Suositelkaa hyviä kirjoja;elämänkertoja, tositarinoita.kiitos.

  • Viestiketjun aloittaja lukija
  • Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja niiloliina:
Alkuperäinen kirjoittaja Rapanhapakko:
Valkoinen masai
Hofmann, Corinne
Sveitsiläinen Corinne Hofmann muistelee neljää vuotta, jotka hän vietti Keniassa masaisoturin kumppanina. Seuratessaan suurta rakkautta hän koki taivaan ja helvetin. Rehellinen, hauska, jännittävä ja tervettä itseluottamusta uhkuva tarina kaikkien aikojen eloonjäämisseikkailusta.

Saksassa muotiliikettä pitävä sveitsiläinen Corinne Hofmann on tullut sulhasensa kanssa lomalle Keniaan. Jo ensimmäisinä iltoina hänen katseensa osuu häikäisevän komeaan masaisoturiin, Lketingaan. Sinniteltyään itsepäisesti kenialaisen kannoilla Corinne pääsee toteuttamaan unelmansa eksoottisesta lemmenyöstä. Nainen jättää kihlattunsa, käy kotona myymässä omaisuutensa ja palaa Afrikkaan - jossa Lketinga on jo haihtunut muihin maisemiin. Mikään maisema ei ole kuitenkaan niin laaja, ettei rakastunut nainen löytäisi perille kultasensa luo.


Lähde: wsoy.fi
Tän oon myös lukenu ja voin suositella. :)
Peesi. Oli oikein hyvä kirja ja pisti ihmettelemään miten joku voi olla noin sokeasti rakastunut... :headwall:
 
Henrik Tikkanen: Kulosaarentie 8 - Majavatie 11 - Mariankatu 26, Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina, Kaksi. Kannattaa lukea mielestäni nimenomaan tuossa järjestyksessä. Ja kertoo siis ko. taiteilija-/kirjailijapariskunnan elämästä ja avioliitosta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja niiloliina:
Alkuperäinen kirjoittaja Rapanhapakko:
Valkoinen masai
Hofmann, Corinne
Sveitsiläinen Corinne Hofmann muistelee neljää vuotta, jotka hän vietti Keniassa masaisoturin kumppanina. Seuratessaan suurta rakkautta hän koki taivaan ja helvetin. Rehellinen, hauska, jännittävä ja tervettä itseluottamusta uhkuva tarina kaikkien aikojen eloonjäämisseikkailusta.

Saksassa muotiliikettä pitävä sveitsiläinen Corinne Hofmann on tullut sulhasensa kanssa lomalle Keniaan. Jo ensimmäisinä iltoina hänen katseensa osuu häikäisevän komeaan masaisoturiin, Lketingaan. Sinniteltyään itsepäisesti kenialaisen kannoilla Corinne pääsee toteuttamaan unelmansa eksoottisesta lemmenyöstä. Nainen jättää kihlattunsa, käy kotona myymässä omaisuutensa ja palaa Afrikkaan - jossa Lketinga on jo haihtunut muihin maisemiin. Mikään maisema ei ole kuitenkaan niin laaja, ettei rakastunut nainen löytäisi perille kultasensa luo.


Lähde: wsoy.fi
Tän oon myös lukenu ja voin suositella. :)
tuohon on myös muistaakseni kaksi jatko-osaa. KUn luin ne, niitä ei oltu vielä suomennettu vaan luin ruotsiksi. suosittelen
 
Alkuperäinen kirjoittaja Non compos mentis:
Juoksee saksien kanssa. Joku Burroughs taisi olla kirjoittaja.

"Juoksee saksien kanssa on tositarina pojasta, jonka runoilija-äiti antaa hämmästyttävästi joulupukkia muistuttavan psykiatrin kasvatettavaksi. Augusten Burroughs huomasi 12-vuotiaana asuvansa keskellä viktoriaanista kurjuutta tohtorin eriskummallisen perheen parissa ja ystävystyi takapihalla asuvan pedofiilin kanssa. Tämä on tarina lainsuojattomasta lapsuudesta, jossa säännöistä ei ole kuultukaan ja missä joulukuusi pysyy pystyssä vuodet ympäriinsä, missä Valiumia napsitaan kuin karkkia ja ikävystymisen yllättäessä sähköshokkiterapiakoneesta on apua. Hauska ja kauhistuttava tarina tavallisen pojan selviytymisestä mitä epätavallisimmissa olosuhteissa."

Kuvaus Pokkarit.fi -sivuilta
Googlasin ja löysin tämän. Pitää lukea tuo kirja ja katsoa jos löytyisi jostakin tuo elokuva.
http://www.dvdplaza.fi/leffakanta/nayta.php?sid=7068
 
Jana Hensel: Zonenkinder - eilisen aatteen lapset:

"Jana Hensel oli 13-vuotias, kun muuri murtui. Kolmetoista vuotta myöhemmin, 26-vuotiaana, hän kirjoitti romaanin lapsuutensa ja nuoruutensa kokemuksista. Teoksen nimi, Zonenkinder, viittaa hänen ikäisiinsä itäsaksalaisiin; he syntyivät DDR:ssä mutta eivät ehtineet kasvaa siellä aikuisiksi. Muuri murtui heidän ollessaan teini-ikäisiä. Lapsen silmissä DDR katosi melkein yhdessä yössä. Yhtäkkiä kaikki vanha ja tuttu oli poissa, niin elintarvikkeet, harrastukset kuin lauantaiset koulupäivätkin. Tilalle tulivat länsimaiset aatteet ja vaatteet. Vaikka aina itse asiat eivät varsinaisesti kadonneet, ainakin niiden nimet muuttuivat oudoiksi ja tuntemattomiksi."
 
"Hei"
[QUOTE="Mandi";22871361]Viidakkolapsi, kirjailija joku Sabina. Kertoo saksalaisperheestä joka muutti viidakkoon. Mielenkiintoinen!![/QUOTE]

tiedätkö että tähän on myös jatko-osan imeltä Paluu viidakkoon? :)
 
biblioSiili
Hyvää luettavaa ylipäänsä niiden ihmisten elämäkerrat, jotka kiinnostavat. Tasot vaihtelevat, mutta esim kirjailijat, taiteilijat yms kiinnostavat meikäläistä (Tolkien, Michelangelo yms. Mozartin elämäkertoja on miljoona, mutta ihan oikeaa ei oo osunu silmään). Historiallisia teoksia olen joskus myös kahlannut, nut ei muistu nimiä mieleen kun nykyisin fiktiota menee enempi.
Parhaita tositarinoita on sarjamurhaaja- ja oikeuspatologiteokset sekä sas-sotilaiden elämäkerrat, jos yhtään ihmisluonnon hurjuus kiinnostaa.

Ja ihan tökerösti huomautan, että se on tosiaan elämäkerta, ei elämäNkerta. :)
 
alastulo harmailee..
Marianne Faithfull: Elämäni rock'n'roll . Laulajan ja Mick Jaggerin tyttöystävän huumeiset muistelmat.

Hyvä kirja, suosittelen. Samoin kuin Nancy, niinkuin joku oli täällä maininnutkin. Nikki Sixx-heroiinipäiväkirja olis hakusessa, tahtoisin lukea, olen kuullut niin paljon hyvää siitä kirjasta.
 
TIO
Myöskin tositapahtumiin perustuva kirja, joka kertoo juutalaisten elämästä Varsovan ghetossa
Mary Berg - Warsaw Ghetto: A Diary
Ja elämänkerroista suosittelen ehdottomasti Kyllikki Forssellin Suurella näyttämöllä, Audrey Hepburnin Lumous ja Unohtumaton Ansa Ikonen :)
 
Marian Keyes : Rachelin loma
Missään ei myönnetä, että kirja perustuisi tositapahtumiin, mutta sen kuvaus päihdehoidosta on tietyilta osin sellainen, että asiaa kokematon ei pysty tilannetta niin kuvamaan.

James Fray: Miljoonia sirpaleita
Samaten kuvaus päihdehoidosta, kerronta vaan on raaempi kuin tuossa Keyesin kirjassa, mutta tarina oikeastaan hyvin sama. Tämä perustuu virallisestikin tosiatapahtumiin.
 
Nikki_Sixx_Forever_
Alkuperäinen kirjoittaja nämä;18658883:
Nikki Sixx: Heroiinipäiväkirja (itse en ole sitä lukenut, mut kuullut et on hyvä)

Deborah Spungen: Nancy (kertoo sid viciousin tytöystävästä Nancy Spungenista ja on loistava kirja)
Suosittelen lukemaa <3
 
"lukija"
Ervast: Jäähyväiset Einolle ja siihen jatko-osa Jäähyväisten jälkeen. Kirjoittajasta oli kaksplussasakin juttu jokunen aika sitten. Kertoo siis lapsen sairastumisesta ja kuolemasta. Järkyttävän surullinen kirja, paljon ajatuksia herättävä.
 
Gibboni
Kody Scott - Monster.
Los Angelesin jengielämää sisäpiiriläisen silmin
Kody Scott (s. 1963) varttui Los Angelesin South Centralissa ja hänet värvättiin Crips-jengi Eight Tray Gangstersiin 11-vuotiaana. Scott omistautui täysin jengilleen ja sai häikäilemättömyytensä vuoksi kadulla kutsumanimen Monster.

Jean P. Sasson - Prinsessa:elämä hunnun takana Al-Saudin palatsissa
Tositarina Sassonin tuntemasta prinsessa Sultanasta, joka taistelee Saudi-Arabian naistasortavia perinteitä vastaan.

Frederick Douglass - Amerikkalaisen orjan omaelämäkerta
Frederic Douglass syntyi Marylandissa vuoden 1818 paikkeilla. Hänen äitinsä oli musta orja, isä taas valkoinen mies - mahdollisesti hänen isäntänsä. Poika erotettiin äidistään jo varhain ja hänet annettiin isoäitinsä kasvatettavaksi.7-vuotiaana Douglass aloitti työt eversti Lloydin plantaa-silla, missä hän joutui lukuisien julmuuksien todistajaksi. Pian hänet kuitenkin siirrettiin kaupunkiorjaksi Baltimoreen, missä elämä osoittautui helpommaksi. Nuorukainen tuli elämänsä käännekohtaan, kun hän oppi monien vaikeuksien kautta salaa lukemaan.

The Damage Done - Twelve Years Of Hell In A Bangkok Prison
Kirja on englanniksi, mutta on erittäin helppolukuinen. Mahdollisesti paras lukemani kirja.

Kim Hyon-hui - Sieluni kyyneleet
Korean Airin lento 858 oli kahden välilaskun reittilento Bagdadista Souliin 29. marraskuuta 1987. Kun lentokone lähti Abu Dhabista kohti Bangkokia, se räjähti Andamaanienmeren yllä kahden pohjoiskorealaisen agentin asetettua koneeseen aikapommin. Kaikki 115 koneessa ollutta kuolivat. Teos kertoo lentokoneen räjäyttämisen tehneestä Kim Hyun Heestä.
 
Minni harmaana
Valkea voima - huumeäidin tarina
Karin Mäkelä

"Rehellinen kertomus äidistä, joka rakastaa lapsiaan mutta ei voi lopettaa huumeidenkäyttöä
Nuori pariskunta kuulee iloisen uutisen perheenlisäyksestä ja varaa ajan neuvolaan. Sydänäänet ovat vahvat, mutta yhtäkkiä lääkäri ilmoittaa varaavansa ajan aborttiin. Syy on selvä: tulevat vanhemmat ovat huumeriippuvaisia. Tyrmistynyt pari ei suostu ehdotukseen - he päättävät unohtaa huumeet ja pitää lapsen.

Karin Mäkelän omakohtainen kertomus huumeista ja äitiydestä alkaa raskausuutisesta ja päättyy 16 vuotta myöhemmin esikoisen itsemurhaan. Alussa nuorten vanhempien elämä sujuu normaalisti, mutta pikku hiljaa huumeriippuvuus ja rikokset palaavat ja sekoittavat lapsiperheen arjen. Sukulaisperhe tulee yllätysvisiitille, kun olohuoneessa sahataan haulikkoa lapsen leikkiessä lattialla. Kun esikoinen ja alle vuoden ikäinen pikkusisko otetaan huostaan, vanhemmat suistuvat huumekierteeseen. Kolmannen lapsen syntymä katkaisee käytön hetkeksi, mutta kun tämäkin otetaan huostaan, vuodet kuluvat piikki käsivarressa, vieroituksessa ja vankilassa. Vasta kun esikoispojan itsetuhoinen käytös herättää äidin huolen, oma huumeidenkäyttö jää taka-alalle.

Mitä tehdä, kun riippuvuus pakottaa äidin piikittämään? Miten pitää yhteyttä rakkaisiin lapsiin näyttämättä heille huonoa esimerkkiä? Kuinka voittaa lasten luottamus takaisin tyhjien lupausten jälkeen? Mäkelä kuvaa huumeriippuvuuttaan ja suhdetta lapsiinsa riipaisevan rehellisesti. Kaunistelematon kertomus kuvaa tämän päivän suomalaisen yhteiskunnan nurjaa puolta ja avaa lukijalle huumeita käyttävän äidin nurinkurisen ajatusmaailman - narkomaanin on helppo uskotella itselleen, että lapset eivät kärsi äidin huumeriippuvuudesta."
 
"vieras"
Travers, Susan: Rohkeutta huomiseen : nainen muukalaislegioonassa
- tämä on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista kirjoista, jonka olen koskaan lukenut
- http://en.wikipedia.org/wiki/Nicolas_Schlegelmilch

Tito Collianderin
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tito_Colliander

Seitsenosainen muistelmasarja (1964?73):
Lapsuuteni huvilat (Bevarat, 1964; suom. Kyllikki Härkäpää, 1967).
Aarnikotka (Gripen, 1965; suom. Kyllikki Härkäpää, 1968).
Nuoruuden sillat (Vidare, 1967).
Kahdet kasvot (Givet, 1968).
Kohtaaminen (Vaka, 1969).
Lähellä (Nära, 1971).
Ateria (Måltid 1973; suom. Kyllikki Härkäpää, 1975).

Frank B. Gilbreth Jr., Ernestine Gilbreth Carey: Tusinoittain halvemmalla
Laurén, Anna-Lena: "Hulluja nuo venäläiset" : tuokiokuvia Venäjältä
Parikka, Outi: Äiti-Venäjän aapinen
 
vierailija
Hennin Mankell: Tulen salaisuus (triologian muut osat Tulen arvoitus ja Tulen raivo); kertoo mosambikilaisesta 12-vuotiaasta Sofiasta joka pakenee kylästään valkoisten hyökätessään sinne

Kim eun-sun: yhdeksän vuoden pako helvetistä; Pohjois-Koreaa koetteli 1990-luvulla ankara ruokapula, joka lopulta kehittyi tuhansia ihmisiä tappaneeksi nälänhädäksi. Eunsun Kimin isä ja isovanhemmat olivat kuolleet nälkään, ja hänen siskonsa ja äitinsä oli lähdettävä kaupunkiin etsimään ruokaa. Kaksitoistavuotias tyttö jäi yksin ja ehti perhettä takaisin odottaessaan menettää toivonsa ja laatia testamenttinsa.

Lopulta äiti ja sisko palasivat, mutta tyhjin käsin.

Perheen ainoa mahdollisuus oli lähteä nälkää pakoon Kiinaan. Vaikealla matkallaan he joutuivat ylittämään jäätyneen joen ja tiukasti vartioidut rajalinjat.

Kiinassa perhe ajautui kuitenkin yhä suurempiin vaikeuksiin. He joutuivat ihmiskaupan uhreiksi, ja lopulta heidät palautettiin Pohjois-Koreaan. Siellä heidät passitettiin vankilaan kuulusteltaviksi, kidutettaviksi ja uudelleenkasvatettaviksi.

Lopulta he onnistuivat pakenemaan toistamiseen rajan yli ja piileskelivät pitkään Pohjois-Korean ja Kiinan viranomaisilta. Lopulta perhe tarpoi jalan Mongolian autiomaan halki päästäkseen luvattuun maahansa, Etelä-Koreaan.

Viisitoista vuotta myöhemmin Eunsun Kim päätti kirjoittaa pakomatkastaan kirjan, jotta tuhansien hänen kaltaistensa pohjoiskorealaisten kohtalo tulisi maailmalla tunnetuksi.
 
vierailija
hyviä elämäkerto jirjoa,hmm

joitain on tullut luettua ja itselleni kerronta on se ratkaisevaa ja myös yksityiskohtaita tai oikeastaan jotain henkilökohtaista pitää olla mukana.
mielestäni elämäkerrassa pitää olla myös ns. huonot kokemukset ja voisi sanoa negatiiviset jostain asiasta tai aikka henkilöstä,menemättä kuitenkaan panetteluun.
jos näitä ei ole on elämäkerta kirja ns. thety miellyttämänä 'kaikkia' eikä voi olla hyvä.
en todellakaan tarkoita mitään enkä hae plajastuksia tms.


parhaista on ollut tai on jäänyt mieleen:

- eric clapton

todella hyvin kerrottu alusta,eli lapsuudesta saakka monia pieniä yksityiskohtia,kiinnostavia.
hyvää luettavaa,meni viikossa läpi.
aion laina toistekkin,vaikka vieläkin muistan kohtia siitä,niin hyvä oli,
luennasta aikaa ainakin 3 vuotta!

- sinikka sokka

rehellistä ja aitoa


- tamara lund

hieno kirja


- bruce sprigsteen

pelkäsin musa esittelyä tms,ei ollut,tai no,oli jotain tottakai koska kuuluu elämään mutta paljon hetkiä elämän varrelta ns. normaali elämästä.


hmm,muitakin on,ei tuu nyt mieleen heti tähän,törmäsin tähän sivuun ja halusin nopsaa antaa vinkkejä.

ai nin yksi tuli taas mieleen

- stephen hawkins

erinomainen
 

Yhteistyössä