synnytyspelko

Minulla on nyt jo kauhea pelko synnytyksestä vaikka viikkoja on vasta 8+3
Kaksi aikasempaa on mennyt ihan hyvin. Paitsi viimesimmäs en kerennyt saada mitään kipuun. Kerkesin juuri ja juuri saliin ja ponnistinkin jo.
Silti minulle on jäänyt kauhea synnytys pelko.
Itken välillä ehtoisin kun tulee synnytys mieleen. Ja kun tämä raskaus ei ollut ihan viel suunniteltu. Käytettiin ehkäsyä mutta sai silti alkunsa.
Miehelle olen yrittänu puhua mutta ei ole paljoa ollut apua. On vain sanonut että hyvin olen synnytyksen jaksanut ja selvinnyt. Silti minua pelottaa.
 
unforgiven
ota asia neuvolassa esille, sano terkalle että haluaisit lähetteen pelkopolille. sitä kautta saat apua pelkoosi ja pääset puhumaan asiasta ammattilaisten kanssa. itse olen käynyt pelkopolilla ja minä ainakin olen saanut apua ahdistukseeni. synnytys pelottaa kyllä vieläkin mutta jotenkin paljon "luottavaisempi" olo mennä synnytykseen kun kätilöt ja henkilökunta näkevät pepereistani että kärsin synnytyspelosta. papereihin on myös kirjattu toiveeni kivunlievityksestä yms.
 
Kannattaa käydä vaik neuvolan psykologilla jutteleen.Itellä vastaava kokemus just toisen lapsen kohalla ettei "ehitty" antaa kivunlievitystä ja kävin jutteleen niin pääsin peloista yli.Onneksi olkoon kolmosesta!! :hug:
 
äippä ap
täytyy kertoa siellä seuraavalla kerralla. Sekin pelottaa että kun edellinen synnytys oli nopea että miten tämän kanssa käy. Keretäänkö edes sairaalaan. Mitä sitten jos mies onkin reissussa(ajaa rekkaa) ja olen yksin lasten kanssa kotona että mihin ne laitan kerta ei niitä voi synnäril mukaan ottaa. Taidan olla vain hysteerinen tai jotain. ;)
 
unforgiven
\
Alkuperäinen kirjoittaja 29.03.2007 klo 21:55 äippä ap kirjoitti:
täytyy kertoa siellä seuraavalla kerralla. Sekin pelottaa että kun edellinen synnytys oli nopea että miten tämän kanssa käy. Keretäänkö edes sairaalaan. Mitä sitten jos mies onkin reissussa(ajaa rekkaa) ja olen yksin lasten kanssa kotona että mihin ne laitan kerta ei niitä voi synnäril mukaan ottaa. Taidan olla vain hysteerinen tai jotain. ;)
voiskohan miehesi jäädä isyyslomalle vaikka vähän ennen laskettua aikaa? tai jos sovit jonkun ystävän tai sukulaisen kanssa joka asuu lähellä että voisitko he katsoa lastesi perään kuhan lähtö koittaa? itseäkin mietityttää miten ton esikon kans sitten kuhan synnytys käynnistyy, ketään tuttavaa ei asu tässä lähellä ja omat vanhemmatkin 70km päässä. pitää kai vaan luottaa että asioilla tapana aina järjestyä....
 
äippä ap
Muutin miehen perässä uudelle paikalle. Suku ja kaverit jäi vanhaan paikkaan. Täällä ei ole kettään. Ainoastaan puistotuttuja.
Mies ei voi ennen synnytystä jäädä kotio. Vasta synnytyksen jälkeen kuulemma.
Täytyy vaan toivoa ettei tule yhtä nopeesti maailmaan kuin edellinen.
 

Yhteistyössä