Vastasin kyselyyn tuolla vauvanhoitopuolella. Kopsaan sen tähän
Mulle tehtiin suunniteltu sektio spinaalipuudutuksessa eli kipupumppua ei laitettu.
Leikkausviilto bikinirajaan paranee helpommin kuin pystyyn tehty, mutta jos aikaisemmin on leikattu leikataan luultavasti samasta haavasta.
Niin ja nyt kopsu

Milloin suunniteltu sektio yleensä tehdään -> rv? (minulla alkoi 38. rv)
Minulle tehtiin suunniteltu sektio perätilan ja lantion raja-arvojen takia rv 39+2. Sunniteltu sektio tehdään noin viikko ennen laskettua-aikaa. Minulla oli noin kaksi viikkoa aikaa tottua ajatukseen.
* isän läsnäolo synnytyksen aikana
Suunnitellussa ja kiireellisessä sektiossa isä saa olla mukana, se tehdään spinaalipuudutuksessa. Alavartalo puudutetaan. Olette molemmat koko ajan tilanteen tasolla ja voitte nauttia lapsenne syntymästä, joka oli meille ainakin todella hieno hetki, ilman kipua
* kauanko saan pitää lasta rinnallani, ennen kuin hänet viedään ""pois"" -> kauanko joudun olemaan vauvasta erossa?
Kun vauva syntyi hänet tuotiin meille pusuteltavaksi

Tämä tietenkin sen mukaan, mikä on tilanne ja vauvan vointi. Meillä poika oli tosi lämmin eli ei joutunut lämpöpussiin jne.
Kun mua alettiin ompeleen, lähti vauva isän mukaan pesulle. Ompelu kesti vajaan tunnin ja sen jälkeen minut vietiin heräämöön, jonne melkein heti tulivat vauva ja mieheni. Ihan tarkaan en muista kuinka kauan he siellä olivat, mutta lähtivät kuitenkin vähän ennen minua osastolle, jonne itse pääsin tunnin heräämössä olon jälkeen. Minut vietiin leikkuriin 13.10, poika syntyi klo 14 ja takaisin osastolla olimme 16.20 eli tosi nopeaa. Lähes sama aika menee alatiesynnytyksessäkin, kuulemma. Se kuinka kauan joudut olemaan erossa lapsesta riippuu teidän voinnista ja sairaalan tavoista. Itse tarvin olla erossa vauvasta vain tunnin verran.
* imetys - maidon nouseminen sektion jälkeen
Heti imetin, kunnolla maito taisi nousta parin päivän päästä.
* toipuminen sektiosta vrt. alatiesynnytys
Toivuin tosi nopeaa, mikä olikin yllätys, olin nimittäin varautunut kaikkeen, pelkäsin sektiota mielettömästi. Saman iltana kävelin kaksinkerroin vessasta huoneeseeni. Pari päivää sängystä nouseminen oli vaikeaa, mutta jo parin päivän päästä kävin sairaalan kahviossa huonetoverini kanssa kävellen. Otin vastaan kaikki lääkkeet ja piikit, tärkeää on, että lähtee heti liikkeelle. Haava parantui hyvin, eikä se ollut kipeä. Särkylääkkeitä en enää kotona tarvinnut. Kuukauden olin tekemättä raskaita hommia.
En voi verrata alatiesynnytykseen, kun en ole sitä vielä kokenut, mutta välillä tuntuu, että pääsin helpolla. Jotkut alatiesynnyttäneet vaikuttivat niin kipeiltä, oli vaikea istua jne. Muutaman tuttavani mukaan, jotka ovat kokeneet molemmat, sektiosta on ollut helpompi toipua. Mutta kaikki on niin yksilöllistä. Välillä tuntuu, että selviäsikö sitä edes alatiesynnytyksestä

Se on kuitenkin se luonnollisin tapa synnyttää, ellei siihen sitten liity jokin riski ja se ei ole mahdollista, kuten kävi mulle. Mielummin kuitenkin suunniteltu sektio kuin kiireellinen - tai hätäsektio, suunniteltuun, kun ehtii edes vähän varautua.
* psyykkinen puoli -> ""Kun alatiesynnytys jää kokematta""
Itselle sektioon joutuminen oli lähinnä helpotus. Lääkärit tekivät päätöksen puolestani ja mulle oli pääasia, että molemmat siitä selviämme. Tilanne oli se mikä oli.
Lähinnä tuo psyykkinen puoli korostuu kiirellisissä -ja hätäsektioissa, joissa on mahdollisesti joutunut ensin tunteja synnyttämään.
Tässä mun kokemukseni, jollain voi olla ihan päinvastainen. kyllähän minäkin kauhukertomuksia kuulin ennen kuin sektioon menin, mutta onneksi ainakin tällä kerralla kaikki meni hyvin, olin tosi yllättynyt. Se on kuitenkin mysö omasta asenteesta kiinni, ilman kipuja ei kummastakaan tavasta selviä.
Onnea koitokseen