Rikkaiden lapsilisistä sen verran, että Suomi on maailman ensimmäinen maa, jossa hyvinvointiyhteiskuntaa on rakennettu lasten varaan ja välineinä on käytetty näitä ns. unversaalietuuksia, jotka kuuluvat ihan jokaiselle sosioekonomisesta statuksesta tai asuinpaikasta riippumatta. Näitä ovat kunnalliset terveys- ja neuvolapalvelut (jotka ovat kovaa vauhtia rapautumassa), peruskoulujärjestelmä, maksuton korkeakoulutus, lapsilisät ja äitiysavustukset. Nämä universaalietuudet eivät ole myöskään tulosidonnaisia. On sikäli hullua, että toisaalta vaaditaan yhdenvertaisuutta, mutta toisaalta samat ihmiset vaativat uiversaalietuuksien leikkaamista hyvötuloisilta. Toisin päin voitaisiin sitten kysyä, että miksi verorahaa valtiolle eniten syytävät (eli etuusjärjestelmää rahoittavat) perheet pitäisi jättää etuuksien ulkopuolelle rangaistuksena siitä, että ovat tehneet taloudellisesti kestäviä ratkaisuja elämässään?
Melestäni tie on väärä ja tästä tulokulmasta avattu keskustelunasettelu yksisilmäinen. Kukaan toimeentulotuella elävä eihminen ei pysty sanomaan, että rikkaat eivät tarvitse lapsilisiä. Ehkä rikkailla on paljon kaikkea jo ennestään, mutta järjestelmä on luotu ketään syrjimättömäksi ja se on koko universaalietuusjärjestelmän peruskulmakivi. Vastaavasti on typerää haihattelua, jos paremmin toimeentuleva kansanosa äänestää sosiaaliturvan (toimeentulo- ja asumistuki) vastikkeellisuuden puolesta. Ajatuksena hieno ja toimii paperilla mainiosti, etenkin jos ajatellaan, että työn arvostus ja merkitys on yhteiskunnan kulmakiviä. Kuitenkin vastikkeelisesta sosiaaliturvasta tehdyn kokeilun perusteella tuotto on huono ja työttömien motivointi merkityksettömällä pakkotyöllä ei toteudu (kokeiltu pari vuotta muistaakseni Paimiossa? korjatkaa, jos olen väärässä). Kokeilu tuotti tappiota, koska toimiakseen järjestely vaati valtavasti palkattua ja osaavaa henkilökuntaa, ja taantuman aikana työttömäksi jääneet korkeasti koulutetut tai ammatti-ihmiset eivät todellakaan motivoituneet siitä, että joutuivat 6 tuntia päivässä pakkaamaan pussinsulkijoita ja nitomaan naulapusseja.
Sosiaaliturvan vastikkeellisuusajatus on tuhoon tuomittu sellaisenaan, että se koskisi kaikkia. On odotettava työllisyyden paranemista ja pidettävä pienempää suuta siitä, että työttömät ovat laiskoja. Työtä ei yksinkertaisesti tällä hetkellä ole kaikille halukkaille. Kun ajat paranevat ja työhön halukkaat ihmiset kykenevtä sijoittumaan työelämään omien intressiensä mukaan, voidaan jäljelle jääneeseen ns. tapatyöttömään kansanosaan soveltaa erilaisia pakotteita ja niitäkin viten, että yksilön tulee tietyn siirtymäajan puitteissa pyrkiä työllistämään itsensä, tekemään raportteja TE-keskukselle asian eteen näkemästään vaivasta ja osoittaa halukkuutensa työmarkkinoille. Tänä päivänähän TE-keskukset eivät enää välitä työtä, vaan hoitavat lähinnä kriisinhallintatehtäviä. Nyt on lyhytnäköistä rangaista ihmisiä siitä, että työvoiman tarve on marginaalinen verrattuna työttömien työnhakijoiden määrään.
Harkinnanvaraisesta toimeentulotuoesta kun kysyit, niin myöntämisperusteet todella vaihtelevat rajusti kunnittain. Pärstä ei kuitenkaan atkaise vaan kunnan toimeentulotukiyksikn yhteiset linjaukset. Esimerkikis Tampereen kaupunki myöntää vuosi vuodelta heikommin mitään harkinnanvaraisuuksia saati ehkäisevää toimeentulotukea, josta laki sanoo suunnilleen seuraavaa: "Ehkäisevää toimeentulotukea voidaan myöntää harkinnanvaraisesti määräajaksi henkilölle, jonka tilanne sillä hetkellä on mahdollista korjata lyhytaikaisella tuella ja ehkäistä mahdollisia myöhempiä toimeentulotukiongelmia." Tätä avustusta voidaan lain mukaan myöntää esim. autonhankintakustannuksiin tilanteissa, jossa esimerkiksi työllistymisen ehtona on oman auton käyttö. Kuitenkaan Tampereen kaupunki ei tilastojen mukaan ole viimeiseen 10 vuoteen maksanut tätä etuutta juuri kenellekään millään perusteella, vaikka laki antaa siihen mahdollisuuden. Toisissa kunnissa tilanne voi olla hyvinkin erilainen. Mutta kunnan hallinto päättää siitä ja ohjeistaa työntekijänsä tyyliin "tätä vuonna ei makseta yhtään ylimääräistä". Sama pätee sairaanhoitopiireihin ja terveyskeskuksiin, joiden omalääkäreitä ohjeistetaan välttämään erikoissairaanhoidon lähetteiden kirjoittamista kustannussyistä.
Subjektiivinen päivähoito-oikeuskin on asia, jossa usein vain ajatellaan sosiaalituilla eläviä vanhempia, joiden lapsella on nollamaksupäätös -toisin sanoen kunta maksaa lapsen hoidon. On kuitenkin myös suuri osa perheitä, jotka hyödyntävät subjektiivista päivähoito-oikeutta ja maksavat siitä itse. Ketä tämä kuormittaa? No, lasta tietysti ja päivähoitojärjestelmää. Itse veisin asiaa siihen suuntaan, että kunnallinen kokopäivähoito olisi tarkoitettu työssäkäyville ja opiskeleville perheille ja subjektiivinen oikeus päivätoimintaan tarjottaisiin sitten sosiaalisin perustein vaikkapa kolmannen sektorin toimijoiden puolesa. Toki tämä vaatisi valtionrahoitusta ja apurahoja, mutta asiakkaille vaikkapa kaksi päivätoimintapäivää viikossa olisivat tulojen mukaan porrastettu ja vaikkapa mielenterveysvanhemmille maksuttomia. Tämä on nyt hiukan hiomaton ajatus, mutta tähän suuntaan itse alkaisin järjestemää kehittää Tottakai eteen tulisivat väestön polarisaatio-ongelmat: hyvin toimeentulevien lapset ovat kokopäivähoidossa ja sossu- ja mielenterveysperheiden lapset näissä paskakerhoissa. No, en tiedä. Mutta tällaisenaan järjestelmä on kallis ja kustannuksiltaan kestämätön.
