Mulla oli suunniteltu sektio rv 38+2, mutta lapsivesi meni rv 36+6, joten marssin sairaalaan ja supistukset alkoivat siitä parin tunnin kuluttua. ONNEKSENI tänä yönä Kättärillä oli töissä tuttu lääkäri, jonka kanssa asiasta olin keskustellut aiemminkin ja mihinkään käännytysoperaatioon ei ryhdytty. Itse kysyin, että miten pitkään tässä voisi mennä jos alateitse synnytän, hän sanoi ihan suoraan, että ihan hyvin vielä vuorokausikin. Hän lupasi leikata minut viimeisenä potilaanaan klo 7 (siis 22 tunnin työskentelyn jälkeen, mikä ei tietenkään ole ihan ideaalitilanne, mutta sellaisia järkyttäviä työvuoroja sairaalalääkärit tekevät). Sain nukahtamislääkkeen ja yritin nukahtaa, mutta muutamassa tunnissa supistukset olivat sitä luokkaa, että en voinut enää maata aloillani. Luojan kiitos oli hiljainen yö ja lääkäri ehti tulla katsomaan minua uudelleen ja sanoi, että leikkausvalmistelut alkavat saman tien, koska avautuminen tapahtuu vauhdilla.
Minulla siis sektiopäätöksen takana oli murtumassa sisäänpäin kääntynyt häntäluu. Tästä yksi hyvin kokenut lääkäri sanoi, että se saattaa murtua uudelleen ja /tai johtaa hätäsektioon. Sen jälkeen noin 7 muuta lääkäriä vähättelivät tätä arviota ja pelkopolin kautta sektiopäätökseen mentiin. Tosin olin kirjoittanut paperit asiasta, joissa vakuutin, että mihinkään muuhin en suostu ja asiasta on turha edes keskustella, joten yksi kerta pelkopolilla riitti. Mulla tapahtui raskauden aikana myös istukkabiopsiasta liikkeelle lähtenyt tulehdus, joka hoitovirheen ja virhearviointien takia vaaransi myös oman henkeni, joten tämä oli omiaan lisäämään tunnetta, että yhtäkään lisäriskiä en ota!
Itse sektio oli mielestäni jos ei nyt ihan mukava, niin ainakin mielenkiintoinen kokemus, johon olisin valmis menemään vaukka huomenna uudestaan, jos vauva olisi tulossa. Kaikki sujui ihanan rauhallisesti ja hallitusti ja tunnelma oli leppoisa. Kun 9 pisteen vauva oli saatu turvallisesti maailmaan ja lähetetty pestäväksi ja puettavaksi olisin ompeluvaiheessa halunnut jutella enemmän lääkärien kanssa, mutta en uskaltanut häiritä heidän keskittymistään. Heräämössä olin muutaman tunnin, siellä jonkinasteinen kylmä tärinähorkka mua vaivas, se on kuulemma yleistä, verta en tosin menettänyt kuin 8 dl. Huoneeseen päästyäni vauva tuotiin viereiseen sänkyyn. Tässä vaiheessa olin valvonut reilun vuorokauden joten olo oli melko sekava ja tietenkin morfiinilääkitys myös lisäsi tunnetta. Vauvan imetysharjoitukset kuitenkin aloitettiin samana päivänä (kättärillä kun oltiin
tosin luojan kiitos lisämaidosta ei tarvinnut tapella, kun vauva oli vain 2 700g, siitäkin olin tosin tehnyt paperit, koska en aikonut suostua vauvan huudattamis-kuivuttamisoperaatioon, jotka kyseisessä sairaalassa eivät ole harvinaisuuksia). Noin 8 tuntia leikkauksesta nousin istumaan sängyn laidalle ja söin siinä hiukan. Huimaus oli niin raju, etten vielä uskaltautunut ylös. Seuraavana aamuna huimaus oli poissa ja kävelin hitaasti, mutta varmasti wc:hen ja suihkuun. Siitä alkoi myös omatoiminen vauvanhoito. Apua sai jos soitti kelloa ja missä hengessä, riippui siitä millainen kätilö sattui olemaan vuorossa. Haavaan koski todella kovaa sängyssä ylös noustessa. Vaikka liikkuminen oli hyvin varovaista silloin ei koskenut, ei myöskään istuessa tai maatessa. Haavakipu oli kovin 3. päivänä, joka onkin kai tavanomaista kun liikkuminen on aloitettu. Panadolin ja buranan lisäksi saa haavakipuun opiaatteja, taas hiukan riippuen kuka kätilö sattuu olemaan vuorossa. Tosin haavani myös hiukan tulehtui, kätilöt eivät kutsuneet lääkäriä katsomaan pynnöstäni huolimatta ja ottaneet crp-testiä, vaan itse sain onneksi lääkärin kiinni ja crp-testilähetteen. Tulehdusarvot olivat jo 120:ssä ja iv-antibiootti aloitettiin saman tien. Kätilöt joutuivat myöntämään, että oman periksiantamattomuuteni vuoksi hoitopäiviä säästyi, mutta tähän mennessä olin jo oppinut miten HUS:ssa kannattaa potilaan olla oma-aloitteinen
Antibioottia tiputettiin 3 päivää, jonka jälkeen myös kipu haavasta lähes hävisi. Mikäli tulehdusta ei olisi tullut, olisi kipu ilmeisesti ollut lievempää.
Opiaattejakin voi käyttää kun alussa maitomäärät ovat niin pieniä sanoi synnytyslääkärini. Itselläni maito tosin nousi vasta 4. pvänä sektiosta, joka sekin lienee tavanomaista. Eli siis lisämaidolla tähän asti. En suostunut siihen, että noin pienelle ja ennenaikaiselle olisi ruvettu antamaan vuorokauden kuluttua kuitenkaan tuttelia ja tilasin ja maksoin itse äidinmaidot äidinmaitokeskuksesta. Tämä hiukan aiheutti päänpyörittelyä kätilöiden keskuudessa, sillä minulle oli sanottu, että oikeata äidinmaitoa on niin vähän saatavilla, että sitä ei voi antaa kuin keskosille. Tämä ei kylläkään pitänyt paikkaansa, ostin maidon samaisesta HUS:n äidinmaitokeskuksesta kuin sairaalakin.
Kaksi viikkoa sektiosta sängyssä kääntymiset ja nousemiset alkoivat sujua kivuitta ja kuukauden kuluttua ei haavan alueella ollut enää mitään tuntemuksia. Varovaiset jumpat aloitin 2 kk sektiosta.