Syyt äitiyteen?

[QUOTE="joku";27325597]En tiedä. Olen vain aina halunnut.[/QUOTE]

Kyllä tämän huomaa että lasten hankinta on vähän lyhyempien ja matalamman koulutettujen hupia. Tuollaisen jotka eivät kykene loogiseen ja analyyttiseen ajatteluun tai mielipiteensä perusteelliseen. Sitten ollaan avaamassa alati kuitenkin syitä ja perusteluita vapaaehtoiseen lapsettomuuden.

En kyllä yhtään ihmettele että tulos on sellainen mitä taas päivän Hesarista sai lukea kun pullavat mamma sikään silmästä päästyäänkin ajattelematta seurauksia. Sellaiset kakarat saisi jo viedä saunan taakse lopetettavaksi elinkelvottomina, johan sen kouluissa näkee mitä on luvassa.

 

Rakastuin ajatukseen lapsesta ja sitten lapseen...ja rakastan edelleen.

 

Suvaitsevaisuus on ihan jees juttu, mutta sä annat Mummeliisa itsestäsi jotenkin tosi tyhmän ja vähän myös väinpitämättömän kuvan näillä mielipiteilläsi. Esimerkiksi tuossa, että "onko 16v:n syyt ryhtyä äidiksi muka jotenkin erilaiset kuin muiden?".....Totta helvetissä on, eikä 16v:llä pitäisi edes olla vielä mitään syytä ryhtyä tekemällä tekemään lasta. 16v on lapsi itsekin. Eikä teiniraskauksia pitäisi missään nimessä puolustella.

 

Minä olen halunnut lapsen ihan nuoresta saakka. Rakastan lapsia, heidän kanssaan touhuamista ja heidän kasvunsa seuraamista. Kasiluokalla sanoin ekan kerran ääneen että on vauvakuume =) Tuossa iässä kuljin hoitamassa sukulaisten lapsia ja hoidin omia sisaruksia myös jotka 10-15v. nuorempia.

Mieheni tapasin 17-vuotiaana ja aloimme heti yrittämään lasta, mutta raskauksien kanssa oli ongelmia ja ensimmäinen elävä lapsi syntyi yli 5v. jälkeenpäin.

 

[QUOTE="vieras";27325856]Suvaitsevaisuus on ihan jees juttu, mutta sä annat Mummeliisa itsestäsi jotenkin tosi tyhmän ja vähän myös väinpitämättömän kuvan näillä mielipiteilläsi. Esimerkiksi tuossa, että "onko 16v:n syyt ryhtyä äidiksi muka jotenkin erilaiset kuin muiden?".....Totta helvetissä on, eikä 16v:llä pitäisi edes olla vielä mitään syytä ryhtyä tekemällä tekemään lasta. 16v on lapsi itsekin. Eikä teiniraskauksia pitäisi missään nimessä puolustella.[/QUOTE]

Mummeliisan poika on tullut isäksi 16.v, joten hän puolustelee tätä aihetta siksi

 

[QUOTE="vieras";27325856]Suvaitsevaisuus on ihan jees juttu, mutta sä annat Mummeliisa itsestäsi jotenkin tosi tyhmän ja vähän myös väinpitämättömän kuvan näillä mielipiteilläsi. Esimerkiksi tuossa, että "onko 16v:n syyt ryhtyä äidiksi muka jotenkin erilaiset kuin muiden?".....Totta helvetissä on, eikä 16v:llä pitäisi edes olla vielä mitään syytä ryhtyä tekemällä tekemään lasta. 16v on lapsi itsekin. Eikä teiniraskauksia pitäisi missään nimessä puolustella.[/QUOTE]

Äääh..ei jaksa enää tässä iässä alkaa harrastaan noin mustavalkoista ajattelutapaa.

Syynsä jokaisella.Ei se äitiys aina ikää katso.Ikävää et leimataan sen pelkän iän vuoks.
Ihmiskohtasia juttujahan nämä on.

 

16-vuotiaalla ei edes pitäisi olla syytä hankkia lasta.

Minulla oli ihan samat syyt silloin yrittää lasta, kun oli 20+ - iässä, 30+ iässä ja 40 + iässä.

 

[QUOTE="elle";27325873]Mummeliisan poika on tullut isäksi 16.v, joten hän puolustelee tätä aihetta siksi [/QUOTE]

Poika tuli isäksi vahingossa eli ei kuulu sihen kategoriaan, joka tietoisesti haluaa lapsen ollessaan vielä teini.

Itse sen sijaan aloin aikoinaan yrittämään esikoistani kun olin 16. Valitettavasti siinä sitten meni hiukan toista vuotta ennen kuin nappasi joten ehdin täyttää 18 ennen kuin vanhin tytär syntyi.

 

Nuorempana lapset eivät koskaan kuuluneet tulevaisuudensuunnitelmiini. Tavattuani tuon mieheni halusinkin lapsen, 38-vuotiaana, vasta silloin olin valmis. Minulle juuri sopiva ikä. Kaikki on mennyt täysin ongelmitta.
Suurin osa ystävistäni on tehnyt lapsia vasta lähellä 40 eikä kenelläkään ole ollut ongelmia raskautumisen, raskauden tai lastenhoidon kanssa.

 

Mä ajattelin, että entä jos joskus vanhempana haluaisinkin lapsen, eikä se jostain syystä onnistuisi ja kuinka paljon sitten v*tuttaisi tieto siitä, että minulla voisi olla jo lapsi.
Lisäksi ajattelin, että mähän olen kohta "jo" 18-vuotias ja sen ikäinen on jo "aikuinen", ts. ainakin kykeneväinen huolehtimaan jälkikasvusta.
Sit mä mietin tuttavapiiriäni ja niitä (korkeasti) koulutettuja monen lapsen nuoria äitejä ja naureskelin mielessäni olevani aikamoinen luuseri jos en YHDEN lapsen kanssa voisi toteuttaa opiskeluhaaveitani ja muitakin suunnitelmia.

Lopuksi mietin vielä, mikä olisi suurin syy miksi EN voisi synnyttää lasta ja huomasin, että suurin syy oli "mitä muut ajattelee" eli juuri tämä palstallakin ilmentyvä teiniäitifobia ja teiniäitiydestä&yksinhuoltajuudesta seuraava sosiaalinen leimautuminen.
Sit mä päätin, että jumalauta, mä en näin isoja päätöksiä tee muita varten...ja jatkoin raskautta enkä mennyt sinne keskeytykseen.

Eli syy varmaan joku oma halu tms.

 

Pienenä jo tiesin et saan kaikki tai vain osan lapsista alle 25veenä. Esikoisen sain 22 ja toisen 24v. Tuli sellanen tunne et NYT, ei sitä järjellä voi selittää. Mutta tämä kolahtaa omaan maailmankatsomukseen siitä, et suunnitellaan ennalta (ennen syntymää) elämämme joiltakin osin. Minulla on tässä valinta; joko olen tehnyt kaikki lapseni ko tai sitten on vielä tilaa lapsille. Tulevaisuus jää nähtäväksi!

 

Siis kyllä mä tiedän, että tää palsta on daijuja täynnä, mutta ihan oikeasti. Jos elää elämää Homer Simpsonina ja syy lapselle on "en tiiä, halusin vain" niin onnea Suomi. Kannattaisi joskus pohtia asioita.

 

Siis kyllä mä tiedän, että tää palsta on daijuja täynnä, mutta ihan oikeasti. Jos elää elämää Homer Simpsonina ja syy lapselle on "en tiiä, halusin vain" niin onnea Suomi. Kannattaisi joskus pohtia asioita.

Mikä oli sinun syysi tai mitä syytä pidät pätevänä?

 

Lapsen haluaminen tulee siitä, että haluaisin nähdä mun ja mieheni geenien tuloksen - ulkonäön ja muutenkin. Pidän meitä sillain fiksuina, että haluan lapseni oppivat tavoillemme ja ajatusmaailmaamme. Mua masentaa tää typerä maailmanmeno ja olisi kiva yrittää edes jollekin opettaa oikeudenmukaisuutta ja sivistystä.

Tässä rehellinen vastaus. Lisäksi tunnepitoiset seikat - hormonit hyrrää.

 

Mä en halunnut ikinä lapsia, näin siis ajattelin alle parikymppisenä. 19 vuotiaana kävi vahinko ja mietin jokotai. Ikinä en ole katunut päätöstäni

 

Halusin antaa elämän, hyvän sellaisen uudelle ihmiselle. Oma hyvä elämä on ollut luultavasti liikkeellepaneva voima. Lisäksi hoivaviettini on ollut vahva lapsesta asti.

 

Halusin lapsia. Nyt tilanne se, että haluan edelleen lapsia, mutta nimenomaan vain ja ainoastaan Datan kanssa. Eli pieni tarkennus astunut kuvioon. Joko lapsi(a) mieheni kanssa tai sit ei lainkaan.

 

Oli aivan älytön vauvakuume pidemmän aikaa, ihan sellainen että joka puolella näkyi vaan raskausmahoja, lastenvaatteita, vaunuja ja kantoliinoja ja muuta ei oiken osannut ajatellakaan.

ja sitten kun tulin raskaaksi, tuo kuume lopahti samointein ja jäin ihmettelemään että miten tässä näin kävi

ehkä se oli se biologinen kello josta puhutaan ja johon en oikein 'uskonut'. Mutta ihana lapsi ja kiva elämä tuosta seurasi.

 

Mikä oli sinun syysi tai mitä syytä pidät pätevänä?

Pointtini oli, että pitäisi olla edes jokin syy. Ei asioita voi tehdä hetken mielijohteesta. Tai siis voi tehdä, mutta ei se yleensä kannata.

 

Pointtini oli, että pitäisi olla edes jokin syy. Ei asioita voi tehdä hetken mielijohteesta. Tai siis voi tehdä, mutta ei se yleensä kannata.

Minua kiehtoo ne syyt, koska itse en ole koskaan kuullut pätevämpää kuin vain "koska halusin lapsen" - en nuorilta ädeiltä, en vanhoilta äideiltä enkä minkään ikäisiltä äideilt'.

 

Muistan kun joskus lapsena kysyin äidiltäni, että MIKSI ihmiset haluavat lapsen, ja miksi on tärkeää saada OMA lapsi, vaikka Afrikka (tuohon aikaan oli tullut varmaan joku ohjelma nälänhädästä tms.) on täynnä lapsia jotka voisivat saada hyvän elämän, tai ylipäätään elämän, täällä meillä. Äitini mietti hetken ja sanoi jotain siihen suuntaan, että vanhemmat haluavat nähdä omia piirteitään lapsissaan, ja sen vuoksi haluavat juuri sen oman. Poikkeuksia tietenkin on.

Ja tottahan se on, ihminen on eläin muiden lajien joukossa ja perimmäisenä syynä on oman suvun jatkaminen, vaikka se yleensä sitten ilmaistaankin "no, tiesin vain että haluan". Tottakai voimakkain alkukantaisuus lisääntymisvietistä on haalistunut ihmiskunnan kehityksen edetessä, mutta yhtäläisyyksiä muihin lajeihin löytyy toki vielä aika paljon.

Me mieheni kanssa emme halunneet lasta. Mutta kun sellainen kaikesta estelystä huolimatta ilmoitti tulostaan niin halusimme (tietysti) pitää hänet. Ajattelimme, että kasvattamalla hänestä "kunnon" ihmisen, voimme (kärjistetysti) osaltamme vaikuttaa maapallon tulevaisuuteen. Ja ei, emme usko ja luule hänen olevan supermies joka teoillaan pelastaa maailman, vaan yksi pieni ihminen jonka elämänkatsomus, kulutustottumukset yms. kuluttavat tätä maata vähemmän kuin nykysukupolvi. Ja toivomme että hänen sukupolvessaan kasvaa myös muita "järjen ihmisiä". En tiedä tajusiko tätä kukaan, mutta siinä vastaus miksi halusimme (pitää) lapsen. Niin ja eihän kukaan vielä tiedä millainen aikuinen tuosta tulee, mutta koitamme parhaamme.

 

Esikoinen sai alkunsa krapula-aamun päätöksestä jättää pillerit pois, kaksi viikkoa myöhemmin plussasin. Aiemmin ei miehen kanssa oltu puhuttu lapsista muuta kuin että ei oltu varmoja halutaanko niitä vai ei.

Kuopusta yritettiin koska molemmille oli selvää että haluttiin esikoiselle sisarus.

 

Mä oon jotenkin aina vaan halunnut lapsia, jo ihan lapsesta asti. Se vaan on ollu mulle selviö, olisin ollut valmis äidiksi jo paljon aiemmin, esikoisen sain 25vuotiaana.

 

Ihan itsekkäistä syistä.
Halusin sen pienen olennon, oman minuuteni jatkeen joka kumminkin kasvaa itsenäiseksi,
oman tahdon ja taidot omaavaksi ihmiseksi.
Halusin antaa elämän, kasvatuksen, kodin ja rakkauden,
ja nähdä miten minun ja mieheni geeneistä ja soluista kasvanut, minusta syntynyt
lapsi kasvaa, oppii ja kehittyy, ja käyttää kaiken antamani hyödyksi tähän maailmaan valmistautuessaan.

Halusin myöskin kokea sen pyytettömän rakkauden joka vallitsee äidin ja lapsen välillä.
Sekä kokea ne virheet ja epätäydellisyydet joita äitiydessä kohtaa,
koska niistä opin ja kehityn, ja olen taas itse parempi ihminen.

 

Sain ensimmäisen pikkusiskon 8-vuotiaana (pikkuveli syntyi jo kun olin 2v) ja halusin heti hoitaa. Toinen pikkusisko syntyi kun olin 9v. Halusin häntäkin hoitaa ja hoidin siskoja aina kun sain. Äiti joutui sairaalaan kun nuorempi sisko oli 4kk. Äidin mies ei osallistunut lasten tai kodin hoitoon, joten minä sain kantaa vastuun perheestä ja musta tuli varaäiti 9-vuotiaana. Silloin ajattelin että haluan paljon lapsia.

13-vuotiaana jouduin lastenkotiin missä sitten hoidin nuorempia lapsia. Tein myös paljon lapsenvahtikeikkoja ja hoidin tuttujen lapsia. Aikuisiällä hoidin kavereiden lapsia.

Olin 17v kun tapasin nykyisen mieheni. Alettiin yrittää lasta kun olin 20v. Olin 25v kun päästiin lapsettomuustutkimuksiin ja lääkäri sanoi ettei koskaan voida saada lapsia. Se oli ihan kamala shokki!

Vuotta myöhemmin tulin raskaaksi ja olin onnellinen. 2 viikkoa sitä onnea kesti, kunnes raskaus meni kesken. Aloin vihata lapsia. Vuotta myöhemmin tulin raskaaksi ja olin ihan varma että taas menee kesken.

Se oli riskiraskaus, mutta jatkuikin loppuun saakka. Toista lasta ei todennäköisesti tulla koskaan saamaan. Tämäkin oli suuri ihme! Mutta olen onnellinen siitä että olen äiti!!