G
gfjfjfj
Vieras
En jaksa tota eksää enää!!! Mikä vitun syy masennus on tälläiseen!! En jaksa.. erosta aikaa puolisen vuotta ja edelleen jaksaa syyllistää kuinka kamala akka olin, samalla haluaa mut vielä takaisin muttei tule kuuloonkaan.. Alussa tämä oi periaatteessa ymmärrettävää.. Olinhan jättänyt hänet vaan kylmästi ja koin jotenkin velvollisuudekseni olla hänen olkapää kun hänellä niin surkeita kavereitakin on... "Apua" saa masennukseen mutta se ei tunnu riittävän..
Hän siis vähän väliä muistelee kaikkea paskaa mitä tein suhteemme aikana.. tiedän, olin ehkä vuosisadan paskin kumppani pettämisieni ym jälkeen mutta jos mitenkään voin kenellekään asiaa puolustaa niin olin kyllä onneton lähes kokoajan suhteessa.. Lapset oli ainoa ilon asia ja laste jälkeen ajattelin että ompa elämä ihanaa ja suhde ja kaikki, mutta totuus oli että kaikki onnellisuus liittyi lapsiin, eli suhde oli mukamas onnellinen koska olin onnellinen lapsista.. Kun vauva ajan ihanuus haihtui arjeksi, tajusin että eihän tämä suhde mihinkään ole muuttunut... Se paska vaan jäi sinne alle kun keskityimme lapsiin..!! Se miksi petin, no koska olen kusipää, mutta myös siksi etten ollut onnellinen ja sanoinkin siitä usein ja yritin siis sabotoida suhteen loppumaan mutta mies ei koskaan suostunut luovuttamaan.. Ei minulla ollut voimia tapella lähdöstä.. Ajattelin että on se kiva kun on mies joka rakastaa minua niin paljon että on valmis kaiken tuon jälkeen jatkamaan.. Kun sitten se tunne ei enää kantanut, petin taas ajatellen että no nyt ainakin pääsen pois, ei.. Mies uhkaili itsemurhalla (taaas) ja sanoi ettei hänellä ole mitään ilman minua ja jotenkin en jaksanut sitä toisen ihmisen elämän pilaamista ja tavallaan yksin olemista ja jäin.. Arki oli ihan jees, mieskin menettelevä, muttei todellakaan se oikea millään tavalla.. Lapset kun saimme, oli suhteemme jopa hyvällä pohjalla uskokaa tai älkää.. Mies on ihana isä.. Mutta me emme mitenkään sovi yhteen.. Olimme vuosia siis yhdessä ja en vaan osannut lähteä vaikka olisi varmasti pitänyt, jo miehenkin takia! Syvensin varmasti hänen masennustaankin ja lapset tein ihan väärään ympäristöön vaikka edelleen silloin luulin asioiden korjaantuneen.. Pettämisestä oli ikuisuus silloin.. Nyt sitten petin taas ja sain siitä voimaa lähteä koska en oikeasti voinut uskoa että äitinäkin vielä petän.. En voinut kuvitella että olen tälläinen oksettava äiti
Mutta olempa silti..
Nyt sitten mies ei pärjää päivääkään vaan joka päivä on yhtä taistelua hänelle ja koen olevani vastuussa tästä vaikka mies kyllä sanoo olleensa masentunut jo ennen kui tapasimme...? No mutta en ainakaan ole auttanut asiaaa.. Masennuksesta en ole tiennyt kun vasta nyt,, Ei mieskään asiaa tunnistaut vaikka toimettomuuttta, alakuloa ym oli paljon.. Anteeksi nyt vaan mutta luulin hänen olevan vaan laiska ja välinpitämätön...
Nyt sitten saan kokoajan kuulla kuinka hirveä olin.. Ensin ajattelin että hyvä että on jo tuossa vihan vaiheessa, otan kaiken paskan vastaan kun se kerran tottakin on.. No mutta en kyllä enää jaksa kuuulla asoita jo senkin takia että erosin mielessäni ajat sitten ja nyt olen jo ihan uudessa elämässä enkä enää edes halua miettiä historiaamme, saati sitä paskan osuutta!! Eihän kukaan jaksa tälläistä ainaista negatiivisuutta..
Joku nyt varmasti on sitä mieltä että olen kaiken tämän paskan ansainnut.. Mutta vaikka olenkin niin eihän se nyt tee eksällenikään hyvää koko ajan märehtiä tälläisiä.. masentunutta tuskin hyödyttää tälläinen vaikka normaaliin eroon tälläinen ehkä kuuluukin.. Hän todella tippui tyhjän päälle eromme jälkeen mutten minä voi häntä nostaa! ONKO SE MINUN VELVOLLISUUTENI VAIN SIKSI ETTÄ OLIN KUSIPÄINEN KUMPPANI HÄNELLE??
Mieshän ei enää ole edes lapsia ottanut itsellee vaikka ensin otti hyvin.. a)koska haluaa kostaa eron minulle ettei minulla ole yhtään vapaa-aikaa ja etten vaan pääsisi nauttimaan rauhastani
b)koska ei kuulemma jaksa kun on niin loppu
No kyllä minä lasten kanssa päärjään mutta vituttaa lasten puolesta tietenkin.. Toki ero heihin vaikuttaa mutta en halua kasvattaa isättömiä lapsia kun isä olisi kuitenkin olemassa... Raastavaa kun he kyselevät kokoajan isästä
Miten siis saan normaalit välit eksään kun hän ei tule varmaan koskaan ymmärtämään että tämä oli helvetin hyvä juttu kun pääsi tällaisesta lemästä eroon?? Miksi miksi miksi hän ei sitä ymmärrä?? Puoli vuotta ja mitään eroa en huomaa, tähänkin pätee se yksi askel eteenpäin, kaksi taaksepäin. Kun tosiaan joskus sanoo vievänsä esim lapset jäätelölle ja sitten tunnin päästä tuo ne takaisin ja illalla taas lähettelee viestejä kuinka aikoo tappaa itsensä ja muistelee minun pettämisiäni, joista siis viimeisin oli no hieman ennen eroamme ja siitä edellisestä on moonta vuotta. Ei se aika sinänsä vaikuta mutta olisin mieluummin käsitellyt nämä asiat silloin!! Olen minäkin katunut ja porannut omaa paskaa luonnettani, uskokaa tai älkää.. Ei teoilleni ole mitään oikeutusta mutta en usko että normaalissa suhteessa pettäisin.. Oikeasti.. Tämä oli minun ensimmäinen (ja viimeinen) suhteeni joten nuoresta seurustelleena en oikeasti edes osannut seurustella vaikkei siihen nyt pettäminen kuulu, mutta lähinnä se etten osannut erota ajoissa kun toinen teki sen niin helvetin vaikeksi että koin helpommaksi jatkaa... Tämä vainoaminen, vanhoista asioista syyllistäminen, lasten turha kärsiminen ja huoli toisesta minun aiheuttamieni asioiden takia saa kyllä miettimään että pitäiskö taas palata takaisin kun se olisi vitusti helpompaa!! En eron ajatellutkaan olevan helppo kenellekään, mutta jos pystyn pettämään kolme kertaa niin voi hyvänen aika en nii sydämetön voi olla kun en muita ihmisiä kohtele niin, joten vika oli meidän yhteen sopivuudessamme ja suhde oli valitettavasti nuoren iän takia sellainen harjoituskappale, johon ei kyllä olisi kannattanut lapsia tehdä mutta en niitä nyt kadu kuitenkaan. Hän osaa kuitenkin olla mahtava isä enkä sitä ole joutunut epäilemään, mutta kaikki se masennus oli kyllä liikaa ja koin olevani niiiin tukahdutettuna ja yksin vaikka mies olikin uskollinen itse, mutta oikeastaan muuten olinkin sitten ihan normaali tyttöystävä.. en vaan jaksa tätä vanhojen muistelua kun itse olen jo mennyt eteenpäin ajat sitten... Koen kuitenkin velvollisuudekseni olla hänen paskasankonaan... Mitä siis tehdä masentuneen eksän kanssa kun ei tää ikuisesti voi jatkua?? Mikä auttaisi häntä koska en usko että tämä ikuinen märehtiminen ainakaan, aluski ajattelin sen olevan osa "suruprosessia", nyt tämä käy kyllä liian raskaaksi kun ei elämästä tule mitään ikuisen pommittamisen takia.. Ensin saattaa siis tulla mitä kuuluu viesti, sitten vitun huora oliko kiva nussia sitä ja vittu kun elämä on paksaa ja vittu kun sitä ja tätä.. Mitä tuohon nyt sitten sanoo kun en jaksa enää olla se olkapää kun tarvitsen itsekin kohta olkapäätä kun tottakai minullekin tämä ero on ollut rankka, ei vaan iso helpotus
sori sekavuus
Hän siis vähän väliä muistelee kaikkea paskaa mitä tein suhteemme aikana.. tiedän, olin ehkä vuosisadan paskin kumppani pettämisieni ym jälkeen mutta jos mitenkään voin kenellekään asiaa puolustaa niin olin kyllä onneton lähes kokoajan suhteessa.. Lapset oli ainoa ilon asia ja laste jälkeen ajattelin että ompa elämä ihanaa ja suhde ja kaikki, mutta totuus oli että kaikki onnellisuus liittyi lapsiin, eli suhde oli mukamas onnellinen koska olin onnellinen lapsista.. Kun vauva ajan ihanuus haihtui arjeksi, tajusin että eihän tämä suhde mihinkään ole muuttunut... Se paska vaan jäi sinne alle kun keskityimme lapsiin..!! Se miksi petin, no koska olen kusipää, mutta myös siksi etten ollut onnellinen ja sanoinkin siitä usein ja yritin siis sabotoida suhteen loppumaan mutta mies ei koskaan suostunut luovuttamaan.. Ei minulla ollut voimia tapella lähdöstä.. Ajattelin että on se kiva kun on mies joka rakastaa minua niin paljon että on valmis kaiken tuon jälkeen jatkamaan.. Kun sitten se tunne ei enää kantanut, petin taas ajatellen että no nyt ainakin pääsen pois, ei.. Mies uhkaili itsemurhalla (taaas) ja sanoi ettei hänellä ole mitään ilman minua ja jotenkin en jaksanut sitä toisen ihmisen elämän pilaamista ja tavallaan yksin olemista ja jäin.. Arki oli ihan jees, mieskin menettelevä, muttei todellakaan se oikea millään tavalla.. Lapset kun saimme, oli suhteemme jopa hyvällä pohjalla uskokaa tai älkää.. Mies on ihana isä.. Mutta me emme mitenkään sovi yhteen.. Olimme vuosia siis yhdessä ja en vaan osannut lähteä vaikka olisi varmasti pitänyt, jo miehenkin takia! Syvensin varmasti hänen masennustaankin ja lapset tein ihan väärään ympäristöön vaikka edelleen silloin luulin asioiden korjaantuneen.. Pettämisestä oli ikuisuus silloin.. Nyt sitten petin taas ja sain siitä voimaa lähteä koska en oikeasti voinut uskoa että äitinäkin vielä petän.. En voinut kuvitella että olen tälläinen oksettava äiti
Mutta olempa silti..Nyt sitten mies ei pärjää päivääkään vaan joka päivä on yhtä taistelua hänelle ja koen olevani vastuussa tästä vaikka mies kyllä sanoo olleensa masentunut jo ennen kui tapasimme...? No mutta en ainakaan ole auttanut asiaaa.. Masennuksesta en ole tiennyt kun vasta nyt,, Ei mieskään asiaa tunnistaut vaikka toimettomuuttta, alakuloa ym oli paljon.. Anteeksi nyt vaan mutta luulin hänen olevan vaan laiska ja välinpitämätön...
Nyt sitten saan kokoajan kuulla kuinka hirveä olin.. Ensin ajattelin että hyvä että on jo tuossa vihan vaiheessa, otan kaiken paskan vastaan kun se kerran tottakin on.. No mutta en kyllä enää jaksa kuuulla asoita jo senkin takia että erosin mielessäni ajat sitten ja nyt olen jo ihan uudessa elämässä enkä enää edes halua miettiä historiaamme, saati sitä paskan osuutta!! Eihän kukaan jaksa tälläistä ainaista negatiivisuutta..
Joku nyt varmasti on sitä mieltä että olen kaiken tämän paskan ansainnut.. Mutta vaikka olenkin niin eihän se nyt tee eksällenikään hyvää koko ajan märehtiä tälläisiä.. masentunutta tuskin hyödyttää tälläinen vaikka normaaliin eroon tälläinen ehkä kuuluukin.. Hän todella tippui tyhjän päälle eromme jälkeen mutten minä voi häntä nostaa! ONKO SE MINUN VELVOLLISUUTENI VAIN SIKSI ETTÄ OLIN KUSIPÄINEN KUMPPANI HÄNELLE??
Mieshän ei enää ole edes lapsia ottanut itsellee vaikka ensin otti hyvin.. a)koska haluaa kostaa eron minulle ettei minulla ole yhtään vapaa-aikaa ja etten vaan pääsisi nauttimaan rauhastani
b)koska ei kuulemma jaksa kun on niin loppu
No kyllä minä lasten kanssa päärjään mutta vituttaa lasten puolesta tietenkin.. Toki ero heihin vaikuttaa mutta en halua kasvattaa isättömiä lapsia kun isä olisi kuitenkin olemassa... Raastavaa kun he kyselevät kokoajan isästä
Miten siis saan normaalit välit eksään kun hän ei tule varmaan koskaan ymmärtämään että tämä oli helvetin hyvä juttu kun pääsi tällaisesta lemästä eroon?? Miksi miksi miksi hän ei sitä ymmärrä?? Puoli vuotta ja mitään eroa en huomaa, tähänkin pätee se yksi askel eteenpäin, kaksi taaksepäin. Kun tosiaan joskus sanoo vievänsä esim lapset jäätelölle ja sitten tunnin päästä tuo ne takaisin ja illalla taas lähettelee viestejä kuinka aikoo tappaa itsensä ja muistelee minun pettämisiäni, joista siis viimeisin oli no hieman ennen eroamme ja siitä edellisestä on moonta vuotta. Ei se aika sinänsä vaikuta mutta olisin mieluummin käsitellyt nämä asiat silloin!! Olen minäkin katunut ja porannut omaa paskaa luonnettani, uskokaa tai älkää.. Ei teoilleni ole mitään oikeutusta mutta en usko että normaalissa suhteessa pettäisin.. Oikeasti.. Tämä oli minun ensimmäinen (ja viimeinen) suhteeni joten nuoresta seurustelleena en oikeasti edes osannut seurustella vaikkei siihen nyt pettäminen kuulu, mutta lähinnä se etten osannut erota ajoissa kun toinen teki sen niin helvetin vaikeksi että koin helpommaksi jatkaa... Tämä vainoaminen, vanhoista asioista syyllistäminen, lasten turha kärsiminen ja huoli toisesta minun aiheuttamieni asioiden takia saa kyllä miettimään että pitäiskö taas palata takaisin kun se olisi vitusti helpompaa!! En eron ajatellutkaan olevan helppo kenellekään, mutta jos pystyn pettämään kolme kertaa niin voi hyvänen aika en nii sydämetön voi olla kun en muita ihmisiä kohtele niin, joten vika oli meidän yhteen sopivuudessamme ja suhde oli valitettavasti nuoren iän takia sellainen harjoituskappale, johon ei kyllä olisi kannattanut lapsia tehdä mutta en niitä nyt kadu kuitenkaan. Hän osaa kuitenkin olla mahtava isä enkä sitä ole joutunut epäilemään, mutta kaikki se masennus oli kyllä liikaa ja koin olevani niiiin tukahdutettuna ja yksin vaikka mies olikin uskollinen itse, mutta oikeastaan muuten olinkin sitten ihan normaali tyttöystävä.. en vaan jaksa tätä vanhojen muistelua kun itse olen jo mennyt eteenpäin ajat sitten... Koen kuitenkin velvollisuudekseni olla hänen paskasankonaan... Mitä siis tehdä masentuneen eksän kanssa kun ei tää ikuisesti voi jatkua?? Mikä auttaisi häntä koska en usko että tämä ikuinen märehtiminen ainakaan, aluski ajattelin sen olevan osa "suruprosessia", nyt tämä käy kyllä liian raskaaksi kun ei elämästä tule mitään ikuisen pommittamisen takia.. Ensin saattaa siis tulla mitä kuuluu viesti, sitten vitun huora oliko kiva nussia sitä ja vittu kun elämä on paksaa ja vittu kun sitä ja tätä.. Mitä tuohon nyt sitten sanoo kun en jaksa enää olla se olkapää kun tarvitsen itsekin kohta olkapäätä kun tottakai minullekin tämä ero on ollut rankka, ei vaan iso helpotus
sori sekavuus