Synnytyksen "kamalin" vaihe?

Ja nyt siis isän/tukihenkilön kannalta aateltuna! (Ja pientä huumoria ehkä mukaan...)

Mitä luulette, että mikä on synnytyksessä se kaikkein hermoja raastavin vaihe? Onko se ponnistus vai mikä? Kenties viimiset supistukset ennen ponnistamista?

Jos nyt siis ajatellaan "normaalia" alatiesynnytystä, eli mikään ei kovin suuresti mene pieleen.

 

se kun esikoisensa saanut vauvoihin tottumaton isä joutuu kylvettämään sen vastasyntyneen vauvan

 

\

se kun esikoisensa saanut vauvoihin tottumaton isä joutuu kylvettämään sen vastasyntyneen vauvan

En mie nyt ihan shokkihoitoja sentään tässä tarkottanu...

 

Heh! kyllä meillä oli ehdottamasti hermojaraastavin vaihe se, kun ajettiin synnärille!! 160 km/h parhaimmillaan (tai pahimmillaan) vauhtia ja hätävilkut päällä! Ukko ihan hermona et keretäänkö perille vai joutuuko hän kätilöksi! Onneks kerettiin, tyttö syntyikin vajaan puolen tunnin kuluttua =)

 

varmaan supparit ja poltot ku ei tiedä miten vois auttaa.. ja sit se on kanssa varmaa aika kauheeta kun joutuu vaimoaan häpee kun ei tullut kätilön kassa oikein toimeen ja tuli vähän sanaharkkaa :ashamed:

 

miehen mielestä se ku minä valitin että tekee mieli ponnistaa ja kätilö huutaa ettei saa ponnistaa...
itkua väänsin...

 

Jos minun mieheltä kysytään niin kamalinta oli se synnytyssalissa oottaminen että jotain alkaisi tosissaan tapahtua! Me ehittiin olla 12 tuntia salissa ennen kuin esikoinen synty, ja siitä 12 tunnista ponnistustamista oli 10 min

 

Meillä varmaan miehelle teki tiukkaa ponnistamisvaihe. Se kun oli mulla melkoisen pitkä ja no, sottanen Ei se mitään kaunista katseltavaa tuo synnytys ole.

Aukeamisvaiheessa kun hänellä ei ollut muuta virkaa oikeastaan kun katsoa minun roikkumista sängynreunalla ja kun halusin olla hiljaa ja ulista, enkä halunnut kenenkään puhuvan mulle, niin se saattoi olla jopa pitkästyttävää.

 

Ponnistus varmaan?
Mä oon ainakin kiroilut ja valittanut just siihen aikaan niin paljon että mies on varmasti kärsinyt

 

saako ajatella hätäsektiota, kun ei oo muunlaisesta synnytyksestä kokemusta?!

miehen mielestä kamalin vaihe tytön syntymässä oli nimittäin se, ku oltiin huomattu, että sydänäänet ei kuulu -> kauhee hässäkkä päälle ja mua lähdettiin kärräämään leikkaussaliin. miehelle ei just heti kerrottu mitä tapahtuu vaan jäi vaan seisomaan huoneeseen miettien mitä tapahtuu (mullaki on jääny mieleen miehen ilme sillä hetkellä)...

 

En oo kysyny mutta luulen etta ne hel-ve-til-liset supparit, jolloin mies oikeestaan tyhjan panttina joutu kattelemaan vieresta kun en apua halunnut

 

Eli lyheyen gallupin jälkeen tulos on (yllätysyllätys): riippuu ihmisistä ja synnytyksestä!

Tää lähti vaan siitä, kun mie mietin, että "päästänkö" mie miehen siskon mukaan synnytykseen, jos sattuu sopivasti olemaan paikalla. Miulla ei siis ole mitänä sitä vastaan, että hää siellä ois (mies ei mitä todennäköisemmin pääse kuitenkaan), mutta kun tuo itekki on raskaana ja vielä esikoista odottaa, ni koitanko mie häntä traumoilta varjella...

 

Ponnistusvaihe varmaankin. Koko synnäri tiesi, että synnytän. :ashamed: Mies istui takana, piti mua pystyssä ja itki..

 

\

Eli lyheyen gallupin jälkeen tulos on (yllätysyllätys): riippuu ihmisistä ja synnytyksestä!

Tää lähti vaan siitä, kun mie mietin, että "päästänkö" mie miehen siskon mukaan synnytykseen, jos sattuu sopivasti olemaan paikalla. Miulla ei siis ole mitänä sitä vastaan, että hää siellä ois (mies ei mitä todennäköisemmin pääse kuitenkaan), mutta kun tuo itekki on raskaana ja vielä esikoista odottaa, ni koitanko mie häntä traumoilta varjella...

Itse en ottaisi mukaan henkilöä, joka itsekin raskaana, enkä kyllä itse menisi tukihenkilöksi, jos olisin itse raskaana.. Mutta tämä vain minun mielipide...