?
:(
Vieras
Voi murhe. Olen vissiin käsittänyt aivan väärin tämän viimeisen neuvolalääkärillä käynnin tarkoituksen. Terkka lupaili jo aikoja sitten, että siellä sitten puhutaan synnytyksestä ja mietitään synnytystapaa. Muualta olen lukenut, että sekä vauvan että synnyttäjän lantion kokoa arvioidaan ainakin käsikopelolla. Senkin tiedän, että varmaankin suurimmassa osassa kunnista tähän viimeiseen lääkärikäyntiin liittyy ultraus ja muukin tarkka syynäys, mutta täällä Tampereella ei ultrata.
No, olin yhteensä kymmenen minuuttia lääkärin huoneessa. Hän teki tavallisen sisätutkimuksen, tunnusteli vauvan asennon vatsan päältä (tuntui olevan hiukan hankalaa ja epävarmaa sekin) ja mittasi sf:n. Tulokseksi saatiin, että vauva on todennäköisesti raivotarjonnassa ja kaikki on ihan normaalisti. Vauvan tai lantioni koosta ei ollut mitään puhetta, enkä siinä häkellyksissäni tajunnut kysyäkään. Vauvan koko on askarruttanut minua koko raskauden, sillä itse olen melko lyhyt ja mieheni on hyvin isokokoinen. Itse olen myös syntynyt hätäsektiolla ja meinannut vauvana kuolla, joten toivoisin, että mahdollinen sektioriski arvioitaisiin etukäteen eikä vasta pakon edessä synnytyssalissa. Ehkä olen vain hankala asiakas, mutta olisin kaivannut pikkuisen tarkempaa syynäystä, jotta osaisin odottaa synnytystä rohkein mielin. Tähän mennessä en ole pelännyt, mutta tunne siitä, että kukaan ei tiedä eikä viitsi selvittää, miten raskauteni loppuvaihe sujuu ja mitä synnärillä on mahdollisesti edellä on omiaan aiheuttamaan epävarmuutta ja pelkoakin...
Miten teillä muilla? Onko viimeinen lääkärineuvola antanut vastauksia kysymyksiin?