Syyskuun Söpöliinit 2012 *Toukokuussa*

Hei Peppi! meillä ois myynnissä noi meidän brio Sing rattaat!Ovat väriltään suklaan ruskeat:p
Kunto hyvä!Ainut mikä on miinusta ni on se brio tekstin (mikä on rungossa) vähäinen kuluminen.
Meille tulee Phil&tedsit ni muut rattaat saa nyt väistyä.

Myy & poikanen rv. 24 <3
 
Neuvolassa käyty. Tänään siis 26+2. Pissa oli puhdas ja verenpaine 108/67. Paino oli 65.9kg eli n. 8kg tullut lähtöpainosta. Vauvan syke vaihteli 140-150 välillä. Ihme neuvolatäti ei mitannut sf-mittaa ollenkaan eikä sitä edellistäkään th-opiskelijan tekemää mittausta ole merkattu neuvolakorttiin. Tarjosi vaan mahdollisuutta päästä puhumaan neuvolapsykologille, kun nyt on henkisesti raskasta tämä odotus ja arvot nousussa. : / Huomenna sokerirasitus, veren vasta-aineet ja PVK.

Oon huolissani vauvan voinnista. :( Mielestäni on ollut jo viime viikolta lähtien vaisumpi. Ei ole jaksanut potkia yhtä vilkkaasti ja voimakkaasti kuin ennen. Venyttelee kyllä ja hipsuttelee sekä kääntyilee, mutta liikkeet ovat mielestäni jotenkin hennompia. Toivottavasti ei ole merkki anemisoitumisesta... Perjantaina on onneksi odotettu TAYSin kontrolli.

Yeppee ja poika 26+2
 
Biba: Kyselit Ora Jovi Air rattaista. Meillä oli ne ja tykkäsin todella kovasti. Tilava vaunukoppa ja kevyet työntää. Mutta siis kyllä ne painoivat jonkin verran jos niitä autoon tai muualle nostelit. Mutta eihän niitä meillä pahemmin nosteltu. :) Että voin kyllä suositella niitä sinulle ja samanlaiset meinasin hankkia taas. Kunhan tuo ukko nyt vähän innostuisi edes joihinkin...
Neva ja tyttö 26+3 :heart:
 
Moi!

Biba: Meillä ollut kolmella lapsella Oran Jovit ja olen tykännyt tosi paljon :) Tänään kävin ostamassa Oran Jovi Airit 2012, kun sai sadesuojan ja hoitolaukun kaupan päälle :D Suosittelen, matka taittuu hyvin isoilla renkailla vaikka loskassa!!

Muita hankintoja olen tehnyt vain vähän. Saan siskoltani lainaan turvakaukalon + telakan, hoitopöydän, sitterin, keinun ja vaatteet. Omat vanhat olen jo ehtinyt laittaa eteenpäin. Siskolta lainaan saadut ovat kuin uusia, hänellä 8kk poika. Syksyksi ostin ulkoilupuvun ja joitain vaatteita olen ostanut. Nyt vaunujen jälkeen isoin hankinta on pinnasänky. Kaikkea pientä sitten pitää ostaa... itkuhälyytin taitanee muuten olla vielä kaapin perällä tallessa :)

Jäin sairauslomalle maanantaina -> raskas hoitotyö vammaispuolella kävi vähän liian raskaaksi... pari viikkoa olen nyt saikulla ja sitten jäänkin kesälomalle 36 päiväksi ja sitten alkaa odotettu mammaloma :)

Taitaa suunnata nukkumaan!

Minttura ja Piilottelija 25+5
 
Viimeksi muokattu:
Iltoja!

Sokerirasitus täälläkin takanapäin ja tuloksia kuullaan ensi viikon lääkärineuvolassa sitten! Ihan kivuttomasti tuo itse tutkimus sujui =) vaikka nyt sitten vähän jännittää menikö "läpi"! Viime raskaudessa arvot olivat puhtaat, vaikka vähän hilkulle menikin!

Ensi viikolle mahtuukin monenlaista ohjelmaa tuon lääkärineuvolan lisäksi! Mennään yksityiselle myös 4d- ultraan ja lisäksi vähän vietetään laatuaikaa miehen kanssa sonispherellä! Tosin vielä vähän mietityttää uskallanko oikeasti tuonne sonispherelle lähteä!? Lähinnä mietin jaksanko siellä tungoksessa hengailla, etenkin kun rakko on kovilla ja jatkuvasti kauhea pissahädän tunne :kieh: Tietääkös joku muuten voiko näillä viikoilla (eli silloin 27+) tuosta ylenpalttisesta melusta olla jotakin haittaa vauvalle??

Meilläkin on tuo Gracon Logigo S - turvakaukalo ollut esikoisella ja tykättiin kyllä! Samalla aiotaan pärjätä myös nyt! Ehkä aavistuksen verran siinä on enemmän painoa kannettavana, mitä esim. kavereilla käytössä olleissa britaxin malleissa. Tai siltä se vertailuissa tuntui, en kyllä tarkistanut mitään faktatietoja oliko kaukaloiden painoissa eroja! Ehkä noita britaxin kaukaloita sai kannettua hieman lähempänä vartaloa ja siksi tuntui kevyemmältä... Eihän se alkuun niin tunnu, mutta tuon sisällön paino kasvaa yleensä kovaa tahtia! =)

Vaunuina meillä oli esikoisella Teutonia Prestiget, johon lisäksi sellainen adapteri, jolla saatiin tuo kaukalo suoraan vaunurunkoon kiinni esim. kauppareissuilla! Kätevää oli! Kivat vaunut nuo teutoniat muutenkin olivat. Näppärän kokoiset ja vankat, kuitenkin kevyet ja ehkä aavistuksen jopa liian pienet meidän pitkälle pojalle sitten pidemmän päälle! Valitsimme silloin pehmeän kantokopan, ehkä eniten siksi, että luultiin asuvamme kauemmin ahtaammin ja säilytystilasta oli pulaa. Tosin tuo pehmeä kantokassi meni varmasti pidempään, mitä varsinainen vaunukoppa olisi mennyt.

Nyt hankintalistalla on tuplarattaat ja noihin carena double swingeihin olemme päätyneet! Luultavasti tuossa heinäkuun aikana vasta ostoksille mennään, mutta nämä ne on! :p

Lisäksi joitakin pikkubodeja, ja nimenomaan kietaisumalleja sekä sellaisia joissa on "tumput" valmiina aiotaan hankkia! Nuo, joissa hihat saa "kiinni" oli viimeksi ihan ehdottomia, kun mitkään erilliset tumput eivät vauvalla pysyneet ja kynnet oli jo syntyessä hurjan pitkät ja kynsien leikkaukseen annettiin vasta 2 vk ikäisenä lupa! Syysvauvalla varmaan muutenkin ihan kätevät jonkin aikaa ovat!

Juu ja rintapumppua suosittelen syksyn taimen tavoin myös hankkimaan jo kotiin valmiiksi! Omakohtaista kokemusta on, samoin tuttavapiiristä kuultua, sillä itseni lisäksi moni ystävistäni tarvinnut sellaista jo heti ekoina päivinä! Itselläni oli tuo aventin käsikäyttöinen malli ja se toimi riittävän hyvin!

Smurffiina84, mites siellä ultrassa? Toivottavasti kaikki hyvin!

Yeppeelle tsemppiä, toivottavasti vauva on vain vaihtanut asentoa tms. ja siksi vähän vaisuilee nyt! Onneksi pian sinulla se kontrolli! Omakin masukas viettää selkeästi hiljaisempia päiviä useampia putkeen ja ehkä vain kerran viikossa pitää kunnon mylläyspäivän eli selkeitä potkuja tuntuu. Kyllä päivittäin jotain hentoa liikettä (kuplintaa, muljahduksia ym.) tuntuu, mutta selkeästi vahvempaa mylläystä vain silloin tällöin viikossa. Tietysti ihan eri asia sinun tilanteeseen nähden, mutta kyllä siltikin välillä mielessä käy, että mitenköhän asiat tuolla sisuksissa oikein ovat!?

Äitiysavustus tuli tilille jo rahana, ja käytettykin melkein on :ashamed:

Lisäksi täällä jatkuu kurkkukipu jo 8. viikkoa, lisäksi tuli takaisin nuha :kieh: Oliskohan sitten jo jotain allergiaa...

Jaksamisia,

Bastet ja tyyppi rv. 26+2
 
  • Tykkää
Reactions: Yeppee
Uä:nen kuulumiset eiliseltä. Vauvanpää edelleen vähän pieni viikkoihin nähden mutta muut mitat hyviä. Nyt vain neuvolan seurannassa. Eli ei enää yhtään uä:ntä. Ellei neuvola ylimääräisiä määrää.
Tänään aamusta neuvola. Viimekerrasta noin kuukausi aikaa.

23+1
 
Kiitoksia kun kerroitte vaunuista Minttura ja NevaNeva :) Meillä oliskin tarpeen vaunut joilla pääsee kulkemaan huonossakin säässä. Ei niinkään tarvista kaupunkiajoon tai kuljetella autolla niitä..Hmm..nuo orat vois sitten olla yksi vaihtoehto :)

Täällä aamu alkoi normaalisti töihin valmistautumalla..No rupesin esikoista auttamaan pukemisessa niin huomasin muutamia vesirakkuloita ympäri kehoa. Ja kutisee!! Oisko nyt sitten vesirokko tullut meille! Itse vähän jännään tuleeko mulle, koska en ole sitä sairastanut! Sain ennen esikoisen odotusta rokotteen johon ois pitäny ottaa toinen piikki myöhemmin, mutta sitten tulin raskaaksi ja sitä ei voinut enää ottaa. Toivon todella, että se yksi rokote nyt tepsii! Vesirokkohan voi olla sikiölle vaarallinen jos siihen raskausaikana sairastuu..Nyt vainoharhaisena kutittaa joka puolta, mutta ei ainakaan mitään rakkuloita mulla näy..

Niin hyvään aikaan tyttö sairastu..meillä ois perjantaina maistraatissa vihkiminen ja lauantaina olisi tulossa sukulaisia kakkukahville..saas nähdä miten käy! Siellä maistraatissa kyllä käydään, mutta jääkö sitten juhlat juhlimatta..No ei onneksi mitään iso olla järkätty, pienimuotoiset kahvittelut vaan..

vauvan vaatetuksesta Nuo tumput on kyllä ehdottomat tai juurikin hihat jotka saa käännettyä käsiin. Esikoisen aikaan en osannut varautua siihen, että vauvan kynnet ON pitkät eikä niitä saa heti leikata. Ja onhan ne kädet hyvä pitää lämpimänä :) Ja lyhythihaisia bodeja ei kannata hommata, meillä oli ainakin ihan turhia..

Jaahas, pitää lähtee tutkimaan tyttö, onko tullut rakkuloita lisää..ja jos vähän siivoilis "vapaa"päivän kunniaksi...

Biba ja tytsky 23+6
 
Bastet: Minulle neuvolantäti sanoi kesän festareista, että ei saa olla kaiuttimien vieressä eikä muutenkaan liian lähellä kovaa melua, koska vaikka oman kuulonsa suojaisi, niin masuvauvan kuuloa ei voi suojata ja pieni jo masun läpi kuulee. Ja tietysti kannattaa välttää suurimpia tungoksia, ettei kukaan vain tönäise tai masu litisty väliin. Mutta muuten voi mennä festaroimaan ihan normaalisti! :)

Mistä ootte löytäneet noita kietaisumallisia bodeja? :) Ne kuulostaa tosi käteviltä! Minkä verran vaatteita kannattaa olla hankittuna etukäteen? Monta kappaletta mitäkin vaatetta mitäkin kokoa?

Oliviaa 26+6
 
Minkä verran vaatteita kannattaa olla hankittuna etukäteen? Monta kappaletta mitäkin vaatetta mitäkin kokoa?
Mua kiinnostaisi kans tietää,jos tähän on vastausta! Minä oon nyt ihan sekasi kun siskon pojalta saatiin äippälaatikollinen vaatetta ja siinä on kaikkee sekasin! toppapukua,välipukua,bodeja eri kokoa jne. Nyt ei hajuakaan mitä on ja mitä ei! Pitäs vissiin alkaa lajitella niitä jotenkin...

Just laitoin eka konneellisen pesemään,voe mahoton! kohta on narulla pikkiriikkisiä vaatteita :heart:
Muuten,kun ulkonahan ne pitäs kuivata niin miten näin siitepöly aikana? vai meneekö jo ylipanikoinnin puolelle?! ;)

ja tuli vielä nuista narubodeista mieleen että onhan niitä sellasiakin bodeja jossa menee ne nepparit siinä sivulla,saa näppäristi auki koko bodyn,ihan niin kun niissäkin narubodeissakin. Ainakin meikäläisen nakkisormille ois paremmat ne nepparit :) ja jos on kovinkin liikkuvainen vauva niin siinä ei pahemmin rusetteja kerkee väsätä!

kaktuspiikki 25+4
 
Viimeksi muokattu:
Vaunuista Me päädyttiin Oran Jovi aireihin kun käytiin liikkeessä kokeilemassa ja tutkimassa. Aiemmin olin päätymässä emmaljungiin, mutta mieli tosiaan muuttui kun liikkeessä käytiin. Saatiin samalla hyvä tarjous vaunuista ja Britaxin telakallisesta kaukalosta. Pitää kesän aikana käydä hakemassa sit vaan.

Tänään oli neuvolalääkäri. Olis laittanu saikulle, kun mulla on ollu tiputteluvuotoja raskaiden nostelupäivien jälkeen. Lisäks tulee noina rankkoina työpäivinä paineen tunnetta alamahaan ja supistelutkin tahtoo lisääntyä. Mulla vaan on töissä tällä hetkellä semmonen tilanne, että mun on aika mahdoton just nyt jäädä pois... : / Perjantain on semmoset työtehtävät jotka mun on pakko olla tekemässä ja alkuviikolla tulee sit kesätyöntekijät, joiden perehdytys on mun vastuulla... Viikonloppu on tässä välissä sit töitä ja raskaita joutuu taas nostelee... Sovittiin lääkäreiden kanssa (niitä oli tänään kaksin kappalein :) ), että kattelen ens viikolla oman voinnin ja jos tilanne samanlainen kun nyt niin pitää neuvolaan ottaa yhteyttä ja jäädä töistä saikulle. Sanovat kyllä, ettei mun tilanne kuitenkaan tule helpottumaan vaan päinvastoin, koska työssä ei ole keventämisen mahdollisuuksia oikeestaan ollenkaan...

Huomenna sokerirasitukseen ja samalla ottavat parvoviruksen vasta-aineet, koska pojalla on epäselvää ihottumaa tullut ja useat oireet viittaa siihen, että sillä saattais olla parvorokko :( Se taas ei ole hyvä sitä sairastamattomalle raskaana olevalle äidille, koska maha-asukkaalle voi tulla anemiaa, jos äiti siihen sairastuu... Tulokset vie vaan 1-2 viikkoa ja jos vasta-aineita ei ole niin sit kai pitää miettiä, että mitä tehdään...

Painoo mulle on nyt tullut koko raskauden aikana 2 kiloa, eikä kuulemma haittaa vaikkei oo tullu enempää, kun oli hieman ylipainoa, ei kuitenkaan paljoa :)

Koski ja Jäppinen 24+3
 
No kyllä niitä pieniä bodyja saa olla useampi/pv. Ihan itestä riippuu, kuin paljon jaksaa pyykätä. Mutta jos laskee sen 3/pv, niin varmaan riittää. Kasvavat kyllä hirveän nopeasti, joten kovin pitkään ei yhdellä koolla pärjää. Meillä esikoinen venähti ensimmäisen kahden kuukauden aikana 10cm. 50cm bodyt ei edes mahtunu päälle, joten 56 koon oli hyviä alkuun, siitä sitten isompia.
Pukluriepuja saa varata useamman. niin ja sänkyyn lakanan alle on kanssa kätevä laittaa sellanen muovitettu frotee. Suojaa patjaa falskaavalta vaipalta.
 
  • Tykkää
Reactions: kaktuspiikki
heippati

Kaktuspiikki: Meillä juurikin olleet nuo nepparilliset kietaisubodyt käytössä. Ovat tosi näppäriä :)
Ja niinkuin Cira kirjoittikin, 50cm:n bodyt ei kauan mahdu päälle.. Ainakin meille aika turha ostos kun vauvat ei mitään sirpanoita syntyessään ole olleet.. Pojalle tais 50cm:n yöpuku mahtua päälle ensimmäiset 2vk nippa nappa ;)

Biba: Ikävään aikaan teille vesirokko rantautui :| Mutta onnea joka tapauksessa ja toivotaan ettei sinuun tartu! :)

Omaan napaan ei juurikaan parempaa :(
Sain tänään tietää sunnuntaina otetun streptokokki-näytteen tuloksen ja positiivinenhan se oli :( Nyt on monta huolenaihetta mielenpäällä, vaikka neuvolantäti sanoikin, että hoidetaan synnytyksen yhteydessä pois. Minä tyhmä menin netistä lueskelemaan ja moni vauva oli joutunut teholle kun tartunnan saanut :'(
Huomenna on gynen määräämä kontrolliaika neuvolaan ja katsoovat tilanteen sekä sen, että tarviiko sairaslomaa jatkaa.
Alaselkä ja-maha on kuin tulessä vaikka mitään raskasta en oo tehnyt.. Ärsyttää kun viikko sitten tuntui että tulehdukset on takanapäin ja jopa virkku ja energinen olo. Nyt vaan tympii ja huolestuttaa.

danjuska ja manna 26+0
 
Danjuska mulla oli nyt 17 vuotiaan pojan synnytyksen aikaan just toi streptokokki, ainakin pojalla se havaittiin synnytyksen jälkeen, eli mulla ei ollu tiedossa se ennen synnytystä. Mulla on se käsitys, että jos siitä tiedetään etukäteen laitetaan äidille synnytykseen antibioottitippa, joka ehkäsee sen tarttumisen synnytyksessä lapseen. Mun poika joutuikin sillon heti ensimmäisenä iltana teholle tartunnan takia, koska oli tullut pieniä hengitysvaikeuksia. 10 vrk oli tipassa ja siellä kävin hoitamassa vauvaa ja koko ajan sain ite olla sairaalassa joista viimeset päivät teho-osaston vierihoitohuoneessa. Pojasta on kuitenkin alun hankaluuksista huolimatta tullut ihan terve ja hyväkuntonen nuori mies :) Pointti kuitenkin se, että jos olisi tiedossa tuo streptokokki ollu ennen synnytystä niin tartunta olisi voitu estää, eli toisaalta hyvä että on selvinny sun kohalla jo nyt toi juttu. Kertoiko ne sulle edes neuvolassa tarkemmin mitään tosta tartunnan hoidosta vai jättikö ne sut ite ettimään tietoo?
 
Nyt piti tulla tänne uikuttamaan kun mieskin töissä ja pojat hoidossa. Koko yö valvottu ihanan hampaan takia :'( Ja vasta kympiltä ois hammaslääkäri. Menisipä se kello jo nopeammin........ :(

Särkevä ja Flicka 26+5
 
Koski: Sanoivat, että hoidetaan synnytyksen yhteydessä, ettei vauvaan tartu, mutta ei ollut vielä sen tarkempaa puhetta.. Tänään konrtolliaika neuvolalääkärille ja josko sieltä palattua ois vähän viisaampi/rauhallisempi.
Tuolla just oon yrittänyt ihteeni rauhotella, että kun on tiedossa niin ei_välttämättä_tartu.. Sitten alkaa miettiä, että entäs jos ne ei kerkee sitä lääkettä antaa ajoissa ja ja ja :headwall:

NevaNeva: jaksuja hammaskivun kans :hug:
 
NevaNeva Tsemppiä hampaan kanssa, tiedän todellakin miltä se tuntuu!! Oon saanu näiden omien hampaiden takia kärsiä vaikka mitä...!

Soittelin neuvolaan tuosta vesirokkoasiasta ja lääkäriäkin konsultoitiin. Määräs vasta-ainekokeet ja jos on negatiivinen niin aloitetaan lääkitys, etten saisi rokkoa. Kävin sit aamulla kokeissa ja sieltä päin sitten soittelevat tuloksia..Jospa se yksi rokote ois antanu suojan..Tytöllä sen kun rakkulat lisääntyy.

Tänään muuten poksuu viikkoaj 24+0! Naapurin kanssa tuossa jutustelin ja sano, että ihan hyvän kokonen masu jo sulla :D Niin se oli esikoisenkin aikaan..vaikka nyt kasvaa "alakäyrällä" mutta mulla vaan raskausmaha näkyy niin selvästi :) Olen varmaan valas sitten syyskuussa (jos en jo aiemmin)
Laitanpas teillekin masukuvan :) Laittakaa muutkin!

 
Huomenta!

kauhee kun nukutti hyvin! yhen kerran kävin yöllä vaan vessassa! Puol kymmeneltä kuiteskin mentiin jo nukkumaan ja kellon ympäri vetäsin ihan helposti!
Nyt tuntuu että ois energiaa tehä mitä vaan! taijankin laittaa lohilaatikon uuniin ja kammeta ulos! =)

Jätkä piti illalla kunnon jamit,näky ihan selvästi mahan päältä kun potkas ja möyri tuolla! Miehen käsi ihan pomppas aina kun se potkas! :heart:

bodeista en taija sit kovin montaa koon 50 vaatetta ostaa,jos sattuu että päästään sinne rv35-37 ja tästä tulee jytky "sokerivauva" niin eihän ne mahu päälle!
Toivottavasti ei nyt kuiteskaan mitään kovin isoa kasva,nyt ainakin on ihan keskikäyrillä menty,mutta loppussahan ne ottaa sen pyrähyksen.

Minä niiiin ootan lauantaita että pääsee niitä rattaita kahtommaan ja sitä sänkyä! Sitten Kuopion ikealta ostamaan muuta hömppää,hoitoalustaa jne. onkohan siellä etes? pitää kahtoo netistä.

Oon kuullu enempi kehuja tosta kovasta kopasta, kätevä just reissussa vauvan vuoteena ja onhan se helpompi kantaa siinä kun pehmeessä,ainakin minun jären mukaan...
Miten lie talvella,onko se pehmyt sitten lämpimämpi? Tosin Oran rattaissa on kyllä iso koppa,ainakin mitä vertasin brioon,niin luulis sinne lämmikettä mahtuvan.

Nyt sitä ruokaa uuniin ja ulos! :wave:

Kaktuspiikki ja tyyppi 25+5
 
POKSAHDUS 27+0! HUIJ! :heart:

Kävin alkuviikosta neuvolassa.. huoh..mulla oli siis samalla se neuvolalääkärikin.
Jostain syystä tällä kertaa aluksi ei ollut sitä omaa terkkaria, vaan joku muu otti. Olipa ihan asennevikainen ihminen. Tuli ihan paha mieli. Olin pissatestiä antamassa tulin sieltä ni se vaan tuijotti, ei sanonut mun nimeä eikä mitään. Olin just istumassa siihen käytävälle ni se vaan tokas, että "no, tules nyt vaan..".. olin vähän, että aha?! Ei kysynyt mitään mun voinneista, ei kysynyt onko mulla kysyttävää, ei kysynyt onko vauva liikkunut. Ei mitään. Otti vaan teknisesti ja kylmästi mitat. Totes sentään ees, että " no sulla on ainakin hyvät verenpaineet "... jjjuuuh.

No sit menin lääkärille. Se oli ihan ok. Mitä nyt sitten järkyttyi, että mun kohdun reuna on jo niin ylhäällä. "Ollaanko täällä muka vasta keskiraskaudessa?... hmm.. pitää kyllä alkaa tarkkailla!" Kävin jo alkuraskaudessa vk:lla 12 sokerirasituksessa ja arvothan mulla oli kaikki tosi hyvät, kaukana raja-arvoista. Nyt pitää mennä sitten uudestaan. Minkäköhän jättiläisen mä synnytän?! :kieh: rakenneultrassakin oli ihan viikkoja vastaava masukaveri, että en sit tiedä mihin mittoihin se on tässä 6 viikon aikana venähtänyt. Alko vaan pelottaa hirmusti! Sokerirasitukseen sain ajan vasta kahden viikon päähän.. tekis mieli käydä yksityisellä tässä välissä vähän kaverin kokoa arvioittamassa, jos viitsis rahaa laittaa moiseen :( Kunhan nyt vaan ois kaikki hyvin ja vaikka vaan lapsivettä tms liikaa tai jotain. En tiedä mistä muusta ku rd toi vois ees johtuu'? eikä ne mua minnekään muualle tutkimuksiin ainakaan vielä laittanut! Masu on kyl jo aika ison näköinen vaikka painoo ei oo tullut ku alle 4kiloo koko raskauden ajalta..

Wasabi ja masumyllääjä 27+0
 
wasabi: Mulla tehtiin esikoisen aikaan kokoarvio ja se meni ihan mehtään..Toki oli kyseessä synnytystapa-arvio ja olin jo 36 viikolla..lääkäri arvioi vauvan silloin 3700g ja et usko että olin paniikissa kun aikaa oli vielä kasvaa!! Lääkäri vaikutti sillon vähän epävarmalta ja ääneen vaan tuumi mittaillessaan että "onkohan tuo reisiluu, no kokeillaanpa tuolla" ym.. Panikoin sitten sen jälkeen pari viikkoa, kunnes mulle tehtiin uusinta arvio ja kokenut lääkäri sai vauvan painoksi 3400g rv 38. Ja 41+0 syntyi 3610g painava tyttö :) Jopa kokenut terveydenhoitaja osasi arvioida vauvan painon käsituntumalla tarkemmin kuin se lääkäri!
En tiedä sitten miten "ammattitaitoinen" sun lääkäri oli, mutta tosi paljon eroja noissa arvioissa voi olla ja voi heittää tosi paljon...Mutta hyvähän se on jos tarkkailevat tilannetta.Itteensä se vaan harmittaa tosi paljon kun miettii onko kaikki ok..
 
Meillä on käytetty pehmeää koppaa, sen sai helposti kannettua paikasta toiseen. Vei myös vähän tilaa.

Onko muita vähäunisia? Meikäläinen valvoskeli viimeyönä puoli neljään, ensi valvoin huvin vuoksi puoli kahteentoista, siitä eteenpäin kävin 2 kertaa juomassa, 3 kertaa vessassa, kerran syömässä, nostin jalat kohti kattoa kahdesti ja käänsin kylkeä varmaan tuhatviisisataa kertaa. Ja sitten, kun oli itsellä hyvä olo, niin masuvauva heräsi ja alkoi tölvimään. Toissayönä valvoin viidestä seitsemään. Otin yöllä ekaa kertaa pitkästä aikaa vitamiinitabletin, siinä on mukana magnesiumia ja toivoisin, että se auttaisi tuohon jalkasärkyyn. En oikein tiedä, juiliko jalkoja suonikohjujen vai suonenvedon takia, mutta viime raskaudessa jälkimmäinen loppui, kun aloitin magnesiumin syönnin. Nyt en ole aiemmin vitamiineja ottanut, kun tuo raskauspahoinvointi ei antanut myöten. Onneksi pääsee sentään päiväunille.

Meillä on valmiina muutama koon 50 vaate ja sitten enemmän kokoa 56. Se koko 50 mahtuu ehkä pari viikkoa, mutta toisaalta oli kiva pitää välillä sopivankokoisiakin vaatteita vauvalla päällä. Toisaalta mä unohdin kokonaan ottaa koon 62 käyttöön, tai huomasin, että nehän on sopivia vasta, kun ne oli melkein jo pieniä.
Vaatevinkeistä, mullakin on yksi. Esikoisen ruumiinrakenteelle sopi (ja sopii edelleen) tosi hyvin Lindexin yksiväriset housut, joissa on tosi korkeat resorit. Niitä voi ensin käyttää niin, että resorit on käännetty sisälle ja sitten, kun vauvalla on enemmän pituutta, antaa resorien näkyä.

Danjuskalle tsemppiä täältäkin, se on tosiaan hyvä tietää etukäteen, niin hoitavat sitten synnytyksen niin, ettei vauvaan tartu.

Nyt lastenhuone hiljeni, joten ei muuta kuin äkkiä itsekin päätä tyynyyn.
Huomenna onkin jo kesäkuu, joten hyvää kesää itse kullekin!
Santra+masuvauva ehkä 23+5
 
Meillä on ollut kova koppa käytössä Hartaneissa ja Easywalkereissa, mutta niihin P&T:n tupliin pitää hommata pehmeä koppa.

Olin eilen siellä sokerirasituksessa, kun mun isän äidillä oli diabetes. Tänään soitin neuvolasta tuloksia ja mulla on raskausajan diabetes! Ihan puskista tuli! Ihan niin kuin näissä vasta-aineissa ei olis jo tarpeeksi ja siinä, että lapset sairastaa. : / Nuorempi alkoi vuorostaan yöllä yskiä ja oksensi sänkyyn. Käytin suihkussa 2.30-3 välillä. Täällä on siis valvottu tällä viikolla öisin. Vanhemmalla alkaa jo lämpö laskea, mutta nuorempi oksensi aamulla uudestaan ja on korkea kuume. : / Ei ole kuitenkaan mahatautia. Oksentaa lähinnä limaa. No, Huomenna TAYSin reissun jälkeen neuvolaan hakemaan vs-mittari ja liuskat... Löytyi sitten muukin syy tähän väsymykseen kuin alhainen hb. Onneksi tämä on kuitenkin paljon helpommin hoidettavissa, kuin nuo nousussa olevat vasta-aineet.

Danjuskalle
, NevaNevalle ja Biballe myös tsempit! Toivotaan, että kaikki menee hyvin. =)

Yeppee ja poika 26+4
 
Wasabi: Mulla nyt siis neljäs raskaus ja kahdessa raskaudessa ollut kohdunpohja todella korkeallla jo keskiraskaudessa ja silti seurannassa ollut kaikki todella hyvin. Ei varmastikkaan mitään hätää, kun ultrassakin mitat vastanneet viikkoja :) Joillkakin kohdun pohja nousee vaan toisia nopeemmin, se riippuu ihan myös kohdun ja vatsan mallista. Joillakin kohdunpohja pysyy todella matalalla koko raskauden ja seurataan sitten sen vuoksi. Sokerirasituksessa on toki hyvä käydä, mutta mulla ei ole ikinä ollut sokereissa mitään.

Kova koppa ilman muuta :) On kätevä reissussa!!

Minttura Poksuu 26+0
 
  • Tykkää
Reactions: Yeppee

Yhteistyössä