Syntymätodistus putkilo/kotelo

  • Viestiketjun aloittaja ööf
  • Ensimmäinen viesti
ööf
Saatiin kummilta siis tuollainen, mitähän tuonne voisi laittaa kun enää ei mitään syntymätodistusta edes saa?

Ja mitähän maksaa kaiverrutus? Saatiin mm.. säästölipas, tinamuki, ensimmäisen hampaan laatikko yms.. mihin oli kaiverrutus kohdat jätetty tyhjiksi, samoin tämä pötkylä..
 
Meillä myös on samanlainen putkilo ihan tyhjänä. Mutta onhan se ihan kiva silti.

Meillä on vain ensimmäisen lapsen kummit kaiverruttaneet lahjat (eikä itse asiassa heistäkään kaikki). Muut ovat tuoneet kaivertamattomina. Jos on vienyt samaan liikkeeseen, mistä on ostettu, ovat kaiverruttaneet ilmaiseksi, mutta muuten on pitänyt maksaa. Muistaakseni viitisen euroa on otettu yhden kaivertamisesta. Mutta tuo varmasti vaihtelee liikkeittäin.

Kultasepänliikkeessä sanoivat, että on ihan tavallista nykyään tuoda kaivertamattomat lahjat. Halutaan säilyttää kuulemma vaihtomahdollisuus, jos tulee vaikka kaksi samanlaista.
 
ööf
olitteko kertoneet kummeille lapsen nimen ja mitat vai miksi noi oli jätetty kaivertamatta?

meillä on toi putkilo kans mut ei siel oo sisällä mitää ku ortodoksinen kastetodistus oli aika iso:D
Mitat oli kerrottu, nimeä ei. Ja tossa mukissa ainakin vaan paino ja pituus "kysytään", joten varmaan tuon vaihtomahdollisuuden takia jätetty kaivertamatta.. Tosin, kummilusikka lähti yhden kummin matkassa takaisin kaiverrettavaksi kun nimi tuli julki. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ööf;23841683:
Mitat oli kerrottu, nimeä ei. Ja tossa mukissa ainakin vaan paino ja pituus "kysytään", joten varmaan tuon vaihtomahdollisuuden takia jätetty kaivertamatta.. Tosin, kummilusikka lähti yhden kummin matkassa takaisin kaiverrettavaksi kun nimi tuli julki. :)

saako kysyä et miksi edes kummeille ei voi sitä nimee kertoo? Itse kerroin kyllä kummeille kun kummilahjaan halusivat kaiverruttaa ( säästy itseltä se vaiva ) ja olen itse saanut tietää just et saan sen lahjan kaiverruttaa.
 
"awa"
Meillä päin on ihan käytäntö, et tuodaan kaivertamattomana. Kun lahjassa on sen ostopaikan tarra, niin sitä vasten saa kaiverruttaa ilmaiseksi. Pelkkien lahjojen takiako pitäis nimi paljastaa etukäteen :O
 
"vieras"
[QUOTE="awa";23841753]Meillä päin on ihan käytäntö, et tuodaan kaivertamattomana. Kun lahjassa on sen ostopaikan tarra, niin sitä vasten saa kaiverruttaa ilmaiseksi. Pelkkien lahjojen takiako pitäis nimi paljastaa etukäteen :O[/QUOTE]

Meillä myös ollut aina näin.
 
[QUOTE="awa";23841753]Meillä päin on ihan käytäntö, et tuodaan kaivertamattomana. Kun lahjassa on sen ostopaikan tarra, niin sitä vasten saa kaiverruttaa ilmaiseksi. Pelkkien lahjojen takiako pitäis nimi paljastaa etukäteen :O[/QUOTE]

No mä en alkujaankaan ymmärrä sitä et miksi se nimi on niin suuri valtionsalaisuus???

Kummeilla kun on tapana tuoda niitä kummilahjoja joihin on tapana kaiverruttaa lapsen tiedot. EI se lapsen nimi oon niiltä kummeilta vuotanu kenellekkään.
 
ööf
saako kysyä et miksi edes kummeille ei voi sitä nimee kertoo? Itse kerroin kyllä kummeille kun kummilahjaan halusivat kaiverruttaa ( säästy itseltä se vaiva ) ja olen itse saanut tietää just et saan sen lahjan kaiverruttaa.
Haluttiin pitää kaikille yllätyksenä ei niillä kummeilla mitään erityisoikeuksia ole, ja yksi kummeista on sen verran hölösuu että nimi ei olisi jäänyt salaisuudeksi keneltäkään. Ja hyvä esimerkki miksi nimeä ei julkisteta edes kummeille, sisko oli vaihtanut lapsen nimeä vielä vähän ennen ristiäisiä, näin ollen kaikki kummilahjat väärällä kaiverruksella, ja mekin vielä edellisenä iltana lisäsimme nimeen 3 nimen..
 
"awa"
No mä en alkujaankaan ymmärrä sitä et miksi se nimi on niin suuri valtionsalaisuus???

Kummeilla kun on tapana tuoda niitä kummilahjoja joihin on tapana kaiverruttaa lapsen tiedot. EI se lapsen nimi oon niiltä kummeilta vuotanu kenellekkään.
No meidän tapauksessa olis vuotanut ja ainoastaan isomummi olis jäänyt ilman tietoa, sen verran hölösuu kummeja on. Ja meillä oli sentään yli 30 vierasta.
 

Yhteistyössä