Syyskuun tulokkaat 2010 **** Marraskuussa **** (Päivityspyynnöt YV:llä, kiitos!)

Mukavaa pakkaspäivää :)

Poni, onko tuo refluksi sitä ruoan takaisin virtausta? Tiedetäänkö, mistä se johtuu? Toivottavasti pojalla alkais maito pysyä massussa ja saisitte fyssan avulla vesselin suoristettua :)

Harrastuksista. Vauvauinti on meille vähän liian kallis harrastus, mutta ilmoittauduttiin juuri MLL:n kevään muskariryhmään :)

Shuri ja Päivänsäde reilu 2,5kk
 
Moi kaikki. Kovin olen ollut hiljakseen, mutta käynyt kyllä välillä aina lukemassa.

Meilläkin on lähtenyt ihan mukavasti menemään, vaikka alussa olikin bilirubiinit koholla ja sydämessä sivuääni. Poika kasvaa hyvin ja tänään oli 2kk neuvola, tosin 2 viikkoa myöhässä. 60cm meni rikki, mutta paino on vielä vähän alle 6kg. Poika sai sen rotavirus-suojan suun kautta ja liekö siksi ollut koko päivän aika vaisu. Ihan seurallinen kyllä sitten ne pätkät kun on ollut hereillä.

Me ollaan menossa vauvauintiin, aloitetaan vuoden alussa yksityisellä puolella, mutta jonotellaan sitten kaupungin ryhmiin. Ne ottaa sinne ikäjärjestyksessä (parempi se on kuin arpomalla, vaikka mukava olisikin että ajoissa liikkeellä olevat pääsevät ajoissa mukaan), kovin on ruuhkaista. Lisäksi käydään ainakin kokeilemassa muskaria.

Mitäs lahjoja pienille meinaatte hankkia tai toivotte pukinkonttiin? Minä tilasin pojalle puuhamaton ja matkasängyn. Toiveissa olisi muutenkin käytännöllisiä lahjoja ja sellaisia itsekin haluan muille antaa. Kaikki vinkit olisi kivoja, vaikka ei tarkoitus olekaan hukuttaa toista lahjoihin - eikä se onneksi niistä vielä juuri piittaakaan. Mutta ihana on odottaa joulua kun ollaan nyt perhe. :heart:
 
Tiptap vaan tännekin! :xmas: :wave:

Mä olen jo niiiin joulufiiliksissä ;) Noiden muksujen innostus tarttuu aika helposti, tosin olen aina ollut jouluihminen. Jouluverhot ja -valot on ikkunoissa, tänään kävin myös joululahjaostoksilla. Joitakin koristeita vois jo alkaa laitella, sunnuntainahan on ensimmäinen adventtikin. Ompelin isommille muksuille joulusukat, jotka toimii tänä vuonna joulukalenterina. Joka yö tonttu käy tuomassa niihin jotain pientä; namia, tarroja, pieniä leluja jne. Aattelin myös laittaa joku yö piparimuotit, joka tarkoittaa leivontapäivää, punaista pahvia joka tarkoittaa askartelupäivää ja kirjepaperia ja kynän, joka tarkoittaa, että kirjoitetaan kirje pukille :) Esikko tosin on tehnyt jo alustavan version, ja oli tosi onnellinen, kun sanoin että kirjoita siihen toinenkin toive. Olisi ollut näköjään täysin tyytyväinen siihen yhteenkin toiveeseen, lasten ompelukoneeseen :D Toinen toive olikin Petshop.

Vauvauintia me ei varmaankaan aloiteta, on matkaa tuonne kaupunkiin ja siel on vain lauantai-aamuisin se uinti, ei oikein sovi meille. Mutta me on yleensä puolivuotiaasta lähtien käytetty ihan muuten vaan uimassa, ja on lapset tykänneet tosi paljon. Tapana on ollut käydä noin 3 kertaa kuussa, nyt on multa vaan se uinti jäänyt, kun en ole Islaa kehdannut jättää niin pitkäksi aikaa ilman tissiä. Kun se pullosta syöti ei onnistu. Joten mies on käynyt isompien kans uimassa ja me mennään Islan kanssa kunhan typy on sen 6kk vanha. Ehkä jo aiemminkin, pitää katsella :)

Niin ja Islalle meinasin ostaa joululahjaksi pari kivaa vaatetta ja jonkun kuvakirjan, sekä tilasin nahkatossut omalla nimellä, sen kokoiset että sopii sitten kävelemään opeteltaessa :) Pitää vielä katsoa joku kiva musiikkia soittava lelu, kun niitä meillä ei oikein sopivia ole.

Nipistys ja Isla 2kk2vko
 
Minäkin voisin ekaa kertaa kirjoittaa tänne kun en ole vielä kerennyt ja nyttenkin vain hyvin pikaisesti, kopska poika juuri heräilee. Itselläkin joulumieli tarttunut ihan erilailla kun on lapsi talossa. Odotan innolla kun tuosta vähän kansaa niin päästään yhdessä lepomaan ja kuusen hakuun ja koristelemaan. Toisaalta nyt vielä helpotus kun tämän joulun pääsee 'helpolla' kun ei vielä niin ymmärrä.

Lahjatoiveita on sukulaiset ja kummit meiltäkin tiedustellut mutten ole juurikaan osannut kertoa muutakun lämpimiä vaatteita ja makuupussia kun kaikkea tahtoo olla. Itse ajattelin pojalle ostaa sen koiran joka puhuu ja laulaa opettavasti.

Vauvauintia olisin halunnut aloittaa, mutta meiltäkin lähimpään uintiin on vähän liikaa matkaa kun en ainakaan naetistä nähnyt, että kuopion kaupungin umahallilla semmoista oisi. Muskariakin olemme miettineet.

Nyt kutsu jo käy!

Felessa ja Aleksi
 
Heipparallaa pitkästä aikaa! Jospa sitä tännekin päivittäisi kuulumisia, enemmän tulee pyörittyä tuolla FB:n puolella.

Harrastuksista
on ollut puhetta, vauvauintiin haluttais kyllä mennä. Täällä alkaa tammikuussa taas uusi ryhmä, toivottavasti mahduttaisiin mukaan. Muskariin tai johonkin vauvakerhoon olis myös kiva mennä, mut luultavasti jaksan aktivoitua vasta ensi vuoden puolella. :) Eilen käytiin vauvakirkossa, jännitti vähän et miten poitsu jaksaa väsyneenä siellä olla, mut yllättävän hyvin meni huonoilla päiväunillakin. Joona nauraa hörähteli kun laulettiin ym. =)

Masuvaivoja ei meillä oikeastaan ole enää ollut, mutta silti annan edelleen Disflatyliä säännöllisesti. En oikein tiedä millon sen uskaltais jättää pois. Muutenkin on mennyt ihan kivasti, poitsu nukkuu hyvin eikä imetyksessä ole ollut ongelmia. KOPUTAN PUUTA! :D

Joona löysi viime viikolla omat kätensä, ja nyt tuijottelee nyrkkejään silmät ristissä :D

Joululahjaksi toivotaan lämpimiä vaatteita (esim. Ruskovilla), itse tilasin Englannista Lamaze-leluja poitsulle, ja oon ostanu vaatteita jo liikaakin. Minähän niistä poitsun lahjoista varmasti eniten iloitsen, kun ei vauveli itse vielä ymmärrä lahjojen päälle :) Jouluna me mennään anoppilaan ja käydään myös mun äidin ja sisarusten luona, siksi en kotona juurikaan joulua laita.

Endotar & J kohta 3kk
 
Mäkin nyt päätin liittyä siihen fb-ryhmään, kun musta tuntuu, että kerkeisin sitä kautta osallistua keskusteluun vähän paremmin.

Meillä esikoinen on nyt ollut pari viikkoa kotihoidossa ja tosi hyvin on mennyt! Huomenna on taas siteiden vaihto ja jatkosuunnitelman teko Töölössä. Ilmeisesti tarvitaan pieni ihonsiirto :( Mutta onneksi poika on mieleltään täysin oma itsensä, eli sikäli kaikki on jo hyvin!

Lotta on edelleen helppo ja ihana vauva :heart: Ei pahemmin itke, eikä valvota öisin :) Syöttöväli on yöllä 4-5h, eli ihan kivasti antaa äitin nukkua.

-dask ja Lotta 8vk
 
Käytin postissa tulleet H&M:n ja KappAhlin alesetelit ja ostin tytölle joululahjaksi bodyn, haalarihousut ja housut. Olen myös ostanut kaksi kuvakirjaa ja yhden iltasatukirjan. Ehkä ostan vielä jonku lelun. Jos sukulaiset kysyy, niin toivon kestovaippoja :)

Shuri ja Päivänsäde huomenna 3kk
 
heippa hei!!

Meillä arki pyörii eteenpäin hurjaa vauhtia, ei itse meinaa perässä pysyä. Typy on kova juttelemaan ja hheiluu ihan yhtä mittaa. Maitoallergia vissiin vaivaa, alllergioille ollaan vielä ennen joulua menossa. tylsää kun pitää itse olla maidoton- juuri kun alkaa niiiiiiiiiin ihana suklaakausi : /
Mutta mutta. Joulu tulla jollottaa ja valot ja tontut meillä ikkunoissa. Itse olen aivan totaalisen jouluihminen, ehdottomasti vuoden parasta antia <3 Harmi vaan että askarrellut, pahviset tontut ovat edelleen kateissa (n200kpl).
tänään sain vihdoin tehtyä joulukalenterit loppuun, olipas siinäkin hommaa!! Kun on namikalenteri ja touhukalenteri ja tietysti lapsilla vielä omansa niin touhua riittänyt. Tonttu tuo paketteja joulun odotuksen aikana aina välillä niin ei niin paljon tarvitse sitten kotio mummilasta kuskata :) niitä kun muutenkin tullee niin paljon kun ovat ainoat lapsenlapset meidän suvun puolella ja mulla sisaruksiakin useampi..

Tuosta fb:stä piti vielä sanoa että ei se Nasu-naskali ole mittään vastaillu, mutta kiinnostusta kyllä löytyisi.. Mä kun vähän pihalla näistä kaikista jutuista kun en oo ollut tekemisissä näiden kanssa juurikaan.
Nyt kutsuu Täydelliset naiset ja pikku neiti,
iloista joulunalusaikaa teille kaikille!! :hug:
 
Viimeksi muokattu:
Hei täältäkin!

Ihan ensiksi kysyn, että olisiko täällä halukasta jatkamaan tämän pinon päivttelyä?:) Mulla kun tulee pyörittyä nykyään oikeastaan ainoastaan tuolla Facebookin puolella.

Harrastuksista on ollut puhetta, vauvauintiin ois ihan mukavaa mennä, mutta aika tiukoilla nuo paikat täällä tuntuu olevan. Esikoisen kanssakaan ei päästy mukaan, kun kaikki paikat menivät nenän edestä.:/ Mutta voihan sitä käydä uimassa toki muutenkin.:)

Joulu tosiaan lähestyy koko ajan, täällä ilmoittautuu toinen jouluihminen!:D:xmas: Joulua on laitettu, vaikkakin jouluksi lähdetään mun isän luo Kolariin.

Pitänee lähteä kohta nukkumaan, aamulla aikaisin neuvolaan.:)

Voikaahan hyvin!

Lahopää-Liisa ja Nuutti (huomenna 2kk)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä