Syyskuiset 2019

Neuvolassa pyörähdetty taas, kaikki hyvin siellä. Tosin mulla on edelleen turvotusta käsissä ja jaloissa ja nyt myös proteiinit yhdellä plussalla mut kun verenpaineet oli suunnilleen mun normitasolla niin hoitaja ei ollut huolissaan. Mittailen ja seurailen kotona omalla verenpainemittarillani paineita. Proteiinia voi tulla vähän ilmeisesti jo siks että munuaiset on aika kovilla tässä loppuvaiheessa eikä enää kapasiteetti riitä kuten ennen. Mut kuulemma enteilee kyllä myös lähestyvää synnytystä. Kohdunsuullakin oli tapahtunut, ihan pehmeät paikat ja kohdunsuu sekä ulkoa että sisältä auki vajaat 2 cm ja vauvan pää ihan justiinsa siinä hollilla, härregyyd :whistle: Vauva oli nyt siinä kaikkein parhaassa asennossa, ekaa kertaa, jee! Selkä vasemmalla siis, aiemmin ollut aina oikealla. Ehkä mun venyttelyt ja eilinen hieronta auttoi. Vauvalla on kuulemma jo hyvin kokoa, hoitaja arvioi että sellainen 3,6-3,8 kg vauva tulossa. Toivottavasti ei kasva tuosta enempää ennen ku ehtii syntyä :eek: Ei kai se auta ku jännäillä milloin hän sit haluaa syntyä :love: Nyt rv 39+1.
 
Nyt alkaa ehkä ajatus jo pelata jonkin verran joten voisi palata synnytykseen kun vielä muistaakin jotain. :LOL:

Mulla meni siis lapsivedet lasketun ajan iltana jonka jälkeen lähes heti alkoi säännölliset, noin 5 min välein tulevat supistukset. Ja ne olivatkin sitten juuri sitä mitä harkkasupistuksien perusteella pelkäsin eli tooooodella pitkiä. Noin 4 tuntia kärvistelin kotona kunnes lähti jalat alta ja mies totesi, että nyt lähdetään sairaalaan. Matka oli todella tuskaa ja autosta synnärille kävely elämäni pisin matka :unsure: päästiin nopeasti tutkimus huoneeseen jossa todettiin, että olin 1,5cm auki. Supistuksia piirtyi käyrällä koko ajan niin että kun edellinen loppui niin seuraava alkoi ja olivat kestoltaan kaikki 2 min luokkaa. Kätilö ensin ihmetteli käyrää, mutta sanoi että musta näkee että kipu on jatkuvaa. Pääsin sitten heti synnytyssaliin ja ammeeseen ilokaasun kera. Siellä noin tunnin verran oksentelin kivusta kunnes kätilö komensi uudestaan sisätutkimukseen tuloksena se, että homma ei etene. Tässä vaiheessa on itselläni noin 2 tunnin mittainen black out jonka aikana kätilön päätöksellä on pistetty epiduraali. Ei muistikuvia pistoksesta, mies sanoi, että se tuska mikä oli ennen sitä olo kamalaa katsottavaa. Epiduraali palautti tajunnan tason takaisin vaikkei vienytkään kipuja pois. Sitten aukesinkin tunnissa kokonaan kun kroppa rentoutui kuitenkin sen verran. Aamuvuoron kätilö ei meinannut uskoa sitä mun avautumiskäyrää mikä oli merkattu sisätutkimuksien yhteydessä. :eek: sitten ponnistettiin reilu 1,5h joka oli kivun puolesta siedettävää loppuun saakka mutta voimat aivan loppu. Pieni episiotomia oli pakko tehdä lopuksi ja seuraavalla työnnöllä syntyi ihana pieni 9 pisteen tyttö:love: muuten ei repeämiä josta olen niin iloinen, koska sitä pelkäsin eniten. Loppujen lopuksi siis se mitä pelkäsin eniten etukäteen oli se mikä oli pienintä koko touhussa.

Kuvailin aiemmin, että synnytys oli tosi raju. En tiedä onko tämä rajua tai ei, mutta itseni yllätti täysin tuo etten saanut supistuksista mitään taukoa. Yleensä kai supistukset tulee aaltoina mutta mulla piirtyi käyrälläkin vaan tapissaan olevaa viivaa koko ajan.

Joka tapauksessa loppu hyvin kaikki hyvin ja nyt ollaan kotona ihanan pienen nyytin kanssa joka on parasta ikinä mitä voisin kuvitellakaan :love: sellainen tarina meillä. :)
 
@tikkunekku90 Onnea prinsessasta:love: tulen nyt päivittämään kuulumisia, koska nyt oltu salissa 16h vihdoin olo saatiin siedettäväksi, kipu oli täälläkin niin kova että joka supistuksella meinasin itkuun puhjeta. Otin epiduraalin vaikka huutelinkin etten ota:D hetken vielä saan huilata sitten jatketaan tätä käynnistelyä tosissaan

Mutta siis homma sai alkunsa nyt keskiviikon neuvolasta jossa pissat ja kaikki muuten ok mutta verenpaine kohollao_O sain siis kiireisin yliaikalähetteen ä-polille johon menin eilen ja päätettiin että aletaan käynnistelemään ja siinä klo. 11 asennettiin ballonki. Kohdun kaulaa oli vielä 2cm ja yhdellä sormella auki. Ballonki lähti pois noin 18.30 ja mukana tuli limatulppa. Siitä sitten siirryttiin synnytyssalille noin klo.19 puhkottiin kalvot ja laitettiin oksitippaan. :unsure:

Avautuminen on ollut todella tuskaisen kipeää ja hidasta, ensimmäisenä kivunlievitykseen astui ilokaasu, jonka turvin pärjäilinkin joku 5h ja avautuminen lähti vihdoin käyntiin. Aikaisin aamulla taas kivut niin kovat että pakko saada lisää douppia:whistle: laitettiin kohdunkaulaan puudutusta mutta siitä ei ollut mitään apua:cautious: ehkä puolen tuntia tein asian myös kätilöille selväksi ja päädyttiin antamaan epiduraali joka on taivas:love:

Nyt kohdunkaula kadonnut, hieman vielä kova reunainen, auki ollaan 5-6 sormea että kohta päästään loppusuoralle:love:
 
Vihdoin muistin tulla teille kertomaan siitä synnytyksestä, aina kun oon muistanu niin en oo ehtiny ja sitte oonki jo unohtanut:LOL:

Mulla oli siis ollut lieviä harkkasupistuksia pari päivää, mutta ei yhtään kipeitä. Join vadelmanlehtiteetä pari päivää ennen, ja sitte neljäs päivä aamulla neljältä heräsin yhtäkkiä tosi kipeään supistukseen. Nousin juomaan, ja vedet alkoi mennä lorahdellen keittiön lattialle. Mies oli just kans hereillä, ja tuumittiin että hän koittaa nukkua vielä hetken ja mä menin suihkuun ja keitin kahvit. Soitin synnärille sitte suihkun jälkeen ja sieltä sanottiin että tulla sinne, muttei mikään kiire ole kun ei supistele säännöllisesti. Siinä vaiheessa oli ollut vasta kaksi kipeämpää supistusta. Siinä sitte odottelin, ja supistuksia alkoi tulla enemmän ja kipeämpiä. Oltiin sairaalassa puoli seitsemältä, ja pääsin käyrille. Supistukset oli tosi epäsäännöllisiä, eikä mitenkään ylikipeitä. Olin kahdelle sormelle auki. Pääsin sitte omaan huoneeseen odottelemaan, ja mies lähti töihin. Sain jossain vaiheessa panadolia ja litalginia kun supistukset alkoi olla kipeitä, ja tuli noin 5-15 minuutin välein. Se supistusten kesto vaan meinasi olla liikaa, kun tuntui ettei mene millään ohi. Puoli kahdelta mut laitettiin käyrille , ja makoilin yksin siellä huoneessa. Miehelle laitoin viestiä, että varmaan ehtii olla täyden työpäivän kun ei mitään tunnu tapahtuvan. Kahdelta tuli todella kipeä supistus, niin että meinasi taju lähteä. Huoneeseen juoksi kaksi kätilöä, ja mulle laitettiin lisähappi ja käskettiin kontalleen. Toinen lähti juosten hakemaan lääkäriä, ja mulle sanottiin että vauvan sykkeet romahti, eikä meinaa nousta. Lääkäri tuli ja sanoi heti, että nyt on pakko lähteä hätäsektioon. Soitin miehelle matkalla kun mua vietiin juosten sängyllä. Päästiin synnytyssaliin, ja siellä vauvan sydänäänet palautui normaaliksi ja sektio peruttiin. Mies tuli sinne seuraksi, ja vauvalle laitettiin päähän anturi joka seurasi sykettä. Supistukset alkoi olla säännöllisiä ja todella kipeitä, ja tuntui kestävän ikuisuuden. Sain ilokaasua, ja välillä pääsin käyriltä irti vähän jalottelemaan. Jossain välissä tuli taas sellainen megasupistus, ja vauvan syke taas romahti. Se saatiin nousemaan, kun kätilö rapsutti vauvan päätä. Joskus kuuden jälkeen aloin olla niin kipeä, että aloin kaivata jotain muuta kuin ilokaasua. Kätilö teki aukiolotutkimuksen, ja olin 3,5cm auki, jota olin ollut pari tuntia aiemmin jo. Kätilö haki lääkärin, ja taas tuli se sykkeet laskeva kova supistus. Lääkäri yritti ottaa vauvalta verikokeen päästä, että olisi saanut vauvan happiarvon, mutta neiti oli vetänyt pään pois kohdunsuulta. Multa kysyttiin että haluanko vielä yrittää jos kohdunsuu aukeaisi ennemmän vai tehdäänkö sektio. Olin niin pihalla siitä kivusta, että annoin lääkärin tehdä päätöksen. Mut ultrattiin vielä, ja sitte päätettiin tehdä kiireellinen sektio. Mies pääsi onneksi sinne mukaan, ja kaikki meni siitä eteenpäin hyvin. 19.16 syntyi kovaääninen neiti, ja pääsi lääkärin tutkimuksen jälkeen isin kanssa saliin odottelemaan mua. Mut parsittiin kasaan, ja pääsin sen jälkeen saliin vauvan ja miehen kans.
Aika paljon on tuo päivä pyörinyt mielessä, kun vasta jälkeenpäin tajusin, kuinka olisi voinut käydä. Onneksi meillä oli maailman ihanin kätilö, joka vielä kävi juttelemassa mun kans synnytyksestä. Aluksi olin tosi pettynyt, kun jouduttiin sektioon, mutta tyttö oli niin solmussa, ettei olisi alakautta päässyt ulos.
Missään vaiheessa vauvan liikkeet ei hidastuneet, eikä ultrallakaan näkynyt että napanuora olisi ympärillä mitenkään.
Supistukset tuntui mulla ainoastaan repivänä kipuna kohdunsuulla, ei kertaakaan selässä tai mahassa.

Nousin heti seuraavana aamuna kätilön avulla sängystä, ja yritin kipujen sallimissa rajoissa liikkua koko päivän. Sairaalassa henkilökunta ihmetteli, miten oon niin paljon liikkeellä, ja aloin jo miettimään että pitäiskö rauhottua, ettei haava aukee:LOL: mutta haava on parantunut hyvin, ainoastaan molemmat reunat meinaa vähän kipuilla ja mennä huonommin umpeen, mulla on siis sulavat tikit, ja ne on reunoilla näkyvissä, niin ne tuntuu vähän kiusaavan siellä. Mutta kun kotiin päästiin kolmantena päivänä, niin ei ollut enää liikkumisessa mitään ongelmaa, ainoastaan sängystä oli vähän hankala päästä ylös.

Ollaan nyt oltu kaksi viikkoa kotona, ja pääasiassa neiti on hyvin tyytyväinen. Mahavaivoja on välillä, mutta ne taitaa kuulua asiaan:p imetys on edelleen osittaista, joka syötöllä menee korviketta lisäksi. Ollaan käyty imetyspolilla, mutta siellähän neiti sitte veti tunnin tissiä, kun kotona suostuu max vartin olla imemässä, ennenku vaatii pulloa:whistle:
Mutta siitäkin kriisistä ollaan päästy yli, ensin oli tosi pettynyt olo, nyt mennään päivä kerrallaan ja tarjoan rintaa aina ensin, ja välillä kesken pullosta syömisen. Neiti syö sitten pullosta sen mitä syö, pääasia että kasvaa:love:
 
@tikkunekku90 ja @annimaria93 onpa hurjan kuuloiset synnytykset molemmilla, mutta pääasia että kaikki menny lopulta hyvin! :love: Paljon onnea!

Ja kovasti tsemppiä @BIMK lle, nyt on varmaan jo pieni nyytti sylissä ku aamulla kirjottelit ;)

Meillä tulee ma jo kk täyteen! Nyt alkaa olla tää syöminen sitä että voi olla tissillä vaikka 2h, tähän asti on vetäny esim 30min ja sitte ollu tyytyväinen monta tuntia. Maitoa tulee tosi paljo niin siitä ei ole kyse, alkaa näyttää siltä että ei oo enää vain syömistä vaan huvikseen vaan on tissillä pitkään, mukavahan siinä tietty on.. Hankaloittaa vaan ku esim just illalla ku pitäs poika saada nukkuun tää tyttö ei suostu oleen muuta ku tissillä about 20-22, siinä sitte imetyksen ohella yritän samaan aikaan sylitellä taaperoa ja lukea kirjaa ku se on ollu se mikä rentouttaa ennen sänkyynlaittoa. Jos imetän vauvaa sen sängyn vierellä niin reppana on jaloillaan sängyssä ku haluaa vaan halia samalla :unsure: eli nyt kestää nukuttaminen ku yleensä ollu aika nopeeta.

Pitäiskö tässä sitte alottaa tutin käyttö nyt jo että sais tytön pysyyn rauhassa hetken, mitä mieltä ootte? Pojan kohdalla alotin ku meni siihen että kiireessä sai juoksennella ettiin aina imetyspaikkaa ulkona ollessa, ku se halus vähä väliä tissiä. Sillä tutilla sai hyvin lisäaikaa :whistle: oli jo kk ikänen ainaki ku en halunnu liian aikasin alottaa.
 
@Daisy85 meillä aiemmat ei oo huolinut tuttia ja nyt aattelin et haluisin opettaa tälle kuiteskin sen just tulevaisuuttakin aatellen et on helpompi nukuttaa ym ku saa jotai lussuttaa:LOL:

Nyt oon tälle vähän välillä yöllä yrittänyt tuttia tarjoo ku on välillä sitä just että on syönny hyvin mut haluu vaan nukkuu tissi suussa, sit herää tissiä ettimään kun laskee sänkyyn ja sit sammuu heti ku saa tissin suuhun, ei oo vielä ainakaan halukas sitä tuttia mussuttamaan enkä nyt vielä halua tarjoomalla sitä tarjotakkaan. En oikeen tiedä mikä on hyvä ikä sitä opettaa? Toiset laittaa tutin suuhun heti synnärillä.
 
  • Tykkää
Reactions: Daisy85
Ai niin se tuli mieleen teidän kertomuksista, että jännä miten toi avautumisvaihe voi vaihdella niin paljo kivun osalta! Ite luulin että valitan turhasta ku 3,5cm kohdalla halusin jo epin, kätilö oli silleen että tosi aikasta mutta just rajalla että voi laittaa. Alko jo sillon väsyttää kivuliaat supparit (ei tarjottu muuta ku pallo ja suihku) enkä halunnu olla ihan poikki loppuvaiheessa, siis ku tarkotus oli käynnistää synnytys 3h myöhemmin (verenpaineiden takia) ja siihen asti kai odottaa epiäki o_O siinä 3cm kohdallaki meinasivat että oli vasta joku esivaihe eikä synnytys vielä ollu ”alkanu” niiden mielestä, vaikka mun oli pakko jo nojailla kippurassa sänkyä vasten kipujen aikana enkä voinu vain hengittää vaan kyllä jo ääntelin muutenki tuskissani.. siitä sitte aukesinki nopeeta eli ne supparit oli tehokkaita ja käynnistysajankohdasta tuliki nopea ponnistusvaihe. Jo kahen synnytyksenki kohdalla huomasin että kivut erit samoissa senteissä ollessa. Ihmetyttää vain että kattovat niin pelkästään noita senttejä vaikka eihän se kaikkea kerro kivusta ja tilanne voi muuttua äkkiä.
 
@tikkunekku90 ja @annimaria93 onpa hurjan kuuloiset synnytykset molemmilla, mutta pääasia että kaikki menny lopulta hyvin! :love: Paljon onnea!

Ja kovasti tsemppiä @BIMK lle, nyt on varmaan jo pieni nyytti sylissä ku aamulla kirjottelit ;)

Meillä tulee ma jo kk täyteen! Nyt alkaa olla tää syöminen sitä että voi olla tissillä vaikka 2h, tähän asti on vetäny esim 30min ja sitte ollu tyytyväinen monta tuntia. Maitoa tulee tosi paljo niin siitä ei ole kyse, alkaa näyttää siltä että ei oo enää vain syömistä vaan huvikseen vaan on tissillä pitkään, mukavahan siinä tietty on.. Hankaloittaa vaan ku esim just illalla ku pitäs poika saada nukkuun tää tyttö ei suostu oleen muuta ku tissillä about 20-22, siinä sitte imetyksen ohella yritän samaan aikaan sylitellä taaperoa ja lukea kirjaa ku se on ollu se mikä rentouttaa ennen sänkyynlaittoa. Jos imetän vauvaa sen sängyn vierellä niin reppana on jaloillaan sängyssä ku haluaa vaan halia samalla :unsure: eli nyt kestää nukuttaminen ku yleensä ollu aika nopeeta.

Pitäiskö tässä sitte alottaa tutin käyttö nyt jo että sais tytön pysyyn rauhassa hetken, mitä mieltä ootte? Pojan kohdalla alotin ku meni siihen että kiireessä sai juoksennella ettiin aina imetyspaikkaa ulkona ollessa, ku se halus vähä väliä tissiä. Sillä tutilla sai hyvin lisäaikaa :whistle: oli jo kk ikänen ainaki ku en halunnu liian aikasin alottaa.
Meilläkin menossa joku tiheän imun kausi. Mini on tissillä jatkuvasti eikä millään jäisi mihinkään. Se on kieltämättä vähän haastavaa, kun on 4 muutakin jotka haluaa jotakin just silloin , kun et pääse. Mä imetän kävellessä ja ruokaa laittaessa ym ym. Pakko, muuten ei sais mitään tehtyä. Maitoa tulee täälläkin niin, että toinen vetää henkeenkin välillä. :(
 
  • Tykkää
Reactions: Daisy85
@Ninnu118 olitko aatellu tuttia? Vai syökö teillä koko ajan vauva ku on tissillä ettei voi sillä hetkeks korvata? Musta on ihan selkeästi nyt tissi hupituttina ennen nukahtamista niin ei pitäis haitata maidon tulon kans. Ekaa kertaa ikinä on jopa vuotanu toinen tissi mekon läpi imetyksen aikana, en ollu varautunu ku ikinä ei oo käyny noin muuten ku yöllä pidemmällä imetysvälillä.. onneks oli puistossa aurinkoista ja lämminyä niin kuivas äkkiä :whistle:
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
Ihana miten paljon täällä on tullut juttua ja synnytyskertomuksia :love: Hurja synnytys tosiaan molemmilla @tikkunekku90 ja @annimaria93, pikaista paranemista molemmille! Ja toivottavasti @BIMK siellä on loppu sujunut nopsaan ja kivuttomammin. Ois ollut kiva toivottaa tsemppiä mut nyt taitaa olla jo myöhäistä tsempata, varmaan onnittelut ennemmin paikallaan :D Tuuhan kertomaan loputkin synnytyksestä ku ehdit.

Minä ilmeisesti saan olla ketjun vika synnyttävä :whistle::D Kyseenalainen kunnia mut ihan sama, oon nyt koettanut tehdä kaikkea mitä vielä ehtii ennen vauvaa. Kampaaja ja hieroja hoidettu tosiaan jo ja nyt lainasin kirjastosta kolme leffaa ja yks jo katsottuna. Tänään tuikkinut ja jomottanut ajoittain taas ihan kivasti mut mitään synnytyksen oikeaa käynnistymistä ei oo ollut havaittavissa. Toivoa on et tää tästä vielä. Nyt ois vaan niin paras hetki kun mun äiti on meillä koko vkl, ois yöksikin nyt siis heti lapsenvahti, todella toivotaan et pallero suostuisi nyt syntymään :D Varmaan ei todellakaan synny vaan vasta sit ens viikolla jokin tympeä arkiyö :cautious: Kaikki mahdolliset ässät kyl otetaan nyt käyttöön... Laskettu aika tiistaina, katotaan nyt sitte milloin tää syntyy. Onneks ei oo vaivoja supistusten lisäks (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Daisy85
Kiva kun kirjoitatte synnytyskertomuksia! Luen ne kohta ajatuksella. Täällä ollaan kans vielä yhtenä kappaleena, la on 28.9. :sneaky:Alkaa todenteolla olla MALTTAMATON olo! Ja epämukava mitä tulee liikkumiseen, kun pissahätä vaivaa koko ajan. :unsure:
 
  • Tykkää
Reactions: Daisy85
@Ninnu118 olitko aatellu tuttia? Vai syökö teillä koko ajan vauva ku on tissillä ettei voi sillä hetkeks korvata? Musta on ihan selkeästi nyt tissi hupituttina ennen nukahtamista niin ei pitäis haitata maidon tulon kans. Ekaa kertaa ikinä on jopa vuotanu toinen tissi mekon läpi imetyksen aikana, en ollu varautunu ku ikinä ei oo käyny noin muuten ku yöllä pidemmällä imetysvälillä.. onneks oli puistossa aurinkoista ja lämminyä niin kuivas äkkiä :whistle:
Välillä kokeillut tuttiakin, mutta on kyllä hänellä ihan nälkäkin. Kova syömään ja hienosti paino noussut :) Tänään tosiaan oli 2 kk neuvola 50,9 cm ja 3,5 kg ja LA nyt täynnä!
 
@Ninnu118 ookei, no hyvä tietty että tissi maistuu ja mahtavaa että vauva kasvaa hyvin (y) mä kokeilin tuttia nyt ku piti hoitaa iltatoimet ja laittaa poika nukkuun ja tyttö oli taas tissiä vailla koko sen ajan. Ja enimmäkseen hyvin kelpas vaikka tökki vähä alkuun ja putoili suusta vahingossa.. tyttö tapitti meitä tuttia mussuttaen ku luin iltasatua pojalle sylissä (nukahti jo siinä lähes täysin) ja meinas iteki nukahtaa jo pelkästään tutin kans. Piti sitte äkkiä valmistella se nukkuun ja annoin vielä tissiä että varmasti maha täys niin hyvin rauhassa nukahti. Huh ihanaa että saan ainaki hetkellisen avun tuosta tutista :sneaky: ja kiva ku nyt jäi itelleki hetki aikaa ennen sänkyynmenoa. Tähän asti rytmi ollu se että vauvan kans menny aika lailla 22 asti enneku saanu sen sänkyyn, niin siinä en oo juuri muuta ehtiny enää, omat iltatoimet ja kodin järjestely ku vie aikansa kans ja sitte ei jaksa enää mitään.
 
@Ninnu118 ookei, no hyvä tietty että tissi maistuu ja mahtavaa että vauva kasvaa hyvin (y) mä kokeilin tuttia nyt ku piti hoitaa iltatoimet ja laittaa poika nukkuun ja tyttö oli taas tissiä vailla koko sen ajan. Ja enimmäkseen hyvin kelpas vaikka tökki vähä alkuun ja putoili suusta vahingossa.. tyttö tapitti meitä tuttia mussuttaen ku luin iltasatua pojalle sylissä (nukahti jo siinä lähes täysin) ja meinas iteki nukahtaa jo pelkästään tutin kans. Piti sitte äkkiä valmistella se nukkuun ja annoin vielä tissiä että varmasti maha täys niin hyvin rauhassa nukahti. Huh ihanaa että saan ainaki hetkellisen avun tuosta tutista :sneaky: ja kiva ku nyt jäi itelleki hetki aikaa ennen sänkyynmenoa. Tähän asti rytmi ollu se että vauvan kans menny aika lailla 22 asti enneku saanu sen sänkyyn, niin siinä en oo juuri muuta ehtiny enää, omat iltatoimet ja kodin järjestely ku vie aikansa kans ja sitte ei jaksa enää mitään.
Joillakin vain isompi imemisen tarve, niin silloin tutti kyllä tosi hyvä. Meillä tutti kyllä kulkee mukana , että jos sattuu pystyä rauhoittaa toista. Ja mä huomannut, että jos sattuu mahaan niin Mini syö vaan entistä enemmän. Yrittää rauhoittaa itseään tissillä mikä aiheuttaa vaan enemmän ilmaa mahaan
 
@annimaria93 hurjalta kuulostaa sinun synnytys. Tuo oli varmasti tosi pelottavaa kun lapsella sykkeet heittelee. Itselläni onneksi sentään lapsen sykkeet oli koko ajan hyvät vaikka oma olotila hirveä.

Tsemppiä kaikille jo synnyttäneille ja vielä loppukuun lapsien äideille odotteluun :)

Täällä harjoitellaan imetystä ja nyt tuntuu, että maito alkaa hyvin nousta. Tyttö syö hyvin, on rinnalla aktiivisesti imemässä helposti reilu 30 min kerrallaan, pidempääkin välillä. Ainut tätä hommaa hankaloittava asia on se, että mun on pakko käyttää rintakumia. Synnärillä yritin 1,5 vuorokautta ilman jonka oli niin kipeetä ja tuskaa, että itkin siellä. Mulla ei ole sellaista ulkonevaa nännin päätä rinnoissa ja kun lapsi ottaa paljaasta rinnasta kiinni ja repii sinne sellaisen väkisin niin kipu on vaan kamala ja tuntuu kuin saisi vaan jatkuvaa nännäriä koko imun ajan. Onneksi yksi ihana kätilö ymmärsi tämän ja sanoikin, että jos ois nähny mun rinnat heti alkuunsa nii ois tuonu jo sillon ton kumin mulle. Kumin kanssa onnistuu hyvin, mutta onhan se hidasta kun pitää aina erikseen laittaa paikoilleen. (n) oon iteki antanut lähinnä yöllä korviketta kaveriksi pullosta, ettei mene ihan älyttömän kauan aina per imetyskerta ja saa välissä nukkua.

Tää tyyppi hyväksyy rintakumin, pullon ja tutin et hälle vissii iha sama kuha jotain saa imeä :ROFLMAO:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Daisy85
@tikkunekku90 mulla oli samanlaiset rinnat esikoisen syntyessä ja imetin koko sen 1v 1kk rintakumilla, neiti oli täysimetykselläkin sen ekat puoli vuotta joten rintakumillakin kyllä pärjää. Hurjasti tsemppiä! En tiiä auttaisko tuossa kokeilla imetystukiäitiä neuvomaan... Ite silloin imetin rintakumilla kun en saanu jätettyä sitä pois, kauhea säätö sen kanssa mut menihän sekin. Ja siinähän se rinnanpää muotoutuu, mulla ainakin on nyt ihan erinäköiset ku oli silloin. Ja meidän kakkonen nappas paljaasta tissistä synnyttyään kiinni niin hyvin ettei sen kans sitä rintakumia tarvittukaan.
 

Yhteistyössä