***SYYSMASSUKOIDEN 2008 MUSSUKAT***

Juu vinekkjä täälläkin otetaan vastaan.Meillä ei tarvita maitoo, viereen otetaan, mutta siinäkään ei nuku, kitisee ja touhuilee omiaan, yöt on niin syvältä ja haluais ton nukkuvan kuten muutkin lapset ovat tehneet. Huudattaa ei kauheesti voi ettei kaikki muutkin herää.....
 
Ei meilläkään nukuta, yöllä ollaan hereillä sellanen pari kolmekin tuntia joskus. Yöt ihan rikkonaisia. Maitoa ei tarvi antaa, yleensä ei tartte mennä edes huoneessa käymään. Joskus auttaa vaan sylittely. Onneksi päikkärit on edes pikkasen parantuneet, niin voin silloin ottaa tirsat. Miestä ei tietty paljon lohduta kun pitää aamulla kuitenkin töihin mennä.
 
No moi taas!!

Onpahan aikaa kun on viimeksi tullut kirjoiteltua tänne :ashamed: ... Olen kyllä lukenut aina välillä palstan kirjoituksia,että ihan ummikko teidän asioissa en ole :D

Onnea ensinnäkin Tiniille joka ihan vastikään oli saanut toisen tytön tylleröisen ja onnea kaikille plussanneille! Itse päätettiin pitää nyt ainakin 3,4,5 vuotta taukoa ennen kuin aletaan sitä viidettä tekemään =) Onhan tässä arjen pyörityksessä jo nytkin oma hommansa...

Meillä Luna lähti kävelemään 9,5kk:n iässä ja nyt ainut tapa millä mennään on JUOKSU, mä en ymmärrä vieläkään mistä noi pikku "apinat" saa kaiken virtansa kun aina vain ollaan menossa ja lujaa...Ja nyt sit meillä on toi kiipeily...Ihan joka paikkaan ja jos ei omikseen päästä,ni otetaan syöttötuoli tai keittiöjakkara avuksi,kuskataan oikeaan paikkaan ja ylös!

Puhua neiti osaa jonku verran äiti,killi, joo,sattuu,tällaisia pieniä kunnolla ymmärrettäviä sanoja tulee,muuta höpötystö on sitten jatkuvasti ja osan kyllä ihan ymmärtääki. Puheen ymmärrys on sitten ihan huippua (ainaki omasta mielestä) hakee vaatteet ja vaipat itelleen ja vessan oven eteen mennään jos kysytään et onko kakka tai et jos kysyy onko nälkä,ni saman tien juostaan keittiöön.Syöminen hoituu suurimmaksi osaksi itse,mut onneksi antaa vielä syöttääkin =)

Töissä olen ollut juhannuksesta asti,ensin oli mun pikkusisko hoitamassa lapsia kk:n ja sen jälkeen ovat olleet pph:ssa. Tykkää neitikin tosi paljon! Pullo meillä alkoi tulla tärkeeksi kun tissi jäi pois,joka ilta nukutettiin pullolle(kainalossa),siitä vietiin sänkyyn ja alussa nukkuikin ihan täydet unet...Sitten pikkuhiljaa alkoi tulemaan meidän sänkyyn,sit alettiin vaatimaan pulloon täyttöä,sit ei enää oma sänky kelvannut ollenkaan ja nukutus alkoi olemaan 4 tunnin mittainen episodi...se oli joulun jälkeen kun mulla sit ihan totaali palo käämit,ku ei saanu enää nukkua ite ollenkaan ja illat meni tytärtä nukuttassa (miehen kans vaihdeltiin silleen et toinen oli koko ajan siinä) ja käytiin tekeen töitä välissä. Siinä tosiaan joulun jälkeen päätin et nyt tyty saa alkaa nukahtaan ite omaan sänkyyn...puoli tuntia huutoa ja pullon tiputusta,sitten sanoin et jos vielä tiputat pullon,äiti ottaa sen pois ja niinhän se hetken kuluttua taas sieltä tiputettiin...Ajattelin siinä vaiheessa et menköön kaikki kun tähän on kerran alettu...Ekana iltana huutoa oli puolitoista tuntia,jonka jälkeen nukkui koko yön,paitsi pieni huuto,josta rauhoittui ihan itekseen.Toisena iltana puoli tuntia ja muutama herääminen yöllä,kolmantena alle vartti ja sit ei enää ollenkaan!!! Yöt nukkuu omassa sangyssä,ilman heräämisiä,nukuttaminen vie n.10 min .ollaan omassa sängyssä herällään ja lähetään pois kun tyty nukahtaa,samalla isommat pojat rauhoittuu ja osa nukahtaakin jo siinä ajassa,kun ei saa kuulua ääntä :D et ei vaan Luna herää... Et sen neuvon Jkookohan se oli,et ite levänneenä ja hermot kunnossa hommiin vain! Joka kerta kun annat periksi,pidentyy seuraavan kerran opetus aika!

Huhhui,tulihan sitä jo kirjoitettuakin :D Ehkä tällä kertaa seuraava kerta ei olisi vuoden päästä... Onpas kertaa lauseessa...Noh enivei...Kirjoitellaan!!!!

Axda ja Luna 1v4kk
 
Huh, olipahan hyvä kuulla että muillakin on yöt rikkinäisiä. Onneksi meillä riittää se, että Piipe nukkuu mun vieressä ja ottaa tissin suuhun keskellä yötä. Tosin enää klo 2 ja klo 5-6. Eli hyvässä lykyssä se on kertaherätys ja sitten töihin herääminen.

Meillä on alettu jännittää esikon eskaria ja kouluun menoa ja kielivalintoja ja ja ja.. Pitää käydä keskustelemassa päiväkodeissa. Esikko oli allergiasairaalassa tutkimuksissa kun siellä tehtiin keskostutkimusta. Muuten kaikki ookoo mutta kyllä keskosuus vielä keuhkoissa näkyy. Eipä taideta vielä myydä sittenkään tandemrattaita vaan kuskataan 6v lasta edelleen rattailla ens kesänä. Kuulemma sitten kouluiässä vaivat helpottaa.

Mietin, että onhan meidän Ähä kovin puhumaton, mutta toissailtana tuli toinen varsinainen sana. Eka sana oli 'Papa' joka oli siis Napa ja tämä toinen oli 'Pappa' eli kakka. Ehtii sitä myöhemminkin puhumaan. Nyt riittä 'öh öh' tai 'ähä'.

Koskakohan saadaan lapset samaan sänkyyn (kerros) nukkumaan? niin että mies pääsis parisänkyyn. Ehkä joskus parin vuoden päästä. Esikkohan oli tyystin toisenlainen, nukkui täydet yöunet heti kun sairaalasta kotiin pääsi (6kk iässä) mutta tämä Piipeli on niin toisenlainen. :D Mutta on se suloista kun kainalossa tuhisee lämmin vauva.. Vaikka onko 1v5kk enää mikään vauva?

Hexa ja Piipe
 
Heippa mammat :)

Ihan käsittämätön juttu toi Nikin emon hoitojupakka... pakkohan se ois hoitopaikka saada!!

Uniongelmista kirjotti moni ja mä voin kerrankin sanoa että luojan kiitos tää ongelma on meillä selätetty! Syksyllä herättiin 5-10krt joka yö ja neiti nukahti kun vaan käytiin antamassa tuttia. Sitten kun mies oli pikkujouluissa ulkomailla niin päätin että annan yöllä hetken itkeä ennenkö menen ja siitä se sitten alkoi, meillä NUKUTAAN yöt! maitoa saa pullosta enää pelkästään päiväunille mentäessä..

Kiitos jkoo kun muistelit meitä :flower:
Kiitos kaikille nnittelijoille vielä!
Pikkusisko on kotiutunut hyvin meidän perheeseen ja isosisko on ihan rakastunut pieneen :heart:
käy pusuttelemassa ja halimassa, välillä tietysti vähän liian kovaakin kun ei oikein vielä tajua.
Enialla on vatsan väänteitä niinkuin siskollaankin oli mutta ei onneksi ainakaan vielä yhtä rajua kuin adalla. Eilen oltiin osteopaatilla, josko saatais iltakiprustelut kuriin.

Jännät ajat edessä kun mies palaa maanantaina töihin... sa nähdä oonko valmis suljetulle osastolle kun mies kotiutuu :D

Tässä kuva meidän pikkusiskosta, joka saa kasteessa nimen Enia Wilhelmina :heart:


Nyt suihkuun ja sitten ekaa kertaa shoppailemaan koko perheen voimin.
Mukavaa viikonloppua kaikille!

Tinii ja tyttöset 1v5kk ja 3vkoa
 
Voi kuinka suloinen vauva Tiniillä, aivan ihana tytteli.
NONIIN. Sain päiväkotipaikan Nikille TOUKOKUUN alusta. Eli siirrän töihin menon siihen.

Tässä on kaiken muun keskellä vähän tutkittu näitä allergiahommia, ja Niki on nyt luontaisesti gluteenittomalla ja maidottomalla. Aika hankalaa toi vehnättömyys ja kallista, mut kunhan vaan apu löytyisi. Kerranhan tapahtui niin että Niki nukkui kolme yötä heräämättä!!! Olipa erkoinen tunne!!Ja tämä tapahtui kun kokeilussa oli vehnätön/maidoton. Annettiin maitoa, ja heräily alkoi, vajaassa viikossa niin että herätykset alk.22.30 ja tunnin välein. Nyt kattellaan tällä ruokavaliolla. Viime yönä heräsi esim klo 2, nukahti samantien uudestaan ja sit nouskin ylös jo 5.30, ihan väsyneenä. Mut tavallinen yö on 1-2herätystä ja siihen on menty, että viereen vaatii ja otan lähes joka yö. Välillä on sit sellaista että valvoo keskellä yötä 1-3h. Maitoa en anna enää siis, vettä ja tuttia vaan.

Nikihän ei paljoa puhele, must tuntuu että hän on lähtenyt vähän vaikeista sanoista liikkeelle, nimittäin viimeksi yritti sanoa "ruokaa". TV:ssä joku kokkas ja sanoin että mies tekee ruokaa, niin siitä alkoi toistelemaan. Osaa sanoa "hyppää". Ja sit se ekana opittu kakka. Siinäpä on hänen sanavarstonsa :)

Valitettavasti ton maidon lopettamiseen ei ole muuta keinoa kuin se (joidenkin mielestä kidutus) että sitä ei anneta IKINÄ. Tehdään päätös ja lopetetaan se. Oon aiemminkin varmaan kertonut, mut siis Niki huusi maidon perään 2 viikkoa. Ei siis huutanut yöt läpeensä, vaan AINA KUN HERÄSI, vaati maitoa.Vesi ei kelvannut. Kunnes kahden viikon jälkeen vesi kelpasi. Mut pitääkö se maito lopettaa siis, niin siitä kai voi olla monta mieltä. Meillä se oli tärkeää noiden mahavaivojen takia. Ja monilla lopetuksen jälkeen ne yöt paranee merkittävästi.

Mukavaa vkloppua kaikille!
 
Moikka pitkästä aikaa!

Onnittelut Nikin emo hoitopaikasta! Aikamoista vääntöä on sulla ollut tostakin asiasta, huh. :hug:

Ihana prinsessa Tiniillä ja tosi kaunis nimi! :flower:

Täällä viikkoja kasassa 37+4 ja aika tukalat oltavat alkaa jo olla. Varsinkin tuon yhden taaperon perässä kun mennä touhottaa päivät. Kovin vilkas ukkeli Sisu on edelleen. Sanoja on tullut muutamia kirja - kiija, vaari - vaava, äiti on sanonut jo monta kuukautta ja sit uusimpana hirveen kiva: kalja! Ja meillä kun tällä hetkellä nautitaan tosiaan vaan tota alkoholitonta, niin on hieman huvittavaa, kun poika tölkin nähdessään sanoo isoon ääneen kalja.

Yöheräämisistä meillä myös kärsitty koko ajan. Jkoolle en muuta neuvoa osaa antaa, kuin maito pois. Jaksamista vaatii tosi paljon varsinkin kun olet jo itsekin töissä. Meillä maidon pois jättämiseen ei mennyt kuin kolme yötä, kun rauhoittui. Mut sen jälkeen on tosiaan heräillyt sen 3-5 kertaa yössä, seisoo sängyssä tutti suussa ja huutaa. Sama tilanne on ollut nukkuu sitten omassa huoneessa tai meidän kanssa samassa huoneessa. En ole pystynyt jotenkin nyt jättää huutamaan, kun tuolle huudolle ei ole samalla tavalla selkeää syytä kuin maidon poisjättämisessä. Jonkinasteinen ihme tapahtui kuitenkin tuossa muutama viikko sitten ja on yhtäkkiä alkanut nukkumaan ehkä puolet viikosta niin, että herää vain yhden kerran ja senkin vasta aamuyöstä ehkä 4 ja 6 välillä. Oon yrittänyt analysoida pääni puhki, mitä oltais rutiineissa muutettu tai mistä vois muuten johtua, mutta en keksi mitään. Ollaan siis tyytyväisiä vallitsevaan tilanteeseen. Olishan se ihan unelmien täyttymys, jos Sisu alkais nukkua yöt läpeensä ennen pikkukakkosen syntymää...
Mulla oli jo vakavasti harkinnassa myös toi osteopaatilla käynti. Ei olla aikaisemmin käyty, mut ajattelin et jos Sisulle olis synnytyksessä jäänyt jotain kipu- tai jännitystiloja, kun kuitenkin sen 1,5 tuntia kesti ponnistusvaihe ja tuli avotarjonnassa, et oli varmasti aika rankka kokemus hällekin. Mut se nyt jäi, kun nämä yöt ainakin hieman parani. Ja siitä puheenollen: Missä Tinii kävitte osteopaatilla? Ihan siltä varalta, jos vaikka sittenkin pitäis mennä..

Väsymys on iskenyt oikein urakalla, jotenka nyt jo unille! Hyvää alkanutta viikkoa!

Zucchero + Sisu 1v4kk + masukki rv 37+4
 
Voi miten suloinen prinsessa Tiniillä, aivan ihana :D Toivottavasti vältytte suurimmilta vatsanväänteiltä.

Ja "kiva" kuulla, ettei muillakaan nukuta niin hyvin. Tosiaan pitäis se maito vaan jättää, ens viikolla mulla on vapaapäiviä, joten voisin sit kokeilla oikeen tosissaan :whistle:

Tänään oli ihanaa viedä neiti hoitoon siinä 8 aikaan, kun aurinko alkoi jo nousemaan, kun tähän asti ollut pilkkopimeetä siihen aikaan, ihanaa kevät tulee!!!
En oo muuten edes kertonut, että me lähdetään koko perhe kesäkuussa Espanjaan, ihanaa :D

jkoo + Nella :heart:
 
Nikin emo: yritin laittaa sulle sähköpostia.

Ehkä sitä on tullut vanhaksi mutta .. jos nyt syntyisi vielä yksi vauva niin voisi olla kestämistä. Onneksi esikko on jo niin iso, että käytiin tänään hakemassa eskariin. Iiks, ehkä vähän liian iso siis.. ja toissapäivänä saatiin kuulla kuin salamana kirkkaalta taivaalta että hänelle alkaa astma-lääkitys. Jos hän vaikka jaksaisi sitten paremmin peuhata itseään illalla väsyneeksi niin ettei tarvitsisi tapella nukkumaanmenoja. Kunhan se kevät koittaa, päästäis ajelemaan fillarilla ja kaikkea muuta mukavaa.

Oppiikohan meidän pienet jo ens kesänä ajamaan oikeilla pyörillä, tietty apupyörien kanssa? Ja ens talvena sitten luistelemaan ja hiihtämään? Mihin meidän vauvat häviää? Vuodessa kasvetaan niin paljon.

Olipa Tiniin Enia pienen näköinen.. oliko meidän taaperot myös yhtä pieniä silloin lähemmäs 1,5 v sitten?

Meillä Piipe on ikävä kyllä alkanut oppia jo katselemaan telkkua. Toisaalta pääsen lähtemään aamulla töihin ilman suurempia itkuja kun pistetään illan pikkukakkonen pyörimään aamulla klo 6:n jälkeen. Ja siitä ketterästi jatketaan aamun pikkukakkosella. Kyllähän se sydäntä kylmää jättää pikkuinen hereille telkun ääreen kun isänsä on tullut viereen ja nukahtanut.. Onneksi (ehkä) on sitten syksyllä Piipekin toivottavasti päivähoidossa. Paikasta ei ole vielä tietoa.. vastahan me kuukausi sitten sitä haettiin.

Hexa ja Piipe 1v 5,5kk
 
Heissuliveissuli pitkästä aikaa mammoille!!!

Mä sain opiskelupaikan ja pääsin opiskelemaan lisää kauneudenhoitoalaa :heart:
Koulua on 3-4 iltaa vkossa ja päivät jatkan lasten kanssa kotona =)
Meilläkin ilmoitettiin esikoinen eskariin joka on tuossa 100m päässä :D
Ei ole kovin pitkä matka ensi syksystä sitten kuskailla aamuisin.
Täälläkin yöt menevät vaihdellen niin että usein joka kolmas yö on levoton jolloin Ranja itkeskelee monta kertaa yön aikana ja huutelee äitiä ja tuttia ja millon mitäkin. Harvoin sinne kuitenkaan tarvitsee edes mennä kun loppuu itsestään aika nopeastikin.
Itse siihen kuitenkin sitten havahtuu ja heräilyä tulee itsellekkin useita kertoja yössä. Onneksi osaan kuitenkin nukahtaa heti uudestaan.
Meillä kova sana on kirjat ja niitä katsellaan ja tutkitaan. Hyvin tyttö myös tunnistaa esineitä ja asioita kuvista kun kysyn.
Kova on hoitelemaan nukkejaan ja niitä syöttelee ja hoivaa :heart:
On myös aivan tajuton syömään; tänäänkin meni aamupuuro ja ruisleipä ja maitoa ja heti perään lounassose,2 nakkia(kun muutkin söivät),appelsiinia,leipää yms. mitä vaan on tarjolla ni kaikki menee...
1 1/2v. neuvolaan on aika varattu kk päähän joten mittoja en yhtään tiedä.
Painaa varmaan about 13kg.
Leikkasin Ranjan hiuksetkin eka kerran kun alkoivat tulla pahasti silmille :D

Mukavaa talvenjatkoa ja laskiaista kaikille!

Jousikas&Ranjuskainen 1v.5kk
 
Onko teillä jo uhmaa? Tuntuu, että meillä alkaa olla jo uhmaa.. iiks. miten selvitään kun esikoisella on vielä 5v uhma päällä ja Piipelle iskee 1,5 v uhma. Tänään viimeksi ei suostunut laittamaan housuja jalkaan (hame kyllä kävi). Eilen tuli tappelu vaipasta ja kahdet pissat sitten lattialle. Nolotti pikkuneitiä hieman.

Ihanaa, että Jouskari saa jatkaa vielä kotona.
Tosin itse haaveilen, että kesällä olisin pari kuukautta hoitovapaalla. Taloudellinen katastrofihan se olisi mutta kyllä olisi ihanaa olla kotona vähän aikaa lasten kanssa. Ja seuraavanakin kesänä samoin niin että viimeinen kesä ennen kuin esikoinen on koulussa voitais viettää ihan rauhassa perheen kesken.

Pitikö muuten johonkin vaiheeseen varata lapsille neuvolaa? Vai onko seuraavan kerran sitten joku määrävuositarkistus, 3v? Me kun esikon kanssa saatiin aina automaattisesti kutsut lasten ja nuorten sairaalaan ja oltiin ihan pihalla sitten normaaleista käynneistä missään.

Hexa ja 1,5v Piipe
 
Mä varasin ajan itse 1,5 v. tarkastukseen joka on lääkärineuvola ja saadaan muistaakseni mpr-rokotekkin. Eli varaileppa aikaa Piipelle myös!
Meillä on myös ns. uhmaa taikka paremminkin sanoisin että omaa tahtoa alkaa löytyä; jos jotain ei saa periksi tai jokin ei ensi yrittämällä onnistu ni jo palaa neidillä pinna!!! B)
 
täällä myös uhmaa havaittavissa... ja 1,5v-neuvolaan pitäis varata aikaa myös.

mulla alkaa pikkasen väsymys helpottamaan, mutta paha olo ja etominen jatkuu edelleen :x
aivan erilainen raskaus kun edellinen. viikon päästä eka ultra, pikkasen jännittää onko kaikki hyvin.
 
Pakkasterveiseeettttt :xmas: !!!

Mulla pitäny monesti tulla kysymähän teiltä että missä muodossa annatte nyt D-vitamiinit?? Mä oon edelleenki antanu Dee-tippoja...jokos vois (ja varmasti voiki) antaa tablettinaa???
Ja minkä laisia tabuja?

Meki tilattiin 1.5v neuvola-aika ja se taisi olla tuossa 9.3 ja siihen käyntiin kuuluu se MPR-rokotuskin.

Uhmaa tai mitä lie B) on ilmassa meilläki...omaa tahtoa lötyy ja on myös herkkä lyömään "hanskat tiskiin" jos joku ei onnistu kerta rääkäsyllä eli temperamenttinen meiän pikku herra on..äitiinsä kyllä tullu siinä suhteessa :whistle:

Töitä yritän ihan kunnolla saaha..täällä kun on niin hankala työllistyä jos ei oo ennestään tuttu ja sukulaisia sun muita...mutta joka puolelle on hakemukset vetämässä, jospa se jostaki tärppäis...poika tarvis myös sitten hoitopaikan ja olis jo ihan hyvä sillä päästä muitten kanssa puuhaamaan...kuin vaan äitin kanssa...

Terveinä ollaan oltu, vuos sitten keväästä meillä oli nuha ja kesällä oli vähän yskää mutta muuten ollaan oltu terveitä...itesellä on nyt pieni lentsu päällä...

Mä alotin ite viime syksynä uuten harrastuksen...Kantritanssin :D (ja oon nyt katunu kun joka syksy oon aikonu mennä ja nyt vasta sain mentyä että miksi oon jättäny aina menemättä) on se kyllä niin hauskaa voi vitsi :D ihan hurahtanu kantriin :LOL:

Mutta mutta palaillaan astialle!!!
Aurinkoista kevään jatkoa itse kullekkin!!!!

Terv. Hille ja Jespanderi
 
hille: meillä esikoinenkin mielellään ottaa vielä 'tippoja' ja perheen suosikki on deetipat. Sanasol on myös hyvää kaikista. Pillereissä vain xylitol-tabletit ovat käytössä.

Harmistus, menin telomaan jalkani töissä kulkiessa toimipisteestä toiseen. Luminen maa, ei kontrasteja ja sitten tuli astuttua harhaan. Nyt ei pääse liikkumaan mihinkään ja särkylääkkeellä saa nukuttua yöt. Ei yhtään kiva homma. Kengät ei mahdu jalkaan eikä päästä pulkkamäkeen. Näin pahasti ei ole koskaan aikaisemmin jalka mennyt. Ihan sininen ja turvonnut.

Joten kun tänään makoilee saikulla kotona voisi yrittää varata sitä neuvola-aikaa. Tehdääänköhän siellä testejä? Pitää varmaan alkaa harjoittelemaan palikoiden pinoamista ja näitä poliisitestejä. Piipellä oli tänään tosi hauskaa kun sai käsiinsä esikon astmapiipun. Toki irrotettiin se lääkesäiliö ja laitettiin sinne annostelijan sisään ja Piipe kovasti oli ottavinaan myös lääkettä. Ja tänään oli olevinaan niin iso tyttö ja otti vaipan pois ja toi pikkuhousut tilalle. Tosin nekin ovat harkkahousut, mutta vaippaa ei saanut missään tapauksessa laittaa päälle. Missä on mun vauva?

Esikoinen pomppi WC pytyn kannen päällä ja rikkoi sen, onneksi ei mennyt siitä ihan läpi saakka. Repaleinen kansi on kieltämättä vaarallinen, joten ihanaa kun saan vain maata jalka pystyssä muiden ollessa ostoksilla rautakaupassa. :D

Piipi alkaa vihdoinkin kutsua itseään nimellä 'Pipi' ja esikkokin on saanut vähän nimen tapaista eli hän on 'Tss'. Isi on 'ihi' ja äiti ei ole oikein mitään. Puheen ymmärrys on korkealla tasolla ja yllättävän hyvin hän osaa jo pukea ja riisuakin. T-paidat ja muutkin paidat riisutaan ja kohta on aika luopua nepparoiduista unihalareista sillä niistäkin tullaan sujuvasti pois. Mekkoa hän pitää mieluiten ja käy hakemassa sukkikset vaatehyllyltään.. On tämä ihmellistä. Esikon kanssa oli ikävuodet 2-3, jolloin emme saaneet hänelle puettua yhtään mitään muuta, kuin keltaista. Jos yritettiin jotain muuta niin hän itki ja huusi ja jouduimme istumaan hänen päällään suorastaan, että saimme puettua. Tähänhän oli syynä se, että sairaalahoidosta jäi ikäviä muistoja ja keltaista väriä ei sairaalassa ollut missään ja kotona sängynsuojalakana oli keltainen eli .. keltainen oli ainoa turvallinen väri, johon ei liittynyt kipua. Onneksi niitä keltaisia vaatteita sitten löytyi paljon.
Samoin nyt on ihan ihmeellistä, että ei tarvitse pelätä kotona ääniä. Esikon kanssa jouduimme kuuntelemaan joka ikisen äänen mitä ympäristöstäkin kuului tarkasti ja selittämään hänelle mistä se ääni johtui ja mikä oli sen tarkoitus. Sairaalahoidossa vauva elää paljolti kuulonsa varassa ja kuuntelee kaikkea ja oppii pelkäämään uusia ääniä, sillä ne voivat tuottaa hänelle kipua.
Nyt on ihan ihmeellistä kun ei tarvitse kuunnella kaikkea siltä kantilta että pelottaako tuo ääni lasta ja lopettaako hän hengittämisen kivun pelosta. Aivan uskomattoman ihana tilanne!
Vieläkin nähdään esikoisella kuuloherkkyyttä siinä suhteessa että kun olimme tässä yhtenä iltana hänen kanssaan katsomassa balettia, piti hän kädet korvillaan aplodien ajan. Ensimmäisiä kertoja kun olimme katsomassa balettia jouduimme istuttamaan hänet kuulosuojaimet päässä katsomoon sillä kaikki orkesterin soittimet eivät vielä olleet tuttuja. Ja jos orkesteri soitti väärin, tuli itkua.
En tiedä onko elämä nyt stressittömämpää kun ei tarvitse ihan kaikkea kuunnella ja selittää vai saiko sittenkin enemmän irti ympäristöstä silloin, kun joutui kuuntelemaan ja analysoimaan ihan kaiken mitä ympärillä kuului.

Tuleepahan nyt juttua.. kun kerrankin on rauhassa kotona ja pääsee nettiin. :)

Meillä oli myös juhlapäivä tällä viikolla. Lapset saivat yhden nimistään vihdoinkin almanakkaan ja meillä oli nimipäiväjuhla! Piipe sai lahjaksi palasen Nomination-koruun. Aateltiin, että se olisi hyvä motivointiväline. Kun opitaan uusi taito niin siihen koruun voi lisätä palan. Joko sen taidon symbolin tai itse valitun. Lääkärireissutkin hoituu huomaamatta kun on mitä odottaa.. Onko se teillä muilla jo käytössä? Neitokainen jopa halusi korun pariksi tunniksi ranteeseensa! Esikoiselle tuo on ollut tosi kova motivaattori moneen asiaan. Jopa allergiasairaalaan prick-testit ja juoksukokeet saatiin hienosti hoidettua kun palkintona oli 'timantteja'. Nuotinlukutaidosta tuli nuotti ja nyt hän tsemppaa kovasti lukutaitoon ja uimataitoon kun silloin saadaan seuraavat palaset. =)

Voi hurjuus, kun katsoo mitä on kirjoittanut tulee mieleen: Missä on mun vauva?! Voiko meidän pienet todella olla jo näin isoja...?

Tuo MPR rokotus pelottaa kyllä kovasti. Esikoiselle oli ehdoton kielto ettei sitä saa antaa sillä se on liian tuhti paketti hänen terveydelleen. Vaikka Piipe nyt pystyykin syömään jo vehnää niin aina kun hän on ollut hoidossa mummolassa (muskarin jälkeen pari tuntia, mies pääsee käymään kaupoilla yksin) niin hän tulee sieltä takaisin posket kirkkaan punaisina. Selkeästi joku koirissa saa tuon reaktion aikaan. Vehnäähän alettiin sietää vasta sen jälkeen kun meidän 'Moppe' muutti mummolaan. Koira ei selvinnyt enää portaissa ja haukkui yökaudet ulos dementikkona. Mummolassa ei ole portaita ja siellä koiran ei tarvitse pelätä kuka lapsista tarraa karvoista ja hyppää päälle tai kompastuu nukkuvaan eläimeen. Ja mummolla on koira niin että siellä ei tarvitse stressata lauman hierarkiasta kun koirat saavat olla koiria ja meidän mopsikas on nyt se alin. Eli pitkänä johdantona siihen rokotukseen, pelottaa että siitä tulee jotain reaktiota sillä eipähän meillä ole Piipelle kananmunaa syötetty ja tuo rokote kasvatetaan kananmunassa. Ja jos samaan aikaan osuu koirien näkeminen niin reaktio voi olla hyvinkin paha. Toisaalta, jos esikoinen ei sitä saanut 1,5v iässä niin ehkä Piipekin voisi saada sen vasta 6v iässä..?

Hexa ja 1,5v Piipe
 
Meidän lapset syö tällä hetkellä DeviSolin D3 vitskua jossa on 20mikrogrammaa.
Pieninkin alkoi syödä tablettimuodossa muutama kk sitten.
Mies ja minä syödään vahvempaa.
On tässä maassa nuo suositukset mielestäni tosi alakanttiin.
Ja kalaa meillä syödään 1-2krt.vkossa.
Ranjalla on taas nuhaa. Hampaat puhkeilee miten sattuu. Alhaalla ihan edessä on 2 ja seuraavat on isot poskihampaat jotka ovat jo puhjenneet!
Välistä siis puuttuu kahdet hampaat molemmin puolin..
Ylhäällä neljät edessä ja taas väli ja sit yhet isot puhjenneet.
Mielenkiintoista :D
 
Tervehdys!

Täällä voidaan tooodella paksusti, rv 40+2 menossa eikä merkkiäkään synnytyksen alkamisesta. Mies tehnyt aika pitkiä päiviä töissä ja Sisun kanssa koko päivän touhuaminen kahdestaan on jo aika tuskaista. Lähinnä tietty toi kumarteleminen ja lattialla leikkiminen on haastellisinta. Ollaankin aika paljon kuljettu kyläilemässä isovanhempien luona, et olen saanut vähän hengähtää.

Meillä syödään myös edelleen deetippoja. Päiväruokailu onnistuu huomattavasti helpommin kun yhdessä ensin lasketaan oikea määrä tippoja lusikkaan ja sillä tavoin menee eka lusikallinen suuhun. Itse touhuaa lusikan kanssa, mut ei vaan ruoka mene sillä omaan suuhun. Ruoka-aineista selvästi allergisoivia on kala, tomaatti, mansikka ja ilmeisesti raaka omena. Tulee vatsa- sekä iho-oireita kun niitä syö ja yöt on silloin aivan mahdottomia.

Yöheräilyt jatkuu muuten edelleen. Muutamia öitä mennyt vain yhdellä heräämisellä, mut sellanen 2-3 herätystä on aika normaali. Innolla odotan ekaa kokonaan nukuttua yötä. Vaikka sitä tuskin ihan piakkoin on tiedossa, kun tämä kakkonen täältä putkahtaa maailmaan!

1,5-vuotistarkastuksen varasin kans neuvolasta. Toivotaan ettei tulis rokotuksesta oireita.

Hampaita on 8 kpl ylhäällä sekä alhaalla, yhteensä 16, eli myös ekat poskihampaat puhkes tuossa joulu-tammikuun vaihteessa. Nyt vaikuttais siltä et vikat poskihampaat saattais olla tuloillaan, sen verran kovin kaikkea järsitään ja vatsa on myös löysällä kuten tähän asti kaikkien muidenkin hampaiden tulon kohdalla.

Keittiöhommat tehdään nykyisin yhdessä niin, et Sisu seisoo/istuu syöttötuolissa ja esim. pesee perunoita tai laittaa pilkottuja vihanneksia kattilaan. Keittiössä on muuten ihan turha yrittääkään mitään puuhastella niin, ettei herraa ota mukaan. Pieni kokki-kolmonen! Kirjat on myös kova juttu, etenkin eläinaiheiset. Ja tietty ne kaikki kaivurit, traktorit ym. työkoneet on ihan hittejä. Sanoja on alkanut putkahtelemaan lisää, mummi ja vaava (vaari) on aktiivisessa käytössä, samoin kiija eli kirja. Pari päivää sitten tuli eka kolmetavuinenkin sana palapeli eli papapii.

Meripihka: ootko kokeillut pahoinvointiin ainakin apteekista saatavia sea band-rannekkeita? Mulle oli niistä kovastikin apua tän toisen raskauden alussa, kun etova olo vaan jatkui ja jatkui...

Pirteitä pakkaspäiviä!

Zucchero + Sisu 1v5kk + masukki rv 40+2
 
Suomessa - hengissä - työntantaja järjesti väliaik päiväduunin, ei todellakaan olisi tarvinnut mutta näin "onnellisesti" kävi, palkkataso tosin tipahti noin 4000 euroa vuodessa. Uuden työn opettelun ohella kaikki paukut kuluvat nyt taistoon, jotta Hgin kaupunki peruisi ostopalvelupäiväkotien tukemisen lopettamispäätöksensä, jonka vuoksi myös yksi vuoropäiväkoti suljetaan, jo nyt ylitäydessä tilanteessa.

Jimi voi hyvin ja kasvaa yhtö hulppealla vauhdilla kuin ennenkin. Sain hyvän yksityisen perhepäivähoitopaikan järjestettyä kahden reilun vuoden ikäisen tytön kanssa kesään asti. Hoitajalla mahtaa olla rankkaa vaipatukset, ulos pukemiset, ruokailut ym. mutta hän ei valita..

Luen muiden kuulumiset sitten kesälomalla ;)
 
Moikka pitkästä aikaa...
Meillä Frans on jo reipas 1 v ja 5 kuukautta vanha isoveli. Meidän Taimi syntyi kuukausi sitten. Arki alkaa pikku hiljaa selkiytymään. Poika on aamuvirkku, herää ennen kuutta ja koko hereillä olo on aikamoista menoa ja melskettä. Siskon syntymän myötä tuli tutti taas kuvioihin, mutta enpä ota siitä mitään stressiä. Nyt poika on keksinyt mitenpinniksestä tullaan pois ja tarkoitus onkin siirtää hänet viikonloppuna tavalliseen sänkyyn. Saapi varmaan sanoa hyvästit yöunille muutamaksi yöksi...
Tässä pikaisesti.
 
Huomenta. Ja oli hyvä kuulla, että Mizyllä elämä vähän alkaa olla paremmassa järjestyksessä. Onhan rahan väheneminen paha juttu, mutta tärkeintä on se että teillä on edes jollain tasolla paremmin asiat.

Tänään on 1,5v synttärit meidän Piipellä. voi kuinka iso hän onkaan!! Tosin ei eilen mennyt oikeastaan yhtäään ruokaa kun hän vetäytyi unille ennen lounasta. Mutta maitoa menee senkin edestä. Ehkei toi tissimaito vielä ihan litkua ole.
Saatiin varattua neuvola-aikakin. Ja sovin, että MPR:ää myöhästytetään vähän. Kunhan nyt toi ruokailu saadaan ihan varmalle pohjalle niin sen jälkeen sistten..

Ja uhma senkun pahenee. Kaikki on nyt 'eiei' ja pyöritetään päätä. Ja ihan kuin sanoja alkais olla tuloillaan. 'vettä' osaa pyytää. Ja puhuu puhelimeen 'Hei, heihei'. joten.. ihan normaali lapsi meillä on.
Ostettiin sellainen WSOY:n oppi ja ilo sarjan lautapeli, joka on 4-99 v tarkoitettu. Pelataan sitä melkein joka ilta ja Piipe on siinä aloitteentekijänä. Ei hän vielä mitään siitä ymmärrä mutta.. kovasti yrittää kuitenkin. Paras peli tämänikäiselle on musta ollut geometrix. Pitäis vain etsiä siihen taas kaikki nappulat ja kokeilla, jos Piipeli sitä haluais kokeilla. se sopii vanhemmallekin ja kun se on niin monipuolinen niin voi antaa vanhemman sitten kehittää siihen uusia sääntöjä ja silloin se on todella hyvä..

Kamala pelko iski, ei kai vain Piipe halua alkaa harrastaa aerobickiä tai vastaavaa. Katsotaan kännykästä tai läppäriltä Frobelin Palikoita youtubesta ja hän tanssii ja hyppii ihan villinä siinä vierellä.. ;) Äitin känny on nyt kova sana. Samoin kuin isän läppäri. Onko muuten missään näistä Nokian tai Applen 'musiikkikaupoissa' myynnissä suomenkielellä puhuttuja piirrettyjä tai vastaavaa? Jos kännyyn sais jonkun kokoelman noita lastenohjelmia tai vastaavaa niin vois helpottaa jotain matkaa. Saako niistä kaupoista lastenlaulumusiikkia (suomenkielistä ) vaikka mökkimatkoille?

Hexa ja 1,5v päivänsankari Piipe
 
1,5v. nla mitat: 11,4kg & 81,5cm

Tutti jäi pois isovanhempien ansiosta kun oli vkonloppuna yökylässä eikä ollut tuttia kaivannut joten ei sitä enää kotonakaan annettu.
Ja itseasiassa viime yö meni jo paremmin yhdellä heräämisellä aamuyöstä ja jatkoi sitten uniaan vaikkei tuttia saanutkaan-yes!
Tuttipullosta neiti vierottautui itse jo useampi kk sitten kun meni ihan pelleilyksi koko siitä juominen :D
Täällä aika haipakkaa arki mutta en valita! Kuopuksen päikkäriaikoina yritän tehdä kotitehtävät ja iltaisin koulun jälkeen käyn antamassa lapsille suukot kun jo autuaana unten mailla ovat. Päivät saakin vielä nauttia heidän seurastaan entiseen malliin :heart:

Jousikas&Ranja 1,5v.(vkon päästä )
 
Heips!

Pitkästä aikaa merkkaan itsenikin tänne pinoon ja kerron uusimmat kuulumiset. Minä vihdoin pari päivää sitten plussasin! :heart:
Hassua ajatella, että meidän murusta tulee isoveli, jos kaikki vaan menee hyvin. Mutta ihanaa olla taas raskaana, aion nauttia täysin rinnoin! :)
 
Suhvelille valtavasti onnitteluja plussasta :heart: :flower: Meitä onkin aika monta tässäkin pinossa, jotka taas odottaa. =)

Meillä ois ensi viikolla kans tuo 1,5 v neuvolalääkäri. Kiva saada taas mitat päivitettyä. Pituutta tuo pikkumies on ainakin hurjasti kasvanut, kun koko ajan jää vaatteet pieneksi.

Sanoja ei meillä edelleenkään tule pöö:tä kummempaa, mutta eipä tuo veljensäkään ennen 2 vuotta paljoa pukahtanut ja nyt 3 vuotiaana juttu luistaa vallan mainiosti. =)
Omaa tahtoa on vaikka muille jakaa ja kun asiat ei mee niin kuin hän haluaa, niin sitte heittäidytään lattialle dramattisesti mesoamaan. :D

Katjuska ja mukelot ja sintti 16+5 :heart:
 
Ehkä minäkin rohkaistun ja Suhvelin esimerkkiä seuraten kerron vauvauutisen. Meille on tulossa toinen lapsi syyskuussa. La on 21.9. kun se Ellenistä oli 24.9. Tarkkaa työtä siis :LOL: Ultrassa ollaan käyty jo kahdesti ja kaikki näyttää hyvältä.

Ellen on todella tomera pieni tyttö. Kiipeää ja liikkuu muutenkin valtavasti, puhuu jo aika paljon, on tempperamenttinen, mutta toisaalta valoisa ja iloinen kullanmuru. Pari viime päivää meillä on kuitenkin sairastettu, kuumetta on ollut ensimmäisen kerran noin 40 astetta, kovaa nuhaa ja yskää vielä sen lisäksi :( Lääkkeillä on kuumetta onneksi saatu laskemaan, mutta taas illalla mitatessa oli 39,5.

Hyvää kevättä kaikille mussukoille.

Tiina, Ellen ja pikkuinen 11+3
 

Yhteistyössä