Synnytyksestä

Onko teitä pelottanut ensimmäisen lapsen synnytys ja miten on sitten mennyt? Oliko kivuton synnytys ym? Minulla on ensimmäinen tulossa ja mua jännittää tosi paljon! Ensinnäkin sattuuko ja sit osaanko oikein ponnistaa ym.. ja jos repiää pahasti.. oisko vinkkejä miten noi ajatukset muualle ym..
 
Hidas ja pitkä avautuminen; 34h 52min. Käytössä ekat 14h buranapanadol-combo, sitten seuraavat 12h tens kun kivut pahitrn selässä. Loppuajalla epiduraalia ja just ennen ponnistuksia pudendaali.

Pelkäsin aivan saatanasti. Oikeesti. Onneks ei voi ponnistaa väärin :) menin paniikkiin ja ponnistin pojan ulos 6 minuutissa :cautious: kaks pientä repeämää.

Elinikäiset traumat. Tästä nyt päälle 2kk.
 
Pelotti etukäteen ja pelot osaltaan toteutui. Kipeitä supistuksia oli päiväkausia, kohdunsuu ei avautunut, vauva väärässä tarjonnassa, voimat ihan loppu ja kauhu päällä -> kiireellinen sektio.
Supitstuskivut oli sanoinkuvaamattoman hirveät ja kammohan synnytyksestä jäi, vaikka epiduraaliakin sain monta kertaa. Sektio oli helpotus mutta sain komplikaation, joten minut nukutettiin jne. Siitä jäi myös pelkoa. Tästä on nyt vuosi ja on suurin syy siihen, etten varmaan uskalla toista lasta synnyttää mitään kautta eli yhdellä mennään.
Jossain vaiheessa aika kultasi muistoja mutta nykyään koen, että mun synnytys meni aika piloille...

Uskoisin, että on suurempi todennäköisyys saada ihan ok synnytyskokemus, kuin tämä omani.
 
Viimeksi muokattu:
Onko teitä pelottanut ensimmäisen lapsen synnytys ja miten on sitten mennyt? Oliko kivuton synnytys ym? Minulla on ensimmäinen tulossa ja mua jännittää tosi paljon! Ensinnäkin sattuuko ja sit osaanko oikein ponnistaa ym.. ja jos repiää pahasti.. oisko vinkkejä miten noi ajatukset muualle ym..
Odotan ensimmäistä ja synnytysjuttuja olen kelaillut enemmän tai vähemmän.
Aion ottaa rennosti. Kroppa toivottavasti kyllä tietää mitä tekee ja sitä pitää kuunnella. En pelkää tuota tapahtumaa, se menee omalla painollaan niinkuin menee.
Turha kuvitellakaan, että se olisi jotenkin kivuton. Ei se ole eikä sen ole tarkoituskaan olla. Mutta kivun kanssa voi oppia olemaan. Sitä voi oppia sietämään.
Teet vain niinkuin kroppa sanoo.
 
Mulla on reilu kuukausi takana ekasta synnytyksestä, se oli erittäin positiivinen kokemus. Etukäteen vähän jännitti, mutta kun tuli lähdön paikka niin jotenkin sitä vain eli hetkessä ja odotti jo niin vauvan tapaamista, että jännityksen sijaan olo oli ennemminkin innostunut. Mulla supistukset alkoi vähitellen päivän mittaan ja aamuyöstä mentiin sairaalaan, poika oli sylissä iltapäivällä. Sain heti epiduraalin ja myöhemmin lisää, joten kivuista ei sen jälkeen tarttenu kärsiä yhtään. Varmasti johtui kivuttomuudesta ja hormoneista ettei pelottanut koko aikana, odotettiin että vauva laskeutui itsestään hyvin alas, joten ponnistaminenkin meni rauhallisesti ja ihan muutamassa minuutissa oli vauva kainalossa. Eihän siinä edes tunne alavartaloa jos epin ottaa(suosittelen!), niin ponnistaminen on hassun tuntoista, mutta ei sitä varmasti voi väärin tehdä :) Säästyin repeämiltä, siitä kiitos kätilöiden ohjeille (eivät alkaneet ponnistuttaan heti kun mahdollista vaan odotettiin 1,5h siitä) ja synnytyksen jälkeenkin olo oli lähinnä kuin rajumman seksin jäljiltä. Luulen, että oma mieliala vaikuttaa myös asioiden kulkuun, vaikka eihän sitä tietysti kaikkeen voi vaikuttaa. Eikä ole mitään pahaa siinä, että etukäteen hermoilee, mutta suosittelen keskittymään tosipaikan tullen jokaiseen hetkeen sen sijaan että miettii mikä voisi mennä pieleen. Minuutit voi olla pitkiä kun odottaa kipujen kanssa, mutta lopulta kaikki on äkkiä ohi :)
 
Heippa! Mulla on ensimmäisen lapsen synnytyksestä pian 15 vuotta aikaa ja se meni kyllä hyvin. En kovin tarkasti etukäteen suunnitellut asiaa vaan lähdin avoimin mielin ja menin tilanteen mukaan. Kotona pärjäsin hyvin kun kävin kuumassa suihkussa ja liikuin. Kivun lievitykseen riitti sairaalassa ilokaasu. Synnytys oli aika reipas ekaksi kerraksi, 5,5 tuntia.

Ei jäänyt traumoja, 4 viikkoa sitten syntyi meidän viides lapsi:love:
 
No niin, palaan kertomaan pikaisesti kuinka kävi.
Suosittelen ehdottomasti kaikkia mielikuvaharjoituksia. Suosittelen myös synnytystoivelistan tekemistä, vaikka oikeasti siitä ei itselleni ollut mitään hyötyä. Olin toki ajatellut että amme olisi kiva, suihku samoin, terapiapallo, hieronta ja niin edelleen. Käytännössä vasta tositilanteessa tiedät, mikä sulla toimii juuri sillä hetkellä parhaiten. Esimerkiksi juuri nyt hieronta ja kosketus on taivaanlahja, mutta 25 sekuntia myöhemmin kivahdat että älä koske muhun.

Mene sillä asenteella että itse hoidat sen homman kotiin. Pidä pää kylmänä ja tee niinkuin susta tuntuu parhaalta. Mä halusin mm. kontata lattialla :D Mutta se toimi siinä kohtaa kaikista parhaiten. Kuuntele kroppaa ja liiku, liiku ja liiku. Hae niitä asentoja. Sängyllä, sohvalla, lattialla, patjalla, terapiapallolla.

Mä vedin ilokaasua ja loppuvaiheessa sain pudendaalipuudutuksen. Ponnistus tuntuu paskahädältä. Tai sellainen "tasan kolme sekkaa aikaa istua pöntölle" -hädältä.

Näin jälkeenpäin aattelen, että ne kätilöt vaan hääräs siinä ympärillä ja oli vähän tekevinään jotain, koska mä hallitsin sen tilanteen niin hyvin. Kyllä ne sanoikin että oli tosi helppo iltapäivä heillä. Koko homma oli ohi viidessä tunnissa, mikä oli ihan jees.
 
  • Tykkää
Reactions: Karhurouvanen

Yhteistyössä