Synnyt. jälkeisen masennuksen uusiutuminen?

[Mietin ja mietin]

Meillä on pian 2 vuotta täyttävä ihana poika. Minulla alkaa olla orastava vauvakuume ja olisi ihana saada pojalle kaveri, mutta mielessä myllertää pelko. Vauva-aika pojan kanssa oli koliikin takia tosi rankka ja sairastuin silloin masennukseen.

Teillä, joilla on ollut masennus synnytyksen jälkeen, uusiutuiko masennus saatuanne toisen vauvan? Minua pelottaa nimittäin tosi paljon, että vauva-aika on taas yhtä rankka. Pelkän myös koliikkia, pojalla se oli melko paha.

Olisiko myös ikäero liian pieni, onko elämä kahden pienen lapsen kanssa liian rankkaa, jos äiti on herkkyyteen taipuvainen? Lapsten ikäeroksihan tulisi optimaalisessa tapauksessa melkein kolme vuotta, siis jos heti onnistaa.

Kaipaisin vertaiskokemuksia, kiitos jo etukäteen!

 

[Milla Maqia.]

Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen esikoisen jälkeen. Aika pohjilla mentiin ennen kuin siitä selvittiin...... Meille syntyi seuraava lapsi 3,5 vuoden ikäerolla. Olin jo raskaus aikana kauhean huolissani masennuksen uusimisesta ja puhuin siitä neuvolassa. Pyysin heitä laittamaan minut "tarkkailuun" sillä ekalla kerralla masennustani ei huomattu (tai ei noteerattu) neuvolassa vaikka yritin siitä silloin puhuakin siellä.
Masennus ei uusinut. Ei ainakaan vielä tähän päivään mennessä! Mutta neuvolan papereissani lukee tuosta masennuksesta ja jos se vielä uusii niin ainakin tiedän mitä se on ja miten siihen saa apua!

 

[reippaasti vain]

Masennuksesta en osaa sanoa miten se uusii mutta itseäni pelotti myös aikalailla tuo vauva-aika toisen kanssa just ton esikoisen koliikin vuoksi. Panikoin odotusajan kaikenmaailman päivärytmeistä mut tällä toisella ei nyt sit ollukkaan koliikkia ja asiat järjestyi arjessa parhain päin. Tuo ikäero mun mielestä on ihan hyvä, meillä oli 2v7kk ikäero ja tuon ikänen osaa jo tosi paljon ja ymmärtää kun selittää, saatika kolmivuotias. Ja turhaa ei kannata pelätä esikoisen uhmaikiä, mua peloteltiin kovasti tuolla 3v uhmalla mut ihan turhaan noita uhmia tulee ja menee jatkuvasti. Ota masennuksesi puheeksi neuvolassa ja rohkeasti sisaren tekoon. Meillä on elämää, erityisesti esikoisen elämää, rikastuttanut suuresti.

 

[yksi kokemus]

Mulla oli esikoisen syntymän jälkeen synnytyksen jälkeinen masennus n.3 kuukauden ajan.Toinen lapsi syntyi reilun vuoden päästä ja masennusta ei tullut.Ei myöskään kolmannen lapsen syntymän jälkeen.Nyt odotan neljättä ja jotenkin luotan,ettei masennusta enää tulisi.Eihän sitä koskaan varma voi olla,mutta tällä kokemuksella en sitä enää pelkää.
Vauvat ovat todellakin yksilöitä.Meillä toinen lapsi oli erittäin helppo vauva.Ja sitä osas toisen kanssa ottaa kaiken rennommin,ku vauvanhoito ei ollut enää opettelua.Tsemppiä vain sulle!
Oon ainaki lukenu,että synn.jälk.masennus on yleisintä esikoisen syntymän jälkeen.

 

[vielä edellinen...]

jäi kesken toi edellinen lause...Niin uskon,ettei sinullekaan sitä masennusta seuraavan jälkeen tulisi.

 

[ap.]

Tein päätöksen, jätetään ehkäisy pois...Vaikka pelottaa, uskon kuitenkin että asiat kääntyvät parhain päin jos toinen lapsi meille vielä suodaan.

 

[äippä-71]

Moikka!
Mulle tuli molempien lasten jälkeen masennus, mutta vanhemman kohdalla en osannut hakea hoitoa. Toista lasta uskalsin ajatella vasta kun esikoinen oli noin 3 vuotias. Mutta sitten kun toinen syntyi niin osasin jo jotenkin varautua masikseen ja soitin Baby Bluesiin ja kävin vertaistukiryhmässä. Ja oli aivan uskomattoman ihanaa nähdä ja kuulla muita äitejä samassa tilanteessa. Nyt nuorin on 4 vuotias ja olen onnellinen että uskalsin tehdä vielä toisen, kyllä se piipero antaa niin paljon iloa elämään. Eikun rohkeasti vain eteenpäin ja jos huomaat masennuksen oireita niin hae vaan apua.

 

[masennuksesta]

Luin jostakin juuri hiljattain, että synnytyksen jälkeisen masennuksen syntymiseen vaikuttaa hyvin vahvasti uupumus. Tämä tarkoittaa siis sitä, että vauvan koliikki, vauvan univaikeudet, vertaistuen puute, huonosti saatua tukea puolisolta, omilta vanhemmilta tai muulta tukiverkolta esim. vauvanhoidon muodossa yms. vaikuttaa kaikki siihen omalta osaltaan, että riski sairastua masennukseen kasvaa.

Jos ajattelee maalaisjärjellä, niin kyllähän masennusta esim. miehilläkin tulee, jos jää työttömäksi, parisuhde kariutuu, rahaongelmia, mahdollisesti alkoholiongelmaa jne.

Kannattaa myös huomata, että tilastollinen tosiasia on se, että esikoisilla on enemmän koliikkia kuin myöhemmillä lapsilla. Koliikkiahan ei saada selville millään labrakokeilla. Itsellänikin esikoinen oli koliikkivauva ja olen monella kaveripiirissä huomannut, että esikoiset on koliikkilapsia. Varmasti ainakin osittain koliikki jollakin tasolla johtuu äidin uupumuksesta, epävarmuudesta, itkuisuudesta yms. Jo toisen lapsen kohdalla otteet vaipanvaihdoissa yms. olivat paljon rohkeammat ja rauhoittavammat, kuin ekan "harjoittelukappaleen" kohdalla.

Yleensä myös tokan vauvan kohdalla oppii pitämään itsestään huolta. Ekan kohdalla vielä yrittää leikkiä täydellistä, pullantuoksuista äitiä, vaikkei jaksaisikaan, kun taas tokan kohdalla yleensä tajuaa, että tärkeintä ei ole se, millaisen imagon antaa ulospäin, vaan se, mikä itsestä tuntuu hyvältä ja mikä sopii juuri meidän perheen tapaan toimia.

Kannattaa hakea vertaistukea, jutella neuvolassa ja ennenkaikkea jutella puolison kanssa siitä, ettei sama pääse toistumaan. ITse myös suosittelen lämpimästi sitä, että pitää päiväkirjaa. Siitä on iloa lapsille aikuisena ja se on ihan ykköstapa selvittää omia ajatuksiaan.

 

[Ulpu74]

"masennuksesta": Olen aika pitkälle samoilla linjoilla kanssasi, ja uskon tuohon lukemaasi, että uupumus vaikuttaa masennuksen syntymiseen.
Minä en osannut esikoisen synnyttyä hakea apua, vaikka olin todella alakuloinen. En sano, että masentunut, koska siihen tarvittaisiin varmaan lääkärin diagnoosi, että niin saisi täällä palstalla sanoa.
Olin sairaan väsynyt, päivät menivät usvassa. En osannut nukkua, vaikka vauva olisikin nukkunut. Nukuin öisin pätkissä, 10 - 30 min. kerrallaan ja valvoin välillä jopa tunteja.
Mies ei ehkä osannut tukea niin hyvin kuin olisin kaivannut, mutta olihan tilanne hänellekin uusi. Sukulaisia tai muuta tukiverkkoa meillä ei ollut käytettävissä.
Baby blues, tai mikä lie, kesti vauvan syntymästä lähtien n. 8 viikkoa. Sitten alkoi olo kohentua.

Odotamme nyt toista lastamme. Ikäeroa sisaruksille tulee 2v 8kk. Olen välillä miettinyt tuota, että mitä jos alku on taas yhtä kamalaa? Nyt minua kantaa kuitenkin tieto siitä, että tiedän itse, että noin voi taas käydä - ehkä osaan paremmin hakea apua. Mieskin osannee jo paremmin auttaa ja tukea. Ja neuvolassa aion vielä puhua tästä asiasta, että tietävät kiinnittää huomiota henkiseen olooni vauvan syntymän jälkeen. Etteivät keskity vain fyysiseen puoleen.

Onnea ap:lle, toivotaan pikaista tärppiä =)

 

[...]

Minulla oli esikoisen jälkeen synnytyksen jälkeinen masennus.Vauva-arki ei ollutkaan sellaista kuin oli kuvitellut, lisäksi koliikkia ja korvatulehduksia.Miehen kanssa riitoja..Elin roskaruualla ja lihoin hirveästi. Onneksi pääsin yli, kun vauva oli vuoden.

Toisen kanssa tiesin sudenkuopat.Koko raskauden ajan harrastin liikuntaa, kävin perhekahviloissa tapaamassa vertaisiani jne.Masennusta ei tullut.

Kolmosta odottaessa vuosia myöhemmin, kävin läpi odotuksen aikaisen ahdistushäiriön.Kävin kerran viikossa neuvolapsykologilla, joka auttoi.Sinäkin voit pyytää hänelle ajan, jossa voit purkaa pelkojasi. Synnytyksen jälkeen tila koheni.

Nelosta aloin odottaa, kun kolmonen oli 3kk.Jos joku ikäero, niin tämä nyt on pieni, mutta synnytyksen jälkeistä masennusta ei ole.

Eli mikään ei ennusta sinullekaan toista sairastumista, kunhan pidät itsestäsi huolta: lepää, syö terveellisesti, ulkoile, hanki vertaistukea, pura huolia puhumalla ystävälle, miehelle tai ammattiauttajalle, hoitakaa parisuhdetta...