P
pohtija
Vieras
Kokeilin kysellä tästä asiasta ensin tuolla vauvakuumeilijoiden puolella (vauvakuume ja synnytysvammat), mutta löytyisiköhän täältä asiaan kannanottoja/kokemuksia...
Onko kenelläkään kokemusta siitä, että ensimmäinen synnytys olisi ollut ihan hirveä ja järjetön tapahtuma, josta on jäänyt pysyvät vammat, ja silti haluaisi "ottaa riskin" ja yrittää vielä toista? Miten pahaksi vammat todella voivat raskauden aikana mennä ja miten yleensä on lopulta käynyt toisen raskauden ja synnytyksen aikana?
Mulle kävi niin, en saanut haluamaani suunniteltua sektiota eka kerralla vaikka lantio oli todettu ahtaaksi. Nyt kärvistelen sisäelimiin (virtsarakko, peräsuoli) tulleiden sidekudosrepeämien kanssa, joita on pari kertaa jo korjattukin. Ensi alkuun olin TODELLA VIHAINEN oman terveyden menetyksestä mutta samalla äärimmäisen onnellinen siitä, että vauva sentään selvisi ilman vammoja. En voinut kuvitellakaan enää ikinä yrittävänikään lapsia, vaikka alun perin, siis ennen tätä alatiesynnytystä, kumppanin kanssa on toivottu ja ajateltu yrittävämme myös toista lasta.
Ennuste vammojen kannalta on erään lääkärin mukaan se, että ne pahenevat ja pahimmassa tapauksessa tehdyt korjaukset mitätöityvät jo raskauden aikana. Synnytystavasta ei onneksi tarvitsisi kenenkään kanssa taistella, vaan nyt jopa lääkäreille on itsestäänselvää se, etten pysty muuten kuin sektiolla synnyttämään.
Ihme kyllä siis nyt alkaa kuitenkin olla orastavaa vauvakuumetta, ja toisaalta myös kapinamieltä tuota hirvittävää kokemusta kohtaan. Vaikkei minua kuunneltu silloin, lääkäreiden kanssa oli aivan kamalaa ennen ja jälkeen synnytyksen ja minut jätetiin kyllä täysin omine nokkineen pärjäämään vammojen kanssa niiden tultua, niin en haluaisi sen kammotuksen saada niin suurta merkitystä meidän perheen elämässä ettäkö meidän lapsilukumme olisi lääkäreiden ammattitaidottomuuden ja virheen johdosta vain yksi. Kuitenkin mietityttää se, miten pahaksi elimistö voi mennä raskauden aikana. Ja onhan siinä sekin etten oikein tiedä, miten päätyisin raskaaksi kun en ole kipujen takia uskaltanut edes ajatella mitään lapsentekopuuhiin viittaavaakaan vaikka synnytyksestä alkaa olla jo kaksi vuotta...
Onko kenelläkään kokemusta siitä, että ensimmäinen synnytys olisi ollut ihan hirveä ja järjetön tapahtuma, josta on jäänyt pysyvät vammat, ja silti haluaisi "ottaa riskin" ja yrittää vielä toista? Miten pahaksi vammat todella voivat raskauden aikana mennä ja miten yleensä on lopulta käynyt toisen raskauden ja synnytyksen aikana?
Mulle kävi niin, en saanut haluamaani suunniteltua sektiota eka kerralla vaikka lantio oli todettu ahtaaksi. Nyt kärvistelen sisäelimiin (virtsarakko, peräsuoli) tulleiden sidekudosrepeämien kanssa, joita on pari kertaa jo korjattukin. Ensi alkuun olin TODELLA VIHAINEN oman terveyden menetyksestä mutta samalla äärimmäisen onnellinen siitä, että vauva sentään selvisi ilman vammoja. En voinut kuvitellakaan enää ikinä yrittävänikään lapsia, vaikka alun perin, siis ennen tätä alatiesynnytystä, kumppanin kanssa on toivottu ja ajateltu yrittävämme myös toista lasta.
Ennuste vammojen kannalta on erään lääkärin mukaan se, että ne pahenevat ja pahimmassa tapauksessa tehdyt korjaukset mitätöityvät jo raskauden aikana. Synnytystavasta ei onneksi tarvitsisi kenenkään kanssa taistella, vaan nyt jopa lääkäreille on itsestäänselvää se, etten pysty muuten kuin sektiolla synnyttämään.
Ihme kyllä siis nyt alkaa kuitenkin olla orastavaa vauvakuumetta, ja toisaalta myös kapinamieltä tuota hirvittävää kokemusta kohtaan. Vaikkei minua kuunneltu silloin, lääkäreiden kanssa oli aivan kamalaa ennen ja jälkeen synnytyksen ja minut jätetiin kyllä täysin omine nokkineen pärjäämään vammojen kanssa niiden tultua, niin en haluaisi sen kammotuksen saada niin suurta merkitystä meidän perheen elämässä ettäkö meidän lapsilukumme olisi lääkäreiden ammattitaidottomuuden ja virheen johdosta vain yksi. Kuitenkin mietityttää se, miten pahaksi elimistö voi mennä raskauden aikana. Ja onhan siinä sekin etten oikein tiedä, miten päätyisin raskaaksi kun en ole kipujen takia uskaltanut edes ajatella mitään lapsentekopuuhiin viittaavaakaan vaikka synnytyksestä alkaa olla jo kaksi vuotta...
Onneksi et anna lääkäreiden hölmöyden vaikuttaa lapsihaaveisiisi ja onneksi he ovat tajunneet että jos joskus vielä odotatte lasta, sinun on saatava sektio. Kai saat muutenkin paremman raskauden seurannan? Ikävä juttu jos sinulla on kipuja jatkuvasti, mutta eikö niille ole mitään tehtävissä..? Toivottavasti saat kipuihisi helpotusta ja voitte alkaa "lapsentekoon" 
