Synnytyksessä repeemät..

Kohtalotovereita kaipailen.
Eli synnytyksestä nyt 2kk aikaa.
Synnytyksessä sain II/III asteen repeemät, väliliha repesi ja sisäiset repeemät virtsaputkeen sekä peräänpäin ja minulle laitettiin 3 kerrostatikkejä ettei repeä enempää/loppuun asti.
Alkupäivät olivat yhtä helvettiä ja samoin ekat viikot kotona, istumisesta sai vain haaveilla ja ainoastaan makuuasennossa oli hyvä olla, kävely oli täyttä tuskaa.
Olo on hiukan helpottanut mutta edelleen ikävä olo.
Miten te olette parantuneet samankaltaisista repeämisistä?
Koska olette uskaltaneet/pystyneet harrastamaan seksiä tämän jälkeen?
Tunnen olevani aika yksin asian kanssa koska kellään tuttuvapiirissä ei ole edes väliliha revennyt/leikattu joten kukaan ei ymmärrä henkistä eikä fyysistä tuskaani.
Neuvolasta saa ympäripyöreitä vastauksia kun yritän kysyä onko milloin mikäkin normaalia ja jäkitarkastukseenkin on vielä aikaa.
Aluksi oli kauhea painon tunne haarovälissä ja se on nyt helpottanut, yhdessä vaiheessa piti käydä suihkussa pissalla koska pissaaminen kirveli kun osui tikkeihin? mutta sekin helpottanut.
Edelleen on hiukan kipua haarovälissä ja vessassa käynti vaikeaa kun kiristää kauheasti että kauaa ei pysty istumaan pytyllä ja jos käy tarpeeksi monta kertaa pytyllä en enään pysty käymään vaan taas on otettava suihkukeino käyttöön.
Kauanko teillä tuo kiristely kestänyt?
Sain fysioterapeutilta ohjeet mitä pitää harjoitella ja olen uskollisesti noudattanut niitä että saisin paikat kuntoon mutta silti en koe että niistä olisi apua ollut.
Kakkoshädän ylättäessä menen heti vessaan koska tahdon tavaran heti ulos koska koko prosessa hankalaa muutenkin joten en tiedä pystyisinkö edes pidättämään kakkoshätää ja tuntuu että virtsa karkailee, heti sen jälkeen kun tulen hädätä tuntuu että siteeseen tulee pari tippaa ja samoin jos teen jotain ponnisteluja vaativaa.
Kauanko kestää että saan itseni kuntoon vai voiko olla että vaivat ikuisia?

 

Minulla 1. synnytyksessä tuli 2. asteen repeämät, leikkaussalissa korjailtiin synnytyksen jälkeen. En halua yksityiskohtia sen tarkemmin selitellä, mutta haluan sinua vain lohdutella, että ihan täysin olen siitä parantunut, vaikka 2 kk meni vain toisella kankulla tai pehmusterenkaalla istuen. Ja toisen lapsenkin olen sen jälkeen saanut ja kroppani on siis parantunut ihan hyvin, ei mitään pidätysvaivoja. Kyllä se siitä, tee niitä lantionpohjan jumppaharjoituksia kun alkaa tuntua siltä, että pystyy tekemään.

 

Hei Heisku, on sinulla kohtalotovereita, täällä yksi. Synnytyksestä on nyt vajaa kuusi viikkoa ja topuminen vasta meneillään joten en voi vielä ikävä kyllä lohduttaa kauanko paranemiseen menee. Mutta päivä kerrallaan... Minulla väliliha leikattiin (tikkejä samaten useassa kerroksessa) ja haava tulehtui, tikit poistettiin ja sain antibioottikuurin. Haava ulottui mielestäni peräaukkoon asti, en tiedä oliko näin leikattu vai lisäksi revennyt, mutta aiheutti vastaavia pidätysongelmia kuin sinulla. Pidätyskyky on hiukan jo parantunut mutta edelleenkin vessaan täytyy päästä reippaasti kun hätä yllättää. Haava on edelleen auki ja epäilen että tarvitsee toimenpiteitä ennen kuin kokonaan paranee, tuntuu kuin reunoilla olisi arpikudosta joka estää paranemisen. Lisäksi minulla on laskeumia (en oikein tiedä mikä, kohtu tai virtsarakko tai molemmat). Näihin olen kovasti yrittänyt jumppaa mutta en usko että korjaantuvat ennen kuin haava kunnossa, jos edes silloin Istumaan pystyn kohtalaisesti sentään. Millaisia ohjeita sait terapeutilta? Onko muilla ollut laskeumia, kokemuksia paranemisesta tai korjaamisesta? Koska voikaan alkaa käyttää 'kuulia' lantionpohjalihasharjoituksiin?

tv almaa

 

Minulla leikattiin aika reilu eppari ekassa synnytyksessä ja toisessa taas tuli 3-4 asteen repeämä eli peräaukon sulkijalihakset meni kokonaan poikki (korjattiin heti leikkaussalissa). Ekalla kertaa haava oli kipeä kauan, ainakin useampia kuukausia. Toisella kertaa kipu helpotti jo parissa viikossa. Molemmilla kerroilla seksi sujui 1-2 kk synnytyksestä ihan ok. Tuosta repeämästä johtuen minulla oli alkuun ongelmia ulosteen pidättämisen kanssa, mutta aika pian se korjautui. Kaasujen pidättelyssä sen sijaan ongelmia on ponnistellessa vieläkin (1,5 v synnytyksestä ).

Kannattaa kyllä tehdä niitä lantionpohjalihasharjoituksia. Tuon repeämän jälkeen minulta mitattiin lantionpohjalihasten voimat emg:llä kahdesti keskussairaalan fysioterapiassa. Ensimmäisellä kerralla voimat oli ihan ok, mutta tunnossa sekä rentouttamisessa ongelmia. Toisella kertaa lihasten toiminta todettiin normaaliksi. Arpikudos ilmeisesti haittaa toimintaa edelleen, mutta luotan kyllä siihen että ajan kanssa nuo kaasuongelmatkin helpottavat.

Voimia toipumiseen!

 

Mulla meni myös synnytyksessä marraskuussa 2006 peräsuolensulkijalihakset poikki. Kätilö ei synnytyssalissa uskonut, kun kerroin oudosta tuntemuksesta peräsuolessa/peräaukossa. Naureskeli vaan. Minua ei siis korjattu leikkaussalissa. Kursittiin vain päällisin puolin kasaan. Eppari ja repeämä ulottuivat oikean pakaran puoleen väliin. Sattumalta siis juuri se kohta, josta oli rouhastu saksilla eppari. Haava on noin 15 cm jatkuen aina peräaukkoon. Ihmettelin osastolla ollessani, kun en tunne kakkoshätää, vaan kaikki tulee housuun. Minulle sanottiin, että "hyvähän se on kun paska luistaa". Minua ja ongelmaa ei otettu tosissaan Kättärillä, eikä neuvolassa. Jouduin menemään yksityiselle kätilölle ja hän laittoi lähetteen takaisin Kättärille, vaatien selvitystä. Edelleen Kättärillä ei huomattu mitään ongelmaa, mutta lähetettiin kirurgin konsultaatioon. Olin 10kk jonossa ja kun pääsin kirurgin vastaanotolle, hän totesi 5min tutkimuksen jälkeen, että leikkauspöydälle ja nopeasti. Leikkaus onnistui ja kirurgi totesi, että valtavan työmaan olivat heille jättäneet. Tikkejä oli kolmessa kerroksessa ja oikea pakara turvonnut ja mustelmilla. Edelleen pierut tulevat miten sattuu. Toipumiseen meni kaksi vuotta. Edelleen on vaikeaa istua pitkiä aikoja. Jouduin myös vaihtamaan työnantajaa ja töitä, koska en pystynyt palaamaan näillä vaivoilla esiintymisä vaativaan työhöni. Lisäksi olen pysyvästi vammautunut. Raju imukuppiveto katkoi alaselästä hermoja ja vei pysyvästi oikean puoleisesta jalkaterästä tunnon. Jalka läpsyy ja jouduin lopettamaan tanssiharrastukseni.

Pyysin synnytyssalissa hätäsektiota, mutta lääkärin mielestä oli mukavampaa vedellä imukupilla useita kertoja ja paniikissa loppuen lopuksi, koska vauvansydänäänet romahti. Kättäri ei myönnä tehneensä virhearviointia, vaan on sälyttänyt kaiken minun niskaani. Kuulemma minun olisi pitänyt ponnekkaammin vaatia sektiota.

Viime syksynä minulla vielä todettiin suolipusseja ja peräsuolen laskeuma, joten jossain vaiheessa on tulossa uusi leikkaus. Alatiesynnytykset on nyt kielletty.

Minunkaan vaivojani ei kirjattu synnytyksessä tulleiksi. Näin Suomessa saadaan tilastot näyttämään hyviltä ja synnytykset turvallisilta ja lähes harmittomilta. Tilastojen mukaan esim. hermoja ei juuri synnytyksissä katkea tai tule ongelmia kävelyyn. Pysyvät vammat todetaan noin vuosi synnytyksestä, joten ne menevät siihen tilastoon, jossa olet itse itseäsi vammauttanut. Minullekin vihjailtiin potilasasiamiehen toimesta, että josko nyt kuitenkin olisit katkonut ne sulkijalihakset jossain muualla, kuin synnytyksessä Minut leikannut kirurgi tuhahti, että sitten sinun olisi pitänyt olla vakavassa onnettomuudessa.

En voi muuta kuin lähettää tsemppiä. Nuo vaivat on pirullisia ja se lisää rasittavuutta, kun kukaan ei usko ja saat olla todistelemassa omaa kärsimystäsi monen eri lääkärin lausunnolla. Neuvolasta ei juuri ole apua, koska heidän mielestä kaikki on hyvin, jos äiti ja lapsi on hengissä. Minun neuvolakätilö jopa kertoi, ettei ole koskaan tavannut sulkijalihaksensa revennyttä asiakasta :/
Kehtaakin valehdella... Kättärillä kerrottiin, että tälläiset tapaukset ovat kuulemma viikottaisia |O

 

Vadelma Huh, siun tarina saa niskakarvat pystyyn :hug: Omat synnytyksen jälkeiset ongelmat on aika olemattomat sen jälkeen kun luki tuon.

Synnytksestä on nyt 1½ vuotta. Minulle tehtiin eppari, lisäksi tuli III-asteen repeämä eli peräaukon sulkijalihaksesta katkesi osa säikeistä. Alkuajan muistikuvat on hataria, olin todella voimaton ja väsynyt. Verenhukankin vuoksi. Alussa kävin vessassa vain käsisuihkun kanssa. Monesti vessassa meni melkein tuntikin, kun kirveli ja sattui. Repeämä lähti kuitenkin hyvin paranemaan. Vaikka pidätysongelmia oli useamman kuukauden. Nyt synnytyksestä on 1½ vuotta ja uskallan sanoa, että pidätyskyky on palautunut. Edelleen tosin minua vaivaa peräpukamat. Ja varsinkin repeämän arven viereen ilmaantuu usein todella kipeäa ja häiritsevä.
Minulle osui sairaalassa ihana hoitaja osastolla. Hän huolehti, että repeämä lähtisi kunnolla paremaan. Eli laittoi minut heti soseruokavaliolle ja antoi ulostetta löystyttävää lääkettä. Näin peräaukon repeämään ei kohdistunut painetta ja paraneminen lähti paremmin alkuun. Samaten häneltä sain hyviä neuvoja ja ohjeita kotiutumista varten.
Käytin vahvempia särkylääkkeitä ensimmäisen kuukauden 3xpäivässä. Sitten hiukan miedompia, mutta edelleen 3xpäivässä. Pojan ollessa n.3kuukautta pystyin vähentämään särkylääkkeiden syöntiä. Kuitenkin usein iltaisin haava-aluetta särki sen verran, että oli pakko ottaa särkylääke. Poika oli 6-7kk ikäinen kun olen viimeksi särkylääkkeen ottanut alapääsäryn vuoksi. Edelleen joskus särkee, mutta siedettävästi.
Muistan, että meni useampi kuukausi, ennekuin pystyin pidempiä aikoja olemaan pystyasennossa. Koska pystyssä ollessa alapäähän kohdistui painetta, joka aiheutti kipua.

Minua on häirinnyt se, että lähipiirissä moni vähätteli minun särkyäni. Jos halusin säryn takia maate ja nostaa jalat ylös, väitettiin minun vain liiottelevan. Todella loukkaavaa. Alussa minulla oli suuri huoli siitä miten pidätyskyky palautuu ja taas kaikki vähättelivät minun huoltani. Luulenpa, ettei heistä yksikään ole kokenut miltä tuntuu, kun housuihin valuu muutakin kuin vain pikku lirahduksia virtsaa :kieh: Onnekseni kohtaamani sairaalan henkilökunta on ollut myötätuntoista ja kysellyt ahkeraan vointiani. Toisaalta repeämäni ei ole myöskään ollut niitä kamalimpia.

 

Kiitoksia kun jaoitte kokemuksianne, meitä näin 'hiljattain' synnyttäneitä lohduttaa tieto että jossain vaiheessa jotain toipumista edes saattaa olla luvassa. Itseäni huolestuttivat erityisesti nuo pidätysongelmat, vieläkin ongelmia ilman kanssa mutta sentään muuta ei ole housuun tullut vähään aikaan :ashamed: Vielä en kyllä uskalla luottaa pidätyskykyyni täysin.

Vadelma, kertoisitko vielä noista laskeumista ja tulossa olevasta leikkauksesta? Millaisia vaivoja pitää olla jotta leikkaus tehdään? Ja miksi siihen menee vielä aikaa eli miksi ei tehdä heti? Mulla kun noita laskeutumia on kanssa ja haluaisin kaiken kuntoon jonain päivänä... Makuulla ja istuessa eivät kovin haittaa mutta seistessä tuntuvat selvästi ja epäilen että pahenevat mitä enemmän aikaa menee. Parin viikon kuluttua on TYKSissä jälkitarkastus ja olisi mukava tietää näistä enemmän ennen sitä.

Tsemppiä ja halauksia meille kaikille.

 

Kiitos vadelma kun jaoit kokemuksesi. Olen epäillyt tuota salaamista, kun neuvolan ammattilaiset välillä väittävät, ettei niitä sulkijalihaksen katkeamisia tapahdu muissa kuin kaupunkilegendoissa. Ja sitten mä olen sattumalta tavannut useammankin sellaisen tapauksen. Jopa laitoksella olin samassa huoneessa naisen kanssa, joka oli tuon kokenut ja nyt tokalla kerralla sitten sai sektion ja oli tosi tyytyväinen, kun toipuminen on niin paljon helpompaa leikkauksen jälkeen.

 

Nyt 3kk jälkeen alan tuntemaan että olen suunnilleen kunnossa.
Seksi ei luista vielä kunnolla koska pelkään niin paljon että se sattuu tai että joku repeää.
Aloitettuani minipillerit minun elimistö aivan sekaisin, voutoa tulee kokoajan ja taukoa on vain 3pvä mikä on minulla yleinen kuukautisten kesto eli kierto mennyt väärinpäin.
Neuvolasta sanottiin että se on normaalia.
En tiedä mikä se on/mistä johtuu enkä ole puhunut vielä kellekkään mutta kuulen kun sisälläni lotisee, siis esim.noustessa istumasta niin alapäässä lotisee.
Muilla kokemuksia tuollaisesta?
Edelleen hiukan virtsakarkailee ponnistellessa tms. mutta itse vessassa käynti onnistuu ilman ongelmia, enään ei edes kiristele kauheasti.
Minulla on tämän kuun lopulla aika fysioterapeutille, mitä siellä tehdään jos jollain kokemuksia...jostakin mittauksesta puhuivat?!
Tahtoisimme toisen lapsen mutta minulle jäi kyllä sen verta pahat traumat vaikka mitään kauhean pahaa ei sattunutkaan että en tiedä uskallanko enään synnyttää.
Onko kellään kokemusta että jos on revennyt ekalla kerralla niin miten toka kerta menny?
En kyllä henkisesti kestäisi enään toista samanlaista tai pahempaa kokemusta.

 

Minulla käynnistetty synnytys Oysissa 09/07 raskausmyrkytyksen vuoksi.

Pitkittynyt, todella helvetillinen ponnistusvaihe. Vauvan sydänäänet lopussa enää 60. Sikiö-lantio-epäsuhta. Iso II asteen eppari (n. 5cm pitkä, 3cm syvä, tikit kolmessa kerroksessa). Samoin II asteen repeämä emättimessä.

Verta menetin 50% normaalia enemmän. Hemoglobiini vielä 1,5vrk synnytyksen jälkeenkin vain 80, jonka takia sain kaksi pussia verta. (Hemoglobiini mitattiin minulta vasta 1,5vrk synnytyksen jälkeen sitä itse pyydettyäni, kun en vieläkään pysynyt pystyssä kuin seiniä pitkin kävellen ja olin oikeasti aivan harmaa kasvoiltani).

Haava repesi kotiin päästyämme ja tikit aukesivat. Niitä ei enää korjattu. Haava tulehtui ja söin kuukauden putkeen antibiootteja. Vauva parka, kun imetin samalla ja heti sai lääkkeitä maidon mukana.

Mikä pahinta, lannerankani alin välilevy repesi synnytyksessä, mistä seurauksena olivat helvetilliset kivut vuoden verran. Ravasin jatkuvasti fysioterapeutilla, sähköhoidoissa, ultrahoidoissa, hermoratahierojilla, omt-fysioterapeutilla jne. Vuoden jälkeen tilanne oli niin paha, että lyyhistyin fysioterapeutin lattialle, jalat menivät alta. Ei muuta kuin ambulanssilla päivystykseen, morfiinia suoraan suoneen, ambulanssilla sairaalaan ja selkäleikkaukseen. Onneksi en halvaantunut.

Nyt kaikki on kohtuullisen ok, mitä nyt haava kiristää edelleen ja peräpukamat ovat jääneet pysyviksi. Ja selkä on leikattu. Arpi tuntuu edelleen seksin yhteydessä, mutta muutoin se ei vaivaa.
Henkiset traumat puolestaan ovat varmaan tulleet jäädäkseen.

Ja kaikelta tältä olisi vältytty, jos kolme lääkäriä ei olisi kaikki sanoneet "sikiö on kookas ja sinulla on normaalia pienempi lantio, sikiölantioepäsuhta, mutta kokeillaan nyt alatiesynnytystä...". Jos olisin tämän tiennyt, olisin ehdottomasti vaatinut sektiota ja välttynyt kaikelta mainitulta.

Toista lasta haluaisimme, mutta en tiedä, miten uskallan enää ikinä synnyttää. Sektioitakin mollataan nykyisin valtavasti. Jotenkinhan se lapsi pitäisi sitten uloskin saada mahasta.. Ja sanottakoon, että mies pelkää tulevaa mahdollista synnytystä aivan yhtä paljon kuin minäkin, tosin minun terveyden vuoksi.

 

Minulla ei noin hurjia kokemuskia ole kun muutomilla tässä ketjussa.

Esikoisesta leikattiin väliliha ja sen paraneminen otti aikaansa. Istuminen ei meinannut luonnistua ja pitkään paikoillaan seistessä, varsinkin ennen kuukautisia, tuntui inhottavaa painetta alapäässä. Seksiä synnytyksen jälkeen tohdin kokeilla vasta reilu 3kk päästä.

Kuopuksen synnytyksessä minulle tuli II asteen repeämä emättimeen ja sitä kursittiin kasaan aika tovi. Lääkäri kävi myös koettamassa kuinka suuri repeämä minulla on ja todella tarkkaan syynäsi ettei sulkijalihas ole vaurioitunut (TAYSissa taidetaan siis ottaa nuo sulkijalihaksen vaurioitumiset tosissaan?) ja aikansa tunnusteltuaan totesi että repeämä rajottuu ainoastaan emättimeen. Repeämä tuntuu parantuneen nopeampaa kun eppari haava ja istuminenkin on onnistunut synnytyshuoneesta saakka hyvin. Seksiäkin olen rohjennut koettamaan jo muutoma kk synnytyksen jälkeen, oduolle tuntuu, mutta onhan tuolla paikat kokeneet kovia että ihme jos ei tuntuisi edes hieman oudolle.

 

Minä repesin myös kakkosen synnytyksessä -06 Oysissa (esikoiseni syntyi sektiolla). Vauva ei ollut hirveän iso (3600g) mutta vauvalla oli "poski olkapäätä vasten".
Synnytys siis käynnistettiin tipalla, ja jossain vaiheessa kätilö tarkisti vauvan tarjonnan. En muista, pyysinkö sitä itse (esikoinen perätilassa) vai kokeiliko kätilö tarjontaa tms. jostain muusta syystä. Ihan alakautta tunnustelemalla kätilö huomasi, että vauva on vähän huonossa asennossa, ja kun aloin ponnistaa, kätilö yksinkertaisesti tukki kätensä sisääni ja teki vauvalle tilaa, etten repeäisi niin pahoin.

Vauva syntyikin hyvin (tosin epiduraaliakin meni paljon!) ja kun pää alkoi syntyä, kätilö teki epparin sekä viillon emättimen reunaan, joka ohjaisi repeämää sivuun, pois päin peräaukosta.

Muistan selvästi, kun kätilö kertoi, että nyt vauva on huonossa asennossa, ja hän auttaa, mutta repeät väistämättä. Kysyinkin, että repeääkö mulla sulkijalihas, mutta kätilö vakuutti, ettei niin käy.

No, vauva syntyi ihan hyvin, ja sain komeat repeämät. Ne arvioitiin II/III asteen repeämiksi, mutta jälkitarkastuksessa gynekologi tuumasi, että olen "kunnolla" revennyt, ja että on se ainakin III asteen repeämä + eppari, joka ei sekään pieni ollut.

Sairaalassa olessani olin hirveän kipeä. Vessaan sai mennä aika haipakkaa, ellei halunnut housuun tehdä. Luulin kuitenkin, että se on alatie synnytyksen jälkeen ihan normaalia (myöhemmin, 3. lapsestani tajusin, ettei ole).
Minulle tuli repeämään puolikkaan mandariinin kokoinen verihyytymä ihon alle, joka oli todella kipeä. Alapää oli kuin lihamyllyn läpi tullut.
Samoin kotona kivut jatkuivat 3-4 kuukautta niin, että tarvitsin päivittäin lääkettä kipuihin.

Istua en voinut kunnolla moneen viikkoon.
Osa tikeistä repsahti auki aika pian, (tikkejä oli kolmessa kerroksessa, ja päällimmäiset aukesivat.) kävin niiden kanssa näytillä, muttei niitä alettu korjaamaan! Samoin väliliha jäi jotenkin "lyhyeksi" siis emättimen aukko on laajempi, kuin ennen.

Alapäässä tuntui pitkään painetta, ja haavakipua. Lantionpohjalihaksia treenatessani tajusin, ettei repeämän puolelta toimi lihakset ollenkaan!
Nämä vaivat kuitenkin korjaantuivat ajan kanssa.

Aloin aika pian odottamaan 3. lastani, ja alapään arvet ja haavakipu oli raskauden aikana ihan hirveää. Samoin liitoskivut pahenivat ja pahenivat.

3. lapseni (3900g) syntyi myös alakautta. Synnytys oli nopea ja helppo, eikä minulle tehty epparia. Kun pää oli syntynyt, huomattiin, että vauva on leveä harteinen, ja jäi hartioista jumiin (ulosauttovaiheessa siis). Mulla ei ollut kuin kohdunkaulan puudute, eikä kätilö enää voinut/halunnut tehdä epparia, joten jouduin ponnistamaan kipua vasten ja repimään välilihani ponnistamalla.

Ei se nyt niin kipeää käynyt, II asteen repeämät tuli välilihaan. Vanha emättimen repeämä kesti hyvin. Eikä emättimen repeämä ole enää tämän synnytyksen jälkeen vauvannut, kai se venyi synnytyksessä niin hyvin.

Vauvalla murtui solisluu, ja se harmitti, ettei sitä lääkitty mitenkään. Käsi kuitenkin oli selkeästi kipeä, ja vauvan käsittely vaati varovaisuutta. Erpin bareesi oireita ei käteen onneksi tullut.

Kaikenkaikkiaan koen saaneeni Oysissa hyvää hoitoa. Minun kohdalleni sattuneet kätilöt ovat olleet ammattitaitoisia. Ja kakkosen syntymän jälkeen minulle tehtiin Oysissa myös Gynen tarkastus ennen kotiinlähtöä, juuri repeämien takia.

Minua harmittaa, että repeämisistä puhutaan tosi vähän, korkeintaan on väliliha revennyt, ei muuta. Synnytysvalmennyksessakin asiaa hieman hyssytellään. Ymmärrän kyllä, ettei haluta ihmisiä pelotella, eikä ole tarviskaan, mutta tuskinpa repeämät on niin harvinaisia, kuin annetaan ymmärtää.
-Eikä minun repeämänikään ole edes pahimmasta päästä!

 

Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa siitä, että välilihan repeämistä ja eppareista puhutaan aivan liian vähän. Ja samoin siitä, mikä viilto tai repeämä on minkäkin asteinen. Osalla tuntuu olevan laitettu vain pari tikkiä kun osalla taas on tikkejä monessa kerroksessa monien senttien matkalta (kuten itselläni ja monella muulla).