Synnytyskertomuksia?

onko jossain ketju siitä jo? jos on voisko joku sen nostaa.. tai jos ei ole ni PINOTAAN NIITÄ TÄHÄN

 

Tässä mun kaksi kokemusta. Ei herkille :wave: :/

Esikoinen:

Ruuhkan takia en päässytkään kypsytykseen vaan se siirrettiin seuraavaan päivään. No, eipä sitä sit tarvittukaan kun synnytys käynnistyi kotona yöllä. Tuli tuttuja fiiliksiä mahaan alas ja ristiselkään. Poltteli säännöllisesti muutaman minuutin välein joten herätin miehen kun se oli ehtinyt vasta hetken nukkua (ite en ehtiny nukkuun). Kivut koveni pikkuhiljaa ja mä valmistelin kassia valmiiksi ja mies merkkasi poltot ylös. Maha tyhjeni hieman ja limatulppa lähti irtoon ja mä luulin sitä lapsivedeksi. Sisko tuli aamuyöstä meille ja me juotiin vielä ns. "kahvit" ja lähettiin sitten TAYS:n. Synnytysvastaanotossa oltiin kolmisen tuntia ja sen aikana sain pienoisperäruiskeen, koitettiin kohdunkaula ym.alussa oli paikat auki kaksi senttiä ja sitten myöhemmin neljä senttiä jolloin päästiinkin jo saliin.

Salissa mä sinnittelin miehen avustuksella ilman lääkityksiä kauan vielä..ainakin musta tuntui et aikaa kului paljon. Kävin kylvyssä ja otin aqua-rakkulat selkään..ja ne muuten sattui ihan uskomattoman paljon. Hassua miten joku sellanen voi niin sattua. Sitten ne lievitti kipuja hieman. Lääkäri katsoi oliko kalvot puhjenneet ja juuri kun alapäätä tutkittiin, kalvot puhkesi ja valtava määrä vettä lorisi ulos. Vettä tuli niin paljon että kätilö ja lääkäri kikattivat ja osottelivat jalkoväliäni. Jossain vaiheessa synnytystä rakko katetroitiin. Mies hieroi mun selkää kun tuli supistuksia ja oli muutenkin täydellinen tuki synnytyksen aikana. Lopulta kylvyssä ollessa sanoin etten enää kestä kipuja että antakaa nyt ihan mitä vaan ja sain sitten kohdunkaulan puudutuksen ja se auttoi aika paljon mutta eipä sekään ikuisesti auta, itseasiassa reilun tunnin ajan. Kivut alkoi oleen kovia ja ponnistaminen oli lähellä. Vaihdoin kyljelle makaamaan. Aina kun supistus tuli niin mun piti miehen avulla ottaa reidestä kiinni ja koukistaa jalka vatsaa vasten ylös ja ponnistaa lujaa. Supistukset oli ihan hyviä muuten mutta ne tuli liian pitkin väliajoin tai oli liian lyhyitä joten sain suoneen glukoosin lisäksi oksitosiinia. Määrää nostettiin kovasti ja supparit vahvistui hurjasti. Oksitosiinia tuli niin paljon että joku hoitaja siinä ihmetteli kuiskien kätilölle että noinko paljon laitat, älä ny enempää. Ponnistin pitkään ja sitten jossain vaiheessa vaihdettiin selinmakuulle. Homma jatkui ja kipu oli kamalaa. Tuntui etten osannut kohdistaa ponnistusta oikein..niin ainakin kuulin monesti kätilön suusta.mutta onneksi välillä ja etenkin loppua kohti opin sen. Sitten aloin väsymään ja kivut oli liian kovia kestettäväksi. Huusin ja olin aivan lopussa. Tuntui etten mä enää jaksa, että lapsi pitää leikata ulos tai jotain. Mies oli vierellä vasemmalla puolella kun mä olin puoli-istuvassa asennossa ja otin aina reisistä kiinni kun tuli supistus.ja taas puskettiin. Se kannusti joka supparilla työntään niin lujaa kuin voin ja kehui kuinka hyvin meni ja kuinka lähellä loppua ollaan..mies oli upea tuki, ilman sitä en olis selvinny pojan kanssa ehjänä.

No, sitten synnytys vaan venyi eikä poika tullut ulos ja mä pyysin avustusta synnytykseen joten lääkäri tuli auttamaan imukupilla. Valitettavasti lääkäri oli tyly mies joka oli jopa ivallinen ja naureskeli kun huusin kipuja ja etten jaksa enää. Puskin edelleen joka supparilla ja sitten asetettiin imukuppi ja se sattui todella paljon! Tehtiin myös iso episiotomia mutta silti emätin ja kohdunkaula repesivät. Tuli myös pukamat. Ja häntäluu oli tiellä joten se poksahti kova-äänisesti poikki kesken synnytyksen. Imukuppi rikkui kesken hommien ja laitettiin uusi. Viimein pitkän ajan päästä poika saatiin ulos ja mun jalkojen välissä sitä tarkkailtiin, imettiin hengitysteitä ym. Se näytti harmaalta löysältä oliolta joka sitten meni pesuun ja punnituksiin. Poju oli 4430g ja 53cm ja pipo 38,5cm! Pisteitä tuli 7 ja 9 ja poika tuli heti rinnan päälle makaamaan paidan alle. Sieltä me sitä katteltiin. Mies oli tippa silmässä ja sanoi että miten joku voi olla noin täydellinen ja kuinka se rakastaa sitä niin hirveesti jo. Mä ite olin vielä niin järkyttynyt vaikeesta synnytyksestä etten heti osannut iloita pojasta enkä heti ns. rakastunut siihen. Synnytys kesti melkein 19h ja siitä ponnistus 1h45min. Kokemus oli huippuhirveä kauhutarina mutta kummasti kivut on unohtunut ja olin sitä mieltä että haluan vielä lapsia..mutta ajattelin etten alakautta enää uskalla synnyttää.

-----------------------------------------------------------------------

Kuopus:

Pyysin taas kokopelossa käynnistystä ja sen sain. Menin TAYS:n ja sain vain 1/4 cytoteciä suuhun ja 30min niin jo alkoi supistaan. Siitä muutama tunti niin meni lapsivesi ja sit alko suppaan ryminällä, käynnistetty kun oli. Cytotecillä voi kuulemma tulla rajuja suppia. Supistukset koveni ja tiheni ihan hirveetä vauhtia ja sain pienoisperäruiskeen ja menin suihkuun kunnes mut oli tutkittu. Soitin myös miehelle et tulis ja pian.
Suihku ei auttanu. Oli pakko tulla pois. Sanoin että tarvin kohta kivunlievitystä sillä kivut järkkyjä jo nyt heti alussa ja eka synnytys meni pieleen pahasti.
Mies saapui kohta ja sitten mentiin jo lujaa saliin. Supistukset tiheni ja koveni ihan hulluna ja mies ihmetteli miten ehdin edes hengittään välissä ja voivotteli kun olin niin kipeenä.
Salissa heti pyydettiin epiduraali ja sitten lääkäri tuli heti kun ehti. Se laitettiin ja vieläpä väärään kohtaan, johonkin veripaikkaan kuulemma meni ja siksi ei auta välttämättä. Lääkettä lisättiin sitten vielä. Se alkoi auttaan jonkinverran mutta koska oli väärin laitettu, ei tehnyt täysin autuasta oloa.
Kävi tyypillisesti, supat hiipui pienemmiksi ja harveni sen johdosta. Sain taas oksitosiinia. Ja sitten alkoi taas ryminä, eli hirveet kivut.
Kätilö oli poissa ja pyysin miestä soittaan kelloa pari eri kertaa. Ekalla kerralla kätilö katsoi että alapää niin ja niin monta senttiä auki ja että olkaa vaan vielä ihan rauhassa muta soittakaa mut jos hätä.
Ihan pian tunsin että lapsi tulee jo vaikka ei kuulemma ns niin pian voisi tulla. Huusin miehell että soita kelloa. Hirveä paniikki ja hätä tuli. Kätilö tuli takas ja sanoi että jaa, täällähän on jo 10cm auki, ala ponnistaan.
Ponnistus pelotti enkä luottanut kysyihini sillä eka synnytys meni pieleen. No, ei auttanut kuin ponnata. Mies kannusti taas niin upeasti etten voi kuin hattua nostaa. Se oli korvaamaton tuki. 13min päästä syntyi mustatukkainen veljensä kopio, tyttö. Koko 4115g ja 51cm. Pipo 35,5cm.
Koko synnytys kesti vain reilu 4h.
Häntäluu sanoi taas naps ja murtui. Kohdunkaulakin repesi taas ja kuulemma jokin suoni pulputti verta. Menetin verta n.900ml. Sain nestettä suoneen ja odotettiin tarviiko verta laittaa, mutta ei tarvinnut. Ulos tuli hiukan tikattavaa.
Istukka syntyi painamalla ja vetämällä normaalisti.
Tyttö saatiin heti rinnalle ja se sai happea maskilla samalla. Sitten tisua jne.
Kokemus oli pelottava ja kivulias mutta nopea ja selvisin ilman imukuppia joten tämä oli parempi kokemus.
Olinkin aivan eri oloinen sen jälkeen.

------------------------------------------------------------------
Että sellasta :wave: Taitaa jäädä kahteen lapset kun aina kohdunkaula repee ja häntäluu murtuu :/ , aika pelottavaa sellainen. Ja se ponnistus kakkosesta oli tosi pelottava.

Kaiken kaikkiaan ihan positiivinen olo jäi :heart: :heart: :heart:

 

Hui... ompas sulla ollut kokemuket.. ja kunnialla niistä olet selvinnyt! *nostaa hattua ja ojentaa kukkapuskan* :flower: :hug:

 

eikö sulla mitattu tuota häntäluun kestoa toisessa raskaudessa kun ekasta jo murtui? Mun kaveri pääsi toisessa raskaudessa täydellisiin kokeisiin kun ekan synnytyksessä häntäluu murtui. Eikä saanut lupaa toista synnyttää vaan toinen syntyikin sit suunnitellulla sektiolla.

 

Esikoinen (SAS):
Vettä meni aamukuudelta, 10 päivää ennen laskettua aikaa. Supparit olivat todella olemattomia ja epäsäännöllisiä. Soitin kahdeksan jälkeen synnärille ja käskivät tulla aamupäivän aikana. Synnärillä laitettiin ensin cytoteciä millä ei ollut kerrassa mitään vaikutusta, seuraava oli sitten oksitosiinitippa. Hiljalleen alkoi tapahtua. Sain petidiiniä joka meinasi keskeyttää supparit tyystin, lääkkeillä saatiin taas vauhtia. Päivä meni odotellessa kunnon supistuksia. Iltayöstä päästiin saliin, jossa keinuttelin ja kävin vessassa, peräruisketta ei edes mainittu missään vaiheessa. Yön pimeinä tunteina tuli anestesialääkäri antamaan epiduraalia mikä ei sitten auttanutkaan skolioosileikatun selkäni takia. Olo oli kuin neulatyynyllä,lääkäri suorastaan murisi että periksi ei anna..tokaisi vain että "laitoin sen nyt jonnekin,kerro jos helpottaa". lopulta lievitys saatiin kohdunkaulanpuudukkeesta,mutta ponnistuttamisen alkaessa meinasi kuitenkin iskeä hätä. Kätilöt olivat aivan ihania, kannustivat ja kehuivat ja lopputuloksena oli kaunis poikalapsi kello 09:23. Kokoa 2990g ja 49cm. Jälkeiset syntyivät normaalisti, ja ainoastaan neljä tikkiä laitettiin ulkopuolelle.Vauva nostettiin heti rinnalleni paljasta ihoa vasten, ja meidät peiteltiin lämpöpeitteellä. Saimme viettää pitkän tovin lähekkäin, ennenkuin molemmat ohjattiin pesuille. Vauva oli vierihoidossa heti alusta.
Kaikenkaikkiaan positiivinen mielikuva jäi.

Kuopus (L-PKS)
Supparit alkoivat aamuyöllä, päivä yli lasketun ajan. Aamupäiväksi oli ennalta sovittu neuvolakäynti jossa täti totesi kohdunsuun olevan sormelle auki. Päivän olin kotosalla, kävin suihkussa ja keinuttelin. Alkuillasta lähdettiin synnärille, esikoinen jäi mummin seuraan. Minut vastaanotti ystävällinen kätilö, joka ensimmäiseksi antoi peräruiskeen. Kuulemma käytäntö täällä päin. Olin kolmisen senttiä auki, ja pääsin saliin. Supparit kovenivat entisestään, ja sain petidiinin joka jälleen lopetti supistelun. Kätilöillä vaihtui vuoro ja tilalle tuli joku jonka kanssa kemiat ei käyneet yhtään yksiin. Yö oli ilmeisesti ruuhkainen, meidät siirrettiin leikkaussaliin odottelemaan sillä salia tarvittiin toisen äidin ollessa jo ponnistusvaiheessa. Päästyämme takaisin saliin hengittelin ilokaasua ja pyysin kohdunkaulapuuduketta jota kätilö lähti kahteen otteeseen hakemaan, mutta palasi aina ilman. Liekö unohtanut? Lopulta ei kuulemma enää vaikuttanut alkaa laittamaan, ja meni viereiseen saliin laittamaan epiduraalia. Miehestä oli todella iso apu, hän hieroi ja painoi minkä ikinä jaksoi..
Synnärin ruuhkasta sen verran että sinä yönä syntyi meidän vauvan lisäksi kaksi..

Aamuyöstä kätilö tuli saliin ja totesi vain ronskisti että eiköhän nyt synnytetä ja puhkaisi kalvot. Oksitosiinia vielä päälle ja helvetilliset tuskat alkoi. Aloin olla väsymyksestä ja kivusta heikko, ja kätilö vain moitti minua ylireagoimisesta ja oli muutenkin todella tympääntyneen oloinen. Oikeanpuoleinen lantio ja jalka olivat kuin tulessa koko ponnistusvaiheen, en meinannut tajuta mistään mitään kun olin niin helvetin kipeä. Lopulta alkoi todella ponnistuttaa ja kätilö huutaa että älä vielä. Pidätän minkä kykenen, sammallan,hengitän,huudan.. enää en pysty pidättelemään, ja mieleen jäi kätilön moittiva "No niin! nyt se syntyy!" siis ei ollut mikään ilosanoma, vaan ihan kuin vauva ei olisi saanut lähteä syntymään juuri silloin. Tässä vaiheessa kätilö muuten kysyi nimeäni, ei tiennyt ennestään. Pää oli ulkona, hartiat vielä.. tästä muistan vain suuren pyöreän"lääkärilampun" jonka edessä kätilö työskenteli jalkovälissäni. Ajattelin, että jos tästä selviän, työnnän tuon hotaskan tuosta lampusta läpi. Selvisinhän minä, tuloksena kaunis tyttölapsi. Painoa 3550g ja pituutta 50cm. Tyttö käväisi hetken mahani päällä, mistä hänet kiidätettiin pesulle ja punnittavaksi. (Tällä välin kätilö ompeli minuun puuduttamatta paksulla langalla kaksi tikkiä joita ei merkitty mihinkään ja joiden olemassaolon tajusin vasta kotona, terveydenhoitajakin ihmetteli kun ei merkintöjä löytynyt..poistattamassa piti käydä.) Sain tytön takaisin paksuun kapaloon käärittynä, se siitä lähekkäinolosta mistä haaveilin.. Kätilön näin viimeisen kerran kun hän poistui salista ompelun jälkeen, myöhemmin en enää häntä tavannut.

Tämä viimeinen synnytys todella jää viimeiseksi, kuten jossain muussa yhteydessä sanoin, lapsia meille saa vielä tulla mutta ainuttakaan en synnytä enää. Kätilön kylmyys, aggressiivisuus ja yleinen tympääntyneisyys saivat mielikuvan että en osaa synnyttää, ylireagoin ja olen muutenkin harvinaisen vaikea asiakas.

 

Esikoinen, tyttö, syntyi käynnistyksellä 41+3. 4260g ja 51cm, pää 37cm. Olin ekassa yliaikaiskontrollissa ja jostain syystä lapsivettä oli vähän joten käynnistettiin. Olin pari senttiä auki mennessä kello 9 maissa. Eka puhkaistiin kalvot n. klo 10.(vettä ei tullut) eikä supistukset kovenneet. Minullahan oli supistellut "hellästi" edellisaamusta asti. Koko raskausaikana ei supistellut ollenkaan. No sitten laitettiin tippa ja siitä ne supparit koveni.

Puoli kahdelta synnytys katsottiin olevan käynnissä ja otin ilokaasua. Kuuma kauratyynykin oli alavatsallani. Joskus kolmen maissa sain epiduraalin joka vei ne rajut supistukset täysin, lepäilin. Koko ajan vaan makasin sängyssä. Sitten ennen viittä alkoi ponnistuttamaan ja 19min varsinaisten ponnistamisien jälkeen kello 17.29 vauva syntyi. Tehtiin episotomia ja muutamia muitakin tikkejä tuli pitkin alapäätä.

Oli hetken hiljaista ja sitten se rupes huutaan. Sain hänet vatsani päälle ja siinä se rauhassa lepäili kunnes hoitaja otti sen pesulle ja mittauksille, tyttö oli kakannut päälleni


Kuopus, poika 3740g ja 51cm, pää 35,5cm syntyi 39+4. Olin jo pari päivää ja yötä kärvistellyt kotona supistuksissa kunnes sunnuntai iltana lähdin miehen kanssa Jorviin näytille kun oli jo niin tuskaa olla kotona. Olin varmaan jotain 4cm auki. Puoli ysiltä illalla mentiin sairaalaan.

Mentiin alkutsekkauksen jälkeen olohuoneeseen oottamaan ja kuullostelemaan jatkuuko supistuksen millaisina, ja jatkuihan ne jotain 4-7min välein.

Sitten katsoivat tilanteen uudestaan ja päästiin synnytyssaliin puolen yön aikaan. Minulle annettiin peräruiske (esikoisesta ei ees kysytty, eikä annettu). Ilokaasua otin ja se auttoikin vähän alkuun. Sitten kun alkoi tuntua tosi tuskaiselta niin pyysin olisiko jotain muuta lievitystä. Tuntui että piti monta kertaa anella että mitään saisi. Sain lopulta parakervikaalin mutta liian myöhään, ei ollut enää kaulaa mihin puuduttaa koska olin jo 9cm auki joskus kahden aikaan yöllä. Sitte käskettiin jättää ilokaasu pois ja alkaa ponnistamaan. 10min jälkeen poika syntyi ja oli niin kiukkuinen ja huutava. Sain hänet vatsan päälle ennen pesuja ja mittauksia.

Yhteenveto Esikoisen syntymää pidin tuskaisena siksi koska se käynnistettiin. Kivunlievitykset kuitenkin auttoivat, ponnistaminen oli kamalinta koska kiristi ja viilsi niin kamalasti, tuntui ettei se tule mihinkään.Synnytyksen kestoksi katsottiin jotain 4h.

Kuopuksen syntymä oli paljon pahempi ekaan verrattuna koska piti pärjätä pelkällä ilokaasulla. Välillä itkin että en jaksa enää kun sattuu niin kovaa. Synnytyksen kestoksi katsottiin jotain 7h.

Ekasta toivouin 1,5 viikossa (jonka jälkeen siis jo yhdyntä) ja toisesta 2,5 viikossa.

 

eikö sulla mitattu tuota häntäluun kestoa toisessa raskaudessa kun ekasta jo murtui? Mun kaveri pääsi toisessa raskaudessa täydellisiin kokeisiin kun ekan synnytyksessä häntäluu murtui. Eikä saanut lupaa toista synnyttää vaan toinen syntyikin sit suunnitellulla sektiolla.

Oho jaa häntäluun takia sektio? Vai eikö muutenkaan ois mahtunu? Neuvolassa mulle sanottiin että ei tuu murtuun enää :/ öööh. Eipä. Se oli vaan hoitajan vankka mielipide. Ja että se ei ois este synnytykselle vaik murtuis, et lapsi kyl mahtuis mut muhun toki sattuis jne. Vaikka ois ennustettu et murtuu taas, oisin synnyttäny alakautta edelleen. :wave:

 

Hui... ompas sulla ollut kokemuket.. ja kunnialla niistä olet selvinnyt! *nostaa hattua ja ojentaa kukkapuskan* :flower: :hug:

Kiitos kukista :hug: :wave:
Mun "kukkapuska" leikkii nyt olkkarissa ja toinen makaa sylissä :heart: että ne on kiitos ja palkinto mulle

 

esikon synnytyksestä en juuri ihmeitä muista...mutta koitetaan...

oli joulukuun viimeinen päivä aamulla noin 8.30 poika syntyi.. edellinen ilta/ yö lähdin sairaalan puolen yön paikkeilla kun nedet meni.... sairaalasa pääsin tarkkailu huoneeseen missä myös sain puudutusta sieltä sitten saliin missä sain epiduraalin.... ponnistaminen ei oikein onnistunut ja kätilöiden avulla selin makuulla sain pukattua pojan ulos ja het kohta rinnuksille mistä sitten pesulle ja puntariin 3330g ja 49cm

kakkonen: supistelut alkoi aamuyöllä ja mies heitti sairaalaan jossa todettiin et 3cm auki ( supparit 5min välein) ja kun olin yksin ja salissa tilaa niin pääsin saliin.. kätilö kyseli vointia aina välillä ja kun pyytelin kivun lievitystä niin en kerennyt saamaan kuin aguarakkuloita ja kohdunkaula puudutetta ja ponnistamaan poika tuli ja kokonais kesto oli 4h poika vietiin lämpölampun alle ja kätilö laittoi lopun puudutteen ja ompeli paritikkiä....

kolmonen: menin yliaikais kontrolliin sairaalaan ja sain haluamani eli käynnistyksen saliin pääsin vaatteiden vaihdolle noin tuntia ennen vuoron vaihtoa joten uusi kätilö kyseli taas toiveet uusix hyvä niin ja oksitoni tippa pistettiin käteen noin 14.30 jonka jälkeen pikkuhiljaa lisättiin määrää ja kun neiti oli laskeutunut/ kiintynyt (rv oli siis 41+4)
ja kohdun suu 3-4cm auki niin kätilö puhkasi kalvot ja samalla pyydettiin lääkäriä antaan epiduraali (ei onnistunut kunnolla) auttoi jonkin verran ja sain hieman lisääkin kun kätilö tuli seuraavan kerran tarkisti tilannetta oli kohdun suu 6-7 cm auki ja poistui auttaan toista lasta maailmaan meni kymmenen minuuttia kun tarttin seuraavan kerran kätilöö ja silloin kätilö soitti toisenkin paikalle ja ponnistettiin pien tyttö maailmaan kello oli noin 17 kun neiti parkas eli 2h55 min katsottiin kestoksi
niin ja oksitoni tippa pistettiin uusix tippuun kun tuli yskäsyvuotoja helpottaan kohdun supistelua....
samaisena päivänä kun meidän neiti syntyi niin syntyi 11 muutakin vauvaa joten kätilöillä oli kiirusta

 

Meidän esikoinen syntyi viikkoa aiemmin.
Illalla tunsin potkun kyljessä ja myöhemmin tajusin että kalvot oli mennyt rikki...kahdeltatoista yöllä alkoi supistukset ja olin kotona aamukahdeksaan saakka. Supistukset oli niin menkkamaisia että ei koskenut juurikaan. Lapsivettä lorotti tasaisesti ja kokoajan oli pissahätä.
Aamu yhdeksältä mentiin sit synnärille ja olinkin 5cm auki. Siinä isi kävi sitten kotona hakemassa tavaroita ja minä istuksin kiikkutuolissa. Lähdettiin ottamaan sydänkäyrää ja samalla alkoikin aikamoiset supistukset...noin vajaa yksitoista aamupäivää pyysin anestesialääkäriä paikalle antamaan epiduraalin. Se sattui koko synnytyksessä eniten...
Sitten tuli täydellinen kivuttomuus ja aloinkin tuntea heti kohta että ponnistuttaa...olin täydet 10cm auki ja ponnistusvaihe kesti 11 min.
Terve tyttö syntyi ja oli 3640g ja 50cm pitkä. Päänympärys oli 34,5cm!
Selvisin yhdellä tikillä ja sekin oli vain pieni repeämä....helppoa oli.
Nyt rv 30+3 ja toivon samanlaista synnytystä...

 

:attn:

 

kertomusta ees jotenkii kerrotunna...

Synnytystarinaa.

La 30.6 kävin päivällä synnärillä "näyttäytymässä" ,mutta ei ollut tarvetta jäädä sinne vielä. Tultiin kotiin ja touhusin kaikenlaista + saunottiin. n. 21 alkoi kivut kovenemaan. kuuntelin niitä illan ja alkuyön. Lähdimme viemään Nellyskä mummolaan klo 0.45. klo 1.06 soitin synnärille että olemme tulossa.
Sairaalassa olimme 1.45 ja suoraan synnytyssaliin. Kaikkee en muista ihan tarkkaan väsymyksestä ja kivuista johtuen.

Kipujen lievittämiseen otin ilokaasua + spinaalin. Supistuksia tuli ja meni (alussa tietysti harvemmin ja loppua kohden kovasti koveten )
Spinaalista johtuen vauvalla romahti syd. äänet hetkeksi.

Epiduraali oli toivomuksissani ,mutta sitä ei keretty antamaan.

Synnytys kesti kokonaisuudessaan 11.25h (aloittivat aikaa laskea siitä kun kävin päivällä sairaalassa) ja 2 vaihe eli ponnistusvaihe kesti 2min. Ja rytinällä vauva tulikin maailmaan, sen takia on kasvoissa pikku mustelmia. Olin jo 41+5 RV.
Neiti oli kerennyt imeä lapsivettä joten jouduttiin imemään.

Pienen pienissä töppösissä onni toisen kerran taloon tuotiin, vauvan hymyssä ilo arkeen suotiin. Tyttö 1.7.07 klo 8.27 3340g 50cm

Neiti nukkuu ja syö hyvin.

 

Moikka! esikoskaksosieni synnytystarina.Menin 24 päivä aamulla käynnistykseen sain päivän aikana 2 puolikasta tablettia ja supistuksia tuli melko tiuhaan jo lopussa kivuttomia kylläkin.To-Pe välisenä yönä noin yhen aikaan rupes sitten kivuliaat supistukset sen jälkeen ei sitten nukuttukkaan enään..Ramppasin suihkussa kokoyön ja koitin nukkua tuolissa,mut eihän siitä mitään tullu..Aamulla kätilö tuli sitten kysymään,että haluanko kivunlievitystä ja tottakai halusin ehdotti agua rakkuloita(en tiiä kirjotetaanko se noin) mut kuitenkin sain 3 pistosta selkään ja kävi helkatin kipiää oltas laitettu viel yks,mut en kestäny enään yhtään.Se poisti supistukset selän puolelta mutta ei muualta.Päivän mittaan sain 2 piikkiä lihakseen en tiedä mitä se oli pisti vaan pään ihan sekasin.Monta kertaa kattoivat kohdunsuun ja se oli kahdelle sormelle auki just ja just..Ja tuntu ettei siellä tapahu mitään,vaikka kauheet kivut jo oli ja hermot oli mennä.Seuraavan yön vielä kärvistelin osastolla ja 5 aikaan yöllä kätilö käski suihkuun ja ajettiin viel käyrä ja kohdunsuu tutkittiin se oli muistaakseni 3cm auki ja sitten lähettiin synnytysosastolle..Siellä puhkastiin a:lta kalvot ja sain epiduraalin se vei kivut joksikin aikaa,mutta oksitosiini tippa oli täysillä niin loppujen lopuksi ei epiduraalikaan auttanu enään.Kauheet oli tuskat jo ja oli aivan poikki aattelin ettei tää lopu koskaan sit olinkin jo 9centtiä auki siitä siis johtu kauheet kivut kun tosi nopeesti aukes 5centistä 9:n Sit kätilö sano et saat ponnistaa kun siltä tuntuu no sit rupes ponnistuttaan mut eihän siitä tullu mitään kun olin jo ihan poikki.A otettiin imukupilla ja yritin vielä ponnistaa b poikaa mutta sydänäänet laski ja sekin otettiin sitten imukupilla..A poika syntyi 18.14 oli 2755g ja 48cm B 18.32 2495g ja 48cm kummatkin terveitä poikia..Elikkäs synnytys kesti jotain 41 tuntia, vaikka synnytys oli pitkä ja kivulias ja en sinne toista kertaa lähtis tai ainakaan käynnistykseen on silti hyvä mieli kun kattoo noita ihania kääröjä.

 

(Meillä siis neljä lasta, mutta kun en jaksa tänään joka synnytyksen kulkua kirjoittaa, niin laitan nyt vaikka tämän tuoreimman tapauksen, kun on parhaiten mielessä. Kirjoitan lisää sitten, kun taas innostun.)

Aamulla vähän ennen klo 7, tuli muutama pikku supistus, kuitenkin sillain aika "napakan" tuntuisesti. Mies oli töihin lähtöön valmistautumassa. Mies kysyi tapansa mukaan oloani, että uskaltaako hän lähteä töihin, kun oli jo rv 40+3. Sanoin hänelle, että voi ihan huoletta mennä, että ei nämä supistukset vielä mitään ole. No mies kuitenkin alkoi miettiin, että jos hän varmuuden vuoksi jää kotiin. Ja heti sen lauseen jälkeen tuli ihan kamalan kova ja todella piiiitkä supistus. Sängyssä makasin ja ihan kippuralle veti minut. Sen supistuksen jälkeen tuntui semmoinen jännä "napsahdus" ja sitten lorahti vähän lapsivettä. Mies otti vauhdilla kolme lastamme, vaihtoi heille päivävaatteet päälle ja puki ulkovaatteisiin. Minä sillä aikaa laskeskelin supistuksien väliä ja kestoa. Ja niitä tuli ihan kiitettävästi heti lapsiveden lorahduksen jälkeen. Sitten mentiin vauhdilla autoon, ja vietiin lapset anopille hoitoon. Jo siinä pihassa autossa kun odotin, kun mies vei lapset sisälle mummulaan, tuli todella kipeitä supistuksia. Sitten kiireesti jatkettiin matkaa synnärille. Se ajomatka oli aika tuskallinen. Supistuksia tuli pienillä väleillä ja kipeitä sellaisia. Ja matkaa oli n.90km. Siinä matkalla, kun mies katseli ilmeitäni supistusten aikana, mietittiin kauhuissaan, pitääkö soittaa ambulanssa tuleen meitä vastaan...No, ei soitettu. (Ei olisi kyllä ollut kauheen huono idea.) Oltiin jo yli puolet menty ajomatkasta, kun tuli sitten jo ihan kamalan kamalia supistuksia. En pystynyt edes istumaan enään, menin niin makuuasentoon kuin mahdollista. Supistuksia tulee ihan kauheesti. Sen muutaman sanan aina supistusten välillä minkä sain sanottua, "valmensin" miestä mitä pitäisi tehdä jos joutuu kätilöksi. Mies hokee vähän väliä, pärjäänkö, täytyykö pysähtyä jne...Ja se tuntui ihanan huolehtivaiselta mutta niin ärsyttävältäkin. Muutama kilometri ennen sairaalaa tulee kauhea tarve ponnistaa. Koitan vain olla rauhassa ja olla ponnistamatta, mutta kun se on niin vaikeaa, kun ponnistamisen tarve on ihan valtava. Sitten on pakko ponnistaa. Avasin jo housuni valmiiksi, että saan ne nopeasti alas jos vauva tulee...Samalla lorahtaa kaikki loput lapsivedet. "Sairaala näkyy jo, koita kestää vielä hetki!" Mies kannustaa vieressä. Sitten ponnistan taas, pakko! Mies ajaa auton sairaalan synnytysvastaanoton oven eteen ja "raahaa" minut sisälle. Ja minä menen siihen ulko-oven viereen kontalleni. Paikalle tuli joku sairaalan henkilökunnan nainen. Mies sanoi hänelle, että on synnytys käynnissä ja tämä nainen juoksujalkaa lähti hakeen kätilöitä. Kätilöitä tulee juosten ainakin 5 kpl. Yksi baarien kanssa. Ensimmäisenä paikalle ehtinyt kätilö käskee minua nouseen baareille. En pysty, en sitten millään. Puhisen vain, että vauva tulee nyt. Ja samalla ponnistan minkä pystyn. Kätilö laskee vauhdilla housuni ja ottaa pojasta kirjaimellisesti kopin.
Sitten minut autetaan baareille, vauva annetaan rinnalleni takin alle ja meidät kärrätään synnytyssaliin. Mies käy äkkiä viemässä auton parkkiin ja ryntää vauhdilla synnytyssaliin. Synnytyksen kesto 1h36min.

Poika 3740g ja 49cm. Syntyi klo 8:21.

 

Näitä on niin kiva lukea ,että kirjoitampa omanikin

Esikoisemme syntymä 2006. Olin rv 35 ja sairaslomalla suppareiden vuoksi ollut jo kaksi kuukautta. Iltapäivällä kävin neuvolassa ,jossa kaikki hyvin. Th totesi ,kun ultrattiin ,että tuskin yliaikaiseksi menee. Istukka oli vähän kalkkutunut. Vauveli niin alhaalla ,että vaikea mitata. Painoarvioksi saatiin 2600 g. Kuuden aikaan illalla mieheni lähti treenihin työautolla ,kun jälleen kerran olin oman automme jättänyt tankkaamatta. Hän vielä tokaisi ,että pitäsi pitää aina auto hyvin tankattuna ,kun ei koskaan tiedä milloin lähtö tulee. Vähän ennen kahdeksaa yritin lähteä kävelemää koirien kanssa. Lähdöstä ei tuumannut tulla mitään ,kun koko ajan pissatti ja masussakin muljahteli. No pääsin 20 m talomme pihasta ,kun tajusin ,että muljahdukset on supistuksia ja pissa lapsivettä. Kun pääsin kotiin kivut oli jo melkoiset. No mies ei heti vastannut. Soitin synnärille ja sieltä tuumasivat hyvin rauhallisesti ,että voithan tulla näytille. Onneksi mies soitti heti. Tuolloin jo itkin kivusta ja myös pelosta. Onneksi mies tuli ihan tajuttoman nopeasti ja lähdimme kaahottamaan synnärille ,jonne matkaa n. 50 km. Supparit tuli jo ½ min välein. Niin ja matkalla piti myös äkkiä vitosella lisätä bensaa tankkiin. Emposta sisälle sairaalaan ja pyörätuolilla mies minut kärräsi synnärille. Siellä uskomattoman rauhallisesti minut ohjattiin tutkimushuoneeseen vaihtaman vaatteita ja pesulle. Tutkimuksissa selvisi ,että olen jo 6 cm auki. Sitten sainkin nopeasti salipaikan. Sinne mieheni lähes minut raahasi, kun koko välin ponnitutti niin kamalasti. Salissa olinkin jo täysin auki, mutta supparit heikkeni. Ihan hyvä ,että sain vähän orientoitua tulevaan ponnistukseen. Suppareita koitettiin saada paremmiksi tipalla ja nenäsumutteilla. Sitten vain todella kannustava kätilö käyriltä katseli supparit ja sen mukaan neuvoi minua ponnistamaan. Alussa suunta oli ihan väärä. Pikku hiljaa työ kuitenkin tuotti tulosta ja oikea suunta löytyi. Kätilö tsemppasi ja mieheni toisti hänen sanoja ja minä ponnistin niin ,että silmissä sumeni ja verisuonet katkeili valkuaisista. Eppari tehtiin ja pari ponnistusta niin kovan kiljaisun saattaman pikkuruinen tyttö syntyi. Tyttö kiikutettiin heti lastenlääkärille. Onneksi mieheni pääsi edes mukaan. Kaikki oli hyvin ,mutta keskolaan vauveli vietiin tarkkailuun. Minulle sitä käytiin vain vilauttamassa. Koko synntytys kesti 2 h 15 min, mutta oli ihana kokemus ja jotenkin myös näin jälkikäteen hauska. Pahinta oli minun ompelu ,joka kesti 45 min. Syvälle tuli sellaisia repeämiä joihin ei puudutteet auttaneet. Kun olin paikattu ,pesty ja syönnyt pääsimme keskolaan vauvaamme ihailemaan. Painoa tytöllä oli 2620 g eli ei paljon th:n arvio heittänyt .

 

Suppareiden takia synnärille mentäessä olin 3cm auki. Peräruisketta en ottanut, kun olin siinä illalla reippaasti kotona pöntöllä istunut, ja supistukset oli jo mennessä sitä luokkaa et ei ois tullu mieleenkään yrittää istua paikoillaan.
Salissa sitten yhdestä melkein aamukuuteen saatiin miehen kanssa pärjätä suurimmaksi osin kaksistaan, vaikka kätilöllä ei ollut muita samaan aikaan. Mies pimputteli kelloa aina kun ähinältäni ja oksentamiselta sain käskettyä, ja kivunlievitystä pyydettäessä kätilö vaan hoki ettei ilman kipua tule lapsia, eikä antanut mitään. Kuume nousi 39.6:een eikä kätilö uskonut kun sanoin, vasta 2tuntia myöhemmin suvaitsi mitata kuumeen ja siitä sitten kalvot puhki ja pojalle pinni päähän ja verikoe molemmista. Tipalla kylmää liusta, antibioottia ja supistuksia voimistavaa ainetta, joku kohdunkaulaa avaava ruiske kumpaankin säärilihakseen. Minä itkin ja anelin jotain kipuun, oksensin aina supistusten huipulla ja sitten siinä joskus ennen aamukuutta sain vihdoin epiduraalin kun mieskin jo räjähti. Kätilö vaan vittuili, kun en pystynyt olemaan paikoillaan, ettei tule lääkäri epiduraalia laittamaan ennenku pysyt paikallas. No lääkäri tuli ja oli vähän inhimillisempi, seuras suppareita ja putsas välissä ja laitteli ja sitten suppareiden välissä tökkäs epiduraalin enkä tuntenut sitä ollenkaan kun pidin miestä käsistä ja puskin käsillä kivun keskellä ja sain jotenkin pysyttyä aloillani sen laiton ajan. Autuas vajaa puolituntinen, kun kivut helpotti vihdoin ja viimein, vaan sitten alkoikin poika puskea itseään ulos. Parin koeponnistuksen jälkeen olikin sitten sali täynnä ihmisiä repimässä mua jaloista ja käsistä ja huutamassa ponnistamaan ja lääkäri heilui imukupin kanssa jalkojen välissä lastenlääkäri vierellään. Napanuora kaulan ympärillä ja se mun noussut kuume laittoi sydänäänet vähän temppuilemaan, mutta ei se nuora ollut tiukalla niin ei ollut happivajetta eikä mitään. Mutta kun tilannetta ei tiennyt kuin sydänäänten perusteella, niin imukupista repeämä ja sitten tottakai välilihan leikkaus. Ponnistusten lopulla en voinu ku huutaa kun sattui niin paljon se imukupin käyttö, 5minuutissa se oli ohi ja mä vaan itkin ja tärisin siinä sängyllä silmät kiinni, kurkistin kun mies leikkasi napanuoran ja poika laitettiin pöydälle. Siinä vaiheessa onneksi vaihtui sitten kätilö, joka pumppasi reilulla kädellä puudutuksia ennen tikkien laittoa kun ei halunnut mulle enempää kipua. Lääkäri tuli ja tikkasi syvimmät kiinni ja ihana kätilö sitten loput. Suihkuun en kyennyt menemään niin sain kauneushoitolan pesun siinä sängyllä
Sitten poika 3230g 49.5cm rinnalle imemään ja minä "traumasta" toipumaan. Lähtötarkastuksen yhteydessä sitten kantelua kätilöstä ja noottia menemään ja iso merkintä tietoihin, että jos uudestaan lähdetään synnyttämään niin kivunlievitykseen puututtava heti. Rankka ja vaikea synnytys, avautumisessa meni 10h38min enkä enää koskaan halua samanlaista yötä itselleni sellaisen sadistisen kätilön armoilla. Päivää myöhemmin poika lastenosastolle tulehdusepäilyn vuoksi, ja sitten selvis ettei kätilö ollut viitsinyt informoida lääkäriä lapsiveden muuttumisesta vihreäksi loppupuolella. (poika syntyi tasan vkoilla 40+0) Viikko meni yhteensä kaikkineen, ja nyt onnellisesti voi kotona jo todeta että ohi on

 

Laitampa omanikin tänne..

elikkä 27.2.2007 rv. 39+6 yöllä n. klo 2 heräsin ku sänky kastui. Säpsähdin ylös ja herätin miehen sanoilla "perkele, vedet meni". Mies hyppäsi sängystä ylös ja minä siinä samalla. Vettä lorisi tasaisin väliajoin kastellen muutamat housut. Soitin äidilleni että se on menoa nyt..soitto synnärille(puhelimessa ollut kätilö sanoi ettei MITÄÄN kiirettä..) ja suihkuun.. Mies keitteli kahvit siinä sivussa ja kupposet siinä vielä joimme ennen ku lähdettiin ajelemaan sairaalaan. Mies pysähty läheiselle Shellille ostamaan itselleen tupakkaa ja minä kärvistelin kaksin kerroin autossa suppareiden kourissa, jotka tulivan 5-7min välein. Housut ja autonpenkki kastuivat lapsivedestä :snotty: Jossain kolmen aikoihin päästiin sitten sairaalaan (PHKS) ja mut vietiin käyrälle ja tutkimuksiin sillä välin ku mies vei auton parkkiin. Sairaalaan tullessa n. 6cm auki ja supistukset yhtä helvettiä. Hetki jouduttiin odottelemaan saliin pääsyä. Saliin ku päästiin otin vähän ilokaasua ja siitä tuli huono olo. Painoin kelloa ja pyysin kätilöltä saada epiduraalin. Katsottuaan tilanteen alapäässä olin jo 8cm auki enkä saanut epiduraalia. Yksi supistus ja sain alkaa ponnistamaan.. Voi sitä kipua. Ponnistelut onnistu hyvin, mutta tuntu ettei jaksa enää... Supistuksia jouduttiin voimistamaan tipalla. 15min ponnistelua ja klo 4,32 46,5cm ja 2960g tyttö syntyi. Huoneen täytti ihana parkaisu ja minä mieheni kanssa purskahdin itkuun... Rakkaamme oli syntynyt :heart: Eppari tehtiin ja mies hoiteli vauvaa sinä aikana kun minua paikkailtiin.. Synnytys kesti yhteensä n. 2,5tuntia.

 

 

Synnytyskertomusta:

Tiistai-iltana 20.30 lorahti pikkareihin kirkasta verta jonkin verran, soitin kättärille ja sanoivat, että on mentävä sinne tarkistettavaksi. Äiti tuli meille lapsenvahdiksi, kun pojat oli just käyneet nukkumaan ja mun isä lähti viemään meitä, meillä kun ei ole tällä hetkellä omaa autoa. Autossa tuli ensimmäinen supistus klo. 20.50 ja siitä tasaisesti jatkuivat viiden minuutin välein. Kättärillä panivat ensin käyrään ja ennen kymmentä päästiin lääkärille, joka ultrasi ja teki sisätutkimuksen. Ultrassa ei näkynyt mitään erityistä syytä vuodolle, kohdunkaulaa oli jäljellä 1,5 cm ja olin kahdelle sormelle auki. Lääkäri käski synnytyssaliin jatkuvaan sydänääitarkkailuun vuodon vuoksi. Koska supistukset eivät olleet vielä kauhean kivuliaita, lähetin miehen vielä käymään kotona ja kahvilla. Mies lähti ennen klo. 23.00 ja 23.30 supistukset voimistuivat, ja 0.15 soitin, että voisi alkaa tulemaan pikkuhiljaa takaisin.

00.50 sain ilokaasua ja se auttoikin jonkin verran, 1.05 olin n. 3-4 senttiä auki. Epiduraalia odotellessa kätilö suunnitteli kalvojen puhkaisua, mutta kun nousin sängylle sitä varten, vedet menivätkin itsestään, klo 1.55. Lapsivesi oli hiukan veristä. 2.10. sain epiduraalin ja 3.30 alkoi tuntua voimakas painontunne. Sain luvan hetimiten alkaa ponnistaa, ja synnytyskertomuksessa lukee: Ponnistaa kauniisti yhdellä supistuksella. Ponistusvaihe kesti 2 minuuttia.

Yhdeksän pisteen tyttö syntyi siis 3.35. Typy alkoi heti rinnalle päästyään imemään voimalla ja viihtyikin rinnalla 1,5 tuntia. Aamupalan jälkeen siirryimme osastolle. Mies lähti kotiin nukkumaan hetkeksi, me jäätiin tytön kanssa lepäilemään, olo oli hyvä. Jälkivuoto oli normaalia, mutta kohtu oli vielä iso. Lähdin käymään vessassa, jossa aloinkin yhtäkkiä vuotamaan verta solkenaan, kätilö talutti mut takasi sänkyyn, jossa kahden kätilön voimin painoivat kohtua josta vaan pulppusi suorastaan verta. Verenvuoto ei lakannut eikä kohtu lähtenyt supistumaan. Sitten kärräsivät mut ultraan alakertaan, kaksi lääkäriä ultralla katsoi, ja käsky tuli kaavintaan, kohtuun jäänyt jotain.

Kaavinta tehtiin spinaalissa, koska olin syönyt aamulla, niin eivät voineet nukuttaa. Menetin verta yhteensä reilut pari litraa ja hemogloiini tippui 67:ään. Kohtuun oli jäänyt istukan ja kalvojen palasia.Sain kaksi pussia verta, ja olokin lähti paranemaan. Keskiviikko meni siis aikamoisen väsymyksen kourissa, mutta seuraavana aamuna olin jo paljon pirteämpi ja hb:kin nousi jo 94:ään. Torstai meni imetellessä ja onneksi kotiutuminen ei juurikaan viivästynyt tuon vuodon takia vaan päästiin sitten perjantaina kotiin.

 

Pojan synnytys -04.
Oltiin ajelemassa Helsinkiin äitin luo kyläilemään, viikkoja oli 36+6, oltiin melkein perillä ja totesin ukolle, et tänään vois olla semmonen päivä et synnytän, mitään fyysisiä oireita ei ollu.
Istuttiin ukon kanssa partsilla, kun klo23 menee lapsivedet. Sitten soitan äiskälle, et mihinkähän mun pitää soittaa et pääsen synnärille (asuttiin sillon e-pohjanmaalla). Seison ilman housuja vessassa tulvimassa, ja soittelemassa, vihdoin oikee numero ja sitten arvotaan tädin kanssa meenkö kättärille vai naistenklinikalle.
Etupenkin vuoraus ja matka naistenklinikalle alkaa.
Synnärillä täytellään papereita, supistukset on mitättömiä, mut passitetaan osastolle nukkumaan ja isäntä kotiin (tai no anoppilaansa).
Aamulla 7 aikaan pääsen saliin, josta soitan isännän paikalle. Saan oksitosiinia ja hetken päästä epiduraalin. Supistukset tuntuu pienenä paineena alapäässä, nukahdan.
Herään pallo jalkojen välissä, herätän isännän toteamalla, et kohta saa varmaan ponnistaa johon isäntä toteaa "hyvä, sittenhän voi vielä hetken nukkua". Kätilö tulee paikalle ja saan ponnistusluvan, ponnistuksen tarpeesta ei tietoakaan, pojalla syke on epätasainen ja toinen kätilö lähtee hakemaan lääkäriä imukuppeineen. Jäänyt kätilö käskee kerran ponnistamaan oikein kunnolla, ettei imukuppia tarvittas. Ponnistus onnistuu ja poika 3845g 49cm on pihalla. Ponnistusvaihe kesti 10min. Mä olin vaan ihmeissäni, kun poikahan näyttää ihan ihmiseltä!

Tytön synnytys -07.
Aamulla alko supistelemaan, olivat kipeitä muttei mitenkään pahasti. 10 aikaan olis neuvola, mietin sen perumista, mut aattelen et jos jätän menemättä niin supistukset loppuu varmasti kuin seinään
Käyn neuvolassa jossa täti toteaa, et etköhän sä tänään synnyttämään mene, kun naamassa väri vaihtuu aina supistuksen aikaan Neuvolan täti arvioi kooksi 3,5kg.
Päivä menee supistellessa, edelleenkään ei satu älyttömästi. Äiti tulee päivällä kyläilemään, ukko tulee iltapäivällä kotiin, edelleen supistelee, sattuu jo vähän enemmän... Pohdiskelen laitokselle lähtöä, kun en äitiä haluu lähettää kotiin, kun sen pitäs poikaa vahtia synnytyksen ajan.
18 mais supistukset tuntuu jo siltä, et pitää silmät sulkea, keinuttaa ja puhallella, soitan synnärille anelevan puhelun. Klo19 lähetään kätilöopistolle.
Siellä pääsen suoraan synnytyssaliin, jossa todetaan et oon 6cm auki. Eka kätilö arvioi kooksi 3,8kg.
Vuoroon tulleelle kätilölle totean, ettei välilihaa tartte säästellä, leikata saa heti jos tarve vaatii... Kätilö toteaa, ettei tykkää leikata ees ensikertalaisilta ja tokaa synnyttäviltä ei leikkaa lähes koskaan, mä ajattelen mielessäni, et sinne meni väliliha
Supistukset muuttuu kipeemmiks, mä ramppaan suihkun ja sängyn väliä, ukko torkkuu tuolissa. Yöllä alan hätyytellä kätilöä, sattuu suatanasti ja haluun epiduraalin, joku täti tulee sanomaan, että kätilö on varattu. Kätilö tulee käymään ja lupaa palata ihan kohta asiaan, käskee ilmottaa jos lapsivedet menee. SATTUU!!! Mä edelleen ramppaan suihkun ja sängyn väliä.
Lapsivedet menee ja kätilö tulee kurkkaamaan ja lähtee hakemaan lääkäriä.
Kätilö palaa ja toteaa "tästä sä et nyt kyllä tykkää, mut lääkäri lähti just leikkuriin, menee 20min", mulla meinaa toivo loppua. Oksennan kivusta ja isäntä tarjoaa täyden tilalle uutta kaarimaljaa iskemällä sen mun nenään
Makaan kyljelläni ja lapsivedet lorottaa jalkojen välistä, supistukset kipeytyy ja lapsivettä alkaa suihkuta! Kätilö raukan taskut ja kengät ui
Käännän kylkeä ja lapsiveden tulo loppuu. Sitten alkaa ulos tursuta kalvopussukka joka täyttyy lapsivedellä, mä vikisen kätilölle et se pussi repii mut kahtia. Kätilö tekee reiän ja toteaa et täältä tulee pää perässä! 2sekunnin helpotus vaihtuu ponnistusvaiheeseen, ponnistuksen tarve on valtaisa! Silti inisen etten osaa, väliliha repeää, sattuu. Kätilö vaan kylmän viileästi käskee ponnistamaan, millon yskäsemällä ja millon pitkäponnistus ja mä vaan jatkan kitinää. Isäntä vaan kattoo mua anteeks pyytävällä ilmeellä!
Pää saadaan pihalle, tyttö syntyy "sukkauhousut päässä" todetaan et tulevaisuuden ammatti selvillä, meinaan jo huokaista, kun kätilö toteaa "hartioista ahdas" ja taas mun alapäätä revitään, ponnistus kesti 5min. Tyttö pihalla ja kätilö toteaa, et on tää vähän isompi, kun 3,8kg. Tyttö synty klo 1.20 4720g ja 52cm.
Saan tytön rinnalle ja hetken päästä varmana alapään lopullisesta tuhosta kysyn välilihan tilannetta, kätilö kurkkaa ja toteaa, ettei täällä oo mitään paikattavaa.
Hetken päästä ukko toteaa mulle, et saitpahan koko salin lattian tahmeeks (lapsivesi&oksennus)

 

Tässä olis mun tarina...

Viikkoja syntyessä oli 39+3
Elikkä perjantaina puolen yön aikaan alko supistukset. Supistukset alko heti tuleen tasasesti 5-7 minutin välein. Siinä käytiin sit vielä saunassa ja sit mentiin nukkumaan. Mie otin kuumavesi pullon sänkyyn mukaan ja makoilin siellä yrittäen kestää ne supistukset. Viiden aikaan ne alko sit pikkuhiljaa voimistumaan entisestään. Kuudelta sit herätin miehen et ruvettais tekeen lähtöä sinne sairaalaan. seitsemän aikaan sitten oltiin äitipolilla ja siellä laitettiin sairaala kamppeet päälle. Käyrällä käytiin kahdesti. Välillä käveltiin siellä sairaalan alueella. Kymmenen jälkeen sit Kätilö sano et menkää tonne aulaan oleileen et mulle tuodaan ruoka sinne. Tässä ei vielä tapahdu mitään pitkään aikaan. Olin tuossa vaiheessa 3 cm auki.
Siellä sit istuin kiikkus tuolissa ja mies nukahti viereiselle sohvalle. 10.30 tuli yhtäkkiä pakon omanen tarve lähtee käveleen siihen käytävälle ja nojasin ikkunalautaan ja ihmettelin et mikä tää olo on ja samassa kuulu jostain sisältä vaan et "naps" ja lapsivedet holahti. Soitin sit kätilön sinne ja se varmisti et joo kyllä tää lapsivettä on et mennäänpäs sitten tonne synnytys salin puolelle et mie saan ruoan sit sinne. Salissa sit kätilö sano et katotaan myöhemmin sitten niitä kivunlievityksiä. Spinaali kuulemma on voimassa n. kaks tuntia eli se annetaan sitten joskus myöhemmin ja epiduraalia ei vielä siinä vaiheessa anneta ettei se pysäyttäisi sitä synnytystä. Anto mulle kuuma heatin (eli sellasen kuuman laatan) ja sano et soittele kelloa jos tulee jotain. Kokeile olla kiikkustuolissa ja käveleskele. Mies lähti siinä vaiheessa kotona käymään syömässä. Sano et tulee viimeistään kahteentoista mennessä takaisin. Jäin sitten yksin sinne huoneeseen. 10 minuttia myöhemmin alko mun olo oleen jotain aivan kamalaa. Pelonsekaisessa paniikissa mietin siinä et mitä hel...ä tää sitten on kun tää synnytys on oikeesti käynnissä. Tuntu etten pysty istumaan, en käveleen, en oleen selällään, ei mitään. Kävelin sängyn ja vessan väliä aivan tuskassa. Viimisen kerran vessassa käydessä musta tuntu etten pääse sieltä enää pois. Samalla hetkellä mies tulikin takaisin sinne (klo 11.40). Löysi mut hikoilevana ja tärisevänä ja panikoivana sieltä vessan ovelta. Autto mut takasin sinne huoneeseen ja samalla kätilö tulikin sinne. Vilkas mua kertaalleen ja sano et käyppäs makuulle niin hän tarkastaa tilanteen. Siinä vaiheessa olin jo 6 cm auki. Tilasi sitten labra kokeet kivunlievitystä varten. Labrojen vastaukset ei kerenneet tulla kun olin jo sen 10 cm auki (klo 12.30).
Siinä kätilö huikkas et jaa ei tässä enää mitään kivunlievityksiä keretä antamaan et saat ruveta ponnistelemaan sitten kun alkaa siltä tuntumaan. Ilokaasulla vedin kuitenkin pään sekaisin niin sain sen pahimman kipuhuipun tyynnytettyä. On muuten älyttömän hyvää ainetta
Siinä sitten yritin vähän ponnistella, mutta supistukset oli niin lyhyt kestoisia etten oikein meinannu keretä mukaan siihen. Kätilö totesikin että laittavat oksitosiini tipan vähän voimistamaan niitä. Supistukset tuntuivat yhtä voimakkailta kuin aikaisemminkin, mutta oksitosiinin avulle ne kestivät varmaan kolmin kertaisen ajan omiin verrattuna niin siinä kerkes jo kunnolla ponnistelemaan sen supistuksen aikana. aktiivinen ponnistus vaihe merkattiin alkaneeksi 14.00. Samaan aikaan Kätilö totesi että heillä raportti alkaa ja hän menee siinä käymään että ponnistelkaa vain täällä rauhassa ja soittakaa kelloa jos tulee hätä
Mies sitten toimi mulle kätilönä siinä. Käyrältä katsoi että noniin nyt alkaa supistus tulemaan ja haukkaat happea ja nyt ponnistetaan... hyvä,hyvä... vielä vähän... tukka näkyy... ja taas tulee... ponnistetaan...
Siinä me sit kahestaan sitä vauvaa synnytettiin. 14.20 Kätilöt tulivat takaisin. toinen vetas hanskan käteen ja alko auttamaan vauvaa maailmaan. Melkein heti mua käskettiin olemaan ponnistamatta. Mies sanoi että siinä vaiheessa kätilö avitti vauvan pään ja käden sieltä (tyttö syntyi käsi poskella). Yhdellä ponnistuksella sitten loput vauvasta syntyi maailmaan klo 14.37. Oli se hurja hetki nähdä tyttö eka kerran ja kuulla kun se parkasi. Aivan hysteerinen onnen itku tuli niin äidillä kuin isälläkin Vauva käväisi rinnalla ja sen jälkeen toinen kätilöistä meni tuoreen isän kanssa pesemään, punnitsemaan ja syöttämään tyttöä. Painoa oli 3370g ja pituutta 49 cm. Toinen kätilöistä ompeli ne muutamat haavat mitä mulle tuli. Ei tarvinut leikata, mutta muutama tikki kuitenkin laitettiin. Sitten saatiin olla rauhassa siellä salissa vauvan kanssa. Verensokerit vauvalta mitattiin sitten tunti siitä ensimmäisestä ruoasta minkä isi vauvalle heti syntymän jälkeen syötti.

Oikein positiivinen ja ihana kokemus tuo synnytys oli. Ei minkäänlaista pelkoa eikä kammoa jäänyt. =) :flower:

 

Eli kaikki alko perjantaina 18.8.2006 rv 41+0. Mulla oli neuvola klo12 ja siellä jo vähän tuntu et supistelee ja terkkari sanokin, et kyllä tää viikonlopun aikana syntyy.. No lähettiin siinä sitten vielä mäkkäristä hakee ruokaa ja ku oltiin kassalla klo 14 tuntu ekat tosi kovat supparit. Mies siinä tokas et nää ruoat kyllä syödään ennen ku mihkään mennään. No kotona sit supisteli edelleen välillä 10 min välein välillä vaan 4 minuutin. Kuuden maissa soittelin synnärille et pitäisköhän jo tulla näytille ja toivottivat tervetulleeksi.

No klo 20 oltiin sairaalassa ja supparit tuli 5 min välein. Kohdun suu oli reilusti sormelle auki ja kaula hävinny. Siitä sitten käyrällä joka oli vähän nuivan oloinen... No kätilö siirsi meijät saliin vähän ennen kymmentä ja telkes mut keinutuoliin käyrälle. Se oli kamalaa ku supparit oli jo aika kipeitä ja mihkään et voinu liikkua... Jo sillon huomattiin et supistusten aikaan sydänäänet vähän laski.

Ennen puoltayötä kävin suihkussa ja supparit tuli sillon jo 3 minuutin välein. Suihkusta ei kauheesti ollu apua ja puolen yön aikaan pyysin et voisinko saada jotain muuta jo. No katottiin tilannetta ja sillon oli 5 cm auki. Kätilö ehdotti ilokaasua ja kokeilin sitä mut siitä tuli aivan sairaan huono olo ja oksensin kaarassa kaikki mäkkärin ruoat...No sitten päätettiin pyytää anestesialääkäriä laittamaan epiduraalia. Sitä ennen kätilö aikoi laittaa pinnin vauvan päähän, mutta kolmesta yrityksestä huolimatta ei sitä saanut. Lapsivedet meni silloin 1 aikaan yöllä ja oli vähän vihertävää.

1.55 Sain vihdoin epiduraalin, jonka luulin olevan taivas niin kuin moni on sanonut. Minulle sillä ei tuntunut olevan mitään vaikutusta. Oikeassa lonkassa oli aivan tuskallinen kipu, joka paheni aina supistuksen tullessa. Sydänäänet laski aina supistuksen tullessa ja kertaalleen minut hätyytettiin jo kontilleen kun vauvan pulssi oli enää 60. Siinä vaiheessa lääkäri tuli ja laittoi vihdoin seitsemännellä kerralla pinnin vauvan päähän ja tarkasti kohdunsuun tilanteen joka oli edelleen se 5cm.. Itse aloin olemaan jo todella väsynyt ja huolissani vauvasta. Lonkkakipu edelleen paheni ja kokeiltiin siihen sitten aquarakkuloita, joista ei ollut mitään apua. klo 3.45 Lääkäri sitten päätti kiireellisestä sektiosta, koska tilanne ei etene, vauva ei jostain syystä pääse laskeutumaan, sydän äänet laski ja minä olin tosi kipeä. Samassa hetkessä huone oli täynnä porukkaa ja kaikki kyseli jotain ja ottivat verikokeita ja laittoivat katetria ym. Ja leikkuriin. Mies joutui jäämään yksin synnytyssaliin ja sanoi myöhemmin, että tais olla hänen elämänsä pisin puolituntinen.

Salissa sain spinaalipuudutuksen ja hetkenpäästä tyttö sitten syntyikin. Kello oli 4.22. Tyttö oli avosuisessa tarjonnassa ja ei olisi mahtunut tulemaan alakautta. Sain tytön hetkeksi lähelleni ja sitten hänet vietiin isälle kylvetettäväksi. Minut kursittiin kasaan ja siirrettiin heräämöön. Olin aivan tolkuttoman väsynyt mutta onnellinen. Heräämöön soiteltiin tytön mittoja 2914g ja 48 cm. Pääsin sitten takaisin yläkertaan ja sain tytön vierelleni. Olo oli hankala kun koko kroppa oli vielä puuduksissa ja itse ei pystynyt tekemään mitään. Puudutuksen lakatessa kipu vatsalla oli aivan sietämätön. Lääkäri katsoi ultralla vatsaa ja oli ilmeisen varma, että jostain vuotaa. No eihän siellä muuta ollut kuin aivan täysi virtsarakko. Minuun oli tankattu yli 5litraa nesteitä ja katetripussiin oli tullut vaan 100ml. Kun katetri saatiin auki tuli heti 2,5litraa pissaa. ja jopas helpotti oloa. Ylös sängystä pääsin tosin vasta illalla ja kylläpä sekin oli huteraa.

Miehelle tais jäädä ikuiset traumat synnytyksestä, vaikka asiasta ollaan puhuttu ja olen hänelle sanonut, että hän teki kaiken minkä pystyi. Minä toivuin nopeasti ja nyt kun edellisestä on jo kohta vuosi on vauvakuume aivan valtava....

 

esikoinen:
syntyi rv40+0,sunnuntai yönä 02.00 aikaa tuli lapsivedet,aivan ku vauva ois potakssu tosi isosti ja sen jälkee lapsivedet holahti pihalle.sanoin miehelle että laitas äkkii valot päälle että en tiiä kusenko mä housuun vai mitä tää on..
no sitte lähetti sairaalaan,mua ei supistellu vielä ollenkaa.
sairaalaan ku päästii ja oltii tehty ne alkurutiinit siinä vast.otto huoneessa ni alko heti säännölliset supistukset ja ne alko oikeestaa heti melko kivuliaina.peräruisketta ei annettu ja sitä ei ois kyl tarvinnukkaa ku mä juoksin vessassa 5min. välein
no siirryttii sitte sinne huoneeseen(mä synnytin iha tavallisessa huoneessa ku synnytyssalit oli rempassa sillo)ja mä käveli ees taas ku ne supistukset kävi iha mielettömän kipetä,tai ainaki se sillo tuntu sille
yritin kiikkua kiikkutuolisa mut en voinu yksinkertasesti olla paikallaan,ja aina ku supistus tuli tuli ni osannu ollenkaa olla rento vaa mä pidätin hengitystä ja aattelin et menis jo ohi.kätilö kysy et mitä kipulääkettä sä haluaisit ja mä vaa tuumasin että en mää tiiä..se sanoki mun miehelle että mä en tiiä mittää
no se ehotti aguarakkuloita ja niitä laitettii muistaakseni eka mahan puolelle mut ei ne auttanu kovi kauaa,se kävi aivan hiton kipeetä.no sitte kokeiltii selän puolelle ja sama juttu,ei ne kauaa auttanu.
joskus 4.30 aikaa sitte sain epiduraalin ja heti häipy kivut mutta tottaha mä tunsin supistukset.no sen jälkee me oikeestaa sitte vaa makoiltii ja ooteltii seuraavaa vaihetta,oli vähä semmonen olo että mitähä sitte seuraavaksi tehhää
mä kysyin jossai vaiheesa siltä kätilöltä et millo tää syntyy ni se sano et kyllä se aamuun mennessä syntyy ja mua jännitti!
no sitte siinä 8.30 paikkeilla kätilö tuumas että alaha ponnistelee.
ja mä tein työtä käskettyä mutta olin ihan hiljaa,kätilö tuumas että saa täällä huutaakki mulla ei mulla ollu tarves alkaa karjuu.
ponnistusvaihe kesti 13 min. ja poika synty 08.47.synnytyksen kesto 5,5h.
olin onnessaa ettei mitää välilihoja tarvinnu leikata tms. olin pelänny niitä etukäten ku ne kuulostiki nii kauheelle.
kaikin puolin synnytys meni nappiin ja jos voi sanoa synnytystä helpokis ni sitä se mulla oli,positiivinen kokemus!!

kaksoset:
syntyivät rv 34+6
torstai iltana 22.00 aikaa alko liristä lapsivettä housuun ja mää tietty heti aatteli että verta ku viikkoja sille vasta vähän ja mä miehelle sanoin että katos minkä väristä se on ku itellä oli maha eessä ni en nähny mitää
mies tuumas et kirkasta se on ja mä jotenki kuitenki säikähin et apua,nytkö ne syntyy!no mä soitin sairaalaan ja kysyin pitääkö mun tulla(vettä lirisi koko ajan mut en oikee osannu etes iteekkää sanoo et kui paljon sitä tulee,housut mulla jokatapauksessa oli päälle asti märkänä)
ni siellä puhelimesa oli joku nuori kätilö ja se sano että no seuraa tilannetta kui paljon sitä tule ja laita side housuihin..että joillakin voi tulla loppuajasta valkovuotoo runsaammin.no puhelun lopetettua mä sitte miehelle että ei helvata tästä tuu mitää ku mul on housut iha märkänä ja eteisen matollekki sitä valu!
mies sitte että nyt kyl lähetää sairaalaan ja nii tehtii.
sairaalassa oltii perillä n.22.45 ja ei muuta ku vaatteiden vaihtoo,kätilö sano että et sä ainakaa kotii enää lähe ku lapsivettä tulee.no jäin vaihteleen vaatteita ku mies lähti viemää esikoista kotii ja hakee mummua meille.siinä mä sitte oottelin ja istuskelin eikä supistellu ollenkaa,lapsivettä lirisi koko ajan.sitte mentii kätilön kans siihe tutkimushuoneesee ja kuunteli niitä sydänääniä jne. ja kaikki oi hyvin.menin sitte siihe "aulaan" takas ootteleen lääkärin tuloa ja mieski tuli sitte jo takas sinne.siinä istuskeltii ja ooteltii ja mitää ei tapahtunu.no mies lähti sitte hakee hampurilaista meille ja mä jäin ootteleen sitä lääkärin tuloa.vihdoin se lääkäri sitte tuli ja mentii ultraamaa tilanne ja se tuumas että A:lla ei oo juuri ollenkaa enää lapsivettä mutta kaikki on hyvin.mies tuli sitte taas takas niide hampurilaisten kans ja sanoin sille että joudun menee osastolle ku mua ei edelleenkää supistellu.lääkäriltä kysyin kauankoha täsä mahollisesti kestää et synnytys käynnistyy ni se sano et siihe voi mennä 30min. tai 2 päivää että jos ei sitte ala mitää tapahtuu ni laitetaa tapahtuu.
no me sovittii sitte miehen kans et se menee takas kotii ja mä meen osastolle nukkuu että turhaa se sinne tulee ku synnytys ei ollu vielä käynnistyny ja sovittii et mä soitan heti ku alkaa jotai tapahtuu mut jos ei yön aikana tapahu ni ne tullee sitte pojan kans aamulla käymään.
no mä sain yhen hengen huonee ja siinä mä sitte pyöriskelin sängyssä ku unta ei tullu.kello oli jotain 00.45 ku olin siellä osastolla.
yritin nukkua mutta ei!sitte tasan 02.00 alko supistelee,en aluksi etes tienny että ne on supistuksia ku ne tuntu nyt mahan puolella(esikoiselta supparit oli selän puolella)ja mä vaa aattelin et mulla vääntää mahaa.no aina ku se "mahan väännös" tuli ni laitoin yövalon päälle ja katoin kelloa,edellisestä supistuksesta oli kulunu tasan 10min.tätä supistelua ja yövalon sytyttelyä ja sammuttelua jatku sinne 04.00 asti jollonka mä sitte soitin hoitajan kelloa ja sanoin että nyt tarttis tehä jotain ku alko olee jo kipee olo etten voinu olla paikallaa siinä sängyssä.
no alettii kuunteleen sydänääniä jne. ja kaikki oli mun kipuja lukuunottamatta hyvin.
hoitaja lähti sitte opiskelijan kans viemää mua takas sinne synntyssaliin ja siellä oltii aika tasan 05.00.
mulle laitettii sitte se tippa toho käteen jne. ja kätilö sit kysy et mitä kivunlievitystä haluaisin ja mä kysyin et mitä on tarjolla uudelleen synnyttäjälle.se sano et epiduraali ja spinaali ja sen kolmannen nimee en muista ja mä sanoin et otetaa sitte vaikka se epiduraali,se ei kuitenkaa mun tapauksessa suositellu mulle sitä spinaalia,en tiiä kyl miksi ei mut kuitenki.
no sitte se hääräili siinä jotain ja mä soitin miehelle 05.10 et alaha hiippailla tänne päin nii mies kysy et joko nää synnytät ja mää sanoin et en vielä,no se sano et hän lähtee tulee.
ja mä valitin kipua ja kysyin et misä se kipulääke viipyy ni kätilö vaa tuumas että se on kuule liia myöhästä jo että sulla on paikat täysin auki et ainoa keino päästä siitä kivusta eroo on alkaa synnyttää vauvat ulos!!
mä olin aivan että mitä hittoa enhän mä selvii tästä ilman kipulääkettä!
no muu ei auttanu ku alkaa vaa ponnistaa ja se tuntu kamalalle
noh,A-poika synty sitte 05.25 ja mies ei ehtiny paikalle :ashamed:
ku enhän mä itekkää tienny et se on tosiaa näin lähellä se synnytys sillo ku soitin sille ja sanoin et alkaa tulee sinne sairaalaan.
kätilö sano et hyvän värinen vauva jne. en oikee muista tarkkaa mitä kaikkea ne puhu ku mä olin nii hiton kipee,no kuitenki ne kääri pojan siihe pyyhkeesee ja veivät sen johonki,en etes tiiä veikö ne sen jo lastenpuolelle vai veikö ne toisee huoneesee ootteleen et toinenki on syntyny.
no,sitte mä aattelin että joo,nii,toinen vielä että eihä tää tässä ollukkaa.
kätilö ja lääkäri sano et alaha ny ponnistella se toinen vauva maailmaa.
mies oli siinä parin metrin päässä,se ei tohtinu tulla lähemmäs ku se näki kui kipeetä mulla kävi ja siellä huoneessa oli sitä väkee iha kivasti.
no mä ponnistin ja ponnistin ja B-tyttö sit synty 05.38 ja hoitajat sano et tääki on hyvän värinen jne.
en saanu kumpaakaa vauvaa pitää sylissä etes sitä hetkistä,molempia vaa mulle näytettii ja vietii pois.
A:n ponnistusvaihe kesti 5min. ja B:n 1 min. vaikka molemmat tuntu ikuisuudelle.
VOI HITTO KUIN YLPEE MÄ OLIN ITESTÄNI,OLIN JUURI SYNNYTTÄNY KAKSOSET..JA ILMAN KIPULÄÄKETTÄ!(vaikka mielummin mä oisin valinnu sen lääkkeen sillon ku ollu niissä tuskissa)
JA VAUVAT OLI TERVEITÄ JA VOIVAT HYVIN!
:heart: :heart:
mutta näin jälkeenpäin aateltuna ni ei kai se ny nii kauheeta toisaalta ollu mut sit taas toisaalta oli,kivut siis!
vauvat siis meni lastenpuolelle tarkkailuun vähäisten viikkojen ja painon takia ja mä pääsin sitte takas sinne osastolle samaa huoneesee missä oli yöllä ollukki.
A-poika 1750g ja 43cm ja B-tyttö 2150g ja 44cm.
kävin sitte 2 kertaa päivässä kattoo vauvoja siellä lastenpuolella..ja mulla oli ihmee hyvä olo.sillo synnytyspäivänä käveleminen oli hiukan hankalaa ja paikat oli hellänä mut jo seuraavana päivänä mulla oli suunnillee semmonen olo niinku en ois etes synnyttäny
ite pääsin kotia sunnuntaina,se oli siis perjantai aamu ku vauvat synty.vauvat oli 2,5 vk sairaalassa ja ne voivat koko aika tosi hyvin ja edelleen menee hyvin ja ne kasvaa hyvin,nyt vauvat on melkein 6kk ja musta tuntuu että se päivä jollon ne synty ni siitä ei oo ku hetki..näin se aika menee
mä oli taas ilonen siitä että tässäkään synnytyksessä ei tarvinnu leikata välilohoja tms.
ja ylipäätään olin onnellinen siitä että sain synnyttää vauvat alateitse ettei tarvinnut leikata ja kaikki meni niin hyvin,taas kerran!
ihania kokemuksia mollemmat mun synnytykset mutta kyllä mä luulen että meiän lapset on nyt tässä..vannomaan en mee mutta sille se kuitenki tuntuu.
:flower:

 

aivan ihana tämmönen ketju, mukava oli lukee toisten synnytystarinoita =) :heart:

kerronpa tässä sitten omani:

Eli joulukuu ja 2003... maanantai-aamuna alkoi supistukset, niitä tuli pitkin päivää, ei mitenkään säännöllisesti.. kipeitä, mutta siedettäviä suppareita.
Illalla kaheksan aikaa alkoivat sitte supistukset säännöllisesti uudestaan, 5-10min välein.. puolen yön aikaan soittelin sairaalalle ja toivotteli tervetulleeks, kun olo alkoi käymään sietämättömäks..
klo 2.00 herättelin ukon, ja soittelin kuskille että tulisko meitä hakemaa... (ukolla kun ei ollu ajokorttia sillon ja ite en tod ollu ajokuntonen, niin kipeitä supistukset oli jo sillon)
sairaalassa siis 2.45, ensin johonkin tutkimushuoneeseen, jossa laitto mulle jonkun vekottimen, mistä näki supistuksien keston ja ärhäkkyyden.. sillon oli jo 6cm auki...
sitten kysyttiin, että laitetaanko peräruiske, eihän mulla ollu tietoo mikä se oli, sanoin vaan että joo tehkää mitä vaan no ne sitten tunki pari litraa (tuntu ainaki siltä) lämmintä vettä(?) takamukseen ja sitten tulikin kiire vessaan... siellä meni puol tuntia, kävin pöntöllä ja välillä suihkussa (kuumaa vettä mahaa, se helpotti vähä) ja taas pöntöllä .. ja voi jessus sitä hajuä :x jälkeenpäin ajateltuna tuo suolen tyhjennys oli huippu hyvä juttu, synnytyksen jälkeen sattu nimittäi pissalla käyntiki ihan mielettömästi, mitä sitten olis isompi hätä tuntunu!!! ei onneks kolmeen päivään tarvinu isolla hädällä käydä!

seuraavaks päästiinkin synnytyssaliin.. siellä yritin istua keinutuolissa, ei onnistunu, sit yritin kävellä, ei ollu sekää hyvä, sit lopuks makoilin vaa sängyllä ja yritin kestää supistuksia..
jossain vaiheessa kätilö kysy haluanko kokeilla ilokaasu.. voi jessus, se tuntu ihanalta.. olin kylläkin ihan pökissä, mut aijai sitä hyvää oloo.. sillä pärjäsin supistusten kanssa..
mulla meni kaikki supistukset selkään ja siitä kun valitin, mulle laitettiin agua-rakkuloita, :attn: sattu aivan mielettömästi!! en suosittele kellekkään... niitä yleensä laitetaan 4, mut mä en kolmen jälkeen suostunu enää yhteenkään.. kipu siirty niillä tosin pois selästä..
sitten tulikin lapsivedet pöydälle ja alko hirveesti ponnistuttaa.. kätilö vaa hoki, että älä vielä ponnista, vasta 9cm auki...
mut ku ponnistutti, nii minkäs sille teit.. sit onneks olikin jo 10cm auki ja sai alkaa ponnistaa...
ponnistin ja ponnistin.... se tuntu ikuisuudelta... kun vauvan pää oli ulkona, mielessä jo kävi, että tunge se takas sinne
vajaa puoli tuntia ponnistusta ja klo 06.11 tyttö oli maailmassa :heart:
3200g ja 46,5cm.
eli aika nopeesti kaikki kuitenkin kävi, sairaalassa kerkesin sen 3,5 tuntia olemaan ja vauva syntyi.
se oli sitten koko suvun joululahja, kun syntyi 23.12 =)

oikein positiivinen kuva jäi synnytyksestä, toivottavasti seuraavakin syntyy yhtä "helposti".

 

nosto :attn: kirjotelkaahan omia kokemuksia, musta näitä on mukava lukea