Syyskuiset 2023

Varmaan tarkoitti ihan niitä vapaehtoisia sikiö seulontoja, kun otetaan verikoe tietyllä aikavälillä ja nt ultra ja niiden perusteella tulee kirje kotiin missä on riskiluvut niille trisomioille eikö niitä muka ollut 10 vuotta sitten
oli ultra, mutta en muista mitään muuta. Puhui jotenkin oudosti että jos haluaa niin voin tulla neuvolaan viikolla 10 viimeistään ja otetaan tutkimukset, muuten neuvola-aika on myöhemmin. Olin että 😯 no joo toki tutkimuksia ja alkoi sitten varailemaan aikaa. Ennen puhuttiin vain ensikäynnistä ja ne ultrat sun muut tuli sitten HUS:n kautta. Nyt antoi siis vaihtoehdoksi kokonaan skipata tämän vaiheen ja se jäi ihmetyttämään. 😅
 
Meillä on @helmikorvakoru kanssa sama LA. Onpas kivaa mennä tässä vaiheessa ihan samalla päivällä!

Liityn mukaan hermoraunioilemaan seuraksenne. Sain keskenmenon syyskuussa ns. turvarajan ylityttyä, joten en oleta tuntevani minkäänlaisia positiivisia tunteita ennen kuin olen tukevasti toisella kolmanneksella. Keskenmeno oli fyysisesti vaikea, joten olen hyvin yllättynyt siitä, että tein positiivisen testin tässä vaiheessa.

Varasin ajan varhaisultraan 24.1., jolloin paikalla on toivottavasti myös puoliso. Hän tekee keikkatöitä aiemman viikon toisessa maassa. En jaksa asioida neuvolan kanssa sitä ennen, kun epäilen, että papereissa on muuttunut korkeintaan KSSHP Keski-Suomen hyvinvointialueeksi. Mikä lie sen lyhenne?
 
Tervetuloa 🥰

Raskaus on yksinäänkin järkyttävän stressaavaa ja siihen kun lisää huonot kokemukset niin saa olla kyllä sydän syrjällään joka päivä 😭

Toivotaan että tällä kertaa sulla menisi kaikki hyvin ❤ Tosi kiva että sait uuden mahdollisuuden nopeasti.
 
Siis nyt tuntuu, että hormonaalista on meno. Päivällä sain raivareita samaan tahtiin 2v kuopuksen kanssa, toki vähän enemmän itse kykenin pitää raivoaa sisässäni kuin hän 🙈 mutta eka tulee raivo ja sitten itku. Voi miten nämä asiat aina unohtaa.

Mietin kauhulla, että onkohan tää vika viikko ennen pahoinvointia ja koitan motivoida itseäni sen varjolla tekemään töitä vähän etukäteen iltaisin ja myös mm. Hiihtämään apinan raivolla 😅 yhä mietin tuota varhaisultran aikaa. Ei olis niin tarkka jos raaskisin mennä lääkärille asti, mutta hintaero on 100 euroa niin kätilöultra kiinnostaa kovasti. Se olisi sitten varmaan vasta tammikuun loppupuolella järkevää, mitenköhän maltti kestää sinne asti. Vaikka totuttelu vauva-ajatukseen on ottanut vähän enemmän nyt itseltäni, niin jotenkin itsekkäästi ei haluaisi turhaakaan innostua jos sitten ei kaikki olekkaan niin kuin pitää. Näyttäis muuten olevan ihan sama miten vauva saa alkunsa, yrittäen tai yrittämät, huolen ja tällaisen pähkäilyn määrä on vakio 😅
 
Siis nyt tuntuu, että hormonaalista on meno. Päivällä sain raivareita samaan tahtiin 2v kuopuksen kanssa, toki vähän enemmän itse kykenin pitää raivoaa sisässäni kuin hän mutta eka tulee raivo ja sitten itku. Voi miten nämä asiat aina unohtaa.

Mietin kauhulla, että onkohan tää vika viikko ennen pahoinvointia ja koitan motivoida itseäni sen varjolla tekemään töitä vähän etukäteen iltaisin ja myös mm. Hiihtämään apinan raivolla yhä mietin tuota varhaisultran aikaa. Ei olis niin tarkka jos raaskisin mennä lääkärille asti, mutta hintaero on 100 euroa niin kätilöultra kiinnostaa kovasti. Se olisi sitten varmaan vasta tammikuun loppupuolella järkevää, mitenköhän maltti kestää sinne asti. Vaikka totuttelu vauva-ajatukseen on ottanut vähän enemmän nyt itseltäni, niin jotenkin itsekkäästi ei haluaisi turhaakaan innostua jos sitten ei kaikki olekkaan niin kuin pitää. Näyttäis muuten olevan ihan sama miten vauva saa alkunsa, yrittäen tai yrittämät, huolen ja tällaisen pähkäilyn määrä on vakio

Meillä kanssa 2v kuopus ja hitto miten täynnä oon ton kakaran kiukuttelua 🤯 tolla on kokoajan semmonen dramaattinen ilme et laittaa suupielet mahdollisimman alas, nostaa leuan ylpeästi ylös ja silmät kiinni ja sitte se vaan tuhahtelee ku kysyy jotain ja muun ajan sit kirkuu kurkku suorana yöt ja päivät🤦‍♀️
 
Siis onko kellään muulla lähtenyt ruokahalu? Kaiken ruoan ajatteleminen kun tekee pahaa ja saa oikein semmosen oksennusta edeltävän syljen erityksen aikaan....ei yhtään lupaavaa pahoinvoinnin kannalta kun jo tässä vaiheessa tämmöstä 🙄 nyt ei siis oo yhtään paha olo mut ruoan syöminen tuntuu jotenki tosi vasten mieliseltä, oikein suutuin eilen kun tein kauppatilausta enkä keksinyt yhtään ruokaa mikä maistuis... Tänään sain alas nuudelit avokadolla ja viipaleen itse tehdystä pizzasta 🤦‍♀️ ei edes suklaa mikä on mun vakio pahe uppoo, huolestuttavaa 😆
 
Mulla ei tee mieli ku jotain random 100 -juttuja, niinku tänään yhtäkkiä piti saada leipää vegan deli -maksamakkarankorvikelevitteellä. En siis todellakaan syö tätä normaalisti 😄 haaveilen rouskahtavasta salaatista parmesaanilla.. saakos sitä muuten syödä nyt? 🙈

Ja herkut ei maistu. Ei suklaa, ei pähkinä m&m (lemppari), ei mikään. Toivottavasti sulla ei ala jo pahoinvointi, tai jos alkaa niin loppuu kans pian. Mä myös pelkään sitä alkuraskauksiin kuulukutta närästystä, joka tulee mulla järkyttävänä ylävatsakipuna.

Ja voi kyllä, toi 2v setti kuulostaa tutulta. Kumpa ei alentuisi itse kovin lapselliseksi, mä hormonaalisena saatan itsekin olla melko dramaattinen 😬
 
  • Tykkää
Reactions: jempppis
No sitä ihmettelin! Yleensä km:t ei kiinnosta ketään, ellei nyt ole ihan kunnon raskausviikoilla Viimeksi vaikutti puhelimessa mukavammalta, mutta laitetaan tää alkuvuoden kiireisiin

Kiva, kun kaikilla on suht samaan aikaan käynnit

Kysymys teille jotka olette saaneet lapsia lähivuosina: terkka höpisi jostain tutkimuksesta joka pitää tehdä että downin syndrooma suljettaisiin pois? Puhui kun tietäisin mistä on kyse.. Onko se joku uusi juttu, ikään liittyvä vai mikä häh? ei sellaista tehty 10v sitten. En jaksanut sitten kysellä kun tuntui olevan kiire.
Terkkari varmaan tästä puhunut:

varhaisraskauden ultraäänitutkimus raskausviikoilla 10+0–13+6, jolloin tarkennetaan raskauden kesto, sikiöiden lukumäärä ja mitataan sikiön niskaturvotus (NT)
kromosomipoikkeavuuksien selvittäminen ensisijaisesti varhaisraskauden yhdistelmäseulonnan avulla eli verinäyte (hCG, PAPP-A) raskausviikoilla 9+0–11+6 ja sikiön niskaturvotuksen mittaus yleisen ultraäänitutkimuksen yhteydessä raskausviikoilla 11+0–13+6 tai vaihtoehtoisesti keskiraskauden verinäytteen avulla raskausviikoilla 15+0–16+6 (hCG, AFP)

Meillä nää riskuluvut saatiin heti siellä ultrassa. Ei tarvinnut odotella jälkikäteen mitään tuloksia.

Mulla taas on koko ajan nälkä, mut tuntuu et mikään ei täytä. Muistan et edellisessä raskaudessa oli sama.
 
Mulla oli tommonen loputon nälkä tytöistä mut pojasta laattasin puoleen väliin asti eikä mikään maistunu🤦‍♀️
 
  • Tykkää
Reactions: Lintuliini95
Terkkari varmaan tästä puhunut:

varhaisraskauden ultraäänitutkimus raskausviikoilla 10+0–13+6, jolloin tarkennetaan raskauden kesto, sikiöiden lukumäärä ja mitataan sikiön niskaturvotus (NT)
kromosomipoikkeavuuksien selvittäminen ensisijaisesti varhaisraskauden yhdistelmäseulonnan avulla eli verinäyte (hCG, PAPP-A) raskausviikoilla 9+0–11+6 ja sikiön niskaturvotuksen mittaus yleisen ultraäänitutkimuksen yhteydessä raskausviikoilla 11+0–13+6 tai vaihtoehtoisesti keskiraskauden verinäytteen avulla raskausviikoilla 15+0–16+6 (hCG, AFP)

Meillä nää riskuluvut saatiin heti siellä ultrassa. Ei tarvinnut odotella jälkikäteen mitään tuloksia.

Mulla taas on koko ajan nälkä, mut tuntuu et mikään ei täytä. Muistan et edellisessä raskaudessa oli sama.
hm. Ei puhunut siis ultrasta vaan että jos haluan vapaaehtoisiin tutkimuksiin niin voidaan varata hänelle aika ennen kun on 10 vkoa töynnä. olin että joo? Ja sitten vasta varaili aikaa. Ei siis puhunut mitään ensikäynnistä tms. Ultra tietty tuttu. Kai ajatteli kun en mennyt mihinkään hoidettavaksi keskenmenon takia - en halua mitään muutakaan??😅
 
  • Tykkää
Reactions: Lintuliini95
No nyt alkaa tuntua pahoinvoinnilta tää olo 🤢 yökkään abaut kaikille hajuille ja oikeestaan jääkaapin tai kuivakaapin avaaminen saa yökkäämään ja maha tuntuu kääntyvän ympäri kun näkee sen ruoan 🤦‍♀️ yö meni ihan pipariks vaikka taapero nukkui kerrankin koko yön heräämättä, ite näin painajaisia, oli vuorotellen liian kuuma tai kylmä ja sit ei vaan nukahtanu🥴 mies oli jo ihan et hitto jos siellä on kaksoset tulilla ku ei oo koskaan ollu näin aikasin tällaisia oloja, se on ehdottomasti miehen pahin pelko kun niin pitkin hampain tähän neljänteen suostui.... Kunnon ruokaa on ihan turha edes kuvitella syövänsä, elän marjapilteillä, varrasleivällä, mehulla ja hedelmillä 🤯 eiköhän se oo vaan ajan kysymys millon yrjö alkaa lentää...

Mites muilla menee?
 
@jempppis Yyyh, tsempit oloihin. :sick: ❤ Mä edelleen kauhulla oottelen, et millon tänne rantautuu jos rantautuu. Toisaalta nyt on jotenkin tosi epäuskoinen olo koko raskaudesta, kun olo on kaikkineen melko normaali. En todellakaan sekuntiakaan toivo sitä pahaa oloa, mut ilman sitä on vaikea hahmottaa koko tilannetta. Mutta, kuten oon sanonutkin niin viimeksi yrjötys alkoi vasta 6+0 ja eka laatta lensi 6+3, eli onhan tässä hyvin aikaa.🙃 Nyt siis kaiketi täällä menossa noin 5+2.
 
vierailija
Täällä super yllärinä mukaan keskusteluun. Meillä kaksi aiempaa lasta, joista toinen saatu lapsettomuushoitojen avulla. Syksyllä tein ylläriplussan ja se päätyi keskenmenoon viikolla 10 vaikka ehdittiin nähdä sykekkin jo pari kertaa. :(sen takia tämä plussa olikin nyt super ylläri, kun raskautuminen ei helppoa ja keskenmenosta vasta muutama kk.
Tänään kp 36/28-jotain ja uskaltauduin vasta testaamaan, tunnin pidätyksestä pärähti kunnon viiva. 😳😅

Nyt pelon sekaisin tuntein päivä kerrallaan eteenpäin, viikot päästään varmistamaan aika varmasti kunnalliselle mutta en halua aikoja vielä soitella, neuvolaankin menen vasta kun on pakko. Edellinen meni kesken pari pv ennen ekaa neuvolaa ja olk helpottavaa ettei sinne ehtinyt hakemaan äitiyskorttia ym. 😔
 
@jempppis Yyyh, tsempit oloihin. :sick: ❤ Mä edelleen kauhulla oottelen, et millon tänne rantautuu jos rantautuu. Toisaalta nyt on jotenkin tosi epäuskoinen olo koko raskaudesta, kun olo on kaikkineen melko normaali. En todellakaan sekuntiakaan toivo sitä pahaa oloa, mut ilman sitä on vaikea hahmottaa koko tilannetta. Mutta, kuten oon sanonutkin niin viimeksi yrjötys alkoi vasta 6+0 ja eka laatta lensi 6+3, eli onhan tässä hyvin aikaa.🙃 Nyt siis kaiketi täällä menossa noin 5+2.
Just tänään sanoin miehelle tätä, että ei oikein tajua ees odottavansa mitään kun ei oo mitään olija, rinnatkaan ei enää arista 🤨 mutta eipä tässä auta kuin odotella ja katsoa mitä tuleman pitää.

Tänään on ollut niin super hankala päivä lasten kanssa, että jotenkin p3lottaa tuleva ihan kamalasti. Varsinkin kun tiedän, että appivanhemmat tuskin tulevat tästä raskaudesta onnittelemaan - heille se on 2 lasta ja kaikki muu on typerää. 🙄
 
  • Tykkää
Reactions: J-Annika
Mulla ei ole ikinä tissit tullu pahemmin kipeeks mut se pieni aristus on kyl loppunut ekan kolmanneksen aikana vois nyt vähän edes turvota et tulis näihin patalappuihin täytettä
Mulla ei ollut kahdessa edellisessä, mutta nyt on 😯😯

Ruokahalu on täälläkin kadonnut! Samoin alkaa kahvi tökkimään. Se on tullut joka kerta. Viimeistään 6 viikolla en juo kahvia.. sitten josssin vaiheessa se palaa takaisin 😁

Väsyttää myös ihmeen paljon, mutta muuten olo vielä ihan hyvä. Vielä vähän jännittää miten kaikki tulee menemään, kun eihän tässä kuin viikon ole myöhässä kuukautiset 😆 Oisko nyt viikkoja 5+2?

Oon miettinyt sitä varhaisultraa, että josko sen jättäisi välistä 🤔 sit taas toisaalta olisi ihan kiva nähdä onko siellä mitään..
 
Just tänään sanoin miehelle tätä, että ei oikein tajua ees odottavansa mitään kun ei oo mitään olija, rinnatkaan ei enää arista mutta eipä tässä auta kuin odotella ja katsoa mitä tuleman pitää.

Tänään on ollut niin super hankala päivä lasten kanssa, että jotenkin p3lottaa tuleva ihan kamalasti. Varsinkin kun tiedän, että appivanhemmat tuskin tulevat tästä raskaudesta onnittelemaan - heille se on 2 lasta ja kaikki muu on typerää.
Eikö he halua että teille tulee enemmän lapsia? Annat mennä toisesta korvasta ulos ja toisesta sisään. Lähdet vaikka kävelylle kun tulevat käymään 😁
 
Täällä super yllärinä mukaan keskusteluun. Meillä kaksi aiempaa lasta, joista toinen saatu lapsettomuushoitojen avulla. Syksyllä tein ylläriplussan ja se päätyi keskenmenoon viikolla 10 vaikka ehdittiin nähdä sykekkin jo pari kertaa. sen takia tämä plussa olikin nyt super ylläri, kun raskautuminen ei helppoa ja keskenmenosta vasta muutama kk.
Tänään kp 36/28-jotain ja uskaltauduin vasta testaamaan, tunnin pidätyksestä pärähti kunnon viiva.

Nyt pelon sekaisin tuntein päivä kerrallaan eteenpäin, viikot päästään varmistamaan aika varmasti kunnalliselle mutta en halua aikoja vielä soitella, neuvolaankin menen vasta kun on pakko. Edellinen meni kesken pari pv ennen ekaa neuvolaa ja olk helpottavaa ettei sinne ehtinyt hakemaan äitiyskorttia ym.
Tervetuloa! Ihana ylläri teille 🥰

Toivotaan että kaikki menisi hyvin tällä kertaa 🥰🤞
 
Täällä super yllärinä mukaan keskusteluun. Meillä kaksi aiempaa lasta, joista toinen saatu lapsettomuushoitojen avulla. Syksyllä tein ylläriplussan ja se päätyi keskenmenoon viikolla 10 vaikka ehdittiin nähdä sykekkin jo pari kertaa. sen takia tämä plussa olikin nyt super ylläri, kun raskautuminen ei helppoa ja keskenmenosta vasta muutama kk.
Tänään kp 36/28-jotain ja uskaltauduin vasta testaamaan, tunnin pidätyksestä pärähti kunnon viiva.

Nyt pelon sekaisin tuntein päivä kerrallaan eteenpäin, viikot päästään varmistamaan aika varmasti kunnalliselle mutta en halua aikoja vielä soitella, neuvolaankin menen vasta kun on pakko. Edellinen meni kesken pari pv ennen ekaa neuvolaa ja olk helpottavaa ettei sinne ehtinyt hakemaan äitiyskorttia ym.
Huh, ootko minä mutta kahdella lapsella 😂 Meillä on ihan samanlainen tarina. Hoidot, keskenmeno. Mä tosin testasin, koska asetin just siihen kiertoon hirveästi paineita. Toivottavasti sulla menee kaikki hyvin ♥
 
Eikö he halua että teille tulee enemmän lapsia? Annat mennä toisesta korvasta ulos ja toisesta sisään. Lähdet vaikka kävelylle kun tulevat käymään 😁
Hei siis on suoraan sanoneet miehelleni (pojallensa) että ootko ihan sekaisin päästäsi kun hän sanoi, että kolmas lapsi ois ihana 🙈 ihan mukavia ihmisiä, mutta siis todella mustavalkoisia. Liian isoa taloa ei saa olla, lapsia 2, järkevä auto jne. Eivät vaan ymmärrä mitään sen todella perinteisen heidän aikalaisten normaalin ulkopuolelta. Ei pitäisi ottaa itseensä, mutta kyllä sitä herkästi ottaa silti. Näiden hormonien kanssa varsinkin 😅

Täällä yhä oireetonta, nautin nyt siitä ja toivon, että tämä etenisi niin kuin esikoisen kanssa, eli vain lievää etpmista viikoilla 7-8. 🙏 tulee väkisinkin poikafiilis 🤭
 
Hei siis on suoraan sanoneet miehelleni (pojallensa) että ootko ihan sekaisin päästäsi kun hän sanoi, että kolmas lapsi ois ihana ihan mukavia ihmisiä, mutta siis todella mustavalkoisia. Liian isoa taloa ei saa olla, lapsia 2, järkevä auto jne. Eivät vaan ymmärrä mitään sen todella perinteisen heidän aikalaisten normaalin ulkopuolelta. Ei pitäisi ottaa itseensä, mutta kyllä sitä herkästi ottaa silti. Näiden hormonien kanssa varsinkin

Täällä yhä oireetonta, nautin nyt siitä ja toivon, että tämä etenisi niin kuin esikoisen kanssa, eli vain lievää etpmista viikoilla 7-8. tulee väkisinkin poikafiilis
Ääh onpa ikävää 😞
 
Yhteistyössä