talviurheiluvälineistöä. Mutta onko kaikille lapsille pakko hommata satasen maksavat murtsikat ja sitten niillä hiihdetään ehkä 3-4 kertaa talven aikana? Joo tiedän että käytettyjäkin saa mutta aika metsästäminen että löytyy oikean pituiset sukset +sauvat + sopivat monot.[/QUOTE]

No haloo. Ei ole tullut mieleen että niitä kannattaa käyttää jossain muuallakin kuin koulussa? Kyllä pullamössökakaroille ostellaan pleikkarit ja tietsikat mutta sitten joidenkin luistimien osto on ylivaikeaa ja kallista. Käsittämätöntä. Pistä ne mukulat ulos sen sijaan että annat niitten löllyä telkun ja koneen eessä päivät pitkät.
 
as if, mutta entäs tuo kantele ja nokkahuilu? ugh....
Pojan paras kaveri on myös äärettömän musikaalinen, soittaa kitaraa mennentullenpalatessa, mutta vihaa nokkahuilua ;)
Kanteletta ei oo kenenkään koulussa soiteltu, yhden nokkahuilun (6e) oon ostanut ja sitä ovat vuoronperään käyttäneet :D Meillä kans esikoinen soittaa kitraa ja on aina vihannut sitä nokkahuilua.
 
  • Tykkää
Reactions: tike
[QUOTE="vieras";25307363]No haloo. Ei ole tullut mieleen että niitä kannattaa käyttää jossain muuallakin kuin koulussa? Kyllä pullamössökakaroille ostellaan pleikkarit ja tietsikat mutta sitten joidenkin luistimien osto on ylivaikeaa ja kallista. Käsittämätöntä. Pistä ne mukulat ulos sen sijaan että annat niitten löllyä telkun ja koneen eessä päivät pitkät.[/QUOTE]

Ovatkos sinun lapsesi viime aikoina miten monta kertaa käyneet hiihtämässä ja luistelemassa? Vai miten he niitä välineitä sitten käyttävät?
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle;25307374:
Ovatkos sinun lapsesi viime aikoina miten monta kertaa käyneet hiihtämässä ja luistelemassa? Vai miten he niitä välineitä sitten käyttävät?
No tuskin siellä koulussakaan NYT mennään luistelemaan ja hiihtämään kun siihen ei ole mahdollisuutta. Vai väitätkö että sieltä on tänä talvena vaadittu hankkimaan sukset? Älä viitsi.

Viime talvena kävivät luistelemassa ja hiihtämässä muutaman kerran koulussa ja MONESTI omalla ajallaan.
 
Oli munkin lapsuudessa jo lihavia lapsia ;) Muistan kun se harmoniope teki jonkun radan liikuntasaliin, ja kun oli ensin lempioppilaallaan näyttänyt sata kertaa miten puolapuita kiivetään ja renkaissa roikutaan jne jne...oli meidän muiden vuoro. Luokassa oli todella isokokoinen tyttö ja yksi tehtäväkohta oli mennä sellaisen pukkihevosen alitse. Sen näki jo kaukaa, ettei se lapsi mahdu sieltä, mutta ope hakkasi rumpuun tahtia ja sanoi että sehän menee....ja kiinni jäi. Ei liikkunut eteen eikä taakse ja piti hakea talkkari, joka kampesi sen hevosen ylös ja lapsi saatiin irti....
Eikai nykypäivänä enää tuollaista ole koulussa?
 
Meillä kyllä lapset on käyneet luistelemassa jo monesti tänä vuonna, halleissa on yleisövuoroja ja sit täällä on ihana Parkin kenttä, pienemmillä paikkakunnilla joissa ei hallia ole niin tietty haastellisempaa.
Hiihtömäänkin pääsisi jonkun matkan päähän hiihtoputkeen (vai onkohan se mennyt jo konkurssiin sen viimeisen kerran?) mutta eipä oo yhtäkään noista kiinnostanut.
 
No meillä ei valitettavasti ole tässä lähellä halleja eikä hiihtoputkia. Jos olisi niin varmasti sekä koulu että me itse hyödyntäisimme niitä!
 
[QUOTE="vieras";25307385]No tuskin siellä koulussakaan NYT mennään luistelemaan ja hiihtämään kun siihen ei ole mahdollisuutta. Vai väitätkö että sieltä on tänä talvena vaadittu hankkimaan sukset? Älä viitsi.

Viime talvena kävivät luistelemassa ja hiihtämässä muutaman kerran koulussa ja MONESTI omalla ajallaan.[/QUOTE]

Niin mutta pointti onkin siinä, että se aika, jolloin niitä voi käyttää on naurettavan lyhyt. Ja uskallan kyllä väittää, että täksikin talveksi monessa koulussa vaaditaan hankkimaan sukset. Samahan se on, koska niitä vaaditaan, jos joka tapauksessa ne vaaditaan. En myöskään vastusta verkkareiden, lenkkareiden, uimapuvun, polkupyörän jne hankkimista, koska niitä voi käyttää ihan koska vain.
 
Meillä myös luistelu on enemmän pop, kuin hiihtäminen (tai kanteleensoitto ja nokkis).

Anoppi hommasi mullekin luistimet viime vuonna, että pääsen lasten kanssa jäälle...mutta mielummin olen kengillä siellä, kun luistimet puristaa ja painaa ja varpaita palelee :D
 
Oli munkin lapsuudessa jo lihavia lapsia ;) Muistan kun se harmoniope teki jonkun radan liikuntasaliin, ja kun oli ensin lempioppilaallaan näyttänyt sata kertaa miten puolapuita kiivetään ja renkaissa roikutaan jne jne...oli meidän muiden vuoro. Luokassa oli todella isokokoinen tyttö ja yksi tehtäväkohta oli mennä sellaisen pukkihevosen alitse. Sen näki jo kaukaa, ettei se lapsi mahdu sieltä, mutta ope hakkasi rumpuun tahtia ja sanoi että sehän menee....ja kiinni jäi. Ei liikkunut eteen eikä taakse ja piti hakea talkkari, joka kampesi sen hevosen ylös ja lapsi saatiin irti....
Eikai nykypäivänä enää tuollaista ole koulussa?
Ai kauheeta!
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle;25307437:
Niin mutta pointti onkin siinä, että se aika, jolloin niitä voi käyttää on naurettavan lyhyt. Ja uskallan kyllä väittää, että täksikin talveksi monessa koulussa vaaditaan hankkimaan sukset. Samahan se on, koska niitä vaaditaan, jos joka tapauksessa ne vaaditaan. En myöskään vastusta verkkareiden, lenkkareiden, uimapuvun, polkupyörän jne hankkimista, koska niitä voi käyttää ihan koska vain.
Eli koska suomessa on joinain talvina lyhyt "talvi", jolloin lunta ja jäätä on vain vähän aikaa, olet sitä mieltä että on parempi ettei lapset opettele esim. luistelutaitoa ollenkaan? Mulla taas on ihan toinen katsontakanta. Luistelu on hieno ja tärkeä taito, ja hiihtämään kannattaa mennä aina kun pääsee, vaikka se olis vain 2 viikkoa vuodesta.

Ei koulu vaadi hankkimaan suksia, jos siellä ei olla aikeissa viedä oppilaita hiihtämään. Naurettava väite.
 
[QUOTE="vieras";25307462]Eli koska suomessa on joinain talvina lyhyt "talvi", jolloin lunta ja jäätä on vain vähän aikaa, olet sitä mieltä että on parempi ettei lapset opettele esim. luistelutaitoa ollenkaan? Mulla taas on ihan toinen katsontakanta. Luistelu on hieno ja tärkeä taito, ja hiihtämään kannattaa mennä aina kun pääsee, vaikka se olis vain 2 viikkoa vuodesta.

Ei koulu vaadi hankkimaan suksia, jos siellä ei olla aikeissa viedä oppilaita hiihtämään. Naurettava väite.[/QUOTE]

Ai siis Suomessa on kouluja, joissa ei lapsia viedä ollenkaan hiihtämään?

Miksi luistelu ja hiihto ovat niin tärkeitä taitoja, että "kannattaa mennä aina kun pääsee"? Onhan ne hyvä osata ja mukaviakin, mutta millä tavalla ne ovat niin tärkeitä, että vuodessa kahden kerran takia pitää hankkia suht hintavat välineet, joita ei voi mihinkään muuhun tarkoitukseen käyttää?
 
"luna"
[QUOTE="vieras";25307363]No haloo. Ei ole tullut mieleen että niitä kannattaa käyttää jossain muuallakin kuin koulussa? Kyllä pullamössökakaroille ostellaan pleikkarit ja tietsikat mutta sitten joidenkin luistimien osto on ylivaikeaa ja kallista. Käsittämätöntä. Pistä ne mukulat ulos sen sijaan että annat niitten löllyä telkun ja koneen eessä päivät pitkät.[/QUOTE]

Luistimet ehkä vielä jotenkuten menee, kun on sisähalleja joissa voi luistella ja keinojääratoja aika tiuhaan, mutta mitä hemmettiä suksilla pitäisi tehdä? Lähin latu löytyy jostakin 10 km päästä ja siellä on tarpeeksi lunta ehkä kolme viikkoa talvesta, poislukien nuo kaksi viimeisintä friikkitalvea. Meinaat, että täällä pitäisi säilöä suksia useammallekin henkilölle? Missä? Varasto on täynnä tarpeellisempaa tavaraa.

Ulkona ei voi tällä hetkellä tuosta noin vaan luistella tai hiihtää. Siellä voi pyöräillä, potkulautailla, kiipeillä puissa, liukua liukumäessä, rakentaa hiekkakakkuja, juosta, leikkiä hippaa...

En todellakaan ala säilömään murtsikkasuksia sitä muutaman kerran koulujumppaa varten. Slalomsukset meiltä kyllä löytyy, kun käydään pohjoisessa laskettelemassa. Samaten löytyy kyllä luistimet isommille lapsille ja pulkkaa ja stiigaa joita on helppo käyttää tässä ihan kotipihallamme. Murtsikkasukset ovat turhat, typerät ja niitä ei tähän taloon kyllä osteta. Koulussa saavat sitä kokeilla jos koululla on tarjota välineet ja paikka jossa sitä harrastaa.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle;25307504:
Ai siis Suomessa on kouluja, joissa ei lapsia viedä ollenkaan hiihtämään?

Miksi luistelu ja hiihto ovat niin tärkeitä taitoja, että "kannattaa mennä aina kun pääsee"? Onhan ne hyvä osata ja mukaviakin, mutta millä tavalla ne ovat niin tärkeitä, että vuodessa kahden kerran takia pitää hankkia suht hintavat välineet, joita ei voi mihinkään muuhun tarkoitukseen käyttää?
Milläs viet jos ei ole lunta ja paikkaa mihin viedä? Tarkoitin nyt kumminkin, että jos tänä talvena ei ole hiihtokelejä, niin koulu tuskin vaatii teitä suksia hankkimaan. Jos taas hiihtokelit on, niin olisitte vaan tyytyväisiä että koulu hoitaa sen lasten hiihtämään opettamisen teidän puolesta, kun ette te itse niitä kumminkaan viitsi hiihtämään viedä.

Suksia ja luistimia saa myös halvalla, jos vähän viitsii etsiä. On kirpputoreja ja alennusmyyntejä, tutuilta voi kysellä. Ja joka kylänpahasessa on vähintäänkin jonkinlainen postipalvelu, niin voi hankkia ne luistimet vaikka huuto.netistä halvalla.

No jos sä et itse pidä luistelu tai hiihtotaitoa kumpaakaan minään, niin antaa olla. Taitaa olla pääasia että muksu osaa hakata sitä peliohjainta ja olla poissa tieltä ;)
 
Yhteistyössä