S
suru
Vieras
Anopista asiaa. Odotettiin adoptiolasta reilu vuosi ja anoppi oli koko ajan hieman ynseä aiheeseen, ei juuri ole ollut kiinnostunut aiheesta ja ihmettelee miksei voida koittaa hoitoja (no koska mulla ei syöpähoitojen takia ole kohtua). Kun saatiin tieto lapsesta niin anoppi kuittasi asian sanomalla vain että ahaa. Lähdettiin tyttöä hakemaan ja pyydettiin josko anoppi hoitaisi koiraamme, josta kovasti tykkää, mutta ei käynyt, vietiin sitten mun siskolle. Nyt tyttö on ollut luonamme Suomessa jo jonkun kuukauden ja anoppi ei edelleenkään ole halunnut häntä nähdä. Ajattelimme että hänen on vaikea sopeutua aiheeseen. Näimme kaupassa miehen vanhempia sukulaisia, joiden kanssa tiedämme anopin olevan kovasti tekemisissä ja he eivät edes tienneet että meillä on nyt lapsi! Mies sitten jutteli äitinsä kanssa ja lopputulos on tämä: Anoppia hävettää kun ensimmäinen lapsenlapsi on musta! Ei halua häntä lapsenlapsenaan pitää. Ei kuulemma kehtaa kenellekään lapsen lapsenaan esitellä. Mies on tietysti ihan raivoissaan ja oli jo katkaisemassa välejä äitiinsä. Minun vanhempani ovat kuitenkin kuolleet, joten lapsellemme ei jäisi muita isovanhempia kuin isoisä (miehen isä, ovat eronneet äidin kanssa) joka onkin hyvin innoissaan lapsenlapsesta. Harmittaa niin vietävästi, kun lapsen ainoa mummo ei halua mummon virkaa hoitaa. Onneksi lapsi on ihana ja aurinkoinen, eikä tiedä tästä asiasta hölkäsen pöläystä.
Noiden "vanhmenpien sukupolvien" on joskus vaikeeta tottua tälläsiin nykyaikasiin asioihin, älä välitä 
