Synnytyksen jälkeiseen masennukseen sairastuneet

[Jonna]

Oliko teillä kaikki päivät huonoja, vai myös hyviä joukossa?

Miten masennustanne hoidettiin?

Mietin, olisko mulla ihan hoitoa vaativa masennus. Ei kuitenkaan kaikki päivät ole huonoja. Mutta olen todella toimintakyvytön henkisesti (en käy joka päivä edes ulkona, ja mies tekee suurimman osan kotitöistä) ja hirveän pihalla. Eilen ulos lähdettyäni tuli yhtäkkiä olo, että muistinko ottaa vauvaa mukaan. No oli se mukana, mutta niin pihalla välillä olen.

Esikoiselle en ole yhtään läsnä. Juttelen jotain takaisin, mutta en ole läsnä oikeasti, hymyilen ja kehun, mutta en tunne iloa.

Toisaalta ei huvittais soittaa neuvolaan, kun siitä kuitenkin seuraa lisää siellä käymistä, ja sinne pääseminen tuntuu jo nytkin olevan ihan työn ja tuskan takana, kun kaikki vaan tuntuu niin vaikealta.

 

[Neiti X]

Sun on pakko hakea apua. Soita sinne neuvolaan.

 

[vieraantunut]

Sinuna kyllä hakisin apua, kun olet kerran jo melkein menossa. Mulla on muuttunut kai krooniseksi koko homma, kun en ole hoitanut. Ei hyvä.

 

[fzsg]

Itseä kiinnostais myös! Välillä on alakuloa..

 

[sh-äiti]

Itselläni oli asikoisen syntymän jlk syn.jlk.masennus. Se puhkesi kyllä heti kun laitokselta kotiuduttiin. Lakkasin nukkumasta kokonaan, en vaan saanut unta. Ruokahalua ei ollut, söin väkisin. Imetys ei ottanut onnistuakseen, siitäkin varmaan tunsin huolta mutta suurin ongelma oli tuo unettomuus. Hoidin vauan ja kodin hyvin, rutiininomaisesti. Kun vauva hymyili, hymyilin takasin kuin kone, en tuntenut mitään sisälläni. Hain itse hyvin pian apua neuvolasta, siltä lääkärin kautta psykiatrille ja määrättiin sekä nukahtamis-että mielialalääkitys, imetyksen jouduin=sain lopettaa lääkityksen myötä.
Hyvin pian alkoi helopottaa. Tuntui että se"parantuminen"alkoi heti kun eka lääkkeet otin, vaikka todellisuudessa vaste tule vasta myöhemmin. Kävin myös useita kertoja psykologilla juttelemassa=itkemässä, ja muistan että aina kerta kerralta ne itkut väheni ja viimein oltiin tilanteessa että nekin käynnit lopetettiin.
Selvisin hyvin nopeaan tuosta masennuksesta, jo ristiäisten aikaan tunsin olevani ihan entinen iloinen oma itseni.
Pelkäsin kuollakseni toisen ja kolmanen lapsen kohdalla saman peikon uusiutuvan, mutta näillä kerroilla oli onnekkaampi.
Kuulostat ap kyllä siltä että tarvitset apua. Kannattaa hakea sitä pian koska masennus voi pahentua entisestään ja siitä toipuminen voi olla sitten hankalampaa.

 

[kiire]

Hae pian apua! Itse olen kärsinyt syn. jälk. masennuksesta jo useamman kerran. Aina se iskee, ennemmin tai myöhemmin. Pahojen ahdistuskohtausten lisäksi olen tunteeton vauvaa kohtaan, on epätodellinen olo ja toimin konemaisesti. Yöllä saatan herätä siihen, että on ivan sekava olo. Tuntuu, ettei asioita saa päässä järjestykseen. Lisäksi tärisen horkassa ym.

Lääkityksen myötä (sitalopraami) olo on yleensä kohentunut pian. Nyt kyllä tuntuu, ettei vastetta ole eikä tule. Terapiassa kävin puolitoista vuotta, mutta ern kokenut siitä hyötyväni.

Eka kerralla pinnistelin liian pitkään ja tilanne meni todella pahaksi. älä aikaile hakea apua.

 

[**]

mä en tiedä oliko mulla masennus vai mitä se oli, kun olo ei ollut oikeastaan minkäänlainen, todella hajamielinen ja poissaoleva vaan. Ei koko ajan ollut, välillä oli sellasia ylipirteitä hetkiä ja välillä raivonpuuskia. Hajamielisyyden takia esikoinen meinasi jäädä auton alle Että kyllä se avunhakeminen on ihan järkevää silloin kun on pieniä lapsia.

Ja tee mitä tahansa mistä piristyt. Ite oon ihan shoppaillut, vaikkei se meidän taloudelle oo hyväks ollu Harrastaa en jaksanut, nyt on vihdoin sellanen olo että voisi kiinnostaa. Tee pikkujuttuja, kivaa kosmetiikkaa, käy leffassa, hieronnassa, parturilla, mitä vaan. Siitä se lähtee suunta ylöspäin.

 

[aaa]

Mulla on masennus, välillä on huonoja päiviä, välillä hyviä.