Syksyn 2009 IVF/ICSI/PAS-hoitolaisia pinoon :)

täällä peukut pystyssä aitiliini83:lle

Omaa napaa yhä. Iloitsin eilen ennenaikaisesti ja aivan suotta munasolujen määrästä. Soitto labrasta taas latisti: 11 munasolua, kuusi kypsää joista kolme ei kestänyt käsittelyä ja kolme huonolaatuista hedelmöittyi. Saapi nähdä päästäänkö siirtoon asti, sanoivat että pienellä varauksella kannattaa suhtautua ja soitella siirtoaamuna :( :'(
 
Heippa kaikki!
Olen ollut vahvasti taka-alalla seuraamassa keskustelua mutta en ole jaksanut ottaa osaa. Mieliala on heitellyt hurjasti istutuksen jälkeen, vähän on tuntunut jo masentuneeltakin. Mutta kai se kuuluu asiaan, henkisesti on raskaampaa odottaa testin tekemistä kuin pistää päivittäin.
Tänä aamuna sitten tehtiin testi ja plussaa näytti =) ! Nyt on olo epätodellinen, en tiedä nauraako vai itkeä. Koen itseni suunnattoman etuoikeutetuksi jos tämän ensimmäisen ICSIn istutus toi toivottavan tuloksen. Nyt täytyy vielä jännätä verikokeeseen asti onko tämä todellinen tilanne.
Muutamat päivät tuntuu nyt liian pitkältä ajalta odottaa verikokeeseen pääsyä...
Taidan kuitenkin nyt jättäytyä taka-alalle keskustelusta, kiitän paljon kaikkia ajatuksia vaihtaneita. On ollut mukavaa kun on muita samassa hetkessä hoitojen kanssa eläneitä. Toivon kaikille erittäin lämpimiä plussatuulia!!!

:hug:
 
Onnea aitiliini ja MInni!!! :flower: :flower: Hienoa että ekastakin hoidosta voi plussata!

Ja peukkuja onnenkukalle, että pääset siirtoon!

Täytyy sanoa, että täällä kun on lukenut, niin täytyy olla tosi onnellinen, jos siirtoonkin asti pääsee. Varsinkin näin ekassa IVF:ssä, kun ei vielä tiedä löytyykö sieltä jotain häikkää. Jaksuja kaikille! Mulle tänään irrotuspiikki, ja maanantaina se pelkäämäni punktio. Mutta kyllähän senkin jälkeen pelkäämistä riittää.
 
Voi että! Onnea [bAitiliinille ja Minnille[/b] :flower: Aivan ihanaa! Ja eikö teilläkin ollut kyseessä ekat IVF/ICSI hoidot? Toivoa siis on...

Täällä on pp3 ja mietityttää, kun on toisinaan sellaisia vaimeita menkkajuilinoita että tietääkö huonoa?!? :eek:
 
Jei! Uusia plussia! Onnea aitliini ja Minni!!! :flower:

Ja karppaajat! Kiitos kannustavista neuvoista. Nyt viikko menny alakarppauksen parissa ja olo on mieletön! Nyt vasta tajuan kuinka paljon olen viikossa vetäny moskaa ja varsinkin sokerin määrä pyörryttää! En nyt usko, että mä tällä raskaaksi tulen, mutta hyvä olo ainakin auttaa asiaa! Ja kuten monesti on tälläkin palstalla todettu, kaikki keinot on sallittuja! :D

Pari päivää oon nyt sumutellu Synarelaa. Ei muita oireita, kuin kuumat aallot. Te, joilla pitempää kokemusta Synarelasta, kuinka kauan meni että sivuoireet alkaneet jos alkaneet lainkaan???
Pelottaa noi henkisen puolen sivuoireet... :/
 
Onnea Minnille ja aitiliinille!! :flower: :flower:

Vadelmaunelma, mulla kans menkkajuilintoja ollu jostain pp2 asti ja nyt pp5 menossa. Mitä lie tarkottaakaan...

Pitäskö muuten lämpöjen olla jo nousussa? Oon mittaillu nyt ahkerasti sen toissailtasen kuumepiikin varalta, mutta 36.8 jököttää aika vahvasti. Mietin vaan, että jos pikkunen ois tarrannu kiinni niin eikö lämpöjenki pitäs nousta?

muoks. aitliini, millä testillä testasit?

Hmm uskaltaskohan sitä itekki testa pp10 :whistle:
 
Elenia! wau että oot saanut olos paremmaksi - niin se vaan menee. :) joo -en mäkään "enää" usko karppaamalla tulevani raskaaksi, mutta jos miehen simpat olis kunnossa, voisin jopa uskoakin, koska oon sen oviksen saanut aikaiseksi. no, nyt kun on hoidot menossa, tuntuu siltä että EN VOI ASIALLE yhtään mitään - joskin kovasti haluaisin voida. *lääh*

toivottavasti joku osaa vastata sulle tohon sumutteluun.
 
Kiitos onnitteluista, vielä jännittää että kaikki menee hyvin...

Vadelmaunelma, mulla ainakin oli menkkajuilinoita koko 2 vkoa joten ei se ilmeisesti aina huonoa ainakaan tarkoita :) Olin joka päivä varma että nyt ne alkaa...vainoharhasuus alko jo iskeä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Duffy:
Vadelmaunelma, mulla kans menkkajuilintoja ollu jostain pp2 asti ja nyt pp5 menossa. Mitä lie tarkottaakaan...

Pitäskö muuten lämpöjen olla jo nousussa? Oon mittaillu nyt ahkerasti sen toissailtasen kuumepiikin varalta, mutta 36.8 jököttää aika vahvasti. Mietin vaan, että jos pikkunen ois tarrannu kiinni niin eikö lämpöjenki pitäs nousta?

Hmm uskaltaskohan sitä itekki testa pp10 :whistle:
pp10 voi näkyä jo hyvin! sehän on jo melkein se 2 viikkoa "oviksesta". (riippuu tietty alkioiden iästä...)

En tiä noista lämmöistä, ku itekkin tahin niitten kans.. en luota niihin yhtään. Mittaatko kielen alta? mä mittaan, mutta en siis joka aamu enkä säännöllisesti). ja mulla on hiukan korkeemmaalla kui yleensä oviksen jälkeen, mutta voi johtua siitäkin että öisin mul on ollut sukat jalassa ja sit aamulla on ollut tuskasen kuuma... että tiedä sitten noista.
Päivisin oo mitannut 37,35 suusta... mikä on myös enemmän kuin nega-kierroissa aiemmin(37,15). edellisessä haamukierrossa sain myös noita hiukan korkeampia päivälämpöjä, joista "tiesin" että jotain on tapahtunut.
Mutta voihan noi lämmöt nousta lugeistakin!! *ärrinmurrin* eipä mulle oo kuin 2 luge-kokemusta.
jospa joku muu osais kertoa omista lämpökokemuksistaan.

 
Paljon onnea Äitiliini ja Minni! Aivan mahtava juttu, että hoidot tuovat tulosta!
Puskatäti, mulla oli siirto 28.8 ja testipäiväksi on annettu 13.9, eli pp16.
Omista tuntemuksista: illalla on kylmä ja yöllä herään kun on peitto ja tyyny läpimärät hiestä. Säännöllisin väliajoin menkkatuntemuksia ja tuntuu, että kohta hulahtaa. Pieniä nippailuja on ollut oikealla sekä vasemmalla, että myös keskellä kohdun tietämillä. Nämä kaikki on kyllä selitettävissä alkavilla menkoilla, jotka luget pitävät poissa tai sitten ihan Lugejen aiheuttamia tuntoja. On tämä ýhtä piinaaa kirjaimellisesti!
Jos lähtis siivoamaan vaikka auton...
 
Duffy: testasin sillä tosi herkäällä 10UI/ml testillä...First signal.

Jotenkin alko yhtäkkiä kuvottaa toi ruoan haju......mies naureskeli et se on mun korvien välissä ku eilen oli kuulemma vielä ok :LOL:

Kiitti onnitteluista kaikille :flower:
 
Alkuperäinen kirjoittaja wattu:
Omista tuntemuksista: illalla on kylmä ja yöllä herään kun on peitto ja tyyny läpimärät hiestä. Säännöllisin väliajoin menkkatuntemuksia ja tuntuu, että kohta hulahtaa. Pieniä nippailuja on ollut oikealla sekä vasemmalla, että myös keskellä kohdun tietämillä. Nämä kaikki on kyllä selitettävissä alkavilla menkoilla, jotka luget pitävät poissa tai sitten ihan Lugejen aiheuttamia tuntoja. On tämä ýhtä piinaaa kirjaimellisesti!
Jos lähtis siivoamaan vaikka auton...
IHAN KUIN MUN OLOTILA!! Saa nähdä mitä meille annetaan! Tää on kyllä todella piiinaaavaaaaaa! *yhyyy*
Mä en kyllä aio autoa rassata; oon istunut koko päivän täs koneella - välillä tehnyt jotain pikkusii kotitöitä... piti tehdä sitä ja tätä ja tota... jne... mut en saa aikaiseksi...
 
Dreamer78, en muista olitko jo kirjoittanut aiemmin, mut mikä sulle on annettu testipäiväksi? Meillähän on jo pp8 ja tuossa on jo plussia muilla pp10, eli kahden päivän päästä. Kun mulla testipäivään olis vielä 8 päivää!!!
 
Mukana menossa lauantaina 5.9.2009





Kristiina76 : 4. IVF:n 1. PAS, siirto 25.8, PP11

Eena : 1. IVF, punktio 24.8., siirto 26.8., lyhyt kaava, PP10

paa-pu : 1. ICSI, punktio 24.8., siirto 26.8., lyhyt kaava, PP10

aitiliini83 : 1. ICSI, punktio 24.8, siirto 26.8, PP10

astrid : 1. ICSI, punktio 25.8., siirto 27.8,lyhyt kaava, PP9

dreamer78 : 1. ICSI:n 1. PAS, siirto 28.8. PP8

wattu : 1. ICSI, punktio 25.8, siirto 28.8., pitkä kaava, PP8

Duffy: 1. ICSI, punktio 28.8., siirto 31.8. lyhyt kaava PP5

tiki-71 : 3. IVF, punktio 31.8., siirto 2.9., lyhyt kaava, PP3

Vadelmaunelma : 1. IVF/ICSI, punk 31.8., siir 2.9., pitkä kaava, PP3

Electra : 4. ICSI, punktio 1.9., siirto 4.9., pitkä kaava, PP1

tvvo : IVF, peruuntui; kotikonstit, PP-

Anksu2008 : 2. IVF, punktio vko 36, pitkä kaava PP-

minttu1 : 2. IVF:n 1. PAS, vk 34, PP-

eevi-antero : 1. IVF:n 1. PAS, vko 36-37?, PP-

Isis : 2. IVF:n 3.PAS, vko38-39? PP-

Peppiina78 : 1. IVF, vko 37, pitkä kaava, PP-

Nele : 1. IVF, vko 36, punktio 3.9., siirto 5.9., pitkä kaava, PP-

Plamsu75 : 2. IVF, heinä-elokuu, PP-

Jannika07 : 2. IVF:n 1.PAS, elokuu, PP-

Minni79 : 1. IVF, punktio 18/19.8, lyhyt kaava, PP-

Irene80 : 1. IVF:n 1. PAS, elo-syyskuu, PP-

onnenkukka : 2. ICSI, siirto 7.9, PP-

JäsenJ :1. ICSI, elo-syyskuu, PP-

Miimi78 4. ICSI, vko 37-38, pitkä kaava, PP-

vaana : 1. IVF, syyskuu, PP-

Tytti82 : 1. IVF/ICSI, syyskuu, PP-

Rosetta : 1. IVF/ICSI, syyskuu, PP-

aurin-ko : 1. IVF:n 2. PAS, syyskuu, PP-

sininata : 1. IVF/ICSI, syyskuu, PP-

anna1979 : 1. IVF, syyskuu, PP-

Kaneli-07 : 2.ICSI, syyskuu, PP-

StellaR : 1. IVF, syyskuu, PP-

SaaraX : 2. IVF, syyskuu, PP-

Sannuli-81 : 3. IVF, vk 37, pitkä kaava, PP-

Maribel : 1. ICSI, vko 40, PP-

verve : 1. IVF, vko 41, PP-

Ripe72 : 1. IVF, syksy, PP-

Sarma : 1. IVF 2. PAS, syyskuu, PP-

Sharlin : 1. ICSI, syys-lokakuu, PP-

idaliina : 2. ICSI, syys-lokakuu, PP-

Inia : 1. IVF, vko 37, lyhyt kaava, PP-

pirpana74 : 1. IVF:n 1. PAS, lokakuu, PP-

Äititär : 1. IVF, marraskuu, PP-

Linnia : 1. IVF, syksy, PP-

hemu80 : 1. IVF, vko 42, pitkä kaava PP-

Elenia : 1. IVF, VKO 40, PP-

Bluemami : 1. ICSI:n 1. PAS, syksy, PP-

Pohtijatar : 2. IVF, punktio 7.9, PP-

annamaria83 : 2ICSI, syksy, PP-

Piiuli-74 : 1. IVF, marraskuu, lyhyt kaava, PP-

Pelkkää kriisiä : 1. IVF, vko 46, PP-

turilainen : IVF, syyskuu, PP-



Plussanneet

Taikapapu Luomu :heart:

viksi : 1. IVF :heart:


Myöhemmin onnistuvat :hug:

sade83 1.IVF
shenda81 1.IVF:n 1. PAS

Nalle76 1.ICSI[/quote]

Amelie80 : 1. ICSI:n 1. PAS

Nipsu74 : 1. IVF:n 1.PAS

Pikku-Tintti : 2.ICSI,




 
dreamer78, mä oon mittaillu kainalosta, että suusta se vois olla se tasan 37, ehkä. Mulla yleensä luomukierroissa jossain vaiheessa on oviksen jälkeen lämmöt noussu mutta paska ku en muista että missä vaiheessa...Hmm pitääpä miettiä sitä testausta herkällä testillä sillo pp10, koska mun alkio ois sillo 12 tai 13 päivänen.

aitiliini, kiitti vinkistä ;) Taidan minäki alkuviikosta tilata pari herkkää testiä hihi!
 
heips, en ole saanut kirjoitettua tänne, vaikka tiiviisti oonkin vaiheitanne käyny lukemassa.

Onnittelut äitiliini ja minni oikein lämpimät onnittelut, toivotaan että kaikki on oikein hyvin!

Mitäs tietoa teillä on alkion kiinnittymisajasta PAS jälkeen? montako vuorokautta. kaks päiväisinä pakastettiin ja vuorokausi sulatuksen jälkeen siirrettiin.

Entäs lämmöt, mun norm. on reilusti alle 36, ovulaatioajasta en tiiä kun sitä ei mulla luomusti oo ollut vuosiin. Meinaan et milloin lämmöt vois nousta siirron jälkeen?

Voisin siis liittyä listalle, eli Aurinko pp1 menossa (kaksi kyydissä toistaiseksi)
 
Vierailen pikaisesti tuolta pömppisten pinosta (tai odotuspuolen toukokuisista, ihan miten vaan), mutta oli pakko tulla kirjoittamaan dreamer 78 että mulla tuo hikoilu päivisin oli raskausoire. Alkoi muistaakseni siinä pp7 paikkeilla. Päivisin ihan järjettömiä hikiaaltoja, ihan kuin vaihdevuosioireet, mutta iltaisin taas oli nokka tukossa ja kamala vilu. pp10-12 yö unet muuttui kamalan katkonaisiksi, saatoin herätä yöllä klo 3-4 välissä eikä unta millään uudestaan (normaalisti olin tosi hyvä uninen) Mulle oli määrätty testipäivä pp16, mutta tein testin pp12 ja ihan selvä plussa tuli.
 
Onnea, onnea aitiliini83 ja Minni79 :heart: :heart:

Samoissa mennään tosiaan Peppiina78! Jännittää tuo maanantain ultra, onko rakkulat kasvanu ok, milloin mahdollinen punktio.. Endo tuntuu heti kipuilevan, kun pillerit poissa ja Puregon päällä. Toi Puregon villitsi kivut aikamoisiksi viime syksyn insseissä.. Ja sitten kun kipulääkkeitä pitäisi välttää :/
 
Vadelmaunelma Huomasin vasta tänään, että olit laittanut yv:tä :) Laitoin myös sinulle yv:tä :wave:

Onnittelut plussanneille ja plussatuulta tähän ketjuun sekä :hug: kaikille jotka sen tarvitsevat syystä tai toisesta :heart: :heart:
 
Onnea äitiliini ja Minni79! :flower:

Kiva kun plussia saadaan tähän pinoon. Ja ensi viikollahan niitä ropiseekin lisää, eikös?

Tännepä ei ihmeellistä, alavatsakipuja on ollut nyt muutamana päivänä ja yönäkin. Jännittää kyllä!

Viikonlopunjatkoja :wave:
 

Yhteistyössä