Joku aikaisemmin sanoi,että lapsen voi viedä yökylään vasta sitten,kun lapsi osaa sitä itse pyytää.Varmasti totta tämäkin,mutta mun mielestä tämä pätee enemmänkin kaveri-yökyläilyssä kuin isovanhempien tai muiden läheisten aikuisten kohdalla.Ei esim. 2-vuotias osaa pyytää päästä mummolaan yökylään,koska hän kokee olevansa äidistään täysin eriytynyt yksilö ja valmis olemaan erossa vanhemmistaan.Useat,kenties useimmat parivuotiaat ovat kuitenkin olleet yön erossa vanhemmistaan,eikä minkäänlaisia oireita ole ilmennyt.
Tulee kuitenkin mieleeni tilanne,jossa esim. alle vuoden ikäisen vauvan vanhemmat ovat eronneet.Lapsi elää arkea äitinsä kanssa ja isä vierailee viikoittain.Jokapäiväisille vierailuille ei ole haluja,koska erohan on kuitenkin tapahtunut.Lapselle isä-suhde on loppupeleissä aivan yhtä tärkeä kuin äitisuhdekin.Miten tällaisissa tilanteissa pitäisi toimia?Äiti on aina yksin,24/7 kiinni lapsessaan,vailla hetkenkään hengähdystaukoa.Isä on lapselle käytännössä vieras,koska arki eletään kahdestaan äidin kanssa.Pitääkö tällaisen äidinkin kieltäytyä edes yhden erosta lapsestaan,koska lapsi saa hyven suurella tod.näköisyydellä vakavia traumoja.Sen ymmärrän hyvin,että lasta ei hoitoon viedä,kun on rintaruokinnalla.Mutta hyvin suuri osa ei 6kk:n jälkeen rintaa enää syö.Tällöinhän myös isällä olisi oiva tilaisuus solmia erittäin läheinen suhde lapseen.Voisiko tällaisessa tapauksessa lapsen antaa viettää yön isänsä luona?Kun kyseessä on kuitenkin lapsen isä.
Joku tietysti voi ajatella,että mitäs ovat eronneet,oma valinta.Entäpä,jos ero on lapsen tulevaisuuden kannalta paras mahdollinen teko?Voiko lapsi siis mennä oman isänsä luokse yökylään vasta,kun osaa pyytää.Voiko lapsen antaa itse päättää näin suurista asioista?Totuus on kuitenkin se,että todella läheiseen suhteeseen vaaditaan pidempiaikaista yhdessäoloa ja yhteisen arjen elämistä.Monesti viikonloppu riittää alkuun pääsemiseen.Tämän tiedän itse kokemuksesta.En tiedä,eikä kiinnosta pätkän vertaa,mitä kirjat sanovat.Entäpä,jos isällä on uusi perhe,johon lapsi toivotetaan tervetulleeksi?Pitääkö tästäkin kieltäytyä,koska lapsi ei osaa itse pyytää päästä viettämään aikaa mahd. sisarustensa kanssa?Moniko äiti oikeasti kannustaa lämpimään sisarussuhteeseen isän ja uuden puolison lasten kanssa?Mutta arvaatkaapa,kuinka paljon lapsi voi näistä sisarrussuhteista saada?Paljon.
Esimerkki on fiktiivinen,mutta varmasti vastaavia tilanteita on elävästä elämästä.Voiko tällaisessa tilanteessa joustaa?Ja jos voi,mikä tekee näiden lasten yökyläily-traumoista epätodennäköisemmän tai vähempiarvoisen?Ja vaikka kyseessä on lapsen oma isä,lapsi on poissa kotoaan.Myöhemmin lapsi voi tuntea isänsä kodin omakseen,mutta taaperona oma koti on se paikka,jossa pääsääntöisesti asutaan.Eikö juuri tällaisissa tilanteissa pitäisi kannustaa enemmän lapsen ja muualla asuvan vanhemman väliseen vuorovaikutussuhteeseen,koska näissä tapauksissa se ei tule siinä sivussa,arjen keskellä.
Minulla ei ole omakohtaista kokemusta em. tilanteesta.Itse olen naimisissa ja yhden lapsen äiti.Olisi kuitenkin hyvä muistaa,että kaikki eivät elä tänä päivänä ydinperheessä ja maailmassa on miljoona muutakin tapaa toimia kuin vain se oma.Olisi joskus hyvä pysähtyä ja pohtia,voiko erilailla toiminta sittenkin olla yhtä hyvä,vaikka onkin erilainen.
Yhtä kaikki.Tärkeintä lienee se,että lapsi tuntee olevansa rakastettu ja arvostettu.Rakastaa ja arvostaa voi muutkin kuin äiti.Tai isä.