ONNEA KAIKILLE JAKAANTUNEILLE! :heart:
Ja jätti-isot superhalit kaikille loppusuoralla oleville! :hug: :heart:
Meillä jäänyt tää tietokoneiluaika melko vähäiseksi, kun
pikkurinsessa syntyi täsmällisesti 22.9. Painoa 3026g ja pituutta 49cm ja sopiva määrä ruumiinosia! Sairaalassa kirjotin jo synnärin, mutta sit se ei koskaan postautunut eikä mitään ja mulle tuli kiukku ja ajattelin et kirjotan sit joskus myöhemmin.
Nyt yövalvomisen päälle onkin hyvä sitten iskeä perse penkkiin ja kirjotella
21.9. oli sovittu käynnistys. Vaikka sektiosta oli koko ajan ollut puhe, niin suostuin kuitenkin käynnistykseen sillä ehdolla, että saan kesken vielä vaihtaa sektioon jos tuntuu ettei oma pää vaan yksinkertaisesti kestä.
Puolison kanssa oltiin Naistenklinikalla 7.35. Mukava aamukätilö tuli laittamaan käyrille ja kertoi, että Cytotecin kanssa, ja etenkin ensisynnyttäjillä, saattaa tuo käynnistyminen kestää useammankin päivän. Miehen kanssa pyöriteltiin silmiä, että ei meillä nyt oo aikaa makoilla sairaalassa viikkotolkulla
8:30 lääkäri sitten tuli, teki sisätutkimuksen ja tulos sama kuin ennenkin; kohdunsuu hyvin takana, vaikkakin kypsynyt ja auki. Kanavaa kuitenkin jäljellä. Laittoi ensimmäisen Cyton ja kertoi saman kuin kätilökin. "Sulla kyllä on melko vetistä tää valkovuoto, niinku todella vetistä.. Kannattaa vähän tarkkailla tota lapsivettä, että olisko tää kuitenkin sitä. Tehään prom-testi ennen ku laitetaan seuraavaa." Näillä sanoin lääkäri jätti meidät vielä käyräilemään tunniksi.
Puoli tuntia Cytotecin jälkeen alkoi kipuilevat supistukset. Mä en niin jaksanut toivoa niiden tekevän mitään, vaikka kävivätkin kipeämmiksi ja säännöllisiksi. Kun kätilö tuli ottamaan pois käyrältä, kysyttiin että voidaanko lähteä kävelemään ulos.
"Joo, toi sairaalan puisto on ihan kiva!" Itseasiassa me kyl päädyttiin Ruoholahteen asti...
Kävellessä supistukset voimistui ja tiheni, mutta liike helpotti kipuun. Takasin kävellessä piipahdettiin ABC:lla syömässä ja sieltä lähtiessä housuihin holahti oikein reilusti jotain. Olihan siinä koko matkan ajan vähän tiputellut, mutta ajattelin et nojoo, varmaa vaa sitä valkovuotoa tai jotai, no big deal. Nyt kuitenkin aloin hihitellä hölmönä ja sain sanottua miehelle et "Must tuntuu et mul meni vedet, ihihhiihhi!"
Se ei jotenki osannu yhtää suhtautua samanlaisella kevyellä mielellä siihen
Sairaalalla takas 13:00 tehtiin prom-testi ja kyllä vain, vedet oli menny! Ja ne ensimmäiset holahduksetkin olivat sitä olleet. Käyrällä maatessa supistukset alkoi käydä tosi kipeiksi ja siihen sain tätä jumalten naisille lahjoittamaa PANADOLIA. Kylläpä helpotti! ..not. Kiukku lähinnä tuli, miehellekin, kun nipistelin sitä kun mua sattui
14:30 sain vielä toisen Cytotecin ja 15:30 sain luvan lähteä taas kävelemään. Nyt ei lähdetty vetämään mitään Helsinki-turneeta, vaan käveltiin varmaan kilometri ja uikutin jo siihen malliin, että mies sai tukea meikäläisen takaisin sairaalalle. Siellä sain Oxynormin ja kätilö sanoi, että jos se ei auta, niin sitten on pakko siirtää synnärille, kun ei heillä oo oikein lääkkeitä enää.
Sisätutkimuksessa kanava kokonaan hävinnyt ja kohdunsuu tullut pelipaikalle! Jee! Ja vähän enemmän olin avautunutkin. Kuulemma kolmatta Cytotecia en saisi enää.
19:00 oli siirtyminen sitten synnärille. Ihana kätilö otti vastaan, käyräili, tutki ja antoi ilokaasun. Hetki meni hoksata hyvä rytmi hengittämisessä, mut kyl se siitä lähti. Miehellekin tarjosin, ihan niinkun hyvät vaimokkeet tekee!
Mulla ei ilokaasu niinkään kipuun auttanut, mutta rentoutti kyllä.
"Tää ei oo varmaan kulti se hetki, kun voi sanoa että panettaa? Mut mä sanon, mua panettaa!" Sellanen vaikutus ilokaasulla meikäläiseen
Miestä vähän nauratti.
20:40 kipu oli kuitekin jo sietämätöntä. Edistystä ei alakerrassa juuri ollut tapahtunut, hätinä kolmelle sormelle auki. Alkoi kiukku iskeä ihmiseen. Sain kuitenkin puolikkaan annoksen epiduraalia. Helpotti, vaikka kihelmöikin ihan hitosti.
23:40 aloin olla taas kipeä. Ei auttanut enää epi ja ilokaasu. Seuraava puolikas annos kehiin.
01:00 olikin yhtäkkiä huone täynnä ihmistä, kun Olivian päästä otettiin sykkeiden takia verikoe. Se oli ihan hitusen epämukavaa. Musta tuntuu, että mulla on ollut värkissä enemmän instrumentteja yhdessä synnytyksessä, kun Oopperatalolla itsenäisyyspäivänä, voi pyhä sylvi.
Verikokeissa kuitenkin happiarvot ja kaikki priimaa, joten niistä ei huolia.
02:00 alkoi tippua oksitosiini ihan pienesti ensin. Oli pakko pyytää jo täysi annos epiduraalia, hyi että miten voikin ihmiseen sattua. Kätilö lisäili annosta vähitellen, mutta mitään ei juuri tapahtunut.
03:00, oksitosiinia putosi 100ml/h. Kätilö ihan rauhaksiin asenteli tippaan vielä antibioottia. "Hei kuule, mua painaa nyt ihan älyttömästi, niinku todella todella paljon."
Kätilö hymyili ja sanoi, että ei se nyt vielä synny, vastahan toi on ihan hetken tullu isolla annoksella.
Vartti myöhemmin alkoi olo olla jo tukala. Ei yhtään kipeä, mutta voi luoja sitä paineentunnetta. "Noo, käännypä tähän selälleen niin katotaan josko olisit vaikka jo sentin lisää auki!" "JOO OOTA MÄ EN NYT KESKEN SUPISTUKSEN KYLLÄ KÄÄNNY JA AVAA JALKOJA KU TÄÄ MUKULA LOPSAHTAA ULOS MUUTEN!"
Kätilöllä oli aika hinnaton ilme, kun tutki
"Hmm, vajaassa puolessa tunnissa oot auennu neljästä sentistä kymmeneen, sä voisit kyl alkaa tässä vähitelle valmistautuu tähän loppuosuuteen."
3:30 alkoi sitten ponnistusvaihe. Alku oli todella hankala. Pieretti ja ponnistutti, mutten osannu tehdä noista ku tuon ensimmäisen
Kätilö joutui heti alussa jo pyytämään avustavan kätilön paikalle, kun en meinannut saada jalkoja pysymään erillään ja koukussa
"Ponnista, ponnista, ponnista.." hoki kätilö. "MÄ EN VITTU PYSTY TÄÄ ON LIIAN ABSURDI TILANTEENA! TÄSSÄ MÄ MAKAAN REVA LEVÄLLÄÄN JA KOITAN SAADA PIKKUIHMISTÄ ULOS! EI JUMALAUTA!" Mies purskahti nauruun ja avustava kätilö hihitteli. "No tyttärellä on varmaan äitinsä luonne jos on muuten isin piirteet", totesi kätilö ja jatkettiin ponnistelua.
Kun pää alkoi olla jo puoliksi ulkona, kertoi siitä kätilö ja helpottuneena aloin siinä ähistessä hihittelemään et "Ehittiin ennenku parkkiaika menee umpeen!"
Nyt nauroi sitten jo kaikki salissa olevat
3:58 syntyi sitten täydellinen pieni tyttö, napanuora kiepsahtaneena kaulan ympärille. Neiti oli kuitenkin hyvin virkeä ja jäntevä. Siinä sitten toisiamme ihmeteltiin.
Kaksi tikkiä jouduttiin laittamaan häpyhuuleen kun tuli ihan haava, mutta ei repeämiä, ei mitään. Kaikki meni hyvin ja oli kivutonta.
Synnytys kesti kokonaisuudessaan huikeat 22,5h. Kiitos, riitti
Päivällä olin kyllä ihan kuutamolla, verta oli mennyt synnytyksessä 700ml, hemoglobiini laskenut ja verenpaineet ku ruumiilla. Onneks ekana päivänä ei mitään tarvinnut jaksaakaan, miehen kanssa makoiltiin perhehuoneessa ja ihmeteltiin meidän pientä Pyhätunturityttöä. Ja sattuipa Olivia syntymään vielä äitin ja isin kihlajaispäivänä <3
Sukulaisten tullessa illalla käymään, sanoin vaan väsyneen tokkuraisena, että "Ens kerralla me tuodaan Pyhältä tuliaisiks sit vaa kuksa."
Mut nyt kömmin takaisin peiton alle miehen viereen, kun on vielä hetki ennen seuraavaa syömistä 8)
Jemmiksi ja ihana pieni
Olivia 6vrk :heart: