Taas on se aika, kun olen niin onnellinen, että tajusin lähteä...

[eräs yh]

Näitä juttuja kun taas tänäkin joulouna täältä lukee, niin olen kyllä äärettömän onnellinen, että tajusin 3½ vuotta sitten pakata muksun ja kamat autoon ja sanoa avokille goodbye! Eli n. 7 vuotta minäkin kärsin huonossa suhteessa vahvasti narsistisen miehen kanssa, joka kyllä näytti kaikki hullumerkit vuosien varrella...

Eli aivan ihanaa viettää mukavaa joulua ilman palstaesimerkkejä; tappeluita, ryyppäävää ja riehuvaa ukkoa, eikä tarvi pelätä, että joutuu väkivallan tai muun mielivaltaisen kiusan kohteeksi tai lapsen kanssa lumihankeen. Saa tulla ja mennä miten tahtoo, surffata netissä vaikka koko yön, viettää joulunsa kenen kanssa huvittaa ja välttää niitä epämiellyttäviä ihmisiä, eikä kukaan estä mitään tai narise mistään.

Ja mitä enemmän tätä palstaakin lukee, niin aina vaan saa vahvistusta päätökselleen, että en ota enää milloinkaan yhtään miestä vaivoikseni! Paljon helpommalla pääsee! Vaikka välillä tuntuu väsyttävältä olla yksin vastuussa niin lapsesta, kuin taloudestakin, mutta kun mietin sitä toista vaihtoehtoa, että tässä olis joku retale sanelemassa nuotteja tai lyömässä kapuloita rattaisiin jatkuvasti, niin todellakin valitsen mielummin tämän itsenäisen vastuuni. =)

Kyllä yh:n elämäkin vaan voi olla myös ihanaa, kun sen osaa oikein ovaltaa!

 

[Hehhee]

Nii varmaa yh elämä ihanaa..

 

["vieras"]

Nii varmaa yh elämä ihanaa..

No miksi ei voisi olla??

 

["Vieras"]

Minun ei tarvitse pelätä mitään mainitsemistasi asioista. Ihana ukko ollut jo 19,5 v.

 

[Dumle harmaana]

Täällä eräs joka on samaa mieltä. Olen kahden suht pienen lapsen kanssa yksin neljättä vuotta, ja täytyy sanoa, että näin juhlapyhinä sen parhaiten oivaltaa miten onnellista mun elämä on nykyään.

 

[Hehhee]

[QUOTE="vieras";27755170]No miksi ei voisi olla??[/QUOTE]

Taloudellisia vaikeuksia niiku mainittit esim..ei kaikki miehet oo sellasia kun just sun mies mun mies tekee just aamiaista keittiössä ja lähetään kahdestaan lenkille sen jälkeen..en vaihtais ikinä yh elämää.

 

["quu"]

Minä erosin väkivaltaisesta narsistista. Olimme 2v. yhdessä.Nyt odotan että saan lapseni takaisin.On niin yksinäistä.Lapsi on avioliitosta aikaisemmassta suhteesta.Toistaiseksi huostaanotettu minun masennuksen takia.

 

["vieras"]

On sitä olemassa kunnollisiakin miehiä. Harmi ettei niitä riitä kaikille.

 

[5yh]

Aivan samat sanat!! Yksin lasten kanssa on paljon helpompaa.

 

["vieras"]

Taloudellisia vaikeuksia niiku mainittit esim..ei kaikki miehet oo sellasia kun just sun mies mun mies tekee just aamiaista keittiössä ja lähetään kahdestaan lenkille sen jälkeen..en vaihtais ikinä yh elämää.

Sori mutta tämä oli eka kommenttini tässä ketjussa.
Ihmettelin vain miksi yh ei voisi olla onnellinen.
Mulla ei ole tällä hetkellä miestä eikä lapsiakaan.

 

["vieras"]

Niin mutta valitettavasti monesti nainen "tottuu" saamaansa kohteluun ja alistuu henkisesti ettei jaksa pyrkiä eroon..

 

[että semmoinen laiskiainen]

Onnea ja voimia sinulle ap.
Itse jätin avopuolisoni kun lapsemme oli puolivuotias. Kimpassa ehdittiin olla liki 15 vuotta mutta ensimmäiset (ja viimeiset) lyönnit tuli loppuraskaudesta ja heti lapsen synnyttyä. Mies mielestään paljon minua pyhempi ja parempi kun ei vahingoissakaan ota yhtään alkoholia eikä ole koskaan elämässään harrastanut seksiä kenenkään muun kanssa kuin minun (näin ainakin väitti). Minulla ollut yksi poikaystävä ennen häntä eikä ketään hänen jälkeen. Sellainen historia tekee minustaa sunnilleen huoran. Ja se että saatan otttaa jouluaterialla yhden lasin viiniä tekee minusta deekun. Mies ollut työtön kohta 10 vuotta ja saanuty muutamia työpätkiä minun järjestämänä (satun tuntemaan ihmisiä joilla on suhteita). Asui täysin minun varassa, mutta silti oli varaa kyykyttää ja mollata, olla huolissan minun kunnianhimottomuudesta ja laiskudesta. Olen kokoaikatöissä ja palkkarahoillani ostanut ja maksanut asuntoni. Töihin palasin heti äitiysloman päätyttyä. Säälitti laittaa alle 10kk lapsi tarhaan, mutta vaihtoehtoa ei ollut. Päivääkään en ole ollut työtön sen jälkeen kun valmistuin ammattiini 2000 ja sitäkin ennen olin hommissa kaikki lomat + työn ohessa aina kuin vain pystyin.
Nyt huoltajuusriita menossa, työtön ja asunnoton mies yrittää väittä että olisin lapsella vaarallinen narkkarihuora jolta pitäisi ottaa huoltajus pois (tuhraan yrittää, kun on kiistattomat todistukset niin tarhasta, neuvolasta kuin terveydenhuolostakin että sekä minä että lapsi eletään tervettä ja turvallista elämä) .
Terveen työssäkäyvän miehen kanssa alooin aikanaan seurutelemaan, mutt elämä voi yllättää joskus hyvinkin ikävästi. Tätä savottaa voi pahimmillaann riittää niin pitkään kun kumpikin on elossa
Olen nyt ollut yh keksi ja puoli vuotta. Puolisokandidaatteja olis tyrkyllä, mutta minua ei seurustelu- ja parisuhdekuviot kiinnosta vielä pitkään aikaan, voi olla että ei enää ikinä.

 

["hmmh"]

Niin, kyllähän se vaatii sisua ja halua mukautua vähän myös toisen ihmisen toiveisiin, jotta liitto kestäisi. Nyt en puhu narsisteista vaan ihan tavallisista miehistä ("yhtään en enää ota riesoikseni"). Monen yh:n on vaikea ymmärtää, että kaikki miehet eivät ole samanlaisia. Omani ei ryyppää, polta, pelaa uhkapelejä yms. typerää ollenkaan, ei ole väkivaltainen eikä sano alhaisia kommentteja. Kehuu päivittäin kyllä kauniiksi, sanoo rakastavansa myös. Osallistuu kodinhoitoon, lastenhoitoon jne. täysillä ja käy kokopäivätyössä. Ihana mies on, vaan hänenkin kanssaan eläminen on vaatinut joitakin kompromisseja.

Minusta tämä on jotenkin huolestuttava suuntaus, että nainen kuvittelee lasten olevan hänen "omaisuuttaan", jonka voi erottaa heidän isästään sitten kun ei enää huvita olla tekemisissä. Liian monessa yh-perheessä lapsista tulee äidin olkapää ja etenkin pojat jäävät vaille positiivista miehen mallia. Nyt joku tietenkin sanoo että "voihan niitä miehenmalleja olla ympäristössäkin", no joo, mutta...ei se ole sama. Suru isänsä menettämisestä yhdistettynä äidin "yhtään en enää ota riesakseni"-asenteeseen...harvoinpa ne lapset mitään sanovat, varsinkaan pojat.

 

[Ken guru]

Aivan samat sanat!! Yksin lasten kanssa on paljon helpompaa.

Kuin huonon miehen kanssa. Takuulla on.

Olen ehdottomasti sitä mieltä että ap:n kannattikin erota, ja niin kannattaisi monen muunkin joilla on tuollainen mies.

Mulla on myös hyvä mies, jonka kanssa lasten hoito on helpompaa kuin että olisin yksin. Mutta huonompaan en tyytyisi minäkään.

 

["vieras"]

Nii varmaa yh elämä ihanaa..

Kyllä se vaan voi olla ihanaakin. Yks tuttava viettää nyt ensimmäistä jouluaan ilman miestä, lapsen kanssa kahdestaan. Mukava oli eilen puhelimessa kuunnella, kuinka tämä yh-äiti kertoi siitä, että on ihanaa kun ei tarvitse katsoa sitä kaljalle haisevaa ukkoa esim.
Ja taloudellinen tilanne ei välttämättä aina ole huono... Jos on hyvä koulutus/ammatti, pääsee hyville tienesteille.

 

[Neljän Äiti]

[QUOTE="hmmh";27755253]Niin, kyllähän se vaatii sisua ja halua mukautua vähän myös toisen ihmisen toiveisiin, jotta liitto kestäisi. Nyt en puhu narsisteista vaan ihan tavallisista miehistä ("yhtään en enää ota riesoikseni"). Monen yh:n on vaikea ymmärtää, että kaikki miehet eivät ole samanlaisia. Omani ei ryyppää, polta, pelaa uhkapelejä yms. typerää ollenkaan, ei ole väkivaltainen eikä sano alhaisia kommentteja. Kehuu päivittäin kyllä kauniiksi, sanoo rakastavansa myös. Osallistuu kodinhoitoon, lastenhoitoon jne. täysillä ja käy kokopäivätyössä. Ihana mies on, vaan hänenkin kanssaan eläminen on vaatinut joitakin kompromisseja.

Minusta tämä on jotenkin huolestuttava suuntaus, että nainen kuvittelee lasten olevan hänen "omaisuuttaan", jonka voi erottaa heidän isästään sitten kun ei enää huvita olla tekemisissä. Liian monessa yh-perheessä lapsista tulee äidin olkapää ja etenkin pojat jäävät vaille positiivista miehen mallia. Nyt joku tietenkin sanoo että "voihan niitä miehenmalleja olla ympäristössäkin", no joo, mutta...ei se ole sama. Suru isänsä menettämisestä yhdistettynä äidin "yhtään en enää ota riesakseni"-asenteeseen...harvoinpa ne lapset mitään sanovat, varsinkaan pojat.[/QUOTE]

Onko tämän kirjoittaja elänyt koskaan perhehelvetissä? Varmasti siinä kärsii lapsi enemmän kuin siitä että asuisi yksinhuoltajaäidin kanssa..

 

["Anne"]

Minä seurustelin joskus narsistisen tyypin kanssa, meinasi oma mielenterveys mennä. Onneksi en lapsia sen tyypin kanssa tehnyt. Seuraavan kanssa sitten teinkin yhden, mutta herrapa kyllästyi parisuhteeseen papin aamenen jälkeen.
Pakkasin muksun ja tavarat ja lähdin.
Tapasin uuden miehen eikä ole kaduttanut yhtään. Ei ole mitään kapuloita tai nuotteja. Tekee pyytämättä kotitöitä, huomioi minua aina pienin teoin, hoitaa välillä lasta ja tulee sen kanssa hyvin toimeen ja hyväksyy lapsen täysin. Ollaan niin samalla aaltopituudella, että ihmettelen voiko olla tottakaan. 3vuotta takana, toivottavasti paljon edessä.

 

[Lilith Le Nuit]

[QUOTE="hmmh";27755253]Niin, kyllähän se vaatii sisua ja halua mukautua vähän myös toisen ihmisen toiveisiin, jotta liitto kestäisi. Nyt en puhu narsisteista vaan ihan tavallisista miehistä ("yhtään en enää ota riesoikseni"). Monen yh:n on vaikea ymmärtää, että kaikki miehet eivät ole samanlaisia. Omani ei ryyppää, polta, pelaa uhkapelejä yms. typerää ollenkaan, ei ole väkivaltainen eikä sano alhaisia kommentteja. Kehuu päivittäin kyllä kauniiksi, sanoo rakastavansa myös. Osallistuu kodinhoitoon, lastenhoitoon jne. täysillä ja käy kokopäivätyössä. Ihana mies on, vaan hänenkin kanssaan eläminen on vaatinut joitakin kompromisseja.

Minusta tämä on jotenkin huolestuttava suuntaus, että nainen kuvittelee lasten olevan hänen "omaisuuttaan", jonka voi erottaa heidän isästään sitten kun ei enää huvita olla tekemisissä. Liian monessa yh-perheessä lapsista tulee äidin olkapää ja etenkin pojat jäävät vaille positiivista miehen mallia. Nyt joku tietenkin sanoo että "voihan niitä miehenmalleja olla ympäristössäkin", no joo, mutta...ei se ole sama. Suru isänsä menettämisestä yhdistettynä äidin "yhtään en enää ota riesakseni"-asenteeseen...harvoinpa ne lapset mitään sanovat, varsinkaan pojat.[/QUOTE]
Älä yleistä. En ajattele noin. On niitä hyviä miehiä jossain.
Lapsen isä meni ulkomaille töihin. Oli hänen oma valinta. Lastaan saa tavata niin usein kun haluaa.

 

["hmmh"]

Onko tämän kirjoittaja elänyt koskaan perhehelvetissä? Varmasti siinä kärsii lapsi enemmän kuin siitä että asuisi yksinhuoltajaäidin kanssa..

Luitko kirjoitustani ollenkaan? "Nyt en puhu narsisteista vaan ihan tavallisista miehistä..", luki tuolla ihan alussa. Mikä sitten on perhehelvetti sinusta? Ja kuinka siitä päästään eteenpäin? Mikä on vialla naisessa, joka antaa asioiden lipsua helvetin puolelle?

Olin nuorempana suhteessa, jossa mies oli väkivaltainen. Oli paljon kamalia aikoja, mutta työskentelimme asian eteen sinnikkäästi ja saimme sen loppumaan. Suhteemme päättyi toki aikanaan, mutta ei tuon episodin vuoksi. Sama ihminen on nykyään kunnollinen perheenisä, josta ei ikinä uskoisi että on lyönyt ketään. Yritän tässä sanoa, että mielestäni ihmiset tekevät virheitä ja voi olla aika peruuttamaton päätös hylätä esim. lapsensa isä sen perusteella. Tietenkin jos mies on raivohullu juoppo tms. joka ei reagoi mihinkään keskustelualoitteeseen, niin eri asia.

 

[eräs yh]

Taloudellisia vaikeuksia niiku mainittit esim..ei kaikki miehet oo sellasia kun just sun mies mun mies tekee just aamiaista keittiössä ja lähetään kahdestaan lenkille sen jälkeen..en vaihtais ikinä yh elämää.

Ei ole tainnut parisuhde ainakaan lukutaitoa lisätä... Missä sanoin, että mulla on taloudellisia vaikeuksia? Enkä minä ole ketään käskemässä yh:ksi, vaan kunhan hehkutan, että tätä palstaa lukiessa itse olen tällä hetkellä niin paljon onnellisempi saadessani olla kahdestaan lapseni kanssa, kun huonon ukon kanssa. Ja niin kun sanoin, kyllä vaan voi olla yh - elämäkin ihanaa KUN se oikein oivaltaa. Asennekysymys... Tottakai toivon, että ihmiset eläisivät onnellisina liitoissaan ja olen puolestasi iloinen, että koet, että sinulla on hyvä mies, mutta kun täälläkin on taas itkua ja hammasten kiristystä huonoista miehistä, jätetyksi tulemisita, muista joulun pilaamisista puhumattakaan, niin olen todellakin tyytyväinen elämääni tällä hetkellä. Se oli jutun pointti. Mutta olethan muuten ajatellut, että ehkäpä se ei ole sinusta kiinni, vaikka joskus joutuisitkin yh:ksi, esim. kuoleman kautta? Aina ei voi elämäänsä valita. Ja tiedän myös, että kaikilla yh:lla ei ole yhtä hyvin asiat ja heille annan tsempit, halin ja hatunnoston, ketä on vielä isommasta lapsilaumasta vastuussa yksin, mahdollisesti ilman tukiverkkoja ja pienillä tuloilla. :flower:

 

[että semmoinen laiskiainen]

[QUOTE="hmmh";27755332]Luitko kirjoitustani ollenkaan? "Nyt en puhu narsisteista vaan ihan tavallisista miehistä..", luki tuolla ihan alussa. Mikä sitten on perhehelvetti sinusta? Ja kuinka siitä päästään eteenpäin? Mikä on vialla naisessa, joka antaa asioiden lipsua helvetin puolelle?

Olin nuorempana suhteessa, jossa mies oli väkivaltainen. Oli paljon kamalia aikoja, mutta työskentelimme asian eteen sinnikkäästi ja saimme sen loppumaan. Suhteemme päättyi toki aikanaan, mutta ei tuon episodin vuoksi. Sama ihminen on nykyään kunnollinen perheenisä, josta ei ikinä uskoisi että on lyönyt ketään. Yritän tässä sanoa, että mielestäni ihmiset tekevät virheitä ja voi olla aika peruuttamaton päätös hylätä esim. lapsensa isä sen perusteella. Tietenkin jos mies on raivohullu juoppo tms. joka ei reagoi mihinkään keskustelualoitteeseen, niin eri asia.[/QUOTE]

Mitä tarkoitat kirjoittaessasi "nainen antaa asioiden lipsua..." Missä on miehen vastuu parisuhteen toimivuudesta? Voiko koko vastuu sälyttää yksin naisen niskoille? Entä onko se sekin naisen "lipsumista" kun mies ei suostu kommunikoimaan vaimon hommaamien perhetyöntekijöiden kanssa. Toteaa loukkaantuneena että ne on perheen sisäisiä asioita jotka eivät kuulu muille, häpeäisit nainen kun olet mennyt niitä levittelemään jossain neuvolassa sille hoitajalle.
Ja mitenkäs hoidat ne asiat kahdestaan sen miehen kanssa jos et saa suunvuoroa ja kaikki mitä sanot mitätöidään sen omasta mielestään super-täydellisen puolison toimesta.

 

["mhm"]

Onnee sulle. Itse jätin tyttäreni kanssa ryyppäävän ja hullun äidin tuhoaan omaa elämäänsä ihan rauhassa. Kyllä niitä on naisissa vähintään yhtä paljon kuin miehissä, mitkä saa toisen elämän sekaisin.

 

["vieras"]

[QUOTE="quu";27755186]Minä erosin väkivaltaisesta narsistista. Olimme 2v. yhdessä.Nyt odotan että saan lapseni takaisin.On niin yksinäistä.Lapsi on avioliitosta aikaisemmassta suhteesta.Toistaiseksi huostaanotettu minun masennuksen takia.[/QUOTE]

Oon tosi pahoillani!!!!! Varmasti masentaa entisestään jos lapsi otettu pois! Voimia ja jaksamista sulle kaikesta huolimatta!

 

[eräs yh]

[QUOTE="hmmh";27755253]Niin, kyllähän se vaatii sisua ja halua mukautua vähän myös toisen ihmisen toiveisiin, jotta liitto kestäisi. Nyt en puhu narsisteista vaan ihan tavallisista miehistä ("yhtään en enää ota riesoikseni"). Monen yh:n on vaikea ymmärtää, että kaikki miehet eivät ole samanlaisia. Omani ei ryyppää, polta, pelaa uhkapelejä yms. typerää ollenkaan, ei ole väkivaltainen eikä sano alhaisia kommentteja. Kehuu päivittäin kyllä kauniiksi, sanoo rakastavansa myös. Osallistuu kodinhoitoon, lastenhoitoon jne. täysillä ja käy kokopäivätyössä. Ihana mies on, vaan hänenkin kanssaan eläminen on vaatinut joitakin kompromisseja.

Minusta tämä on jotenkin huolestuttava suuntaus, että nainen kuvittelee lasten olevan hänen "omaisuuttaan", jonka voi erottaa heidän isästään sitten kun ei enää huvita olla tekemisissä. Liian monessa yh-perheessä lapsista tulee äidin olkapää ja etenkin pojat jäävät vaille positiivista miehen mallia. Nyt joku tietenkin sanoo että "voihan niitä miehenmalleja olla ympäristössäkin", no joo, mutta...ei se ole sama. Suru isänsä menettämisestä yhdistettynä äidin "yhtään en enää ota riesakseni"-asenteeseen...harvoinpa ne lapset mitään sanovat, varsinkaan pojat.[/QUOTE]

Nii-i, ethän sinäkään voi ymmärtää minua, kun olet siinä onnellisessa (?) liitossasi aikaasi viettänyt. Et ollenkaan tiedä nyt mistä puhut ja menet myös pahasti asioiden edelle. Tiedätkö, että narsistisen ihmisen kanssa ei todellakaan riitä "pieni mukauminen toisen toiveisiin" tai kompromissit? Kyllä se elämä on ihan jotain muuta, eikä siinä suhteessa välttämättä paljon neuvotella... Minä tosiaan en ota enää sitä riskiä, että joudun ottamaan tuon "henkisen riesan" itselleni.

Ja tuota lapsiasiaa en ala kommentoimaan sen enempää, kuin että lapsi tapaa kyllä isäänsä, vaikkakin hyvin vähän - ihan miehen omasta "tahdosta". Jos ei kiinnosta, niin en voi aikuista ihmistä pakottaakaan. Että se siitä sun "riistoteoriasta".

 

[5yh]

Kuin huonon miehen kanssa. Takuulla on.

Olen ehdottomasti sitä mieltä että ap:n kannattikin erota, ja niin kannattaisi monen muunkin joilla on tuollainen mies.

Mulla on myös hyvä mies, jonka kanssa lasten hoito on helpompaa kuin että olisin yksin. Mutta huonompaan en tyytyisi minäkään.

Ensimmäinen exäni oli ihan täys psykopaatti, itse olin nuori ja tyhmä hänet tavatessaan. Onneksi kuitenkin pääsin hengissä eroon. Olin kauan yksin kunnes tapasin "hyvän" miehen, kaikin puolin kunnollinen ja lapsillekin oli loistava esimerkki ja tuki. Olimme yli 3 vuotta yhdessä ennen kuin saimme lapsen ja kuin salaman iskusta, "hyvä" mies muuttui sinkkuelämää ihannoivaksi naistennaurattajaksi! En tunnista yhtään samaksi mieheksi kuin tavatessamme! Eniten hän loukkasi lapsiani, joilla oli ollut jo useamman vuoden se "hyvä" miehen malli, joten ei enää yhtään "hyvää" miestä meidän talouteen. Meillä se olen myös minä, joka yrittää saada isää kiinnostumaan tapaamaan lastaan, mutta koko ajan olevinaan liian kiireinen.