P
"punahuuli"
Vieras
Borssi on nykyään aika harvinaista vaikka se on mitä mainiointa syysruokaa. Tein eilen ja pakko jakaa, oli niin hyvää ja todella edullista. Olen tarjonnut myös syntympäivillä sukulaisille ja halvalla saa ruokittua isommankin jengin, uppoaa kuin häkä. Voi tehdä tupla-annoksen, siitä sitten riittää jo 10 hengelle.
4-5 punajuurta
1-2 porkkanaa
pala valkokaalia
2 sipulia
=> kuori punajuuret ja muut ja pilko. Kuullota rasvassa kattilassa ja hauduta muutama minuutti.
Lisää lihalientä 1 l (itse käytän vettä ja fondia)
mausteeksi laakerinlehtiä, suolaa, valkopippuria
Anna hautua tunnin verran.
Lisää puolen sitruunan mehu (tai etikkapunajuurien lientä)
Lisää lopuksi palvikinkkukuutioita tai nakkeja, jos haluat.
Tarjoa smetanan tai kermaviilin kanssa.
Nami nami!