Syksyn 2009 IVF/ICSI/PAS-hoitolaisia pinoon :)

hei.

Meille ei ole vielä sovittu milloin tehdään ja mitä mutta se on varma että avunkanssa meille toinen tulee jos tulee :( 1 luomu lapsi siis löytyy mutta toista ei vuoden yrittämisen jälkeen kuulunut ja hakeuduin hoitoon tulos oli miehella muutamia siittiöitä :(

mies menee vielä ensiksi tutkituttamaan onko putket auki ja jos ei niin niitä yritetään aukaista ja sen jälkeen katsotaan oisko kiveksissä siittiöitä.

jos saadaan muutamia niin icsi on varmaankin se meidän toivo.

paljonhan koko arvio kunnallisella olisi?

toivottavasti moni plussaa =)
 
Kiitos Peppiina 78, Sannuli -81 ja Amelie 80 vastauksista.

Alkaa kyllä jo toden teolla jännittämään alkavat hoidot. Takana myös pelko syksyisestä kohdunulkoisesta ettei tulisi ainakaan mitään keskenmenoa. Ennemmin sitten ei tapahtuisi mitään.. :'(

Toisaalta on orastava toivon kipinä vihdoin taas syttynyt yli neljän vuoden yrittämisen jälkeen että tulisiko vihdoin se oma pieni vauva perheeseen.

Onnea Amelie 80 PAS:iin. Pidän peukkuja että tärppäisi.

Ilmoittelen hieman yli viikon päästä tiistaina mitä suunnittelukäynnillä sovittiin!

Tsemppiä muille myös! :hug:
 
Kiitos taas Amelie, hienon listan olit tehnyt!
Mukava, että täällä on niin aktiivista porukkaa!
Mulla ensi vkl kontrollikäynti, jonka jälkeen voisi hoidot aloittaa varmaankin heti. Haluan kuitenkin vielä sitä ennen yrittää elää mahdollisimman terveellisesti ja nyt lomalla on tullut elettyä niin epäterveellisesti (munarakkulathan kehittyvät jo 3kk ennen) että omasta toiveesta tosiaan siirrän hoitoa syys-lokakuulle, jotta voisin maksimoida yritystä.
 
Katsoin juuri Amelien listaa, ja meitä on jo 43 mukana. Uskomattoman monta. Toivottavasti mahdollisimman monella onnistuu hoidot, ja saamme loppusyksystä monta plussalaisten listoille.

Oikein aurinkoista ja rentouttavaa elokuuta kaikille. Palaan ensi viikolla kun tiedän pääsimmekö siirtoon asti, ja jos kyllä, miten se meni...
 
Tsemppiä Nallelle alkioiden kanssa, hienoa että punktio meni hyvin ja toivotaan että pääsette siirtoon!!!

(.) Lopulta alkaa hoidotkin ihan kunnolla, kun huomenillalla aloitan piikit! Täytyi hetken arpoa oliko kp 1 eilen vai tänään, kun jo eilen oli merkkejä menkkojen alkamisesta, mutta päädyin tähän päivään kun kivutkin tuli vasta nyt. Vielä ei oikein osaa edes jännittää, mutta takuuvarmasti tulee huonosti nukuttu yö ennen ensimmäistä ultraa....
 
heippa vaan
Huomenna olis siirto..vähän jänskättää.Perjantaina ovisviiva oli tosi tumma ja sitten vähän miehen kanssa harjoittelimme tätä vauvan teko hommaa =)

Kait ne soittaa sitten jo ei alkiot selvinny sulatuksesta???

Ja testata en aio seuraavaan kahteen viikkoon..kyllä jämpti on näin
 
Shenda81 Tsemppiä paljon siirtoon ja sitä seuraaviin viikkoihin!

Kysymys: Ne, joille tehty ICSI/PAS, niin onko tehty "luomu- vai lääkekiertoon". Itselläni on aina tehty lääkkeellisesti kierto. Luomukierrosta ei koskaan ole oikeastaan edes klinikalla puhuttu. Jos teille on tehty molemmilla tavoilla, niin oletteko huomanneet mitään eroja? Sitä kun pohtii päässään eri vaihtoehtoja, millä hoitojen tulosta saisi parannettua. Itsestäni kun tuntuu, että 13 alkiota kun on jo "takana", niin haluaisi löytää jotain "syitä" miksi ei tärppää... Vaikka tietenkään sitä kukaan ei pysty kertomaan, mutta ajatuksia kun tuolla päässä aina kiertää :)
 
JäsenJ Mulla tehdään lääkkeelliseen kiertoon PAS. Joku on joskus sanonut, että luonnolliseen kiertoon tehdyssä PAS:ssa voisi olla paremmat mahdollisuudet onnistua. Voihan se niin olla, koska lääkkeiden kanssa ei tarvii touhuta, muuta kuin Luget sitten siirron jälkeen. Oletteko julkisella puolella hoidossa? Se vois olla yks selitys sille, että on tehty vaan lääkkeellisenä. Se on vähän sellasta liukuhihnahommaa julkisella ja ajoitus ei ole niin tarkka kuin luonnollisessa kierrossa, kai. Ja kun viikonloppuna ei tehdä siirtoja, niin se ajoitus vois mennä usein pieleen luonnolisesti tehdyssä siirrossa. Mutta olen kuitenkin saanut ohjeet kumpaankin (TAYS), mutta ei mullekaan mainittu luonnolliseen kiertoon tapahtuvasta PAS:sta mitään. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen, koska mun tuurilla ovis olis ollu just ti-ke ja siirtoon ei siis pääsisi viikonlopun takia. Meni aika sekavaksi :eek:

Shenda81 Tosi paljon tsemppiä! Huurunenät siellä sinnittelee.. Saadaan sitten ekat piinikset listaan! :hug: TAYS:ssa mun pitää soittaa 11-11.30 selviääkö huuruilijat sulatuksesta. Mutta niissäkin taitaa olla eroja. Tosi paljon onnea siirtoon, jännään mukana.

).( Mulla menossa kp11 ja zumet jatkuu. Päätä särkee ja itku herkässä. En tiedä johtuuko lääkkeistä vai unettomuudesta. Heräilen öisin ja en saa unta. Mietin kiertopäiviä, soittoaikoja, lääkkeitä.. Ja kaikkea tähän hoitoon liittyvää. Ihan on nuppi taas sekaisin. Onneks saan soittaa TAYS:iin tänään ja saan toivottavasti ultra-ajan PAS:a varten. Ja kaikenlisäks tuntui yltiömäisen pahalta olla eilen asuntomessuilla, kun suurinpiirtein joka kolmas nainen oli raskaana tai pienen vauvan kanssa. Purskahdin itkuunkin siellä. :'( Ja jottei asia menis liian helpoksi, mun ystävä sai yöllä tytön! Tää on niin vaikeaa. Pitäsi lähteä katsoon vauvaa, ja en tiedä pystynkö? Miten tästä saa taas koottua itsensä. :(
 
Sade83
Shenda81 : Onnea siirtoon!!

Kävin tänään ultrassa (nyt siis kp8) ja lääkäriin mukaan rakkuloiden määrä hyvä, oikealla 4 suurempaa + pienempiä tulossa perässä. Vasemmalla suurin 16mm ja sielläkin pienempiä tulossa hyvää vauhtia. Tänään ja huomenna pistän vielä gonal-f 150iu + jarrut. Keskiviikko iltana pregnyl pistos ja perjantaina punktio. Jännittää!! ;)
 
Shenda81: pitkää pinnaa piinaamiseen ja plussatuulia kovasti!
Amelie80: Tuntui niin tutulta tuo kirjoituksesi siitä kuinka pahalta tuntuu nähdä vauvoja/raskaana olevia. Ja varsinkin se kun joku läheinen saa lapsen. Meille on 1 lapsi jo suotu, mutta ennen häntä lapsettomuudesta kärsittiin 3 vuotta. Juuri ennen ekaa ivf:ää kuulin 2 ystävän raskausuutiset. ja heti plussan jälkeen vielä 2 muuta lähipiiristä kertoivat odottavansa. Olenkin jälkeenpäin miettinyt että jos tuo hoito ei olisi onnistunut, niin en tiedä kuinka olisin siitä selvinnyt järjissäni. Tietääkö ystäväsi lapsettomuudestanne? Jos tietää, niin ymmärtäisikö hän jos sanot että et ihan vielä pysty tulemaan katsomaan? Tilanne olis ehkä toinen jos ei olis just nyt noita hormonimyllerryksiä. Itse kerroin lapsettomuudesta aika avoimesti, mutta vasta jälkeenpäin olen pystynyt avoimemmin puhumaan ystäville niistä tunteista joita heidän lapsensaantinsa on herättänyt. Silloin tunsin niistä huonoa omaatuntoa, enää en. Jaksamista sinulle ja toivottavasti tämä hoito tuo sen kaivatun lapsen!!

(.) Tänään kp2 ja alkoi zumet. Huomenna ajattelin soitella vl:n aikaa ultraan hyvissä ajoin. Tää on nyt siis eka pas mulla, ja aika sekavat fiilikset, en oikein odota tältä hoidolta mitään, vaikka kyllähän passistakin ihmiset raskautuu.
Mä join viime kierrossa greippimehua ihan kokeeks, kun edelliset menkat oli todella niukat. Oikeestaan ihmettelin että oliko ne menkat ollenkaa kun vaan pari päivää vähän tuhruvuotoa tuli. Ja keväällä ivf:ssä limakalvo oli aika ohut, zumeja söin sitä kasvattelemaan. Nyt onkin sitten ihan kunnon vuotoa, mitä normaalistikin. Enkä tiedä onko sattumaa, koska muutama vuosi sitten join myös greippimehua 2 kierrossa, joissa oli väliä keskenään. Silloin menkat ei alkaneetkaan ajallaan, vaan kierto venyi pitkäksi jonka jälkeen vuoto oli todella runsasta ja kesti pari viikkoa. Silloin ei ollut muutenkaan ongelmia limakalvon paksuuden kanssa, nyt vasta tämän vuoden aikana tuo on jostain syystä ohentunu. No tulihan pitkä sepustus.. :whistle:
 
minttu1 Kiitos sulle. Tämä ystävä ei tiedä lapsettomuudestamme ja en tiedä jaksanko kertoa. Helpompihan hänen olisi ymmärtää asia. Vaikeaa. Ollaan nyt pidetty tämä PAS melkein omana tietonamme, kun taas aikaisemmasta yrityksestä tiesi aika moni. Tai tietää ne, että se PAS on edessä, mutta ei ne tiedä ajankohdasta enkä aio sanoakaan mitään. Ihan hiljaksiin edetään ja valmistaudutaan jo uuteen ICSI hoitoon. Jotenkin en vaan usko tulevaan PAS:iin. Eikä ne osannut TAYS:ssa sanoa minkälaisia alkioita meillä on pakkasessa. Mulla on kans greippimehukuuri menossa, ja lisäks otan omenaviinietikkaa ja vehnänalkioöljyä päivittäin. Hullu! :LOL: En tiedä onko mitään hyötyä, mutta yritän parhaani, jotta pikkualkion/alkioiden olisi hyvä asettua mun masuuni. JOS ne edes kestää sulatuksen. :( Huomenna on ultra, jossa katotaan limakalvoa ja suunnitellaan siirtopäivä. Nokka kohti nyt vaan tulevaa ja yritetään pysyä positiivisena :heart:
 
Shendalle tsemppiä munkin puolesta! Jännää..
Amelie Tunteet väkisinkin puskee pintaan tässä touhussa. Kovasti vaan onnea, toivotaan ettei huurunenät liikaa sula tässä helteessä vaan säilyvät.
Mitä greippimehua te olette juoneet? Teettekö itse puristamalla vai luontaistuotekaupasta vai..?
 
Tuosta greippimehusta on nyt pakko sanoa pieni varotuksen sana, ettei se oo välttämättä sopivaa lääkkeiden kera..
http://fi.wikipedia.org/wiki/Greippi
>Greippi ja lääkkeet
Greipin tai greippimehun nauttimista on vältettävä useiden lääkevalmisteiden kanssa, sillä sen sisältämä naringetiini saattaa merkittävästi heikentää tai vahvistaa niiden tehoa.> :/

Itse olen joskus kokeillut 3krt Valion mehua, ja luomukierroissahan siitä tuskin haittaakaan on! Mulla tosin muuttui menkat kuurin jälkeen omituisen niukoiks ja hyytyneiks, ja tuntu että pahensi endoa..
 
Kiitos listasta Amelie! :) Jos pidetään toi ekan sivun lista tollasena, mistä näkyy ketä on mukana, mikä hoito ja milloin. Päivittelen siihen sitä mukaa tietoja, kun niitä tulee. Sit toi sun tekemä lista kulkis joka sivulla mukana. Siihen vois varmaan laittaa samalla tavalla, kun tossa kesän listassa, sen myöhemmin onnistuvat. Mietin kans pitäskö piinailijat olla oman otsikon alla, niinku tuolla kesän listassa on testaajat otsikon alla. Näkis heti ketä pitää jännittää. Vai mitä mieltä ootte? Sitä joka sivulla kulkevaa listaa voi jokainen vuorollaan päivitellä, niin ei jää yhden ihmisen hommaksi.

Mistä sait noita kuvia muuten tohon listaan? Mä en osaa sellasia laittaa..
 
Mukana menossa 4.8.2009



shenda81 : 1.IVF:n 1. PAS, vko 32, PP 1

Vadelmaunelma : 1. IVF/ICSI, vko 32, pitkä kaava, PP-

Amelie80 : 1. ICSI:n 1. PAS, siirto 11.8., PP-

sade83 : 1.IVF, punktio 7.8, lyhyt kaava, PP-

Tirlittan1968 : 2. IVF, vko 33, pitkä kaava, PP-

wattu : 1. ICSI, vk 34, pitkä kaava, PP-

minttu1 : 2. IVF:n 1. PAS, vk 34, PP-

eevi-antero : 1. IVF:n 1. PAS, vko 34, PP-

Eena : 1IVF, vko 35, lyhyt kaava, PP-

Peppiina78 : 1. IVF, vko 36, pitkä kaava, PP-

Electra : 4. ICSI, vko 36, pitkä kaava, PP-

Plamsu75 : 2. IVF, heinä-elokuu, PP-

Janski71 : 3.IVF, vko 35, PP-

Jannika07 : 2. IVF:n 1.PAS, elokuu, PP-

dream09 : 3.IVF, vko 35, PP-

Minni : 1. IVF, elokuu, lyhyt kaava, PP-

Pikku-Tintti : 1.ICSI, elokuu, PP-

Nalle76 : 1.ICSI, punktio 31.7., siirto , lyhyt kaava, PP-

Irene80 : 1. IVF:n 1. PAS, elo-syyskuu, PP-

onnenkukka : 2. ICSI, elo-syyskyy, PP-

JäsenJ :1. ICSI, elo-syyskuu, PP-

astrid : 1. IVF, elo-syyskuu, PP-

Taikapapu : 1. IVF/ICSI, syyskuu, PP-

Tytti82 : 1. IVF/ICSI, syyskuu, PP-

Rosetta : 1. IVF/ICSI, syyskuu, PP-

aurin-ko : 1. IVF:n 3. PAS, syyskuu, PP-

sininata : 1. IVF/ICSI, syyskuu, PP-

anna1979 : 1. IVF, syyskuu, PP-

Kaneli-07 : 2.ICSI, syyskuu, PP-

Sannuli-81 : 3. IVF, syyskuu, pitkä kaava, PP-

Sharlin : 1. ICSI, syys-lokakuu, PP-

idaliina : 2. ICSI, syys-lokakuu, PP-

pirpana74 : 1. IVF:n 1. PAS, lokakuu, PP-

Äititär : 1. IVF, marraskuu, PP-

Kristiina76 : 4. IVF:n 1. PAS, syksy, PP-

aitiliini83 : 1. ICSI, syksy, PP-

Linnia : 1. IVF, syksy, PP-

Tao74 : 3. IVF, syksy, PP-

dreamer78 : 1. ICSI:n 1. PAS, syksy, PP-

hemu80 : 1. IVF, syksy, PP-

Nipsu74 : 1.PAS, syksy, PP-

Elenia : 1. IVF, syksy, PP-

Bluemami : 1. ICSI:n 1. PAS, syksy, PP-

Pohtijatar : 2. IVF, syyskyy, pitkä kaava, PP-

annamaria83 : 2IVF, syksy, PP-


Plussanneet

 
Taikapapu Juu, ehdotuksia otetaan vastaan :) Laitoin nyt Shendalle piinapäivät nimen perään ja yritän järjestellä listaa niin, että menis aikajärjestyksessä ylhäältä alas. Mutta voidaan muuttaa piinailijat omaksi "ryhmäksi". Ja vielä en halunnut laittaa "myöhemmin onnistuvia", koska haluan toivoa ja uskoa, että kaikki me onnistutaan :saint: Vaikka varmaan itseni saan sinne jo kohta lisätä... :ashamed: Mutta ei maailailla vielä "piruja" seinille tai tässä voidaan sanoa "seinälle" :LOL: Kuvia saa osoitteesta http://www.glitter-graphics.com/

Risupesä Kiitos tiedosta. Pitänee asiasta kysyä tänään lääkäriltä. Toivottavasti en ole pilannut mitään. Onneks en ole ottanut kuin lasillisen päivässä. Kait se on parempi raskaanaoleville, koska siitä saa foolihappoa.

Sharlin Ihan S-marketin mehulla olen mennyt. Pitänee siis katsoa asiaa uudestaan, kunhan saan lääkäriltä jotain infoa.

 
Mä tiesinkin tosta greippimehusta, ettei saa ottaa kaikkien lääkkeitten kanssa, mutta vaikka oon etsiny, niin mistään en oo löytäny kieltoo juoda sitä saman päivän aikana. Eli kun mä otan lääkkeitä aamulla ja illalla, niin oon sen mehun juonu päivällä. Siinä on siis monta tuntia väliä molempiin suuntiin. Ja ihan valion mehua juon ja jopa tykkään siitä.
:p
Soitin klinikalle ja ultra on 14.8. eli ens viikon perjantaina.
 
heippa,
tulisin vielä mukaan vaikka tämä ryhmä onkin jo melkoisen suuri.
juuri takana suunnittelukäynti ensimmäiseen IVF:ään lyhyellä kaavalla ja näillä näkymin toimenpiteet viikolla 35. nopeasti homma etenee :).
takana lapsettomuutta 2,5 vuotta, hoitoina 3 IUI:tä tältä keväältä.
tsemppiä kovasti kaikille!
 
Mehuasiaa : Kysyin siitä greippimehusta ja lääkäri sanoi, että ei ole haittaa näiden lääkkeiden kanssa. Sydänlääkkeiden kanssa se saattaa vahvistaa vaikutusta. Lisäksi tämä lääkäri vähän naurahteli näille "poppakonsteille", mutta ei kieltänytkään.

).( Siirto on viikon päästä ja kaksi siirretään mikäli kestävät sulatuksen. Limakalvo oli 8mm paksu, joten ihan hyvillä arvoilla mennään. Lisäksi minut laitettiin jo uuteen hoitoon (omasta pyynnöstä ) jonon hännäksi ja punktio ajoittuu marraskuun lopulle. Eli en kovasti luota PAS:in onnistumiseen :/ Mikäli onnistuu, niin saan yllättyä iloisesti =)

Shenda Miten sullameni siirto? :heart:
 
ilmoittaudun myös syksyn piinailijoihin. Toukokuussa olimme mieheni kanssa ekaa kertaa lapsettomuushoidoissa oysissa. Icsi hoito oli mulle tosi rankka henkisesti ja fyysisesti. Saimme 19 munasolua punktiossa, mutta vain yksi pääsi siirtoon asti.... Se ei selvinnyt paria viikkoa pitempään.
Nyt ollaan menossa väestöliittoon, kun jono on taaas pitkä oysiin, ja eikä tästä nuorruta saati tätä vauvakuumetta hoideta muulla kuin vauvalla.
Kesää oon yrittänyt viettää "normaalisti" mutta ajatukset rullaa samaa kehää. Nyt ainakin tietää mitä odottaa niiltä lääkkeiltä ja kuinka voisi itseäänkin ehkä paremmin ymmärtää.
Lapsettomuutta meillä takana 3-vuotta.
 
Erämaista on palattu ihmisten ilmoille. Pinossa on ollut paljon vipinää poissaollessani! Suprecur-sumuttelut aloitin sunnuntaina (kp 23) ja pitkällä kaavalla mennään. Vähän on ollut tunteiden vuoristorataa ja itku herkässä. Kaipa se tästä tasaantuu..

Vadelmaunelma, vanhasta kokemuksesta arvelen, että kierto pitenee sumuttelujen myötä. Minulla kierto ei ole koskaan ollut säännöllinen, mutta sumuttelujen ansioista kierto on pidentynyt n. 5-10 pv. Mulla on alkamassa jo neljäs hoito ja erilaisia lääkekoktaileja on koettu, on ollut Puregonia, Gonalia ja Menopuria. Nyt valitaan Menopur, jota käytin myös edellisessä hoidossa. Punktio ja siirto ajoittuvat viikolle 36, elo-syyskuun vaihteeseen.

Juu, ja greippimehua menee täälläkin, on sitten tehoa tai ei. Edellisessä hoidossa limakalvo oli oikein hyvässä kunnossa. Olen ajatellut, että koska sumut otetaan nenään, jostä lääke imeytyy verenkiertoon, piikit pistetään vatsanahkaan ja progesteronit laitetaan alapäähän, ei greippimehusta voi olla hoidon lääkkeden imeytymiseen vaikutusta, koska mehu juodaan vatsaan. Aineet imeytyvät eri nopeudella ja -tehokkudella verenkiertoon. Eri asia olisi, jos huuhtelisin jonkun lääkkeen kurkusta alas greippimehulla.

Amelie, mun tarkentuneet tiedot voit päivittää kohdalleni listalle. Mukava, että hoidat meidät järjestykseen :D
 
Itse syön yhden tuoreen greipin päivässä. Lääkkeen ottotavalla ei kuitenkaan ole merkitystä, koska verenkierto kropan joka kolkkaan on yhteinen ja sinne ne kaikki menee. Totuushan on kuitenkin se, että jos greipistä olisi haittaa imeytymiselle, se olisi varmasti käyttöohjeessa kielletty. Varmasti myös lääkärimme ovat tietoisia tästä greippivillityksestä ja osaisivat asian kieltää, jos siitä vaaraa on. Tuskin meistä kukaan pystyy vetämään greippiä niin paljon, että tätä haitallista ainetta tulisi elimistöön vaikuttavia määriä... Eli greippiä vaan naamariin. :D
 

Yhteistyössä