hille: meillä esikoinenkin mielellään ottaa vielä 'tippoja' ja perheen suosikki on deetipat. Sanasol on myös hyvää kaikista. Pillereissä vain xylitol-tabletit ovat käytössä.
Harmistus, menin telomaan jalkani töissä kulkiessa toimipisteestä toiseen. Luminen maa, ei kontrasteja ja sitten tuli astuttua harhaan. Nyt ei pääse liikkumaan mihinkään ja särkylääkkeellä saa nukuttua yöt. Ei yhtään kiva homma. Kengät ei mahdu jalkaan eikä päästä pulkkamäkeen. Näin pahasti ei ole koskaan aikaisemmin jalka mennyt. Ihan sininen ja turvonnut.
Joten kun tänään makoilee saikulla kotona voisi yrittää varata sitä neuvola-aikaa. Tehdääänköhän siellä testejä? Pitää varmaan alkaa harjoittelemaan palikoiden pinoamista ja näitä poliisitestejä. Piipellä oli tänään tosi hauskaa kun sai käsiinsä esikon astmapiipun. Toki irrotettiin se lääkesäiliö ja laitettiin sinne annostelijan sisään ja Piipe kovasti oli ottavinaan myös lääkettä. Ja tänään oli olevinaan niin iso tyttö ja otti vaipan pois ja toi pikkuhousut tilalle. Tosin nekin ovat harkkahousut, mutta vaippaa ei saanut missään tapauksessa laittaa päälle. Missä on mun vauva?
Esikoinen pomppi WC pytyn kannen päällä ja rikkoi sen, onneksi ei mennyt siitä ihan läpi saakka. Repaleinen kansi on kieltämättä vaarallinen, joten ihanaa kun saan vain maata jalka pystyssä muiden ollessa ostoksilla rautakaupassa.
Piipi alkaa vihdoinkin kutsua itseään nimellä 'Pipi' ja esikkokin on saanut vähän nimen tapaista eli hän on 'Tss'. Isi on 'ihi' ja äiti ei ole oikein mitään. Puheen ymmärrys on korkealla tasolla ja yllättävän hyvin hän osaa jo pukea ja riisuakin. T-paidat ja muutkin paidat riisutaan ja kohta on aika luopua nepparoiduista unihalareista sillä niistäkin tullaan sujuvasti pois. Mekkoa hän pitää mieluiten ja käy hakemassa sukkikset vaatehyllyltään.. On tämä ihmellistä. Esikon kanssa oli ikävuodet 2-3, jolloin emme saaneet hänelle puettua yhtään mitään muuta, kuin keltaista. Jos yritettiin jotain muuta niin hän itki ja huusi ja jouduimme istumaan hänen päällään suorastaan, että saimme puettua. Tähänhän oli syynä se, että sairaalahoidosta jäi ikäviä muistoja ja keltaista väriä ei sairaalassa ollut missään ja kotona sängynsuojalakana oli keltainen eli .. keltainen oli ainoa turvallinen väri, johon ei liittynyt kipua. Onneksi niitä keltaisia vaatteita sitten löytyi paljon.
Samoin nyt on ihan ihmeellistä, että ei tarvitse pelätä kotona ääniä. Esikon kanssa jouduimme kuuntelemaan joka ikisen äänen mitä ympäristöstäkin kuului tarkasti ja selittämään hänelle mistä se ääni johtui ja mikä oli sen tarkoitus. Sairaalahoidossa vauva elää paljolti kuulonsa varassa ja kuuntelee kaikkea ja oppii pelkäämään uusia ääniä, sillä ne voivat tuottaa hänelle kipua.
Nyt on ihan ihmeellistä kun ei tarvitse kuunnella kaikkea siltä kantilta että pelottaako tuo ääni lasta ja lopettaako hän hengittämisen kivun pelosta. Aivan uskomattoman ihana tilanne!
Vieläkin nähdään esikoisella kuuloherkkyyttä siinä suhteessa että kun olimme tässä yhtenä iltana hänen kanssaan katsomassa balettia, piti hän kädet korvillaan aplodien ajan. Ensimmäisiä kertoja kun olimme katsomassa balettia jouduimme istuttamaan hänet kuulosuojaimet päässä katsomoon sillä kaikki orkesterin soittimet eivät vielä olleet tuttuja. Ja jos orkesteri soitti väärin, tuli itkua.
En tiedä onko elämä nyt stressittömämpää kun ei tarvitse ihan kaikkea kuunnella ja selittää vai saiko sittenkin enemmän irti ympäristöstä silloin, kun joutui kuuntelemaan ja analysoimaan ihan kaiken mitä ympärillä kuului.
Tuleepahan nyt juttua.. kun kerrankin on rauhassa kotona ja pääsee nettiin.
Meillä oli myös juhlapäivä tällä viikolla. Lapset saivat yhden nimistään vihdoinkin almanakkaan ja meillä oli nimipäiväjuhla! Piipe sai lahjaksi palasen Nomination-koruun. Aateltiin, että se olisi hyvä motivointiväline. Kun opitaan uusi taito niin siihen koruun voi lisätä palan. Joko sen taidon symbolin tai itse valitun. Lääkärireissutkin hoituu huomaamatta kun on mitä odottaa.. Onko se teillä muilla jo käytössä? Neitokainen jopa halusi korun pariksi tunniksi ranteeseensa! Esikoiselle tuo on ollut tosi kova motivaattori moneen asiaan. Jopa allergiasairaalaan prick-testit ja juoksukokeet saatiin hienosti hoidettua kun palkintona oli 'timantteja'. Nuotinlukutaidosta tuli nuotti ja nyt hän tsemppaa kovasti lukutaitoon ja uimataitoon kun silloin saadaan seuraavat palaset. =)
Voi hurjuus, kun katsoo mitä on kirjoittanut tulee mieleen: Missä on mun vauva?! Voiko meidän pienet todella olla jo näin isoja...?
Tuo MPR rokotus pelottaa kyllä kovasti. Esikoiselle oli ehdoton kielto ettei sitä saa antaa sillä se on liian tuhti paketti hänen terveydelleen. Vaikka Piipe nyt pystyykin syömään jo vehnää niin aina kun hän on ollut hoidossa mummolassa (muskarin jälkeen pari tuntia, mies pääsee käymään kaupoilla yksin) niin hän tulee sieltä takaisin posket kirkkaan punaisina. Selkeästi joku koirissa saa tuon reaktion aikaan. Vehnäähän alettiin sietää vasta sen jälkeen kun meidän 'Moppe' muutti mummolaan. Koira ei selvinnyt enää portaissa ja haukkui yökaudet ulos dementikkona. Mummolassa ei ole portaita ja siellä koiran ei tarvitse pelätä kuka lapsista tarraa karvoista ja hyppää päälle tai kompastuu nukkuvaan eläimeen. Ja mummolla on koira niin että siellä ei tarvitse stressata lauman hierarkiasta kun koirat saavat olla koiria ja meidän mopsikas on nyt se alin. Eli pitkänä johdantona siihen rokotukseen, pelottaa että siitä tulee jotain reaktiota sillä eipähän meillä ole Piipelle kananmunaa syötetty ja tuo rokote kasvatetaan kananmunassa. Ja jos samaan aikaan osuu koirien näkeminen niin reaktio voi olla hyvinkin paha. Toisaalta, jos esikoinen ei sitä saanut 1,5v iässä niin ehkä Piipekin voisi saada sen vasta 6v iässä..?
Hexa ja 1,5v Piipe