M
monenäiti
Vieras
Pois. Pois täältä kaupungin hulinasta ja paheista. En minä täällä halua lapsiani kasvattaa, ajattelin minä, vanhoillilestadiolaiseen perheeseen syntynyt parikymppinen nainen (tai tyttö pikemminkin), joka oli juuri saanut esikoisensa. Muutimme 5km päähän kaupungista, vuokralle. Siellä saimme toisen lapsemme. Vuoden jälkeen totesimme, että ei täälläkään suurperhe voi rauhassa kasvaa. Täälläkin on liikaa hälyä. Niinpä otimme hurjan hypyn ja muutimme pohjoiseen. Keskelle metsää. Keskelle ei mitään. Vuokralle. Ja saimme kolmannen lapsen. Neljä vuotta, kolme kotia. Yksikään ei tuntunut omalta. Tuo pohjoinen oli kiva paikka asua, mutta siellä oli petoja ja sääskiä. Ja metsää. Silmänkantamattomiin metsää. Äkkiäkös sinne muutama pikkitaapero olisi eksynyt ja hävinnyt iäksi.
Neljäs lapsi ilmoitti tulostaan, ja me rupesimme uutta asuntoa hankkimaan. Jotenkin saimme käsiimme ilmoituksen melko edullisesta asunnosta SAARELLA. Keskellä merta. Minua saarella asuminen kiehtoi, joten halusin käydä kurkkaamassa. Ja se oli rakkauta ensi silmäyksellä. Talo ei ollut hieno, mutta se oli iso. Saarella oli paljon kesäasukkaita ja ympärivuotisesti siellä asui muiden lisäksi myöskin toinen lapsiperhe, heillä oli kome lasta. Lapset tykästyvät heti leikkiseuraan, joten se taisi olla sillä sipuli. Tylsän talon päätin sisustaa kivaksi ja alkaa rakentamaan tänne perhettä.
No, mehän talon saimme. Niinpä alkoi muuttaminen. Työtä, työtä. Aamusta iltaan, tavaran rahtausta vauvamahan kanssa. Neljäs syntyi. Ja taas muuttohommia tekemään. Kuukaudessa talo oli muuttovalmis. Niinpä minä, mieheni ja neljä lastamme matkustimme sinne laivalla jännityksestä kihelmöiden. Ja nyt, ollaan täällä. Lapsia 5, ikää 0-7v. Esikoinen menee kouluun. Pieneen kyläkouluun saarella. Lasten harrastuksia ova heidän sanomansa mukaan uinti, kävely metsässä ja pitkään valvominen, talvella hiihto ja luistelu. Ja ne on onnellisia lapsia. Kaikki.
Kannustan siis saaressa asumista kokeilemaan, itse ainakin koukutuin ihan täysin
Multa saa kysellä saaressa asumisesta, jos haluaa!
Neljäs lapsi ilmoitti tulostaan, ja me rupesimme uutta asuntoa hankkimaan. Jotenkin saimme käsiimme ilmoituksen melko edullisesta asunnosta SAARELLA. Keskellä merta. Minua saarella asuminen kiehtoi, joten halusin käydä kurkkaamassa. Ja se oli rakkauta ensi silmäyksellä. Talo ei ollut hieno, mutta se oli iso. Saarella oli paljon kesäasukkaita ja ympärivuotisesti siellä asui muiden lisäksi myöskin toinen lapsiperhe, heillä oli kome lasta. Lapset tykästyvät heti leikkiseuraan, joten se taisi olla sillä sipuli. Tylsän talon päätin sisustaa kivaksi ja alkaa rakentamaan tänne perhettä.
No, mehän talon saimme. Niinpä alkoi muuttaminen. Työtä, työtä. Aamusta iltaan, tavaran rahtausta vauvamahan kanssa. Neljäs syntyi. Ja taas muuttohommia tekemään. Kuukaudessa talo oli muuttovalmis. Niinpä minä, mieheni ja neljä lastamme matkustimme sinne laivalla jännityksestä kihelmöiden. Ja nyt, ollaan täällä. Lapsia 5, ikää 0-7v. Esikoinen menee kouluun. Pieneen kyläkouluun saarella. Lasten harrastuksia ova heidän sanomansa mukaan uinti, kävely metsässä ja pitkään valvominen, talvella hiihto ja luistelu. Ja ne on onnellisia lapsia. Kaikki.
Kannustan siis saaressa asumista kokeilemaan, itse ainakin koukutuin ihan täysin
Multa saa kysellä saaressa asumisesta, jos haluaa!