Ä
Äiti -74
Vieras
Tuntuuko reilulta tämä:
Olemme olleet yhdessä viisi vuotta ja on 3vuotta täyttävä poika.
Olemme olleet etääntyneitä mieheni kanssa jo vuoden verran. Hän on töissä kun minä kotona ja toisinpäin. Emme varsinaisesti riidelleet mutta mieheni ei myöskään puhu mitään.
Nyt en enää jaksanut. Mieheni lupasi tulla kuukausi sitten perheterapeutille. Tänään ei muistanut sellaista luvanneensakaan!
Yhtäkkiä hän ilmoitti tänään että muuttaa nyt vanhempiensa luo.
Kaikki syyt, jotka kertoi: ei halua olla sitoutunut minuun ja haluaa mennä omaa elämäänsä (tarkoittaen siis kavereita ja baareja ym.), ja että hänen on ajateltava itseään.
Kerroin, että väkisin en ketään voi pitää, mutta keskustelua olisi syytä saada, koska kaiken tämän jälkeen ei voi vain kävellä ovesta ulos (kirjaimellisesti)!
Mieheni mielestä kaikenlainen keskustelu on turhaa, koska se ei muuta mitään. Sanoin, että lopputulos ei ehkä muutu, mutta jatko riippuu hyvin pitkälle siitä. Poikahan tässä suurin kärsijä on, mutta mieheni mielestä esim. isäpuolet ovat rikkaus lapselle :headwall:
Kun yritän keskustella, hän makaa sohvalla kädet silmillä tai kääntää selän ja ei puhua pukahda. Silmiin ei vilkaisekaan.
Minä kysyin mieheltäni (on sanonut että on rakastanut minua), että miksi ei rakasta enää. Kyllä kai siihenkin joku syy on.
Hän vain totesi, että ei kai sitten ole ikinä rakastanutkaan. Mutta silti meni kanssani yhteen ja teki lapsen, jos ei edes välittänyt!
Siis valetta koko tähän astinen elämämme? Aivan käsittämättömiä juttuja. Olemme eilisestä saakka keskustelleet ja siis ainoat lauseet: en halua asua kanssasi ja keskustelu ei auta mitään, eikä ketään.
Kerrottakoon että minä olen 30.v ja kokenutkin elämää ja mies 25.v, olenkin miettinyt, että vaikuttaako ikä. Onhan hän todella kokematon.
Ymmärrän jos haluaa elää omaa elämää, niin minäkin olen elänyt. Mutta aika kova hinta siitä hetken huumasta, yhden pienen lapsen koko elämä.
Haluaisin vain kuulla miltä tämä teistä tuntuu. Minä olen itkenyt silmät päästäni ja nyt olen aivan turta, enkä pysty enää itkemään. Jatko ja elämän suunta on nyt ihan hukassa, yhteiset lainat, asun täällä "korvessa" pojan ja koirien kanssa, eikä yksin ole varaa autoa pitää jne...
Miehet ovat aivan uskomattomia, vai ikä vai mikä tuollaisen käytöksen saa aikaan!? Minun kanssa voi keskustella, en huuda tms.
Ja sanoihan että tämä on minun elämäni, ei hänen ja tavallaan ilmoitti, että minä "yksin" olin hommannut lapsen ja koirat. Ei hän lasta niin kovin hinkunut. Tuntuu, että tämä mies on aivan sekaisin, vai mitä te ajattelette?
Minä olen nyt aivan kuin jäätynyt tästä tuskasta, se painaa, mutta on ihan jähmettynyt, enkä voi enää edes itkeä :'( :'( :'( :'( :'(
Olemme olleet yhdessä viisi vuotta ja on 3vuotta täyttävä poika.
Olemme olleet etääntyneitä mieheni kanssa jo vuoden verran. Hän on töissä kun minä kotona ja toisinpäin. Emme varsinaisesti riidelleet mutta mieheni ei myöskään puhu mitään.
Nyt en enää jaksanut. Mieheni lupasi tulla kuukausi sitten perheterapeutille. Tänään ei muistanut sellaista luvanneensakaan!
Yhtäkkiä hän ilmoitti tänään että muuttaa nyt vanhempiensa luo.
Kaikki syyt, jotka kertoi: ei halua olla sitoutunut minuun ja haluaa mennä omaa elämäänsä (tarkoittaen siis kavereita ja baareja ym.), ja että hänen on ajateltava itseään.
Kerroin, että väkisin en ketään voi pitää, mutta keskustelua olisi syytä saada, koska kaiken tämän jälkeen ei voi vain kävellä ovesta ulos (kirjaimellisesti)!
Mieheni mielestä kaikenlainen keskustelu on turhaa, koska se ei muuta mitään. Sanoin, että lopputulos ei ehkä muutu, mutta jatko riippuu hyvin pitkälle siitä. Poikahan tässä suurin kärsijä on, mutta mieheni mielestä esim. isäpuolet ovat rikkaus lapselle :headwall:
Kun yritän keskustella, hän makaa sohvalla kädet silmillä tai kääntää selän ja ei puhua pukahda. Silmiin ei vilkaisekaan.
Minä kysyin mieheltäni (on sanonut että on rakastanut minua), että miksi ei rakasta enää. Kyllä kai siihenkin joku syy on.
Hän vain totesi, että ei kai sitten ole ikinä rakastanutkaan. Mutta silti meni kanssani yhteen ja teki lapsen, jos ei edes välittänyt!
Siis valetta koko tähän astinen elämämme? Aivan käsittämättömiä juttuja. Olemme eilisestä saakka keskustelleet ja siis ainoat lauseet: en halua asua kanssasi ja keskustelu ei auta mitään, eikä ketään.
Kerrottakoon että minä olen 30.v ja kokenutkin elämää ja mies 25.v, olenkin miettinyt, että vaikuttaako ikä. Onhan hän todella kokematon.
Ymmärrän jos haluaa elää omaa elämää, niin minäkin olen elänyt. Mutta aika kova hinta siitä hetken huumasta, yhden pienen lapsen koko elämä.
Haluaisin vain kuulla miltä tämä teistä tuntuu. Minä olen itkenyt silmät päästäni ja nyt olen aivan turta, enkä pysty enää itkemään. Jatko ja elämän suunta on nyt ihan hukassa, yhteiset lainat, asun täällä "korvessa" pojan ja koirien kanssa, eikä yksin ole varaa autoa pitää jne...
Miehet ovat aivan uskomattomia, vai ikä vai mikä tuollaisen käytöksen saa aikaan!? Minun kanssa voi keskustella, en huuda tms.
Ja sanoihan että tämä on minun elämäni, ei hänen ja tavallaan ilmoitti, että minä "yksin" olin hommannut lapsen ja koirat. Ei hän lasta niin kovin hinkunut. Tuntuu, että tämä mies on aivan sekaisin, vai mitä te ajattelette?
Minä olen nyt aivan kuin jäätynyt tästä tuskasta, se painaa, mutta on ihan jähmettynyt, enkä voi enää edes itkeä :'( :'( :'( :'( :'(