Umpikujassa?

[jennami]

Olemme seurustelleet 15 vuotta. Olemme 30- vuotiaita. Menimme naimisiin pari vuotta sitten ja saimme suunnitellun lapsen, vauva kärsi aluksi koliikista (lapsi on nyt 5kk). Nyt mieheni haluaa erota. Hän ei enää tiedä rakastaako minua. Hän sanoo, että olen aina ollut alistaja. Koskaan aikaisemmin hän ei ole moista puhunut. Kaikki mitä sanon, hän ottaa v###na. En oikein enää tiedä mitä voi sanoa, koska kaikessa sanomassani on hänen mielestään jokin iva. Mieheni mielestä elämän ei tarvitse muuttua lapsen myötä, menemiset pitäisi olla edelleen samalla lailla mahdollisia. Vauvan syntymän jälkeen niistä onkin usein riidelty. Miehen mielestä minulla on turha tyyli tehdä elämästä vaikeaa, nyt kun on lapsi. On hieman vaikea kirjoittaa asioista loogisesti. Kun yritän keskustella asioista, mies häipyy. Hänen ei löydä itsestään mitään vikaa, kaikki on minussa.

Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta? Miten olette ratkaisseet asiat? Mieheni ei suostu lähtemään mihinkään terapiaan. Olen umpikujassa. Vai voiko tosiaan olla että rakkaus on loppunut?

 

[mutkan kautta]

Hei,
tilanteesi kuulostaa pulmalliselta. Koska olen itsekin kokenut koliikkivauvan hoitamisen, veikkaisin, että teilläkin saattaa osittain johtua asioiden kärjistyminen väsymyksestä. Vauvan syntyminen muuttaa normaalitilanteessakin parin elämän, mutta koliikkivauvan kanssa meinaa lisäksi loppua voimat valvomisen takia. Luulisin, ettei kantsisi tehdä mitään kovin hätiköityjä ratkaisuja...eropäätöksiä tms. Vaan yrittää hiukan elpyä molempien...ja rauhallisesti edeten yrittää kuitenkin keskustelua. Jos mies ei lähde esim. perheneuvolaan, mutta koet itse tarvetta jutella tilanteestasi ulkopuoliselle henkilölle, voit varata ajan ja mennä yksinkin..
Tunnelin päässä on valoa...
voimia sinulle.
koliikkivauvan äiti...jonka koliikkivauvasta kasvoi temperamenttinen ja aktiivinen nuori

 

[Miehet luusereita]

Taas yksi kuvio, jossa mies ei tunnu jaksavan raskasta arkea, parisuhteen muutosta, väsymystä ja olla tukena vauvan äidille. Meidänkin perhe meinasi kyykätä miehen väsymyksen vuoksi ja mies syytteli mitä ihmeellisimmistä asioista minua.

 

[jennami]

Niin nyt on sitten laitettu mieheni toiveesta avioerohakmus eteenpäin. Hänen mielestään ei ole mitän keskusteltavaa enää, koska olen sellainen kuin olen. Enkä pysty muuttumaan. Hän tulee tapaamaan lastamme joka toinen viikonloppu.
Yhden riidan aikana hän sanoi, että kumpa olisikin joku toinen nainen hänellä, niin olisi hänenkin elämässään jotain järkeä. Hän sanoo ettei ole lapsen hyvä elää kodissa, jossa vanhemmat jatkuvsti riitelevät. Ja minä olen luonnollisesti samaa mieltä. Ja hän sanoi, että seuraa lapsen kasvua ja kehitystä nyt sitten vaan hieman etäämmältä ja omalla tavallaan. Me muutamme lapsen kanssa toiselle paikkakunnalle, missä on enemmän ystäviä ja sukulaisia.

Hänellä on kuulemma ollut nyt lapsen synnyttyä aikaa miettiä asioita ja nyt hän on tajunnut miten olen alistanut ja lyönyt häntä alas kaikki nämä vuodet. Hän on kuulemma aikaisemminkin näistä asioista sanonut, mutten ole ymmärätnyt.

Ehkä hän todella on liian kiltti ihminen minulle, en todellakaan väitä että olisin ollut helppo elinkumppani. Olisin vain toivonut, että hänessä olisi ollut enenmmän miestä jo aiemmin. Että hän olisi jo aiemmin halunnut erota, ei nyt kun on lapsikin tässä. Tottakai haluaisin, etä lapsellani olisi kotona kaksi rakastavaa vanhempaa. Ehdotin hänelle, että MINÄ menisin terapiaan. Mutta hän sanoi etten voi koskaan muuttua siitä mikä olen. No toivotaan, että pystyn olemaan lapseleni parempi äiti kuin miehellinen kumppani. Tästäkin voi ottaa opikseen, eikö?
Kiitos kaikille kommenteista.

 

[taustalla]

Kysy suoraan mieheltäsi onko hänellä toinen suhde? Hyvinkin voisi selittää äkkinäisen mielenmuutoksen, sen miksi miehesi haluaa löytää vain sinusta vikoja eikä hanessä itsessään ole mitään vikaa.

 

[vierailija myös]

Kuulostais siltä, että miehelläsi voisi olla toinen nainen.

Mun mieheni puhui minusta aivan samalla lailla jokunen vuosi sitten.
Huonosti meillä oli mennyt silloin pitkään ja yhtäkkiä hän alkoi puhua erosta ja siitä miten kamala ihminen minä olen jne. Minä myös lupasin mennä terapiaan ja vaikka mitä. Mutta ei käynyt miehelle mikään. En voisi kuulema muuttua jne. Vaikea olin ollut oikeasti, mutta syytä löytyy aina molemmista jos parisuhde ajautuu karille.

Lopulta sitten selvisi että toinen nainenhan sillä oli...

Me saimme asiamme selvitettyä vaikka vaikeaa oli ja edelleen yhdessä ollaan onnellisina ja paljon viisaampina.

Asian sivusta meni hieman, mutta toivottavasti selvisi mitä tarkoitin.
Tsemppiä kovasti sinulle aloittaja.

 

[yksvaan]

Voi sinua! Juuri samanikäinen olin, ja juuri samanikäinen oli vauvakin, kun mieheni lähti. Ei ehtinyt selitellä mitään, kun sain itse kiertoteitä selville, että syy oli toinen nainen. Oikein hieno juttu. Oli pitkään vihainen. Toiset naiset voisivat jättää rauhaan edes ne perheet, joissa näitä aivan pieniä vauvoja on! Se on niin helv.etin helppoa tietysti tulla siihen väliin, kun perheessä taistellaan jaksamisen kanssa, eikä kukaan taatusti ole parhaimmillaan. Tottakai silloin on helppo olla ihana ja ymmärtäväinen nainen ja lumota mies, kun kotona on huutava, väsynyt ämmä. *huoh* Enkä nyt tosiaan tarkoita sinua, vaan näitä juttuja yleensä, ja mm. itseäni.

Ikävää, ettei miehillä ole vastuuntuntoa. En voi tietää, onko teidän kohdalla toinen nainen kyseessä, mutta en sulkisi sitä vaihtoehtoa pois, vaikka miehesi sen kieltäisi. Pelkää raivaria, tai että alat uhkailla tms.

Mutta voimia, jaksamisia! Nuo ovat pahoja paikkoja, mutta kyllä niistä ajan mittaan ylös pääsee! :hug: