Synnytyskivuista

Hei synnyttäneet!

Voisitteko kuvailla adjektiivein niin tarkasti kuin voitte, alkavien ja sitten kaikkeista kivuliaimpien supistusten kipuja synnytyksessä? Siis että mihin ja minkälaisiin kipuihin voi synnytyksessä näin ennakkoon jo varautua? Ja mikä vaihe synnytyksestä oli se kivuliain vaihe, ja miten kaun se kesti? Jokainen tietysti kokee kivut "subjektiivisesti" mutta olisi mukava kuulla erilaisia kokemuksia

 

Mielestäni synnytyksen kivuliain kohta oli tosiaan ne viimoiset supistukset! En osannut kuvitella mitään niin kovaa kipua! Se kipu oli sellainen, ettei pystynyt olemaan MISSÄÄN asennossa ja juuri ennen kuin sain epiduraalin oli supistus niin paha että kouristelin älyttömästi ja meinas taju lähteä.. siltä ainakin tuntui.. mutta kun epiduraalin tajuaa ajoissa pyytää, tai ilokaasua niin eivät ole niin kamalia Ponnistusvaihe oli helpompi kuin odotin.. ei siinä varsinaista "kipua" ole vaan sellainen ilkeä tunne vain

 

Mulla oli ensimmäiset 4-5 tuntia supistuskivut niin kuin olisi ollut mahatauti. Sen jälkeen hieman kovenivat. Altaassa kun olin niin supistukset muuttuivat ihan tosi koviksi supistuksen aikana oli pakko mennä lattialle kippuraan. Ponnistusvaihe ei koske sellainen "kivistyksen tunne" alapäässä kun ponnistuttaa. Kaiken kaikkiaan jäi hyvä mieli :saint:

 

No mä en voi puhua kuin avautumisvaiheesta, kun en koskaan ponnistamaan päässyt. Mutta kipu mulla tuntui eniten alaselässä. Kauhee vihlonta... Epiduraalin sain heti kun pyysin... loppujen lopuks sekään enää auttanut...

Siihen kipuun ei voi valmistautua. Sitä tietää et se tekee tosi kipeetä, mutta sitä ei osaa kuitenkaan varautua mitä se oikeesti sit on.

ja voihan olla ettei kipu ole ollenkaan voimakas sinulla...

Mua pelottaa lähinnä se kipu. Ekassa raskaudessa myös pelotti, kun ei tiennyt mitä se on ja nyt pelottaa kun tietää mitä se on... =)

 

ensimmäinen synnytys oli tosi kivulias,supistuksia tuli tauotta ja sattuivat mahan puolella.ponnistusvaihe silti mielestäni vieläkin kivuliaampi(repeävä tunne).en saanut muuta kuin ilokaasua joka ei kauheasti auttanut.
toinen synnytys olikin sitten ihan erilainen,aukesin muutamalla siedettävällä supistuksella ja ponnistusvaihe oli huomattavasti helpompi kuin esikoisen(tosin synnytin kiloa pienemmän keskosen)

 

Mulla alkuun lievemmät supistukseet olleet juuri sellaista vatsatautisen vatsakipua jota myös selässä. Siitä kun asteittain pahenivat niin se oli sellaista kipeää kuumotusta joka alkoi selästä, jatkoi vatsaan ja palasi "samaa tietä takaisin", eli huipussaan olevassa supistuksessa oli sellainen polttava vanne tuossa vatsan ja selän ympärillä, joka myös esti likkumisen todella tehokkaasti. Olen siis ns. selkäsupistaja , koska selkään sattuu eniten. Mutta selässä mulla kyllä tuntuu kuukautiskivutkin. Mä pärjäsin supistusten kanssa pelkällä ilokaasulla ja ikävin, ja kipein, vaihe oli ne viimeiset supistuksen kun kävin viimeisen kerran vessassa. Sinne kun ei ilokaasun johto riittänyt niin joutui kestämään ne pahimmat supparit pöntöllä kökkien ja kun vielä alkoi ponnistuttaakin kamalasti niin ei päässyt yksin ylös. Siinä vaiheessa tuntui, että kroppa repee kun yritti väkisin nousta, mutta jalat ei kantanu ja #&%£$!* oli liimautunu pönttöön Ponnistuksessa en tuntenut muuta kun epätoivoa kun en osannut ponnistaa, supparitkin hävisivät täysin ja ainoa kipu tuli siinä vaiheessa kun pää oli aivan millien päässä ulos tulosta. Siitä eteenpäin kaikki olikin sitten taas helpompaa ja myös ihanampaa kun näki vihdoin vauvan :heart:

 

Ekassa synnytyksessä supistukset olivat inhimillisiä, sillä se käynnistettiin. Niiden välissä pysty vähän rentoutumaankin. Toisessa yhtä tuskaa. Mulla ei supistusten välissä ollut mitään taukoa, se oli ihan kauheeta. Koko ajan sattu ja ei saanut levättyä. Sitten ponnistus vaiheessa olin molemmissa synnytyksissä varma että kuolen! Se oli niin kamalaa. En millään olisi jaksanut enää, tuntu että eikö sitä voi ottaa pois. Mutta kun kokeilee vauvan päätä niin ei voi kuin ottaa vikat voimat. Sitten se kaikki on vaan ohi. Ei enää tarvii ponnistaa. :heart: Ja ihana vaavi vieressä

 

Hei!

Sain esikoiseni viime viikolla, joten juttu on hyvin muistissa. Synnytys oli nopea, kesti n. 4 tuntia, eli supistukset olivat voimakkaat ja tulivat tiheään. En käyttänyt minkäänlaista kivunlievitystö (en edes vettä, aikaa ei ollut, koska saavuin sairaalaan runsas tunti ennen lapsen syntymää, ja koska sairaalassa oli erittäin kiire, eikä kenelläkään ollut aikaa kysellä toivomuksiani).

Joo, siis tästä huolimatta sanoisin, että kivut eivät milloinkaan olleet sietämättömät. Hengitys ja miehen hieronta auttoivat sietämään. Ei kannata todellakaan pelätä kipuja, selviät niistä kyllä, kivunlievityksellä tai ilman!

 

Pahimmat kuukautiskivut potenssiin sata. Synnytin kolme viikkoa sitten joten aika tuore muistikuva. Niin kauan kipeätkin supistukset kesti hyvin kun tiesi että niillä on viisikin minuuttia väliä jolloin pystyi rentoutumaan, eli ei ollut kovin paha. Sitten kun supistusten väli meni olemattomaksi, oli kipu sietämätön. Epiduraalipuudutus onneksi auttoi tosi hyvin. Itse ponnistusvaihe ei ollut niinkään kivulias vaan tosi rankka, vertaus maratonjuoksuun ei ole mielestäni ollenkaan liioiteltu. Harrastan paljon liikuntaa ja ponnistusvaihe oli kyllä elämäni rankin fyysinen suoritus.

 

Nyt täytyy vastata. Synnytin siis huhtikuussa, mutta en tiedä mitä se pöpinä on, että kivut "unohtaa"! No, minä en unohda.
Selässäni oli aluksi kuin ihan tavallinen lihaskipu, lihakset jäykät ja särkivät ihan kuin olisin treenannut niitä edeltävänä päivävä. Koko keskivartalon seutu arasti. Muistan ajatelleeni naurahtaen,että jos nyt pitäisi olla yhdynnässä, en kestäisi kipua.
olisi syntynyt lapsi kotiin jos olisin jäänyt jotain kovia suppareita odottamaan. Sellaisia ei ollut ja kaikki aina sanoivat, että "kyllä sinä NE supistukset sitten huomaat". Lähdimme siis ottamaan kivunlievitystä selkäkipuun ja meinasimme jättää sairaalakassinkin kotiin...
Epiduraalipiikki osui hermoon ja sattui samantyyppisesti kuin silloin kun hammasta porataan ja kipu osuu hermonpäähän.
Kivut tulivat vasta salissa. Selkäkipu oli pahin ja supistuksen aikana puristin mieheni käteen pienet reiät. Minua sattui selkäytimeen ja rangan molemmin puolin. Se ei ollut niin lievää kipua kuin särky on, vaan jotain "syvempää", sellaista että tuntuu kuin hermot menisi ja teki mieli huutaa time-out. Revin tosiaan piuhat irti ja kerran sanoin miehelleni että nyt kuolen.
Pahin oli kun ei tiennyt kauanko kestää.
Kivut kovenivat koko ajan loppua kohden. Kipu oli tauotonta. Loppua kohden tunsin kuin syvällä emättimessäni olisi ollut melooni ja kontillani ollessani itkin näkyä, kun vettä ja verta vuoti haaroja pitkin.
Työntäessäni lasta ulos ajattelin ettei ikinä mahdu. Kiristi. Selkä tuntui katkeavan lantion kohdalta. Vatsan puolella kipu oli arastavaa särkyä. Sellaista, että teki mieli mennä kontilleen ja oksentaa. Halusin juosta koko tilanteesta pois. Hetkittäin menin pieneen paniikkiin kun säikähdin kivun kovuutta ja kestoa.
Haluan sanoa sinulle, että minulla tehosi parhaiten kun pakotin itseni rauhoittumaan ja hengittämään. Kerran loppusuoralla muistan rentoutuneeni supistuksen tullessa ja tunteneeni kuinka päässäni surisi. Kuulostaa hullulta, mutta minä puuduin kivusta. Lantion seutu oli täysin taipumaton puupökkelö, joka lisäsi ahdistusta.
Rentoutuneena kipu on vaikea ottaa vastaan, mutta se on kuitenkin paras lääke!! Nyt pelkään synnytystä. Haluaisin vielä toisen lapsen.

 

Eikö muilla ole muka ponnistaminen sattunut?!Minä itkin ja huusin vuorotellen kun ponnistin poikaani ulos..

 

Viimiset supparit ennen ponnistusta on ehdottomasti kaikkein kipeimmät. Näin ainaki mulla. Mun supistuskipu oli lähinnä oikein kovaa lihaskipua, joka tuli sisältäpäin, eli mun mielestä tuntu ihan juurikin siltä, että kohdunsuu aukes... Ei<siis mitään mahakipua ollut mulla. Kipu oli kovimmillaan niin kovaa, että koko kroppa puutu kivusta. Mulla ei siis epiduralikaan auttanu ja muuta ei keretty laittaankaan, ku meni ne viimiset 5 cm aika nopeeta tahtia!

Mutta kyllä siitä selviytyy silti mun mielestä. Tosin mulla oli mielestäni helppo synnytys, kesti alle 4 h ja ponnistus 10 min.

Niin, ja mulla oli tipalla käynnistetty synnytys, ku vedet oli menny ja omat supistukset ei saanu mitään aikaan ja samalle päivälle oli joka tapauksessa käynnistys sovittuna. Eli voihan se olla, että mulla oli paljonki kivuliaammat supparit, ku oli se tippa, en tiä... Mutta en pitäny kauheena silti!

Ponnistusvaihe ei ollu kivulias mun mielestä supistuksiin verrattuna.

Kaikkein kipein vaihe oli sit vasta maidon nousu mun mielestä! \|O Se oli vielä kauheempaa ku synnytys... :$

 

Niin, viä ponnistamisesta... Mä huusin ja nauroin vuoron perään, että onpas tää touhua!

Mutta täytyy ottaa huomioon, että meidän neiti oli erittäin pienikokoinen syntyessään, vaikka olikin täysiaikainen, vain 2175 g ja 44 cm, joten siksi oli helppo homma mulla.

Mutta sattuu se silti niin kauan, ku lapsi on ulkona ja pienet repeemät tuli mulleki. Eka lapsi, tiukat paikat. Oon myös itsekin aikas pienikokoinen ihminen, joten tiukkaahan se tekee, vaiks pikkunen lapsi onkin tulossa.

 

Aika huonosti osaan kuvailla,mutta toisesta synnytyksestä jäi mieleen niinkuin olisi ollut yhtäaikaa mahatauti ja tosi kovat kuukautiskivut!Pystyin aika hyvin hegityksen avulla ottamaan jokaisen supistuksen vastaan,enkä tarvinnut kivunlievitystä.Mutta kolme viimeistä supistusta olivat viedä tajun ja onneksi sain luvan niiden jälkeen ponnistaa.Tuo avautumisvaihe on ehdottomasti kivuliain ja tuskaisin.Olen ollut suunnattoman helpottunut saadessani ponnistusluvan.Ponnistus on epämiellyttävää ja olen molemmilla kerroilla kakannut hienosti ponnistuksen alkaessa,mikä on lisännyt epämiellyttävyyttä.Mutta mielestäni siinä kipu on siedettävää,eikä sitä tavallaan tunne,kun on niin raju juttu menossa ja kropallasi on USKOMATTOMAT voimat!

Hienoja kokemuksia molemmat kerrat ja kolmatta odottelen

 

Ensin supistukset tuntuivat ilmavaivoilta, en edes tajunnut että tästä se urakka lähtee. Sitten tajusin kun tuli kuukautiskipumaista jomotusta. Erotuksena vaan, että kuukautiskipu tuntuu koko ajan ja tää tuli 5min? (en tarkkaan muista) välein. Sitten se hiljalleen muuttui kivuliaammaksi ja sain epiduraalin. Sitten tulikin levollinen ja kivuton olo muutamaksi tunniksi. Sain nukutuksi ja unohdin koko synnytyksen! Ajattelin että helppo nakki. Ponnistusvaiheessa tuo epiduraali ei sitten auttanutkaan yhtään ja kipu oli hirvittävä kun lapsi lähti tulemaan ulos. Ajattelin vain, että ponnistan kivusta huolimatta pitkään ja hartaasti niin helvetti on pian ohi. Ja niin se sitten olikin. 12 minuuttia ja lapsi oli syntynyt. Ja minä jos kuka pelkäsin synnyttämistä. Jälkikäteen voin todeta sen olleen turhaa.

 

:/ Yksilöllisiä onneksi ovat

Täällä supistukset olivat molemmilla kerroilla jatkuvia. Ensimmäisestä kivuttomia 3cm asti. Vedet men ja kivut alko. Toosi kipeitä loppuvaiheesa. Ilokaasu höngin ja koetin kestää. Pidin niitä kipuja tosi kovina mutta seuraava yllätti..

Toinen synnytys alko vesien tiputtelulla ja supistuksilla. Tunti sairaalan menon jälkeen laps synty. Supistukset oli tosi kovia mutta ponnistus vaiheen supistukset yllätti. Ensimmäisessä synnytykses kun sai tosiaan työntää lasta niin nyt ei :/ Oli niin rajuja supistuksia et tunkivat lapsen ulos. Kipu oli niin jatkuvaa ja repivää että tuskasta piti huutaa. Siis kovempaa kipua en osaa kuvitella. Niitä kipuja en kyllä olisi kauaa kestänyt jos rehellinen olen. Onneksi oli nopea synnytys.

Mutta oli kivut millaisia hyvänsä luontoäiti on kummallinen ja taitaapi lähes aina nuo kivut unohtaa. Ei sitä osaa jälkikäteen onneksi enää piirun tarkasti muistaa miltä se kipu tuntui!

 

Mulla ensimmäiset supistukset tuntui samalta kuin olisi ollut ilmaa vatsassa (yritinkin aina pierasta kun supistus oli alkamassa kunnes tajusin mistä oli kyse ) Kun supistukset sitten vahvistuivat ne muuttuivat kuukautiskipumaiseksi jomotukseksi joka tuli aaltomaisesti. Mulla supistukset oli koko ajan tosi lyhyitä joten ehkä siksi ne tuntuivatkin ihan siedettäviltä. Kipeimmät supistukset tulivat juuri ennen epiduraalin laittamista mutta se ehkä johtuikin siitä että tiesin pääseväni niistä pian eroon.

Ponnistettaessa en tuntenut minkäänlaista kipua. Alapäässä tuntui vaan kova paine ja oli hirveä ponnistamisen tarve. Oikeastaan se oli aina ihana tunne kun tuli tämä ponnistamissupistus.

Synnytys kesti vähän reilu 10 tuntia josta ponnistamista 15 min.

 

se kun vauvan pää tuli ulos, oli jotain niin hirveetä etten halua kokea sitä uudestaan!!

eikö muilla tuntunu?

olin ihan varma että paikat repee ja se sattu ihan sikana!
väliliha kun leikattiin niin sekin tuntu kun ei puudutuksia annettu!!

ite ponnistaminen ei tuntunu, mutta se pää! olin lentoon lähdössä, jalkapohjat ja olkapäät oli kiinni sängyssä muuten olin ilmassa ja huusin etten voi sitä työntää, sattuu liikaa!

nyt pelottaa, toisen la 3.2!

 

\

Eikö muilla ole muka ponnistaminen sattunut?!Minä itkin ja huusin vuorotellen kun ponnistin poikaani ulos..

Kyllä ainakin minulla! Sattui niin peevelisti...huusin, kiroilin jne...ponnistusvaihe kesti 56 minuuttia, elämäni pisimmät minuutit!

 

Hmm..juu no YLEENSÄ normaalisti ne on sietämättömän kovia kuukautiset kertaa miljoona kipuja jotka tuntuu reisissä, alavatsalla, ja ristiselässä ja samalla puristaa kovaa niistä, ja yleensä ne kuitenkin kestää tai sitten ottaa kivun lievitystä.
Mutta mulla sen voi kertoa vielä tuhannella. :'( Turha tulla kenenkään taas haukkumaan kun kerron omistani. Tässähän juuri kyseltiin ERIlaisia kokemuksia.
Alussa oli lievää mutta todellakin sattuvaa kipua joka koveni. Sitten kivun määrällä ei enää ollut rajaa ja olen ihme että tajuissani pysyin jne...näin lyhyesti kerrottuna.

 

\

Eikö muilla ole muka ponnistaminen sattunut?!Minä itkin ja huusin vuorotellen kun ponnistin poikaani ulos..

Sattui. Koviten sattui aina se itse supistus ja juuri silloin piti ponnata ja kun poika ei meinannut mahtua ulos niin kyllähän se...imukupin kera sattuu :'(
Ja kun ponnari mulla kesti 1h45min niin voi vain kuvitella ...

 

no valvoin kovissa supistuslkivuissa ensin puolitoista vuorokautta, samanlaisia kuin mun kuukautiskivut, sit lähettiin sairaalaan. Ei ne missään vaiheessa kuukautiskipuja kovin paljon pahemmiksi äityneet, olivat vain laajemmalla alueella. sain epiduraalin, joka auttoi aika hyvin kun amme ja ilokaasu ei enää tehonneet. Silloin pelotti kun ammeessa tajusin, etä mies yritti puhua mulle ja mä olin aivan jossain houremaailmassa. Mun tajunnassa tapahtumat eteni ihan erilailla kuin todellisuudessa ja sen huomaaminen oli todella pelottavaa, silloin pääsi itku.
Kivut oli hirveät, mutta toisaalta mun kuukautiskivut on sitä luokkaa, että pyörtynyt, oksentanut ja kouruístellut olen niistäkin, joten en pitänyt niitä lievityksen avulla varsinkaan mahdottomina jälkikäteen. Ei sillä ole väliä, miltä silloin tuntui, tärkeintä että ne kivut loppuivat. Ponnitaessa tunsin, kun repesin, enkä ole ikinä tehnyt niin kovasti työtä lihaksilla, Jotenkin se myös helpotti kun sai krampata kaikki lihakset ja ties että kohta tää on ohi. Ajattelin, että vaikka se kestäisi tunnin, niin se on lyhyt aika kun olin kipujen takia valvonut jo yli kaksi vuorokautta. Ponnistusvaihe olikin sitten aika lyhyt, kätilö sanoi kyllä valmistautuneensa jo ongelmiin, kun muu synnytys oli niin pitkä ja rankka ja minä niin poikki.

Kipua ei mielesäni tarvitse pelätä, se on hirveää sen ajan kun se kestää, mutta kun sen tietää loppuvan joskus, niin kaikki on hyvin

 

esikoiseesa synnytys kesti yli 17h mut oli se helppi tähän toiseen verrattuna, kyllä sekin sattui, mutta oli epiduraali ja se auttoi hyvin. toinen synnytys kesti 7 ja puol tuntia ja ekat seitsämän kesti hienosti ilokaasun kanssa, mutta sitten puhkastiin kalvot ja lääkäri ei ehtinyt paikalle antamaan spinaalia eikä toinen lääkäri kohdunkaulan puudutetta niin se oli aivan kamalaa. vaikka ponnistus kesti vain 3min niin se oli elämäni kamalin kokemuskamalaa oli kun ponnistutti mutta oli vasta 8cm auki . oikein repivä kipu. sitten kun olin yhden kerran ponnistanut en olisi millään suostunut uudelleen. se oli niin hirveää. eikä kipu lakannut kun pää synty niin kuin esikoisen kanssa vaan siinä vieläkin tärisin silmät kiinni.

mutta uskon että kun ottaa vaan ajoissa kipulääkkeet niin se synnytys on ihan mukava kokemus

kaikilla silti erillailla, onhan monet synnyttänyt luomuna ihan ongelmitta. mut ei oo mun juttu

 

Minulla kivut tuntunut aina pahemmilta reisissä ja alaselässä.Viimeisten avautumisvaiheen supistusten aikana minulla on aina tunne, että nyt mä kuolen.Ekalla kerralla toivoin sitä, kun en tiennyt, että kohta helpottaa.Viidennestä (ja toistaseksi viimeisestä) jo nauroin että taas kuollaan.Ne on ne viimeiset supistukset(noin 5-8 viimeistä) ennen ponnistusvaiheeseen siirtymistä.Muuten olo on ollut siedettävä.Kipuihin olen ottanut ilokaasua.

 

mua pelotti enemmän ne piikit ku synnytys! onnex mä selvisin hengissä niist.. eikä ne oikeest tuntunu miltään muulta ku nipistytksilt.. :ashamed: