suutuin miehelleni pikkuasiasta ja...

No, olipas hieno viikonloppu. Suutuin miehelleni minuun kohdistuneesta väärään aikaan ja väärässä paikassa esitetystä naurahduksesta. Kun sanoin, älä naura minulle, hän alkoi "No, voi hyvänen aika!","Voi sinun kanssasi!" Eikä pyytänyt anteeksi. Tarkoitus oli lähteä kävelylle, mutta jossakin vaiheessa asiaa vatvottuamme hän lähti kotiin, minä jatkoin (kävelin muuten 10km). Hän alkoi että "Taas se alkaa!" jne. Totta kai minua alkoi suututtaa aina vain enemmän.
Illalla sovimme, mutta vieläkin on vähän outo olo. Oon kai hullu.

 

Kai se kaikilla on et välillä on herkempi toisen sanomiselle.Itellä ainakin on kausia johtuneeko hormooneista vai mistä niin on herkempi.Itellä on kans tapana et pienetkin erimielisyydet puhutaan ja sovitaan.Kyllä se auringo taas teillekin paistaa!

 

:hug:
Meillä ollut koko viikonloppu riitelyä "pikkuasioista". Vieläkään ei olla saatu sovittua. Mun on tosi vaikea pyytää ekana anteeksi, joten keitin aamulla kahvit miehelle "sovittelun" kunniaksi.
Mies vaan ärsisi sängyssä ja jopa oli taas riita käynnissä..
Miestä kiristää pinnaa se että olen niin kireä, minua kiristää vannetta se että olen päivästä toiseen kotona kaukana kavereista ja sukulaisista ja mies lähtee aamulla aikaisin töihin, tulee kotiin kuudelta-seitsemältä illalla ja lapsemme on todella vilkas, meinaa väsyä päivän aikana.Viikonloputkin miehellä menee töitä tehdessä.

 

No oot... tosi akkamaista :'( :'( :'( :'(

 

\

:hug:
Meillä ollut koko viikonloppu riitelyä "pikkuasioista". Vieläkään ei olla saatu sovittua. Mun on tosi vaikea pyytää ekana anteeksi, joten keitin aamulla kahvit miehelle "sovittelun" kunniaksi.
Mies vaan ärsisi sängyssä ja jopa oli taas riita käynnissä..
Miestä kiristää pinnaa se että olen niin kireä, minua kiristää vannetta se että olen päivästä toiseen kotona kaukana kavereista ja sukulaisista ja mies lähtee aamulla aikaisin töihin, tulee kotiin kuudelta-seitsemältä illalla ja lapsemme on todella vilkas, meinaa väsyä päivän aikana.Viikonloputkin miehellä menee töitä tehdessä.

Eisitä kuule kannata käyttää sitä pientä aikaa riitelyyn...parempiakin aiheita ois. tsemppiä :hug:

 

Meillä samaa vikaa... mies ei pyydä anteeksi ennenkuin vasta pakon edessä, nykyään tosin aika nopeasti silloin kun asiassa ei ole minkäänlaista tulkinnan varaa vaan hän on ilman muuta syyllinen.
Minä loukkaannun, tottakai (!!!) jos hän tiuskaisee minulle tai muuta vastaavaa. Jos ei anteeksipyyntöä pian kuulu, menen vähitellen ihan sekaisin ja alan kerätä tämän, alunperin pienen, asian ympärille kaikkea mahdollista muuta mikä on pielessä. Eli siis muutun onnellisesta täysin myrtyneeksi mytyksi yhden vaivaisen päivän aikana...
Olen koittanut puhua miehelleni, sanoa että kaikki menisi ohi paljon helpommin jos hän vaivautuisi tekemään sovintoa heti, ja että jos hän tietäisi mikä olo minulle aiheutuu hänen välinpitämättömyydestään, hän varmasti tekisi sovinnon.
Näiden riitojen välillä kaikki on täysin hyvin, olemme onnellisia ja pystymme puhua asioista, olemme toistemme parhaat ystävät... Tätä vain en voi ymmärtää. Itse en kohtelisi häntä noin julmasti, en voisi kuvitellakaan että loukkaisin häntä ja sitten antaisin itkeä omissa oloissaan koko illan. Tämä tulee pidemmän päälle olemaan todella vakava uhka meidän avioiittomme kestävyydelle.
Tai sitten minäkin olen hullu joka ottaa itseensä turhasta?