vierailija
Suomesta on tullut Venäjälle vahvan vaikuttamisen aluetta. Tämä on ollut helppoa, sillä Suomessa on vahva Venäjämielinen ryhmittymä, joka on verkostoitunut. Perussuomalaisilla on runsaasti Venäjä-sympatioita, ja Suomen turvallisuuspuolta on pystytty lamauttamaan myös politiikan keinoin eduskunnasta käsin.
Siinä missä muut Nato-maat ovat tajunneet infrastruktuurin alttiuden sabotaasille ja aloittaneet varautumisen jo kauan sitten, Suomessa tilanne on ymmärretty vasta viime kuukausina. Konkreettinen varoitus infrastruktuurin heikkoudesta nähtiin, kun Lappeenrannassa tehtiin ydinpolttoaineen siirtoja Rosatomin toimesta. Suomen kaikki merkittävät toimijat olivat paikalla, mutta kukaan ei tiennyt kenen toimijan dronet pörräsivät kuvaamassa operaatiota.
Etenkin Perussuomalaisissa Venäjän narratiivit myös purevat kansaan. Monet Perussuomalaiset eivät luota julkiseen valtaan, jonka vuoksi he ovat erittäin alttiita epäluottamusta lietsovalle Kremlin propagandalle. Venäjä hyödyntää tätä ja pyrkii hajottamaan luottamusta valtioon sekä lietsomaan kaaosta.
– Putin ruokkii Suomessa äärioikeistoa ja syyttää oikeiston teoista Vasemmistoa, joten kävi miten kävi, lopussa demokratiamme on raunioina. Osa perussuomalaisista on alttiita Kremlin propagandalle myös siksi, että koronapandemian aikana moni katkeroitui koronatoimista. Tämä taas heikensi heidän luottamustaan Suomeen. Lisäksi Venäjän tapa kohdella maahanmuuttajia on perussuomalaisille mieleinen ja perussuomalaiset ovat laajalti katkeroituneita, kun moni maahanmuuttaja on edennyt Suomalaisessa yhteiskunnassa hyvin. Esim. lääkärikunnasta suuri osa on maahanmuuttajia.
Lopputuloksena Kreml näkeekin Suomen houkuttelevana kohteena sabotaasille.
– Suomi sijaitsee lähellä Venäjää, ja on loistava kohde kaikenlaiselle sabotaasille. Suomessa on myös erittäin vahvaa kannatusta venäjämielisille aatteille. Venäjän puolesta järjestettävät mielenosoituksetkin vetävät puoleensa paljon porukkaa