Suostumuksen puute rikoslakiin

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Nythän naiset joutuvat miettimään, että vastustelivatko tarpeeksi ja näkyykö jossain mustelmaa, onko vaatteita revennyt. Oliko tarpeeksi voimakkaasti sanottu, ettei tahdota.
Ehkä, jos laki muuttuu suostumukseen perustuvaksi, niin ilmoituskynnys laskee. Ei tarvitse miettiä, vastusteliko, vaan oliko mitään suostumukseen viittaavaa.
Ja vaatisi jatkossakin miettimään. Toinen sanoo joo ja toinen sanoo ei. Laissa on syyttömyysolettama, eli 50/50-tilanteessa ei voida tuomita. Jos mikään merkki ei selvästi osoita suostumuksen puutetta/tahtoa/halua yhteiselle yhdynnälle, niin kumpaakaan osapuolta ei voida tuomita mistään.
 
vierailija
Mutta kun nykyäänkään ei tarvitse vastustella. Pelko väkivallasta vaaditaan, mutta se todellakin riittää. Tietenkin rikos on helpompi todistaa, jos uhrin kynsien alla on ihoa ja kropassa vammoja tappelusta, mutta todistamisen helppous ja rikoksen tunnusmerkistö ovat kaksi eri asiaa.
Kukaan ei väitä, että todistaminen muuttuisi helpommaksi. Hyvin sanottu tuolla, että lapsen kurittaminen on rikos, mutta tukkapöllystä vaikea tuomita ketään.
http://suostumus2018.fi/ukk/
 
vierailija
vierailija
Jos et tälläkään hetkellä suostu seksiin, sinä kieltäydyt siitä. Ei tässä ole yhtään sen monimutkaisemmasta asiasta kyse. Ja jos sinä et suostu seksiin, ei ylivoimainen enemmistö miehistä halua seksiä kanssasi harrastaa. Sekään ei ole sen vaikeampaa. Mitä siis todellisuudessa ollaan muuttamassa? Muuta kuin sanoja! Mikä aidosti muuttuisi ns. parempaan suuntaan raiskauksen uhrin kannalta? Se että jos tällä hetkellä käyttää valta-asemaansa vaikka opettaja ja painostaa seksiin on jo rikos. Tai jos käyttää toisen tiedotonta tilaa hyväkseen, sekin on jo rikos. Että mikä se on tämä "suostumus", kun se käytännössä pitää tälläkin hetkellä aina jo olla. Ilman toisen suostumusta harrastettu seksi on raiskaus ja rikos.

Se että lain sanamuotoja lähdetään täsmentämään jotenkin siihen suuntaan, että naisen on pitänyt antaa jokin kirjallinen dokumentti tai "oikeat sanat" yhdyntään alkaessa ei tiedä kuin pelkästään ongelmia. Kukaan ulkopuolinen ei edelleenkään ja jatkossakaan voi olla / tai saa olla kuvaamassa tilannetta. Mutta riskipotentiaalia syyttömästi syyttämiseen se kyllä antaa. Ja kaikki tietävät, että nimenomaan miesten syyttämiselle. Kuka tahansa katumapäälle tullut kihlattu daami voi jatkossa sanoa, että satunnaiselle baaripanolle pitää antaa juridinen rangaistus, koska ei hän ehkä sittenkään tahtonut.
Eieiei. Olet väärässä. Nykyisin lainsäädäntö menee niin, että siinä on väkivalta tms. mukana.

"
Tällä hetkellä Suomen rikoslain 20 luvun 1 §:n 1 momentissa lukee: J_oka pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi._

Lakialoite ehdottaa, että 1 momentti muutetaan seuraavaan muotoon: J_oka on sukupuoliyhteydessä toisen henkilön kanssa ilman tämän suostumusta taikka pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi._
"

Eli lähtöoletuksesi on se, että koska joku voi valehdella, ketään ei saisi suojella. Tajuatko itse, miten idiootilta tuo ajatus kuulostaa? Että pitäisi suojella raiskaajia, jotta ketään ei syytettäisi turhaan?
 
vierailija
Teille palstan sovinisteille, jotka ette selvästi ole perehtyneet asiaan, mutta jaksatte jankuttaa mystisistä huijarinaisista, jotka alkavat joukolla syyttämään syyttömiä miehiä.... (puistelen vain päätäni..)

http://suostumus2018.fi/ukk/

"
Tämänhetkisen lain mukaan on asianomistajan vastuulla vastustaa tekoa. Raiskauksen määritelmän ankkuroiminen suostumuksen puutteeseen on askel kohti seksuaalista itsemääräämisoikeutta, mutta vasta törkeän piittaamattomuuden momentti kirkastaa sen, että vastuu suostumuksen selvittämisestä on yksin tekijällä. Törkeän piittaamattomuuden momentti todennäköisesti laskee ilmoituskynnystä ja sillä on merkittävä signaalivaikutus, millä olisi vaikutusta asenteisiin seksuaalista itsemääräämisoikeutta kohtaan.
"

Kuten olen yrittänyt monta kertaa sanoa. Ei edes pahoinpitelyn uhrin tarvitse vastustaa tekoa. Sehän olisi täysin mielivaltaista! Miksi näin siis raiskaustapauksessa?
 
Tämänhetkisen lain mukaan on asianomistajan vastuulla vastustaa tekoa.
Ja edelleenkin mikä siis muuttuisi? Jos poika hipsuttelee sua ja homma johtaa seksiin, niin eikö se ole ilmiselvää että molemmat sitä tahtoo? Mutta jos sanot, että "ei nyt tänään", niin se on vastustus ja sen jälkeen toinen ei saa jatkaa.

En edelleenkään puolusta yhtään raiskaria, mutta mitä tässä ollaan muuttamassa positiiviseen suuntaan? Edelleenkin riskipotentiaalia väärinkäytölle kyllä näen.
 
En voi sille mitään, jos et lue ketjua. Kokeile vaikka viestiä #80.
Tästä keskustelusta tulee kanssasi aivan mahdoton.

Eli edelleen uskot, että mystiset naishuijarit ilmestyy jostain ja kurittaa kunnollisia miehiä raiskaajien kustannuksella. Oleks ihan tässä päivässä?
 
vierailija
Mutta sitten taas toisaalta kun astelee nyrkkeilykehään tai vapaaotteluhäkkiin, niin kyllä siitä on hyvä mainita, jos ei tullut tappelemaan.
Eli tarkoitat, että aina kun nainen tapaa miehen, niin olis hyvä sanoa, että ei kiitos seksiä. Ihan sama, vaikka tämä olisi mikä perhetuttu.
No sillähän se homma selviää. Kunhan vain muistaa sanoa niin lujaa, että kaikki muutkin kuulee.
 
vierailija
Ja edelleenkin mikä siis muuttuisi? Jos poika hipsuttelee sua ja homma johtaa seksiin, niin eikö se ole ilmiselvää että molemmat sitä tahtoo? Mutta jos sanot, että "ei nyt tänään", niin se on vastustus ja sen jälkeen toinen ei saa jatkaa.

En edelleenkään puolusta yhtään raiskaria, mutta mitä tässä ollaan muuttamassa positiiviseen suuntaan? Edelleenkin riskipotentiaalia väärinkäytölle kyllä näen.
Ja kuinkakohan monta vapaana kulkevaa raiskaajaa tuolla kulkee, ei varmasti yhtään, koska miehet on sellaisia rehellisiä, naiset ei?
 
vierailija
vierailija
Ja edelleenkin mikä siis muuttuisi? Jos poika hipsuttelee sua ja homma johtaa seksiin, niin eikö se ole ilmiselvää että molemmat sitä tahtoo? Mutta jos sanot, että "ei nyt tänään", niin se on vastustus ja sen jälkeen toinen ei saa jatkaa.

En edelleenkään puolusta yhtään raiskaria, mutta mitä tässä ollaan muuttamassa positiiviseen suuntaan? Edelleenkin riskipotentiaalia väärinkäytölle kyllä näen.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003190460.html

Sukupuoliyhteys naisen kanssa vastoin tämän tahtoa ei Helsingin hovioikeuden mielestä ole sellaisenaan raiskaus. Hovioikeus hylkäsi...
 
vierailija
Käräjäoikeuden mukaan henkilöt pakottivat 15-vuotiaan uhrinsa suuseksiin yksityisasunnossa Kajaanissa kesäkuussa 2015. Tuomion mukaan teko oli erityisen nöyryyttävä ja törkeä, koska tekijöitä oli useita. Hovioikeus kuitenkin katsoi, että teko ei ollut raiskaus, koska tilanteessa käyty keskustelu ei ollut sisältänyt sellaista uhkausta, että uhri olisi ollut "lain tarkoittamalla tavalla" pakotettu sukupuoliyhteyteen.

https://yle.fi/uutiset/3-9206170

Vieläkö kaipaatte lisää näyttöä?
 
Tämän keskustelun ympärillä pyörii sellainen kummallinen ilmapiiri, että miehet vastustaisivat aloitetta, koska haluaisivat raiskata.

Se että tällainen "tahtoon perustuva" raiskauslainsäädäntö tehtäisiin, niin saadaanhan me nuorille pojille ja tytöille rikosrekisteriä. Jokainen poikakin voi sanoa, että pippeli ei seisonut tahdosta ja koko seksi oli tytön kanssa vastoin tämän tahtoa.... niin ja se kihlattu tyttöystäväkin on sitä mieltä kotona.

Mutta lailla pitää aina olla joku tarkoitus. Mitä sitten että me saadaan aidosti yhteisymmärryksessä seksiä harrastaneille nuorille tytöille ja pojille merkintä rikosrekisteriin? Lopettavatko he seksin harrastamisen? Uskotko siihen? Jos et, niin miksi tällainen laki?

Ja kun faktat puhuvat sinua vastaan. Edelleenkään ilman mitään merkkejä suostumuksen puutetta ei voida näyttää toteen. Miksi siis muuttaa jo toimivaa lakia? Mitä haet, että tyttöystäväänsä pettänyt poika voi sanoa ja vähän kuin perua baarisekoilunsa sillä, että voi sanoa oikeudessa ettei tahtonutkaan seksiä?
 
vierailija
Mulla on argumentteina
1)Itsemääräämisoikeus (seksiin on suostuttava!)
2)Asennemuutos
3)Vertaus pahoinpitelyyn
4)Rangaistusten koveneminen

ja teillä on
1)Joku nainen valehtelee

Hei, vähän tasoa tähän keskusteluun.

Musta tuntuu, että palstan sovakit on täällä ainoastaan siksi, että ne voi nostaa omaa "älykkyyttään" hyökkäämällä sitä ainoaa maailmassa olevaa "heikompaa ryhmää" vastaan.
Heikompi ryhmä on "palstamammat" jotka ovat vähän "tyhmiä" ja niille pitää selittää asioita. (Se ei tietenkään ole totta.) Näin peliteoriaa lainatakseni.

Oli kokeilu, jossa heikosti pelissä päärjäävät miehet haukkuivat naisoletettuja näiden pelaamisesta. Puolestaan Alfoilla ei ollut mitään syytä erotella ketään sukupuolen mukaan.
 
vierailija
Tämän keskustelun ympärillä pyörii sellainen kummallinen ilmapiiri, että miehet vastustaisivat aloitetta, koska haluaisivat raiskata.

Se että tällainen "tahtoon perustuva" raiskauslainsäädäntö tehtäisiin, niin saadaanhan me nuorille pojille ja tytöille rikosrekisteriä. Jokainen poikakin voi sanoa, että pippeli ei seisonut tahdosta ja koko seksi oli tytön kanssa vastoin tämän tahtoa.... niin ja se kihlattu tyttöystäväkin on sitä mieltä kotona.

Mutta lailla pitää aina olla joku tarkoitus. Mitä sitten että me saadaan aidosti yhteisymmärryksessä seksiä harrastaneille nuorille tytöille ja pojille merkintä rikosrekisteriin? Lopettavatko he seksin harrastamisen? Uskotko siihen? Jos et, niin miksi tällainen laki?

Ja kun faktat puhuvat sinua vastaan. Edelleenkään ilman mitään merkkejä suostumuksen puutetta ei voida näyttää toteen. Miksi siis muuttaa jo toimivaa lakia? Mitä haet, että tyttöystäväänsä pettänyt poika voi sanoa ja vähän kuin perua baarisekoilunsa sillä, että voi sanoa oikeudessa ettei tahtonutkaan seksiä?
Niin siis, jos sä et edelleeenkään lue noita keissejä, niin minkäs sille voi. Jäät tuohon luuppiisi hokemaan jo monta kertaa päinvastaiseksi todistettuja juttuja. Sulla on kai siihen oikeus.:barefoot:
 
vierailija
Eli tarkoitat, että aina kun nainen tapaa miehen, niin olis hyvä sanoa, että ei kiitos seksiä. Ihan sama, vaikka tämä olisi mikä perhetuttu.
No sillähän se homma selviää. Kunhan vain muistaa sanoa niin lujaa, että kaikki muutkin kuulee.
Lähinnä kun on ollut puhetta siitä pahoinpitelystä. Jos kadulla hakataan, on aika selvä ettei siinä odoteta uhrilta mitään kommenttia. Jos taas kiipeää nyrkkeilykehään ilman aikomusta nyrkkeillä, on varmaan ihan hyvä sanoa siitä.
 
Eli mielestäsi mies saa ottaa niin kauan, kun nainen ei kieltäydy. Okei. Sillä tavallahan on ajateltu pitkään. Mielestäni asenteesi vain puoltaa tuota suostumisperustetta.
 
vierailija
Käräjäoikeuden mukaan henkilöt pakottivat 15-vuotiaan uhrinsa suuseksiin yksityisasunnossa Kajaanissa kesäkuussa 2015. Tuomion mukaan teko oli erityisen nöyryyttävä ja törkeä, koska tekijöitä oli useita. Hovioikeus kuitenkin katsoi, että teko ei ollut raiskaus, koska tilanteessa käyty keskustelu ei ollut sisältänyt sellaista uhkausta, että uhri olisi ollut "lain tarkoittamalla tavalla" pakotettu sukupuoliyhteyteen.

https://yle.fi/uutiset/3-9206170

Vieläkö kaipaatte lisää näyttöä?
Tässä tapauksessa kenties suostumuspykälä olisi johtanut raiskaustuomioon. Kuitenkin on pakko kyseenalaistaa siinä mielessä, että kun nyt analysoitiin tilanteessa käytyä keskustelua, niin mistä se keskustelu oli saatu selville? Jos esim. videolta, niin ei sitten mitään. Videolta kuuluisi selvästi, jos tyttö ei anna suostumustaan kunhan se vaan alkaa tarpeeksi kaukaa historiasta.

Mutta jos analysoitu keskustelu perustuu asianomaisten kertomuksiin siitä mitä tapahtui ja mitä puhuttiin, niin miten suostumuspykälä muuttaisi tilannetta? Tyttö kieltäisi antaneensa suostumustaan ja raiskaajat yksissä tuumin vakuuttaisivat, että antoi antoi. Hovioikeus analysoisi keskustelun ja toteaisi, että ei ole näyttöä raiskauksesta, mutta kun tyttö oli alle 16-vuotias on kyseessä joka tapauksessa törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.
 
vierailija
Eli mielestäsi mies saa ottaa niin kauan, kun nainen ei kieltäydy. Okei. Sillä tavallahan on ajateltu pitkään. Mielestäni asenteesi vain puoltaa tuota suostumisperustetta.
En minä niin sanonut. Lähinnä kyse on siitä, että jos halutaan verrata raiskausta ja pahoinpitelyä ja rikoksiin suhtautumista, niin puskaraiskaus on mallia nakkikioskijonon pahoinpitely. Ja sitten taas tällainen raiskaus, jossa ratkaisevaksi näytöksi tulisi se suostumuksen antaminen vertautuisi nyrkkeilykehään. Eli on väärin sanoa, että ei pahoinpitelyn uhrin odoteta kieltävän. Kyllä odotetaan, jos meinaa kiivetä nyrkkeilykehään ja syyttää siellä tapahtuvasta pahoinpitelystä.
 
No mikä mielestäsi on se nyrkkeilykehä raiskaustapauksessa?
Saako nyrkkeilykehästä sitten poistua?

https://yle.fi/uutiset/3-10601252
"
Ruotsalaisista miehistä 17 prosenttia piti kyselyssä suostumuksena sitä, että lähtee toisen kotiin illalla. Naisista näin ajatteli 7 prosenttia. Kolmasosa miehistä piti suostumuksena myös sitä, että riisuutuu alasti toisen kanssa. 18–25-vuotiaista naisista näin ajatteli 16 prosenttia.
"
 
vierailija
Tässä tapauksessa kenties suostumuspykälä olisi johtanut raiskaustuomioon. Kuitenkin on pakko kyseenalaistaa siinä mielessä, että kun nyt analysoitiin tilanteessa käytyä keskustelua, niin mistä se keskustelu oli saatu selville? Jos esim. videolta, niin ei sitten mitään. Videolta kuuluisi selvästi, jos tyttö ei anna suostumustaan kunhan se vaan alkaa tarpeeksi kaukaa historiasta.

Mutta jos analysoitu keskustelu perustuu asianomaisten kertomuksiin siitä mitä tapahtui ja mitä puhuttiin, niin miten suostumuspykälä muuttaisi tilannetta? Tyttö kieltäisi antaneensa suostumustaan ja raiskaajat yksissä tuumin vakuuttaisivat, että antoi antoi. Hovioikeus analysoisi keskustelun ja toteaisi, että ei ole näyttöä raiskauksesta, mutta kun tyttö oli alle 16-vuotias on kyseessä joka tapauksessa törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.
Sä voit käydä noita linkkejä yksittäin läpi ja "kumota" kaikki keissit omalla lakipätevyydelläsi, mutta eihän se muuta asiaa miksikään. Ja nyt kaikenkukkuraksi sekoitat todistevastuun itse tuomiosta. Nämä pitää pitää erillään. Tässä oli saatu näyttö raiskauksesta, mikä nimettiin hyväksikäytöksi, koska uhria ei uhattu. Ja sinä väitit, että nyt olisi jo olemassa suostumusperusteinen laki. No EI ole.

Seksiin täytyy suostua.
 
Niin siis, jos sä et edelleeenkään lue noita keissejä, niin minkäs sille voi. Jäät tuohon luuppiisi hokemaan jo monta kertaa päinvastaiseksi todistettuja juttuja. Sulla on kai siihen oikeus.:barefoot:
Ei vaan sulla tuntuu olla vaikeaa nyt vain itse perustella ja argumentoida oma kantasi. Mua harmittaa olla aina oikeassa. Mutta minkäs teet. :)
 
Yhteistyössä