Suurperheelliset pari kysymystä!

Horuksen silmä

Aktiivinen jäsen
21.11.2008
10 741
-1
36
Tampere
Suurperhe toki on hyvin liukuva käsite, mutta te jotka koette perheenne suureksi. Kuinka jaksatte pyörittää arkea päivästä toiseen? Millainen turvaverkko teiltä löytyy? Ja paljonko teillä on sitä omaa TÄYSIN LAPSETONTA aikaa? Ja mitä silloin teet?
Kiitos vastauksista =)
 
Hei, meillä lapsia neljä - kolmoset ja vauva sekä pari koiraa. Miellän meidät suurperheeksi. Arki pyörii päivästä toiseen, sitä samaahan se on. Välillä tökkii niin hemmetisti ja välillä menee helpommin. Riippuu pitkälti omasta väsymystilasta, miten on vauva antanut yöllä nukkua. Turvaverkko lähinnä mummo ja pappa, jotka eri kaupungissa n. 200km päässä. Käyvät parin kolmen viikon välein n. kolme yötä auttamassa. Täysin omaa lapsetonta aikaa on ruokakauppakäynnit ja silloin kun on mummo ja pappa täällä, käyn yksin. Muuten ruokakaupassa käynnit tosiaan ilman lapsia. Silti nyt jaksan, parempi vaihe menossa. Joku aika sitten oli vähän tikkuista.
 
Mulla on viisi poikaa ja miehellä tyttö edellisestä joten kyllä suurperheeksi lukisin..
Ei mitään ongelmia pyörittämisessä kun asennoituu että lapset on hetken pieniä ja sitte joskus on oman ajan vuoro. Lapsetonta aikaa mulla ei ole eikä turvaverkkoakaan koska oma äiti on kuollut ja miehen vanhemmat vanhoja, isäni töissä, joten heistä ei apuja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yksi erimerkki :):
Hei, meillä lapsia neljä - kolmoset ja vauva sekä pari koiraa. Miellän meidät suurperheeksi. Arki pyörii päivästä toiseen, sitä samaahan se on. Välillä tökkii niin hemmetisti ja välillä menee helpommin. Riippuu pitkälti omasta väsymystilasta, miten on vauva antanut yöllä nukkua. Turvaverkko lähinnä mummo ja pappa, jotka eri kaupungissa n. 200km päässä. Käyvät parin kolmen viikon välein n. kolme yötä auttamassa. Täysin omaa lapsetonta aikaa on ruokakauppakäynnit ja silloin kun on mummo ja pappa täällä, käyn yksin. Muuten ruokakaupassa käynnit tosiaan ilman lapsia. Silti nyt jaksan, parempi vaihe menossa. Joku aika sitten oli vähän tikkuista.

:hug:
Minkä ikäisiä teidän kolmoset on?
Meillä on turvaverkon kanssa vähän sama tilanne, isovanhemmat asuvat reilun 100 km päässä, ja ainoastaan mun äiti käy aina välillä yhden yön ajan täällä auttelemassa. Keskimäärin kerran 1-2 kuukaudessa. Pari-kolme kertaa vuodessa isommat lapset on tätinsä luona päivän. Oma aika on kiven alla.
 
Meillä varmaan kaiikien laskuoppien mukaan on suurperhe: 6 lasta (pian 7) ja 2 aikuista.
Arki pyörii ihan mukavasti, mies käy töissä ja minä olen pienimmän kanssa kotona. Siivoilen, ulkoillaan ja laitetaan ruokaa... Jokainen kuitenkin tekee oman osuutensa kotitöistä (ikänsä mukaan). Turvaverkkona: kotipalvelu (lastenhoitoon tärkeiden menojen ajaksi), isovanhemmat, kummit (joiden valinta on onnistunut hyvin), ystävät ja jotkut sukulaisetkin auttavat tarpeen tullen.
Täysin lapsetonta aikaa pyritään saamaan joka toinen viikko yksi ilta (tähän mennessä aina onnistunut). Käydään syömässä ulkona ja vietetään ystävien kanssa aikaa... ajoissa kuitenkin kotiin, jotta aikaa jää myös toisillemme...
 
4 lasta meillä, eli ei nyt suurperhe, mutta joidenkin mielestä ehkä... Ei ketään kelle lapset saisi, muttei tarvettakaan. Yhteistä aikaa on kuitenkin aina klo 22 eteenpäin, kun viimeinenkin nukkuu.
 
Pakkohan se on jaksaa... Ei tässä paljoa auta heittää rukkasia naulaan ja todeta, että kiitti - tää on nyt niin nähty ja nyt en enää jaksa.
Mulle itselle henk.koht. avun pyytäminen on korkea kynnys, todella korkea... kun mie ajattelen, että heti tulee puheita, että "Kyllähän niitä lapsia hankitaan, muttei sit hoideta" jne.
Siksi mie olen jättänyt myös perhetyöntekijälle soittamatta, vaikka täällä kuopuksen ja sitä edellisen kuopuksen aikana kampanjoitiin häntä maksutta 5 kertaa jokaiseen vauvaperheeseen.

Hirmu vähän mie saan lapsia hoitoon mihinkään, ja jos saankin, niin osan päiväsaikaan että pääsen hoitamaan jotkut tietyt pakolliset asiat, kuten esim. lääkärikäynti.
Silloin kun mies on myös kotona, niin eipä kukaan näitä juuri hoitoon ota / tule hoitamaan.
MLL ei toimi täällä kulmalla.

Joskus saan esim. äitini tai isäni hoitamaan näitä, kun on ollut edessä ns. tärkeät (miltei pakolliset) hautajaiset tai häät, jonne ei ole voinut lapsia ottaa... mutta silloinkin ollaan sit aamuyötä myöden viimeistään ajettu kotiin satoja kilometrejä, että "hoitaja" vapautuu vastuustaan mahdollisimman nopeasti.
 
Niin, ja sitä omaa aikaa... Saan mie omaa aikaa silloin kun mies on kotona ja hoitaa lapset.
Mie käyn silloin usein ruokakaupassa. Joskus mies vie kaikki lapset ulos... silloin mie saan omaa aikaa kotona, mutta silloin mun "järkeni" neuvoo mua siivoamaan tai laittamaan ruokaa tai jotain... kun kerrankin se ois vähän helpompaa.
 
Meillä lapsia kuusi.
Arki pyörii kahden alle kouluikäisen kanssa,sitten on "kolmoset" 10 vuotiaat ja vanhin 15.
Me ollaan uusperhe,eli kaksoset ja vanhin on mun entisestä liitosta ja tuo "kolmosista yks" on miehen lapsi.

Arki rullaa ihan kivasti,ja turvaverkkoa on myös mukavasti.Miehen vanhemmat asuu 2 km päässä ja mun omat 10 km päässä.Kumpikin mamma on päivät kotona eli jos tarvii niin saan näitä pienempiä sinne koska vaan periaatteessa.

Viikonloppuja saadaan myös lapset jos halutaan hoitoon,eli kyse on vaan siitä kuinka usein tarvitaan lapsetonta aikaa.
En koe sitä mielettömän tärkeeksi,onhan meillä aikaa kun lapset nukkuu.Vaikka kuulostaa oudolta ehkä.

Omaa aikaa saan jos halua,mutta kun sitä on tarjolla niin ei niin tarvitsekaan sitä.
Meillä on erillinen rakennus pihalla jossa "harrastetilaa" siellä usein miehen kanssa soitellaan (lasten bändivehkeet siellä) ja lauletaan ultra staria ja vähän naukkaillaan.
Joskus mennyt jopa aamuun asti!!

Silloin on viety joskus lapset mamallaan aamusella,mutta tilanteen mukaan.
Vanhin viihtyy myös meidän kanssa viikonloppuiltoja soitelleen ja laulaen.

Oon kai outo kun en niin sitä "omaa aikaa" peräänkuuluta.
Jumppailen kotona,samoin nostelen vähän puntteja.
Kudon,teen käsitöitä ja luonnossa kuljeskellaan ihan perheen kanssa.Se on myös sitä mun aikaa.

Olen siis kotona vielä,hoitovapaalla.
Nuorimmat on 2 ja 4 vee.
 
meillä on neljä lasta. arki toimii samalla rutiinilla viikosta toiseen. joskus muakin puuduttaa ihan totaalisesti, lähinnä siitä syystä etten yksin pääse oikeen mihinkään. nytkin on mennyt jo 4kk siittä kun olin yksin viimeksi missään. miehellä työt ja lätkä. lätkään menee jo 6 iltaa/vko. tukiverkkoa ei ole. mummut osuu samassa kaupungissa mutta ei tunnu kiinnostavan nähdä lapsia muuta kuin satunnaisesti.
 
Ei me kyllä suurperhe olla, mutta koska lapset on tehty 3 melkein 3 vuodessa niin uskaltaudun vastaamaan. Mies on paljon töissä joten arki lepää aika paljon mun harteillani. Isovanhemmat (voisi kysyä mitä ne on??) Kylässä käydään mut siihen se jääkin. Miehen kummitäti auttaa jos pyytää, mutta koska isovanhemmat on niin monta kertaa perunu lupauksiaan niin mulle on noussu tosi korkee kynnys edes kysyä apua :ashamed:
En muista koska miehen kans oltas kaksin oltu missään. Illalla kyllä kun lapset nukkuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ihalempi:
Ei me kyllä suurperhe olla, mutta koska lapset on tehty 3 melkein 3 vuodessa niin uskaltaudun vastaamaan. Mies on paljon töissä joten arki lepää aika paljon mun harteillani. Isovanhemmat (voisi kysyä mitä ne on??) Kylässä käydään mut siihen se jääkin. Miehen kummitäti auttaa jos pyytää, mutta koska isovanhemmat on niin monta kertaa perunu lupauksiaan niin mulle on noussu tosi korkee kynnys edes kysyä apua :ashamed:
En muista koska miehen kans oltas kaksin oltu missään. Illalla kyllä kun lapset nukkuu.

Meillä on kanssa vähän sama tilanne, eli lapsia on VAIN 3. He syntyneet 3,5 vuoden aikana. Miehen kanssa päästään ulos syömään kahdestaan noin 2 kertaa vuodessa. Siinä se meidän yhteinen aika poissa kotoa tuppaa olemaan.
Välillä otan sitä "omaa aikaa" ja käyn yksin kaupassa tai lenkillä. Mutta ei se kamalasti lataa akkuja :/
Ystäviä/kavereita tapaan tosi harvoin. Varmasti oma jaksaminen olisi paremmin, jos tapaisin enemmän muita aikuisia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Horuksen silmä:
Alkuperäinen kirjoittaja Ihalempi:
Ei me kyllä suurperhe olla, mutta koska lapset on tehty 3 melkein 3 vuodessa niin uskaltaudun vastaamaan. Mies on paljon töissä joten arki lepää aika paljon mun harteillani. Isovanhemmat (voisi kysyä mitä ne on??) Kylässä käydään mut siihen se jääkin. Miehen kummitäti auttaa jos pyytää, mutta koska isovanhemmat on niin monta kertaa perunu lupauksiaan niin mulle on noussu tosi korkee kynnys edes kysyä apua :ashamed:
En muista koska miehen kans oltas kaksin oltu missään. Illalla kyllä kun lapset nukkuu.

Meillä on kanssa vähän sama tilanne, eli lapsia on VAIN 3. He syntyneet 3,5 vuoden aikana. Miehen kanssa päästään ulos syömään kahdestaan noin 2 kertaa vuodessa. Siinä se meidän yhteinen aika poissa kotoa tuppaa olemaan.
Välillä otan sitä "omaa aikaa" ja käyn yksin kaupassa tai lenkillä. Mutta ei se kamalasti lataa akkuja :/
Ystäviä/kavereita tapaan tosi harvoin. Varmasti oma jaksaminen olisi paremmin, jos tapaisin enemmän muita aikuisia.

Täydellinen kohtalotoveri :hug:
Tää on kuitenkin vaan vaihe elämässä, tosin sen tiedostaminen ei auta siinä vaiheessa kun esikoinen on istunu potalla ja vehje osotellu johonkin muualle kun pottaan, keskimmäinen kaatunu ja parkuu korvan juuressa ja vauva on tissillä..
:whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ihalempi:
Alkuperäinen kirjoittaja Horuksen silmä:
Alkuperäinen kirjoittaja Ihalempi:
Ei me kyllä suurperhe olla, mutta koska lapset on tehty 3 melkein 3 vuodessa niin uskaltaudun vastaamaan. Mies on paljon töissä joten arki lepää aika paljon mun harteillani. Isovanhemmat (voisi kysyä mitä ne on??) Kylässä käydään mut siihen se jääkin. Miehen kummitäti auttaa jos pyytää, mutta koska isovanhemmat on niin monta kertaa perunu lupauksiaan niin mulle on noussu tosi korkee kynnys edes kysyä apua :ashamed:
En muista koska miehen kans oltas kaksin oltu missään. Illalla kyllä kun lapset nukkuu.

Meillä on kanssa vähän sama tilanne, eli lapsia on VAIN 3. He syntyneet 3,5 vuoden aikana. Miehen kanssa päästään ulos syömään kahdestaan noin 2 kertaa vuodessa. Siinä se meidän yhteinen aika poissa kotoa tuppaa olemaan.
Välillä otan sitä "omaa aikaa" ja käyn yksin kaupassa tai lenkillä. Mutta ei se kamalasti lataa akkuja :/
Ystäviä/kavereita tapaan tosi harvoin. Varmasti oma jaksaminen olisi paremmin, jos tapaisin enemmän muita aikuisia.

Täydellinen kohtalotoveri :hug:
Tää on kuitenkin vaan vaihe elämässä, tosin sen tiedostaminen ei auta siinä vaiheessa kun esikoinen on istunu potalla ja vehje osotellu johonkin muualle kun pottaan, keskimmäinen kaatunu ja parkuu korvan juuressa ja vauva on tissillä..
:whistle:


:hug:
Hyvä asenne sulla.Ja täysin oikea.
Olin itse yh kun kaksoset olivat 1,5 ja vanhin 4,5 v.
Muistan tosi hyvin esim sairastamiset tms venyyttivät pinnaa todella paljon.

Aina vaan mietin että tätä ei kestä ikuisesti!!

Voimia kovasti teille,jälkeenpäin ne kaikki ikävyydetkin naurattaa.
Ja ne niitä ihania muistojakin.Mutta ehkä vasta muutaman vuoden päästä tosiaan... :D
 
Pakkohan se on jaksaa... Ei tässä paljoa auta heittää rukkasia naulaan ja todeta, että kiitti - tää on nyt niin nähty ja nyt en enää jaksa.
Mulle itselle henk.koht. avun pyytäminen on korkea kynnys, todella korkea... kun mie ajattelen, että heti tulee puheita, että "Kyllähän niitä lapsia hankitaan, muttei sit hoideta" jne.

Heh, olisin voinut itse tuon kirjoittaa! Minulla 6 lasta, ja tukiverkko oikeastaan olematon. On vain pidettävä itsestä huoli, ja ettei jämähdä sisälle tähän sirkuksen pyöritykseen. Katsottava joskus läpi sormien sotkua jne =)

Kunhan vauva irtaantuu tissistä, saadaan aivan kahden keskistä aikaa enemmän, mikä on se parisuhteen pilari. Sitä odotellessa aina jokapaikkaan vähintään se kolmikuinen mukana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ihalempi:
Alkuperäinen kirjoittaja Horuksen silmä:
Alkuperäinen kirjoittaja Ihalempi:
Ei me kyllä suurperhe olla, mutta koska lapset on tehty 3 melkein 3 vuodessa niin uskaltaudun vastaamaan. Mies on paljon töissä joten arki lepää aika paljon mun harteillani. Isovanhemmat (voisi kysyä mitä ne on??) Kylässä käydään mut siihen se jääkin. Miehen kummitäti auttaa jos pyytää, mutta koska isovanhemmat on niin monta kertaa perunu lupauksiaan niin mulle on noussu tosi korkee kynnys edes kysyä apua :ashamed:
En muista koska miehen kans oltas kaksin oltu missään. Illalla kyllä kun lapset nukkuu.

Meillä on kanssa vähän sama tilanne, eli lapsia on VAIN 3. He syntyneet 3,5 vuoden aikana. Miehen kanssa päästään ulos syömään kahdestaan noin 2 kertaa vuodessa. Siinä se meidän yhteinen aika poissa kotoa tuppaa olemaan.
Välillä otan sitä "omaa aikaa" ja käyn yksin kaupassa tai lenkillä. Mutta ei se kamalasti lataa akkuja :/
Ystäviä/kavereita tapaan tosi harvoin. Varmasti oma jaksaminen olisi paremmin, jos tapaisin enemmän muita aikuisia.

Täydellinen kohtalotoveri :hug:
Tää on kuitenkin vaan vaihe elämässä, tosin sen tiedostaminen ei auta siinä vaiheessa kun esikoinen on istunu potalla ja vehje osotellu johonkin muualle kun pottaan, keskimmäinen kaatunu ja parkuu korvan juuressa ja vauva on tissillä..
:whistle:
Totta!
Silloin kun asiat sujuu mutkattomasti tää arki on suorastaan ihanaa.
Mutta nyt kun muksuilla on päällä 5v, 4v ja 2 v uhmat, niin välillä tekis mieli heittää pyyhe kehään
:/
 
Alkuperäinen kirjoittaja Horuksen silmä:
Alkuperäinen kirjoittaja Ihalempi:
Alkuperäinen kirjoittaja Horuksen silmä:
Alkuperäinen kirjoittaja Ihalempi:
Ei me kyllä suurperhe olla, mutta koska lapset on tehty 3 melkein 3 vuodessa niin uskaltaudun vastaamaan. Mies on paljon töissä joten arki lepää aika paljon mun harteillani. Isovanhemmat (voisi kysyä mitä ne on??) Kylässä käydään mut siihen se jääkin. Miehen kummitäti auttaa jos pyytää, mutta koska isovanhemmat on niin monta kertaa perunu lupauksiaan niin mulle on noussu tosi korkee kynnys edes kysyä apua :ashamed:
En muista koska miehen kans oltas kaksin oltu missään. Illalla kyllä kun lapset nukkuu.

Meillä on kanssa vähän sama tilanne, eli lapsia on VAIN 3. He syntyneet 3,5 vuoden aikana. Miehen kanssa päästään ulos syömään kahdestaan noin 2 kertaa vuodessa. Siinä se meidän yhteinen aika poissa kotoa tuppaa olemaan.
Välillä otan sitä "omaa aikaa" ja käyn yksin kaupassa tai lenkillä. Mutta ei se kamalasti lataa akkuja :/
Ystäviä/kavereita tapaan tosi harvoin. Varmasti oma jaksaminen olisi paremmin, jos tapaisin enemmän muita aikuisia.

Täydellinen kohtalotoveri :hug:
Tää on kuitenkin vaan vaihe elämässä, tosin sen tiedostaminen ei auta siinä vaiheessa kun esikoinen on istunu potalla ja vehje osotellu johonkin muualle kun pottaan, keskimmäinen kaatunu ja parkuu korvan juuressa ja vauva on tissillä..
:whistle:
Totta!
Silloin kun asiat sujuu mutkattomasti tää arki on suorastaan ihanaa.
Mutta nyt kun muksuilla on päällä 5v, 4v ja 2 v uhmat, niin välillä tekis mieli heittää pyyhe kehään
:/

Joo, ihan totta. Meillä on kans esikoinen 3v7kk alkanu saada oikein kunnollisia raivokohtauksia. Kiusaa siskoaan 2v2kk. Siinä on välillä niin helisemässä itsekkin. Mutta sitten taas, nytkin ne leikkii tossa lastenhuoneessa tosi kiltisti :heart: Ruuan jälkeen mennään pihalle ja kirjastoon. Pienet asiat, suuret ilot. :)
 
Mulla on neljä lasta ja lapsetonta aikaa on silloin kun he nukkuvat tai ovat koulussa. Päivisin mä juoksen asioilla ja iltaisin sammun sohvalle kun makkareista alkaa kantautumaan tasaista tuhinaa :)

Päivääkään en vaihtaisi pois :heart:
 
meillä on ruhtinaallsiesti lapsetonta aikaa 3-6 tuntiin, riippuen päivästä.
hyvin kerkiää tekemän kaiki kotihommat, lattian moppaukset pölynpyyhinnät tiskaukset.
 
Me ollaan suuri uusioperhe. Kanssamme asuu minun kolme lastani, viikonloppuisin ja lomilla meillä on myös miehen kaksi lasta ja helmikuussa meille syntyy vauva.

Turvaverkko..hmm...mun vanhemmat ottaa mun muksuja silloin tällöin viikonlopuksi. Silloin on kahdenkeskistä aikaa. Muutoin lapset on sen ikäisiä että voidaan käydä kaksin vaikka ostoksilla.
Siihen tulee tietysti muutos alkuvuodesta, ainakin yksi on silloin mukanamme kauppareissuillakin :) Vauva kun hieman kasvaa, niin vanhemmat lapset pärjäävät varmasti jonkin aikaa vauvan kanssa jos on tarvetta.

Enkä mä nyt koe, että tässä olisi sen kummemmin ollut jaksamista kuin pienelläkään perheellä ja kun on oikea kumppani arkea jakamassa. Lapset on rikkaus ja tekevät elämästä elämisen arvoista :)
 
Arki sujuu ihan hyvin. Välillä väsyttää, mutta menee kyllä huumorilla eteenpäin. Stressiä en ota turhista. Täysin lapsetonta aikaa ei ole periaatteessa koskaan. Siis omaa aikaa on iltaisin muutama tunti, kun lapset nukkuvat, mutta miehen kanssa ei päästä kyllä koskaan mihkään kaksin pidemmäks aikaa. Turvaverkko on pieni, mutta riittävä. Äitini siis tulee katsomaan lapsia, jos itselläni pakottava meno johon ei voi mennä lasten kanssa, kuten hammaslääkäri tms. Ainoastaan taloudellinen tilanne välillä stressaa, kun joutuu elämään ihan minimitoimeentulolla, mutta siihenkin on jo tottunut jotenkin.

Hyvin pärjätään, raskaaksi en ole kokenut arkea. Joskus olisi kiva hetki hengähtää miehen kanssa, mutta menee tää näinkin. Lapset ovat 9v, 7v, 2v4kk ja 1v4kk.
 
Minäkin vastaan vaikka meilläkin vaan kolme mutta vanhin oli 2,5v kun nuorin syntyi. Meillä isovanhemmat hoitaa harvoin, voisivat varmaan useamminkin mutta ei oikein viitsitä pyytää kuin tosi tarpeeseen ja lyhyitä aikoja. Joskus saadaan jotain tuttua hoitamaan mutta niitäkin pyydän yleensä tarpeeseen. Varmaan kerran vuodessa päästään kahdestaan minnekään muutamaksi tunniksi. Lasten syntymän jälkeen ollaan oltu kaksi kertaa muutaman pvn lomalla miehen kanssa. Viimeisin teki kyllä tosi hyvää, kun itsellä jo tosissaan vanne kiristi päätä mutta vapaaviikonlopun jälkeen olin ihan eri ihminen. Ainiin, minä pääsen joskus, ehkä n. kerran kuussa kaupungille yksin tai yhden lapsen kanssa. Mies hoitaa silloin lapset.

Eli pääasiassa tämä elämä on tätä arkea täällä kotona. Mutta en minä muuta oikeastaan kaipaakaan. Nyt kun nuorinkin on jo vuoden, elämä on helpottunut tosi paljon ja tuntee taas jaksavansa. Viime kevään ja kesän olin aika väsynyt. Minä olen yötäpäivää kotona, mies illat ja viikonloput ja yöt tietysti. Ja auttaa parhaansa mukaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja METSOLA:
meillä on ruhtinaallsiesti lapsetonta aikaa 3-6 tuntiin, riippuen päivästä.
hyvin kerkiää tekemän kaiki kotihommat, lattian moppaukset pölynpyyhinnät tiskaukset.

No teillä on lapsetkin jo isoja :)

enipä sitä lapsivapaata aikaa silloin ollut kun lapset oli pieniä, mutta en mä kaivannutkaan
 

Similar threads

Yhteistyössä