Syksyn 2009 IVF/ICSI/PAS-hoitolaisia pinoon :)

Mä kans pinoon: Meillä 2v. yritystä takana, jolloin luomukm, sen jälk. eli kahteen vuoteen ei plussaa eikä haamun haamua :( Nyt on eka IVF takana, testi näytti negaa kokoajan ja pp10 alkoi ruskea vuoto jatkuen viikon verran ja luget loputettuani tuli runsaat kuukautiset, eli se siitä :'( outoa muuten että pp14 tein negatestin ja pp15 verikoe josta selvisi että HCG 24 muutanan päivä päästä uusiin verikokeisiin.. mutta tiedän jo vuodosta että tämä oli tässä.. 1-2 kk:n päästä sitten mikroinjektio.
 
Neganneille ja suuren pettymyksen kokeneille myös minulta suuri :hug:
Suru ja pettymys on niin kovin suuri, sitä ei voi tajutakaan kunnes sen itse kokee. Kerta toisensa jälkeen..Jotenkin sitä kuitenkin aina toipuu ja jaksaa nousta uudestaan taistoon. Omalla kohdalla mieheni tuki on ollut ihan äärettömän tärkeä. Suhteemme ja rakkautamme on syventynyt kaiken tämän keskellä. Onneksi niin. Kenellekään ystävistäni tai lähipiiristä emme ole lapsettomuudestamme puhunut. Jotenkin on vaan helpompi taistella mieheni kanssa kahdestaan, ei tarvitse koko ajan selitellä missä mennään, ja nyt tietenkin myös teidän kanssa =) Lisäksi luulen, että ystävät ei pysty tätä oikaesti tajuamaan sillä lähes kaikki ovat raskaana ja tietenkin ovat raskautumisessa onnistuneet lähes samantien kun ovat yrityksensä aloittaneet...

Plussanneille hirmuset onnittelut!! :heart: Kyllä me muutkin tästä vielä plussaksi muutumme, luotte meihin uskoa!! :D

Menkat alko eilen joten tänään sain alottaa zumenonien syönnin. Eli taistoon taas ja NYT tämä taisto voitetaan, muuta vaihtoehtoa en anna!!
Tämän päivän järkytys on ollut se, että vuodon mukana on tullut isoja hyytymäklönttejä. Onko siis alkio poloinen yrittänyt kiinnittyä ja nämä hyytymät ovat siitä johtuvia?

 
Huomenna olis sit punktio, jännittää jo melkoisesti! Tänään olen hinkannut apinan raivolla saunaa ja pesuhuonetta, niin on saanut muuta ajateltavaa. Noi abaut 10 munasolua ei tunnu miltään tuolla vatsassa, ihmeellistä.
Lohtu halaukset kaikille sitä tarvitseville :hug:
 
Helmiina tosi hyvin kuvasit noita meidän kaikkien tuntemuksia. Pidä taisto mukana kuvioissa! Kyllä me tästä!

Tytti ja Tähtisilmä voi uskomattoman kurjaa. Iso halaus :hug: . Koittakaa tsempata jotenkin pahimman yli. Ajatuksissa mukana!!

Kriisi Onnea huomiselle! Kaikki 10 mukaan

Rosetta ja Vanilla. Miten etenee piinailut? Minulla PP8 eikä mitään erityisiä oloja. Pelottaa aika paljon, että kohta joutuu siihen negan testaukseen ja itkuun, ei millään jaksaisi alkaa taas, etenkin kun nämä kaksi olivat satsin parhaat, ja pakkasessa vain 2 aika kehnoa.


Verve, menipäs sulla villiksi tuo hyperi! Joko se on helpottamaan päin?Mutta varovaiset onnittelut (!!!) ja tsemppiä sairaalaan.
 
Tänään testasin ja nega paukahti.....
Vähän elättelin toiveita kun ei ollut mitään pahoja menkka oireita, mutta eikun ei.
Tosin olishan tää ollut liian helppoa kun ekaa väsättiin 5 vuotta ja 9 eri hoitoa käytiin läpi enneku natsas ja jos nyt olisin tullut niin olis ollut eka pas.
No pitää kai jaksaa raahautua uuteen pas:iin ennen joulua.

Tsemppiä piinailuun !!
:hug: muille negan testanneille......
 
Tytti, Tähtisilmä ja Leppis voi kurjuus :hug: :hug:
tiinuli77 :wave:
Pelkkää kriisiä: tsemppiä huomiseen!
Elenia ja Paiju: kiitos kannustuksesta :)

Täällä edelleen sairaalassa oleilen, ilmeisesti ainakin 2 päivää vielä, sitten katsotaan miten kaikki on edennyt. Voimaton olo on, mutta onneksi on kuitenkin jo helpompi olla :)
 
Mukana menossa torstaina 29.10.2009



verve : 1. IVF, siirto 16.10 (2) PP13
Vanilla79 : IVF,siirto 19.10, PP10
Paiju :1 IVF, siirto 20.10, pitkä kaava, PP9
Rosetta : 1. ICSI, siirto 21.10, PP8
hemu80 : 1. IVF, siirto 22.10, PP7
idaliina : 2. ICSI, siirto 23.10, (2) PP6
Duffy: 1. ICSI:n 1.PAS, siirto 26.10, PP3
dreamer78 : 2. ICSI, punktio vko 46, PP-
Kristiina76: 3.IVF, punktio vko 44-45, pitkä kaava, PP-
Pelkkää kriisiä : 1. IVF, vko 44, PP-
Silja-Leena : 1.ICSI:n 3.PAS, vko 46
Helmiina78 : 1.IVF:n 2.PAS, vko 46/47, PP-
Linda76 : 3.IVF, vko 48, PP-
Minska : 2.ICSI, punktio vko 48-49, PP-
ripperi77 : 1.IVF, marraskuu, PP-
Nele : 1. IVF:n PAS lokakuu, PP-
Heni : 2.IVF, punktio 2.11, PP-
Peppiina78 : 1. IVF:n 1.PAS, marraskuu, PP-
pirpana74 : 1. IVF:n 1. PAS, marraskuu, PP-
turilainen : 2.IVF, marraskuu PP-
SaaraX : 2. IVF:n PAS, marraskuu, PP-
tiinuli77 : 1.ICSI, joulukuu, PP-
Äititär : 1. IVF, vko 46, PP-
Linnia : 1. IVF, syksy, PP-
Bluemami : 1. ICSI:n 1. PAS, syksy, PP-
Unikeiju-79 : 1.IVF:n PAS, PP-

Plussanneet

Taikapapu Luomu :heart:
viksi : 1. IVF :heart:
aitiliini83 : 1. ICSI :heart:
Minni79 : 1. IVF :heart:
Eena : 1. IVF :heart: :heart:
wattu : 1. ICSI :heart:
tiki-71 : 3. IVF :heart: :heart:
aurin-ko 1. IVF:n 2. PAS :heart: :heart:
Vadelmaunelma : 1. IVF/ICSI :heart: :heart:
Electra : 4. ICSI :heart: :heart:
Pohtijatar : 2. IVF :heart: :heart:
minttu1 : 2. IVF:n 1. PAS :heart: :heart:
Sannuli-81 : 3. IVF :heart: :heart:
anna1979 : 1. IVF :heart:
Ripe72 : 1. IVF :heart:
syystuuli75 : 1.IVF :heart:
Kipinä1: 2. ICSI :heart: :heart:
tvvo : 1.IVF :heart:
Joppu : 1.IVF :heart:
sade83 1.ICSI :heart:
Uskallanko : 2.IVF :heart:
tyhmäblondi73 : PAS :heart: :heart:

Myöhemmin onnistuvat :hug:

Nalle76 1.ICSI
shenda81 1.IVF:n 1. PAS
Amelie80 : 1. ICSI:n 1. PAS
Nipsu74 : 1. IVF:n 1.PAS
Pikku-Tintti : 2.ICSI
paa-pu : 1. ICSI
astrid : 1. ICSI
Piiuli-74 : 1. IVF
JäsenJ :1. ICSI
puskatäti 1.IVF
StellaR : 1. IVF
onnenkukka : 2. ICSI
Inia : 1. IVF
kipsu : 4.IVF:n PAS
eevi-antero : 1. IVF:n 1. PAS
plastex : 1.IVF
Irene80 : 1. IVF:n 1. PAS
Sarma : 1. IVF 2. PAS
annamaria83 : 2.ICSI
Miimi78 4. ICSI
Isis : 2. IVF:n 3.PAS
kirma : 2.IVF
sebu08 : 3.IVF
Sharlin : 1. ICSI
nippe81 : 1.IVF:n 2 PAS
Elenia : 1. IVF
Sunflower79 : ICSI/IVF
fifiris : 1.IVF:n 1.PAS
Iines-74 : 1.IVF:n 1.PAS
Inkku83 : 1.IVF
kolmisin: 2. ICSI
Tytti82 : 1. IVF/ICSI
leppäkerttu-77 : 1.IVF:n PAS
 
Verve: Hurjasti Onnea :D

Tähtisilmä, leppis ja tytti: Kovasti jaksamisia sinne :hug:

Paiju: Täällä pp8 menossa mitään ihmeempiä oireita en oo humannut. pp4 oli vähän sellaisia tuntemuksia että hyvällä mielikuvituksella ois voinut olla vaikka kiinnittymiskipuja, mutta luultavasti kuitenkin oli vielä vaan punktion jälkijuttuja. Ihan lievää menkkamaista tunnetta alaselässä ja masussa on ollut myös nyt parina päivänä. Insseissä mulla ei ennen lugejen jättämistä mitään menkkatuntemuksia ollut, joten tuo voi olla hyväkin oire tai sitten ei.

 
Mitenkäs teillä muilla on mennyt, Onko alkanut vuoto lugeista huolimatta vai vasta lugejen jälkeen?. Mulla tosiaan insseissä vasta muutama päivä lugejen lopetuksesta, mutta nyt voi alkaa vaikka aikaisemminkin on vähän semmoinen tunne :|
 
Rosetta Mun vastaus ei ole kovin suora, mutta vähän pohjustusta myös mun historiasta. Ensimmäisestä IVF:stä mulla tuli ruskeaa vuotoa pp11 koko päivän ja sitten pp14 muutama kunnon lorahdus kirkasta verta. Kivut mulla ei ollut niinkään menkkamaisia vaan kouristuksia ja viiltoja. pp14 tein todella hailakan plussan, en pitänyt sitä kuitenkaan minään ja totesin yhdessä kätilön kanssa että se oli siinä. Sillä vertakin olin jo vuotanut. pp23 tein testin uudestaan sillä kunnon menkat eivät edelleen olleet alkaneet ja tuloshan oli sitten vahva plussa. Tänä aikana mun kivut oli kasvanu tosi koviksi ja välillä kävelin kippurassa. Jotenkin vaan ajattelin, että kyllä tämä tästä ja kaikki kuuluu asiaan. Lopuksi kivut tuli niin koviksi että en nukkunut yhtään öisin vaan uikutin tuskasta (mies olis vienyt monta kertaa jo ensiapuun, mutta en suostunut..hullu kun olin). Mentiin sitten yksityiselle (omalle klinikalle ei saatu samantien aikaa) ja siellä todettiin että oikeassa munasarjassa on isoja kystia, ehkä jopa alkio sillä kohtu on tyhjä ja vatsaontelossa verta. Tämä vastaanotto käynti oli todella kylmä ja lääkäri töykeä. Ikinä en enää sinne mene. Lopputulos oli se, että mulla oli kohdun ulkopuolinen raskaus ja hyperi. Yhteensä kaksi kuukautta meni ennen kuin siitä sitten toivuin fyysisesti ja henkisesti vielä kauemmin..
Nyt pas jälkeen vuoto alkoi vasta 3 päivää sen jälkeen kun lopetin luget. Kysyinkin kätilöltä, että voiko menkat tulla lugejen läpi niin kuulemma joskus oma hormonitoiminta puskee läpi ja menkat alkaa lääkityksestä huolimatta.
Oon Rosetta kuullu todella monelta että raskausoireet saattaa juuri olla menkkaoireiden tyyppisiä, joten älä missään nimessä vielä huolestu!!! Ja sitä paitsi vaikka tulisikin hiukan verta, sekään ei ole välttämättä katastrofi. Se voi olla kiinnittymisvuotoa. Lisäks mun yhdellä kaverille tuli yhdet ihan normaalit menkat vaikka oli raskaana. Tsemppiä piinailuun =)
 
mulla alkoi tuoresiirrossa viimeksi LUGEJEN LÄPI perjantaina/testipäivänä ja lauantaina vasta lopetin kun vuoto oli jo todella reilua. ja testiin sain plussat pp11-14.

viimeksi PAS:ssa vuoto alkoi vasta PP19, vaikka luget lopetin pp15.. joten ei voi ennelta arvailla... ja testi negaa...
 
nyt kun negasta on suurinpiirtein selvitty :'( pääsee suunnitteleen passia. mä tossa laskin että se olisi joulukuun eka viikko. hoitajan mukaan pitäs oottaa 2 tavalliset menkat, mutta en mä oottanut viimeksikään.... :saint: eli piinailaan nyt 28pv uusia menkkoja, sit odotellaan ovista.... olisi kyllä mahtava joululahja, jos tärppäis. :p
 
Mie en kyllä haluaisi kahta kiertoa odotella ennen Pas:ia, jos ei ihmeen kaupalla tärppiä tule tästä. Mulla kun on muutenkin aika usein pitkiä kiertoja niin menis kolme kuukautta sitten odotellessa. On mulla tosin jemmassa pariin kiertoon primolutit niin nillä ehkä saisi lyhemmän kierron kikkailtua =)

Kiitokset vastauksista. Mulla on tosi lievää menkkamasita tunnetta ollut välillä ja sekin tuntuu vaan hetkittäin ei koko ajan =)
 
Voi voi, nyt on selkä kipeä ja olo ihan kuin ennen menkkoja, kierron päivä 27 ihan niin kuin pitääkin. Aika varma olo että täti on nyt tulossa illalla tai huomenna. Edes ne synarelatkaan ei yhtään hidastanut tädin tuloa, niin tuskin tämäkään lataus siihen mulla vaikuttaa.
 

Olen taustalla myötäelänyt teidän muiden vaiheita. Olen itkenyt plussan menettäneiden puolesta. Itsellänikin on hoitojen jälkeisiä keskenmenoja takana ja pelkään tietysti sitä nytkin jos plussan saisin. Olen mietinyt että eikö tämä hoitojen läpi käyminen riitä, vaan onko ihan pakko vielä menettääkin ne hippuset jotka ovat pienillä voimillaan kiinnittyneet? Miksi meidän osana on näin paljon kärsimystä? Niin negan saaneilla kuin km kokeneillakin. Miksi?? :(

Viime yö oli uneton. Heni sanoikin hyvin jossain viestissä, että PP8 jälkeen tuntuu olevan piinailijoilla raskainta. Minun kohdalle se sopi ihan päivälleen. Mitä lähemmäs testipäivää mennään sitä vaikeampaa on. Fyysiset oireet ovat olleet satunnaista pientä jomotusta. Väsynyt ja kiukkuinen olen edelleen. Kai sitä vähemmästäkin hormonimäärästä mieli herkistyy. Asia josta olen onnellinen, on tuo mieheni joka osaa niin hellästi rakastaa omaa äkäpussiaan. :heart:
 
Olen lukenut kirjoituksianne ja elänyt mukana kaikkia tapahtumia viimeisten viikkojen aikana. Onnittelut plussanneille ja paljon voima :hug: sitä tarvitseville!!!

Vähän kyllä taas hirvittää kun omat tauot alkaa olla ohi ja puregon-piikitykset alkaa lauantaina. Punktio osuu näillä näkymin viikolle 46 (saa päivittää listaan) ja mahdollisia alkioita viljellään tällä kertaa viisi vuorokautta. Onko kenelläkään tästä kokemusta?

Voimia kaikille piinailijoille ja kaikille meille muillekin!! :heart:
 
Pelkkää kriisiä hieno homma! Pidetään peukkuja neliapilalle :)

Sebu ei ole kokemusta, mutta olen lukenut, että 5 päivää on hyvä juttu. Ne solut, jotka 5. päivänäkin on hyviä on sitten tosi hyviä. Kai pitäisi olla kohdussa sopivimmat olosuhteet laittaa silloin. Tiedä sitten miksei kaikkea viljellä 5 vrk?

Vanilla samanlaisia tunnelmia.
Helmiina täytyy tosiaan toivoa, ettei sun tarvitse uudestaan tuota käydä läpi.
:|
 
Paju itse olen myös ymmärtänyt että blastokysti-menetelmä karsii kaikki "huonot" yksilöt. Toivonkin että näin kävisi, koska en jaksaisi enää neljättä tuloksetonta siirtoa puolen vuoden sisään. Ihmettelen vaan että miksi suurin osa alkioista siirretään kuitenkin kahden päivän ikäisinä, jos onnistumis% kuitenkin nousee huimasti pidemmällä viljelyllä???
 
Taustalta kommentoin blastojuttuun.. tässä ketjussa mielestäni hyvä ja asiaa valaiseva kommentti nimimerkiltä lumeton:
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1391357

Mulla ei ole kokemusta blastokystaviljelystä koska meidän alkiot ovat olleet niin hitaita jakaantumaan, että ne on aina heitetty roskiin. Lukuunottamatta viimeistä hoitoa, jossa lääkäri oli tullut siihen tulokseen että joissain tapauksissa kohtu voi olla kuitenkin parempi paikka kuin labraolot. Ja siitä parin päivän ikäisenä pakastetutusta, heti sulatuksen jälkeen siirretystä alkiosta alkoi raskaus. Labraoloissa se olisi taatusti pysähtynyt kuten ne parikymmentä aikaisempaakin.

Lääkäri selitti, että joidenkin alkiot voivat olla herkempiä laboratorio-olosuhteille kuin toisten. Onhan ihmisissäkin eroja. Olen toki sitä mieltä, että suurimmassa osassa tapauksista pitempi viljely on varmasti parempi vaihtoehto ja estää ns. turhia siirtoja. Mutta voi olla, että jos iso määrä hidastelee, niin voi kannattaa kokeilla lyhyempääkin viljelyä.

 
Kiitos Risupesä, törmäsin itse samaan ketjuun kun etsin kokemuksia asiasta. Harmikseni kukaan ei siellä (ainakaan muistaakseni) kertonut omakohtaisesta onnistumisesta. Itseänikin hieman mietityttää se, että onko labraolot kuitenkaan hyväksi alkiolle. Toivon että lääkäri on tehnyt meille sopivan päätöksen. Tausta on siis se että viimeksi saatiin 11 alkiota pakkaseen, joista yksikään ei yrittänyt kiinnittyä. Lääkäri oli tämän takia sitä mieltä että karsittaisiin huonot pois heti alkuun, ettei turhia siirtoja tulisi. Tästä olen itsekin samaa mieltä, jos kerran tekniikalla on mahdollisuus saada parempi onnistumis% niin olen valmis kokeilemaan sitä... silti vähän arvelluttaa. Kamalaa odottaa viisi päivää ja pelätä pahinta, että selviääkö yksikään labraoloissa niin pitkään. No, kunhan pääsäis ensin edes sinne punktioon asti!
 
Mukana menossa perjantaina 30.10.2009



verve : 1. IVF, siirto 16.10 (2) PP14
Vanilla79 : IVF,siirto 19.10, PP11
Paiju :1 IVF, siirto 20.10, pitkä kaava, PP10
Rosetta : 1. ICSI, siirto 21.10, PP9
hemu80 : 1. IVF, siirto 22.10, PP8
idaliina : 2. ICSI, siirto 23.10, (2) PP7
Duffy: 1. ICSI:n 1.PAS, siirto 26.10, PP4
Heni : 2.IVF, punktio 4.11, PP-
dreamer78 : 2. ICSI, punktio vko 46, PP-
Kristiina76: 3.IVF, punktio vko 44-45, pitkä kaava, PP-
Pelkkää kriisiä : 1. IVF, vko 44, PP-
Silja-Leena : 1.ICSI:n 3.PAS, vko 46, PP-
sebu08 : 4.IVF, punktio vko 46, PP-
Helmiina78 : 1.IVF:n 2.PAS, vko 46/47, PP-
Linda76 : 3.IVF, vko 48, PP-
Minska : 2.ICSI, punktio vko 48-49, PP-
ripperi77 : 1.IVF, marraskuu, PP-
Nele : 1. IVF:n PAS lokakuu, PP-
Peppiina78 : 1. IVF:n 1.PAS, marraskuu, PP-
pirpana74 : 1. IVF:n 1. PAS, marraskuu, PP-
turilainen : 2.IVF, marraskuu PP-
SaaraX : 2. IVF:n PAS, marraskuu, PP-
tiinuli77 : 1.ICSI, joulukuu, PP-
Äititär : 1. IVF, vko 46, PP-
Linnia : 1. IVF, syksy, PP-
Bluemami : 1. ICSI:n 1. PAS, syksy, PP-
Unikeiju-79 : 1.IVF:n PAS, PP-

Plussanneet

Taikapapu Luomu :heart:
viksi : 1. IVF :heart:
aitiliini83 : 1. ICSI :heart:
Minni79 : 1. IVF :heart:
Eena : 1. IVF :heart: :heart:
wattu : 1. ICSI :heart:
tiki-71 : 3. IVF :heart: :heart:
aurin-ko 1. IVF:n 2. PAS :heart: :heart:
Vadelmaunelma : 1. IVF/ICSI :heart: :heart:
Electra : 4. ICSI :heart: :heart:
Pohtijatar : 2. IVF :heart: :heart:
minttu1 : 2. IVF:n 1. PAS :heart: :heart:
Sannuli-81 : 3. IVF :heart: :heart:
anna1979 : 1. IVF :heart:
Ripe72 : 1. IVF :heart:
syystuuli75 : 1.IVF :heart:
Kipinä1: 2. ICSI :heart: :heart:
tvvo : 1.IVF :heart:
Joppu : 1.IVF :heart:
sade83 1.ICSI :heart:
Uskallanko : 2.IVF :heart:
tyhmäblondi73 : PAS :heart: :heart:

Myöhemmin onnistuvat :hug:

Nalle76 1.ICSI
shenda81 1.IVF:n 1. PAS
Amelie80 : 1. ICSI:n 1. PAS
Nipsu74 : 1. IVF:n 1.PAS
Pikku-Tintti : 2.ICSI
paa-pu : 1. ICSI
astrid : 1. ICSI
Piiuli-74 : 1. IVF
JäsenJ :1. ICSI
puskatäti 1.IVF
StellaR : 1. IVF
onnenkukka : 2. ICSI
Inia : 1. IVF
kipsu : 4.IVF:n PAS
eevi-antero : 1. IVF:n 1. PAS
plastex : 1.IVF
Irene80 : 1. IVF:n 1. PAS
Sarma : 1. IVF 2. PAS
annamaria83 : 2.ICSI
Miimi78 4. ICSI
Isis : 2. IVF:n 3.PAS
kirma : 2.IVF
Sharlin : 1. ICSI
nippe81 : 1.IVF:n 2 PAS
Elenia : 1. IVF
Sunflower79 : ICSI/IVF
fifiris : 1.IVF:n 1.PAS
Iines-74 : 1.IVF:n 1.PAS
Inkku83 : 1.IVF
kolmisin: 2. ICSI
Tytti82 : 1. IVF/ICSI
leppäkerttu-77 : 1.IVF:n PAS
 
Voi, Vanilla, ihan samat on tunnot. Juuri nuo keskenmenot surettavat minuakin eniten: miksi luonto antaa edes sen hetken riemun - ja repäisee sen sitten heti pois. Paitsi, että eihän luonnolla tässä taida enää juuri olla osaa eikä arpaa, kyllä tämä niin luonnotonta touhua jo on kaikkine piikkeineen ja putkiloineen...

Meilläkin on iso huoli juuri tuon keskenmenon suhteen, koska olemme kuulemma riskiryhmää (miehen siittiöissä niin paljon vikaa, että kromosomimuutokset hyvin mahdollisia, ja minulla vielä ihan, ihan liikaa painoa, joka ei vaan tahdo lähteä pois). Siitä tulee vaan niin kumma olo, että samaan aikaan pitäisi jaksaa yrittää ja toivoa, eikä kuitenkaan saisi paljon riemastua, vaikka se plussa tulisikin, koska se voidaan viedä minä hetkenä hyvänsä meiltä pois.

Ei pitäisi vielä murehtia, matkaa on vielä pitkälti. Mutta minkäs teet, vaikea olla ajattelemattakaan, kun kuitenkin aamuin illoin pitää muistaa vetää lääkkeet.

Olen nyt koettanut pitää kirjaa sivuvaituksista sun muista, kun kyseessä on kuitenkin ensimmäinen IVF-hoito ja pelättävissä on, että näitä tulee lisääkin, niin tietääpä, mitä odottaa. Mutta näin 4. Synarela-päivänä en voi sanoa huomanneeni vielä mitään, en yhtään mitään. Nenää välillä vähän polttelee se sumute, mutta muuten kaikki on aika hyvin, jopa paremmin. Olen ainakin ollut tosi hyvällä tuulella viime päivät =)
 

Yhteistyössä