Suunniteltu (pelko)sektio ja synnytyksen käynnistyminen

Olisin kovin kiitollinen, jos joku voisi kertoa kokemuksistaan. Millaisia kokemuksia teillä on tilanteesta, jossa on sype-käyntien päätteeksi sovittu sektioaika ja -päivä, mutta synnytys onkin käynnistynyt spontaanisti ennen tuota? Onko leikattu, kuten on jo sovittu, vai yritetty edelleen saada päätä kääntymään?

Kiitos, jos joku viitsii vastastailla..

Fanaattiset alatiesynntyksen ihanuudesta paasaajat älkööt vaivautuko.

 

Varsinaista kokemusta ei asiasta ole, koska synnytys ei käynnistynyt ennenaikaisesti. Mulle tehtiin sektio edellisessä synnytyksessä saatujen repeämisten vuoksi mun omasta tahdosta viikolla 39. Lääkärin mielestä alatiesynnytys olisi voinut olla mahdollinen, mutta kieltäydyin "kunniasta". Lääkäri sanoi myös, että mikäli synnytys käynnistyisi ennen sektiopäivää, niin saisin sektion kaikesta huolimatta. Voihan se olla, että yrittävät saada päätäsi kääntymään, mutta kun vain pidät pintasi, niin sektion varmasti tekevät kuten on sovittu. Tsemppiä!

 

Minullakaan ei ole kokemusta aivan samanlaisesta tilanteesta. Siitä kylläkin, että sektiopäivä oli annettu etukäteen, mutta synnytys käynnistyikin jo sitä ennen. Silloin minulle tehtiin suunnitellun sektion sijasta kiireellinen sektio.

Mutta äidin leikkauksesta toipumisen kannaltahan on ehdottomasti parempi jos synnytys on jo käynnistynyt sektiota aloitettaessa. Silloin kohdun vauriot jäävät yleensä vähäisemmiksi. (Lääketiedettä paremmin tuntevat voinevat selvittää tätä asiaa tarkemmin.)

 

Mulla on kokemusta. Omalla kohdalla synnytys käynnistyi vuorokautta ennen suunniteltua pelkosektiota. ( :kieh: ) Minulle oli luvattu että leikataa jokatapauksessa. Illalla sairaalaan marssiessa laitettiin käyrälle ja supistukset olivat ihan selkeitä, kohdunsuu oli avautunut.
Päivystävä lääkäri ei suostunut laittamaan minua sektioon, vaan käski rauhassa odotella synnytyksen etenemistä. Kävin hiukan kuumana, johon kätilöt ja lääkäri kommentoivat vaan että odotellaan rauhassa seuraavan päivän sovittua sektio aikaa. Lähettivät mut kaupanpäällisiksi kotiin, huh kotona onneksi supistukset jatkuivat melko lailla lievinä.
Seuraavana aamuna menin sairaalaan sovitusti, ja mitään arpomatta, hoitajat valmistelivat minut leikkaukseen ja sektio tehtiin.
Huvittavaa oli kyllä sairaalan suhtautuminen siihen mitä oli aiemmin sovittu ja mulle paperille luvattu. Synnytin Husin alueella.

Ja vielä tohon sun kysymyksessä oleeseen pointtiin. Todellakin yrittivät saada päätä vielä kääntymään, miehen kanssa naurettiinkin että herranjuma mikä käännytysjuhla taas, ihan kun huvikseni olisin käynyt koko raskaudn ajan pelkopolilla juttelemassa asiasta. :headwall: Jumakeuta kävin kuumana.
Mulla vielä sektio meni kaikkea muuta kun hyvin ja olin varma että se oli kosto. Muutenkin sain vähättelevää ja huonoa hoitoa, kun valitin kipujani. Kaikenkukkuraksi sektiohaava tulehtui.

Jos tästä jotain opin niin seuraava lapsi syntyköön miten luonto parhaaksi katsoo, sen verran fanaattiseksi tulin. Etten sektioon enää mene, ellei se ole sitten muista tahoista kiinni kun omastani. Ja kysymykseen kadunko jälkeenpäin sektiota. kadun.

Vielä yks juttu, uskokaa niitä lääkäreitä mitä sektiosta sanotaan. Se on kaikkea muuta kun pieni ja kivuton leikkaus.
Älkööt turhaan pitäkö omaa päätänne jos vähänkään tuntuu siltä että alatiesynntys olisi sittenkin parempi vaihtoehto. Synnyttäkää silloin alateitse.
En ole kummankaan synnytystavan kannalla, mutta ei kannata puuttua liioin siihen miten luonto on määrännyt homman tapahtuvan.
Mulla on myös kokemusta alatiesynnytyksestä, joten ei se niin kamalaa ole eikä sektio ole ratkaisu pelkoon. ugh.

 

Kokemusta on. Eli suunniteltu sektio (aikaisemmassa synnytyksessa niin pahat repeämät, että sektio oli ainut vaihtoehto) olisi ollut vasta 39+6 viikoilla mutta vauva päättikin tulla jo aikaisemmin. Lapsivesi tuli ja supistukset alkoivat 38+3 ja tietenkin keskellä yötä. No ei muuta kuin soitto sairaalaan ja neuvoivat, että jos ei ihmeitä tapahdu niin aamulla sitten tarkastukseen no siitä meni hetki, kun alkoivat säännölliset supistukset ja sitten ei muuta kuin sairaalaan. Ottivat käyrät ja samantien osastolle, jossa antoivat supistuksia lieventävän piikin ja sillä mentiin sitten aamuun saakka ja samantien sektioon.

Nyt tässä ollaan kyllä jo hyvin toivutti, huomattavasti nopeammin kuin alatiesynnytyksen jälkeen. Mutta ei kait sellaisista repämistä nopeasti paranekkaan.

 

Tähän on ihan pakko kirjoittaa oma sektiokokemukseni, synnytys "käynnistyi" korkealla lapsiveden menolla. Ei kuitenkaan edistynyt käynnistämisyrityksistä huolimatta, joten päädyttiin kiireelliseen sektioon lähes neljä vuorokautta lapsiveden menon jälkeen oman vointini heikkenemisen takia.. Itse leikkaus oli ok, mutta voi sitä itkua sen jälkeen. Kun puudutteet alkoi hävitä olo oli yhtä tuskaa, ei voinut liikkua, vauvaa ei saanut syliin, imetys oli vaikeaa kun en päässyt kääntymään kyljelle, ja omat kasvotkin pääsi pesemään vasta pari vuorokautta myöhemmin. Leikkaushaava oli kipeä lähes kaksi kuukautta. Jai harmittamaan kun omaa esikoista ei päässyt hoitamaan kuin vasta muutaman vuorokauden ikäisenä, kävi kateeksi äitejä jotka laitoksella kantelivat omia vauvojaan ja itse vain makasi sängyssä, jäi myös näkemättä se ensikakka. Olen toki kuullut että toiset pääsevät sängystä ylös lähes samantien ja eivät ole lainkaan kipeitä, se on niin yksilöllistä.. Tsemppiä synnytykseen syntyipä miten vaan. =)

 

Mulla oli suunniteltu sektio rv 38+2, mutta lapsivesi meni rv 36+6, joten marssin sairaalaan ja supistukset alkoivat siitä parin tunnin kuluttua. ONNEKSENI tänä yönä Kättärillä oli töissä tuttu lääkäri, jonka kanssa asiasta olin keskustellut aiemminkin ja mihinkään käännytysoperaatioon ei ryhdytty. Itse kysyin, että miten pitkään tässä voisi mennä jos alateitse synnytän, hän sanoi ihan suoraan, että ihan hyvin vielä vuorokausikin. Hän lupasi leikata minut viimeisenä potilaanaan klo 7 (siis 22 tunnin työskentelyn jälkeen, mikä ei tietenkään ole ihan ideaalitilanne, mutta sellaisia järkyttäviä työvuoroja sairaalalääkärit tekevät). Sain nukahtamislääkkeen ja yritin nukahtaa, mutta muutamassa tunnissa supistukset olivat sitä luokkaa, että en voinut enää maata aloillani. Luojan kiitos oli hiljainen yö ja lääkäri ehti tulla katsomaan minua uudelleen ja sanoi, että leikkausvalmistelut alkavat saman tien, koska avautuminen tapahtuu vauhdilla.

Minulla siis sektiopäätöksen takana oli murtumassa sisäänpäin kääntynyt häntäluu. Tästä yksi hyvin kokenut lääkäri sanoi, että se saattaa murtua uudelleen ja /tai johtaa hätäsektioon. Sen jälkeen noin 7 muuta lääkäriä vähättelivät tätä arviota ja pelkopolin kautta sektiopäätökseen mentiin. Tosin olin kirjoittanut paperit asiasta, joissa vakuutin, että mihinkään muuhin en suostu ja asiasta on turha edes keskustella, joten yksi kerta pelkopolilla riitti. Mulla tapahtui raskauden aikana myös istukkabiopsiasta liikkeelle lähtenyt tulehdus, joka hoitovirheen ja virhearviointien takia vaaransi myös oman henkeni, joten tämä oli omiaan lisäämään tunnetta, että yhtäkään lisäriskiä en ota!

Itse sektio oli mielestäni jos ei nyt ihan mukava, niin ainakin mielenkiintoinen kokemus, johon olisin valmis menemään vaukka huomenna uudestaan, jos vauva olisi tulossa. Kaikki sujui ihanan rauhallisesti ja hallitusti ja tunnelma oli leppoisa. Kun 9 pisteen vauva oli saatu turvallisesti maailmaan ja lähetetty pestäväksi ja puettavaksi olisin ompeluvaiheessa halunnut jutella enemmän lääkärien kanssa, mutta en uskaltanut häiritä heidän keskittymistään. Heräämössä olin muutaman tunnin, siellä jonkinasteinen kylmä tärinähorkka mua vaivas, se on kuulemma yleistä, verta en tosin menettänyt kuin 8 dl. Huoneeseen päästyäni vauva tuotiin viereiseen sänkyyn. Tässä vaiheessa olin valvonut reilun vuorokauden joten olo oli melko sekava ja tietenkin morfiinilääkitys myös lisäsi tunnetta. Vauvan imetysharjoitukset kuitenkin aloitettiin samana päivänä (kättärillä kun oltiin tosin luojan kiitos lisämaidosta ei tarvinnut tapella, kun vauva oli vain 2 700g, siitäkin olin tosin tehnyt paperit, koska en aikonut suostua vauvan huudattamis-kuivuttamisoperaatioon, jotka kyseisessä sairaalassa eivät ole harvinaisuuksia). Noin 8 tuntia leikkauksesta nousin istumaan sängyn laidalle ja söin siinä hiukan. Huimaus oli niin raju, etten vielä uskaltautunut ylös. Seuraavana aamuna huimaus oli poissa ja kävelin hitaasti, mutta varmasti wc:hen ja suihkuun. Siitä alkoi myös omatoiminen vauvanhoito. Apua sai jos soitti kelloa ja missä hengessä, riippui siitä millainen kätilö sattui olemaan vuorossa. Haavaan koski todella kovaa sängyssä ylös noustessa. Vaikka liikkuminen oli hyvin varovaista silloin ei koskenut, ei myöskään istuessa tai maatessa. Haavakipu oli kovin 3. päivänä, joka onkin kai tavanomaista kun liikkuminen on aloitettu. Panadolin ja buranan lisäksi saa haavakipuun opiaatteja, taas hiukan riippuen kuka kätilö sattuu olemaan vuorossa. Tosin haavani myös hiukan tulehtui, kätilöt eivät kutsuneet lääkäriä katsomaan pynnöstäni huolimatta ja ottaneet crp-testiä, vaan itse sain onneksi lääkärin kiinni ja crp-testilähetteen. Tulehdusarvot olivat jo 120:ssä ja iv-antibiootti aloitettiin saman tien. Kätilöt joutuivat myöntämään, että oman periksiantamattomuuteni vuoksi hoitopäiviä säästyi, mutta tähän mennessä olin jo oppinut miten HUS:ssa kannattaa potilaan olla oma-aloitteinen Antibioottia tiputettiin 3 päivää, jonka jälkeen myös kipu haavasta lähes hävisi. Mikäli tulehdusta ei olisi tullut, olisi kipu ilmeisesti ollut lievempää.

Opiaattejakin voi käyttää kun alussa maitomäärät ovat niin pieniä sanoi synnytyslääkärini. Itselläni maito tosin nousi vasta 4. pvänä sektiosta, joka sekin lienee tavanomaista. Eli siis lisämaidolla tähän asti. En suostunut siihen, että noin pienelle ja ennenaikaiselle olisi ruvettu antamaan vuorokauden kuluttua kuitenkaan tuttelia ja tilasin ja maksoin itse äidinmaidot äidinmaitokeskuksesta. Tämä hiukan aiheutti päänpyörittelyä kätilöiden keskuudessa, sillä minulle oli sanottu, että oikeata äidinmaitoa on niin vähän saatavilla, että sitä ei voi antaa kuin keskosille. Tämä ei kylläkään pitänyt paikkaansa, ostin maidon samaisesta HUS:n äidinmaitokeskuksesta kuin sairaalakin.

Kaksi viikkoa sektiosta sängyssä kääntymiset ja nousemiset alkoivat sujua kivuitta ja kuukauden kuluttua ei haavan alueella ollut enää mitään tuntemuksia. Varovaiset jumpat aloitin 2 kk sektiosta.

 

aika kummallista että pelkopolilla käyneenä sinua sit käännytettiin uudelleen...ei tuo ole kyllä oikein.

itse olen kokenut alatiesynnytyksen ja sektion.tärkeintä on se lopputulos.
itse toivuin sektiosta hyvin mutta pelkäsin hirmuisesti komplikaatioita ja siksi en ymmärrä että joku sen vapaaehtoisesti haluaa.pelko kuuluu elämään ja joskus van on mentävä sen läpi.jouduinhan minäkin sektioon vaikka pelkäsin ja toiset joutuu alatiesynnyttämään vaikka pelkäävät.olishan se ihanaa kun jokainen saisi just sellaisen synnytyksen kun on suunnitellut mutta luonto järjestää yllätyksiä...