Synnytyskivuista

Itse kanssa pähkäilin sitä, että koska ne supparit sitten oikeesti on ns. "tarpeeksi kipeitä", eli tarvii lähteä. Mulla kivuttomia tuli pitkin päivää ja sitten kun olin kotiin kaupungilta kävelemässä, oli pakko pysähdellä välillä kun tuntu siltä kuin megaluokan kuukautiskivut olis kourinu vatsaa. Meni kyllä illalla jo vähän ohi, mutta sitten alko sattua myös selkä ja jalat. Lopulta kun en enää voinut olla makuulla, en istua, enkä seistä tai kävellä, päätin, että nyt kiitos riittää, lähdetään sairaalaan.

Ja se pahin vaihe oli kun kalvojen puhkaisun jälkeen vauhti "hieman" kiihtyi ja kohtu avautui 4 sentistä auki kahdessa puolessa tunnissa. Siihen ei auttanut kuin huutaminen ja miehen käden puristaminen.

Kivunlievityksestä:
alaselän hierominen lämpimällä kaurapussilla oli ihan parasta sillon aluksi
epiduraali auttoi sikäli, että sain nukuttua pari tuntia, mutta se myös hidasti huomattavasti synnytystä. Lisäannoksesta vesien menon jälkeen ei mitään hyötyä enää. Ja EN missään tapauksessa olisi halunnut ponnistaa niin, että epiduraalin vaikutuksesta olisi ollut jotain jäljellä. Se kun vei tunnon aikahyvin pois ja mielestäni oli parempi kun ponnistaeesa "tiesi mitä teki" niin pystyi käyttämään kroppaansa paremmin.
Ilokaasusta ei ollut apua, tuli vain paha olo. Myöskään kohdunsuun puudutus ei auttanut mitään.

Ponnistuksesta jäi se mielikuva, ettei se sattunut vaan oli jopa miellyttävää tuon edeltävän kipuhelvetin jälkeen. Ainoastaan vauvan pää oli jonkun verran kipeä synnytettävä. Ponnistaminen ei kylläkään kestänyt kuin vartin, joten pääsin kai helpolla. Oli sen verran vissiin adrenaliinia veressä, että päätin, että nyt on tultava ulos

 

Ekassa synnytyksessä lähti taju, kun imukuppia survottiin sisuksiin ja toisessa kävi melkein samoin, tosin vasta seuraavana aamuna, kun kirurgi alko parsimaan sulkijalihaksia kasaan. :kieh:

 

\

Eikö muilla ole muka ponnistaminen sattunut?!Minä itkin ja huusin vuorotellen kun ponnistin poikaani ulos..

Olen viisi tenavaa synnyttänyt ja jokaisen ilman kivunlievitystä, sillä synnytykset ovat olleet nopeita,(ponnistusvaihetta lukuunottamatta) ja mielestäni avautumisvaiheessa kivut ovat olleet kuin pahoja kuukautiskipuja, mutta ponnistamista TODELLA pelkään. Oen itkenyt ja vaikeroinut, mutta niin vain on tenava saatu maailmaan. Eli et ole ainut jonka mielestä ponnistaminen ei ole synnytyksen helpoin osio.

 

Synnytin ekaa poikaani 15tuntia ja 30 minuuttia.
Epiduraalipuudutuksen sain vasta aamulla kuuden aikaan kun Lääkäri ylhäisyys tuli paikalle... Itse saavuttiin Naistenklinikalle n.klo kaksi
yöllä. Supistukseni, vaik en viel siin vaihees ees tiennyt et ne on niitä.

Kätilö tutki ja sanoi, oletko syönyt viime tuntien aikana mitään?
Joo, ison Pitsan ukon kanssa.No sit tehdään suoli-huuhtelu....
Kohdun suu oli auki muistaakseni kolme senttiä, ja Täti antoi mulle peräruiskeen... Ja vielä sanoi "lohduttavasti et tää sit, tää synnytys tulee kestään".. Sitten istui aikas moneen kertaa vessassa. No en voi kirjoittaa tästä asiasta kirjaa...
Kätilö vaihtui ja tulikin ystävällisempi, paikalle. Kun oli aamu jo pitkällä ja itseasiassa jo aamupäivä, Ukkoni sanoi et leikatkaa ton akan vatsa auki, kun se nyt on niin hankalaa.. lopilta Iso poika syntyi IMUKUPILLA, PAINOI 4450KG, arvioitu paino 3kkg 500g, aikaa tästä 14vuotta... Mut kaksi muuta poikaa on syntyneet, tunti viiskytminsaa ja tasan kolme tuntia.Että, kyllä se siit', kun sen oman lapsen näkee, niin kaik unohtuu.. :heart: :heart: PPSSS, EN MILLÄÄNKÄÄN HALUAA KETÄÄN PELOTELLA , Onnea synnytykseen, ja etukäteen sinulle.

 

Kyl se ponnistaminen oli jotain järkyttävän kipeetä ja kaameeta,supistukset mulla ei sattunut,epiduraali ja petidiini ja ilokkasu autto!Synnytys kesti kaiken kaikkiaan 18,5 tuntia josta ponnistamista 1h.15min.Luulin oikeeesti kuolevani,yritin päästä kipua pakoon pois sängystä ja huusin,tuntuu että välillä olin taju kankaalla,kun olin niin poikki
En osannut heti ees iloita vauvasta,joka nyt tuosa nukkua tuhisee 2.5 kk-ikäisenä ja on maailman ihanin prinsessa :saint:

Toista en kyllä synnytä,se on varma =)

 

Lyhyesti voin sanoa,että epiduraali on taivas :saint: !En itse jääny supistusten "kovenemista"odottelemaan kun sattui jo riittävästi!Onneksi sain siinä sit levättyä koska koko lysti kesti 17,5h!Loppuvaiheessa kun epiduraali alkoi loppumaan ja ponnistus vaihe oli lähellä niin alkoi olla vaikee olo kun ei saanut ponnistaa ja tuntui että vaavi väkisin tulee..Ponnistusvaihe kesti sit 1,5h ja oli elämäni työläin kokemus!Mulla on kyllä käyny niin onnellisesti että sen kivun oon unohtanu,muistan vaan järkytyksen homman jälkeen ja arvelin että ihmiset on hulluja kun ne synnyttää ja kaikki on VALEHDELLU että PONNISTUSVAIHE on HELPOIN :kieh: !Mulla kyllä jo raskauden loppuvaiheessa todettiin ahtautta alapäässä ja seurattiin tarkasti vaavin kasvua,että se nyt varmasti mahtuu sieltä!Anyway,grammaakaan isompi sieltä ei olis ulos tullu !En päästänyt ponnistusvaiheessa ääntäkään koko aikana vaikka muuten olen aika "kovaääninen"tapaus,itseasiassa v...tti niin paljon niin vaikenin Mieheni jaksaa siitä aina vitsailla että kerrankin vaimo oli hiljaa vaikka totiset paikat oli hälläkin seuraillessa Nyt odotan pikkukakkosta ja odotan myös synnytystä innolla,jospa se kakkonen tulis helpommalla..?

 

Edellisestä synnytyksestä on jo yli 4 vuotta ja voin sanoa ettei synnytyskivut ole mihinkään unohtuneet!
Avautumisvaihe 16 tuntia yhtämittaista helvetillistä, ennenkokematonta tuskaa , koko keskivartalo tulessa, kuin puukkoa olisi väännetty. Epiduraali auttoi pariksi tunniksi, kunnes alkoi uudestaan... Ponnistusvaihe toki tuntui, mutta tunne oli lähinnä uskomaton paineen tunne, ihan kuin halkeaisi väkisin eikä voi pysäyttää tai pidätellä mitenkään. Ponnistamisessa oli mieletön fiilis kun tuntikausien avautumisen jälkeen pääsi lopulta työntämään lasta ulos, vaikkei sekään ihan äkkiä käynnyt, kesti tunnin... Välilihan leikkaaminen ei enää tuntunut juuri missään, niin kovia tuskia oli ollut avautumisvaiheessa ja voimat vähissä siksi leikattiin...
Sama homma tikkaamisen kanssa.
Mielenkiinnolla ja pienellä pelolla odottelen tulevaa synnytystä, olisi kiva tietää miten hommasta selviäisi edes vähän helpommin.

 

:wave:
Voisin kuvailla synnytyskipua "helvetilliseksi" kivuksi, joka kuluttaa voimia! Miulla siis takana vajaa 4 vkoa sitten 31 tuntia kestäny synnytys, jota edelsi 4 pv:n kypsyttely ja omia säännöllisiä supistuksia 16 tuntia ennen kuin siirrettiin synnytyssaliin ja aloitettiin oksitosiinitiputus. Oksitosiini tekee supistukset paljon kipeämmiksi kuin mitä luonnolliset supistukset on. Totta kai näin kun supistukset tavallaan aiheutetaan keinotekoisesti/pakottamalla. Myös kalvojen puhkaisu aiheuttaa kipujen lisääntymisen huomattavasti. Mitä varhaisemmassa vaiheessa kalvot puhkaistaan eikä siitä aiheudu toivottua synnytyksen suht nopeaa etenemistä, on kivut melkoisen kovat...plus että sivussa menee oksitosiini melkoisen nopsakkaa vauhtia.. :/

 

\

mua pelotti enemmän ne piikit ku synnytys! onnex mä selvisin hengissä niist.. eikä ne oikeest tuntunu miltään muulta ku nipistytksilt.. :ashamed:

Itseasiassa ekalla kerralla mulla ihan sama juttu. Eli se synnytys oli oikeastaan myös sillätavalla vapauttava kokemus, että se poisti aikapaljon toimenpidekammoani, kun selvisin siitä kaikesta, käynnistyksestä, kokoaikaisesta tiputuksesta ja epiduraalista, ei verikoe ollekkaan enää niin pelottava juttu.

Minusta rankinta synnytyksessä on ponnistaminen. Kaiki muu vaan tapahtuu, sen kun koittaa löytää mahdollisemman siedettävän asennon, mutta ponnistusvaiheesssa on pakko ponnistaa, vaikka se tuntuis kuinka kamalalta, keho vaatii aktiivista apua. ainakin mulla ponnistustarve oli molemmilla kerroilla tosi kova, eli oli ihan pakko nousta ylös ja ponnistaa ja kun vielä kätilö ensimmäisellä kerralla komensi takaisin sänkyyn, se ponnistusvaihe tuntui tosi rankalta!

Mä en jostainsyystä pidä ilmauksesta synnytyskivut, vaikka en kyllä tiedä, millä se kipu sana pitäisi korvata. Mutta kuitenkin se on sellaista omasta kehosta lähtevää, vähän samanlaista kun rajun urheilutreenin aikana tai sen jälkeen, kun kehoa on rasitettu ihan ääripisteeseen ja jokapikka on hellänä. Eli se on positiivista tuskallisuudesta huolimatta.

Lyhyesti kuvailisin kyllä synnytystuntemuksia niin, että ponnistusvaiheeseen asti se on niinkun kovat kuukautiskivut, mutta ponnistusvaihe vaatii täyttä työtä.

 

Kuopuksen synnytys oli luomu- synnytys. Kätilö perhana meni puhkaisemaan kalvot, jotta homma nopeutuisi ( mihinkä sillä oli kiire?? myöhäistä oli enää mitään lievityksiä antaa) ja sitten se alkoi....repivää, raastavaa viiltoa.
Koko vartalo jäykisteli ja kouristeli ja en voinut sille mitään. Huusin tooodella kovaa ja mies oli kauhusta kankeana Hirveää kipua, en todellakaan tiennyt että sellaista voi olla olemassa.

Ponnistusvaihe oli mielestäni kauhein, vaikkei ehkä kivuliain; tuntui etten ikinä pysty lasta ulos ponnistamaan ja se järkyttävä paineen tuntu, huh..

Ja kohta uudestaan, mutta tälläkertaa pidän huolen ettei kalvoihin kosketa ennenkuin on lääkkeet annettu!! Saapi nähdä..