vierailija
Suomi on myös tällä hetkellä Euroopan rikkain valtio kultavarannoiltaan. Suomi on siis luonnonvaroiltaan rikas maa.
Tämä oli kuitenkin monille suomalaisille yllätys tai jopa järkytys.
Muistankin seuranneeni silloisen elinkeinomineisteri Jyri Häkämiehen ihmetystä, kun hän oli täysi yllättynyt, että Suomessa ylipäätään on mitään rahanarvoista maankuoressaan. Ehkä hänelle kukaan ei kertonut, että Suomi on todellisuudessa rikas maa.
Se taas kertoo siitä, että eipä tätä Suomen maaperää tai merten pohjia pahemmin ole Suomessa edes tutkittu, joten Suomen luonnonvarojen rikkauksista ei ole edes tiedetty päättävällä tasolla tai ylipäätään millään tasolla.
Yksi syy Suomen kaivosteollisuuden kehittymättömyyteen on myös ollut tarvittavan insinööriosaamisen puute.
Koska jo koulussa on opetettu, että Suomi on köyhä maa, niin ehkäpä kukaan ei todellisuudessa edes uskaltanut ajatellakaan tai vaikka tutkia, että olisiko Suomessa mahdollisesti jotain arvokasta louhittavaa.
Ja jos tällaista omaa luonnonvarallisuutta meillä on niin pitäisikö niitä enemmän tutkia vai teemmekö jatkossakin niin, että vain annamme nämä varat ilmaiseksi ulkomaille? Valinta on meidän.
Valtiollisen ja valvovan päätöksenteon tulisi keskittyä Suomen luonnonvarojen ennakoivaan puolustamiseen ja alan kehittämisen mahdollistamiseen, jotta Suomen luonnonvaroja ei vietäisi täältä pois aina polkuhintaan kuin ns. kehitysmaista konsanaan.
On tietysti mainittava, että Suomen rooli on historian saatossa ollut hyvin pitkälti niin Ruotsin kuin myös Venäjänkin sekä myös saksalaisten think tankkien siirtomaa.
Tällainen alistuminen maiden välisissä neuvotteluissa näkyy vieläkin hyvin vahvasti päätöksenteossa. Suomi onkin sen vuoksi luonnonvaroiltaan köyhä valtio suomalaisille, mutta rikas maa, kun Suomen luonnonvaroja katsoo ulkomailta käsin.
Suomalaisten tulisikin siis päästä osalliseksi oman maansa rikkauksista. Luonnonvaroista saadut tuotoista saadut edut tulee jakaa muillekin kuin vain muutamalle loikkarikonsultille.
Valitettavasti Suomi on kuitenkin maailman neuvottelupöydissä tällä hetkellä kuin pieni lapsi karkki kädessä, jolla on suunnaton kaipuu tulla muiden valtioiden isällisesti rakastamaksi. Suomi siis haluaa huomioita näiltä auktoriteettivaltioilta ja sitten huomioita saadessaan Suomen päättävä taho onkin valmis vaikka myymään oman maansa luonnonvarat pientä konsulttipalkkiota vastaan.
Tältä pieneltä Suomi-lapselta karkki viedäänkin kädestä aivan liian helposti, koska Suomen valtion päättävä taho ei osaa neuvotella, ei osaa puolustaa Suomen oikeuksia luonnonvaroihin, eikä osaa edes puolustaa suomalaisia tai edes suomalaisten omaisuutta naapurivaltioita vastaan.
Sen sijaan päättävä taho vaan lähtee kumartelemaan milloin millekin naapurille, antaa rikkaudet muille ja lankeaa Suomen edun kannalta arveluttaviin sopimuksiin kansalaisten taloudellisten etujen ajamisen sijaan.
Tarjolla kun voisi olla oikein luonnonvaroja hyödyntämällä kansalaisten kannalta alhaisempi verotus, mahdollisesti lyhyempi työviikko ja samalla myös turvaa taloudellisilta riskeiltä.
Mutta kukapa sitä rikkaassa valtiossa haluaisi elää, kun helpommalla pääsee olemalla vain olemalla naapurivaltioiden nöyrä keppihevonen.
Olemme siis suomalaisina väärässä, kun opetamme itsemme köyhiksi. Ehkä meidän Suomessa pitäisikin katsoa oikeasti tarkemmin omalle takapihallemme, huomata että olemme vauraita ja myöntää itsellemme ääneen olevamme oikeasti rikkaita.
Meidän tulisikin suomalaisina ehdottomasti pitää jatkossa paremmin huolta luonnonvaroistamme ja vielä tarkemmin siitä, että kuka oikein etujamme neuvotteluissa oikein ajaa niin että tulevaisuudessa saisimme esimerkiksi luonnonvarojemme avulla rakennettua todellisen hyvinvointivaltion, josta tulevat sukupolvet voisivat nauttia vielä vuosikymmenten päästäkin. Norjan vauraus ei siis ole sattumaa vaan se on vaatinut hyviä neuvottelutaitoja.
Suomella on myös aivan samanlaiset mahdollisuudet saavuttaa samanlainen rikkaus kuin pohjoisessa naapurissamme. Meidän pitää vain opetella pitämään eduistamme paremmin kiinni ja neuvotella itsellemme se rikkaus ja vauraus. Aivan niin kuin Norjakin teki. Ja se on tiemme rikkauteen.
Meillä on Euroopan suurimpien tunnettujen kultavarantojen lisäksi myös Euroopan suurimma ja puhtaimmat tunnetut lannoitefosfaattivarannot sekä suurimmat litiumvarannot. Myös monissa harvinaisissa vihreän siirtymän maametalleissa olemme Euroopan huipulla esiintymissä.
Kaiken lisäksi Suomella on Euroopan suurimmat uusiutuvat luonnonvarat. Euroopan selvästi metsäisin maa jonka vesistöt ja pohjavesivarannot ovat Euroopan ehdotonta huippua. Myös tuulivoimatuotannossa olemme suurena, mäkisenä(Keski-Suomen vaara-alueet/Lapin tunturialueet) ja saaristoisena pitkän rannikon omaavana maana poikkeuksellisen hyvä paikka.
Voisimme olla pohjolan Saudi-Arabia myös puhtaan energian tuotannossa.
Ei siis kansallisaarteita luonnonvaroja puoli-ilmaiseksi muiden maiden kaverikapitalistien pohjattomiin taskuihin, vaan Norjan tapaan isänmaan, oman kansan ja tulevien sukupolvien hyvinvointiin!
Tämä oli kuitenkin monille suomalaisille yllätys tai jopa järkytys.
Muistankin seuranneeni silloisen elinkeinomineisteri Jyri Häkämiehen ihmetystä, kun hän oli täysi yllättynyt, että Suomessa ylipäätään on mitään rahanarvoista maankuoressaan. Ehkä hänelle kukaan ei kertonut, että Suomi on todellisuudessa rikas maa.
Se taas kertoo siitä, että eipä tätä Suomen maaperää tai merten pohjia pahemmin ole Suomessa edes tutkittu, joten Suomen luonnonvarojen rikkauksista ei ole edes tiedetty päättävällä tasolla tai ylipäätään millään tasolla.
Yksi syy Suomen kaivosteollisuuden kehittymättömyyteen on myös ollut tarvittavan insinööriosaamisen puute.
Koska jo koulussa on opetettu, että Suomi on köyhä maa, niin ehkäpä kukaan ei todellisuudessa edes uskaltanut ajatellakaan tai vaikka tutkia, että olisiko Suomessa mahdollisesti jotain arvokasta louhittavaa.
Ja jos tällaista omaa luonnonvarallisuutta meillä on niin pitäisikö niitä enemmän tutkia vai teemmekö jatkossakin niin, että vain annamme nämä varat ilmaiseksi ulkomaille? Valinta on meidän.
Valtiollisen ja valvovan päätöksenteon tulisi keskittyä Suomen luonnonvarojen ennakoivaan puolustamiseen ja alan kehittämisen mahdollistamiseen, jotta Suomen luonnonvaroja ei vietäisi täältä pois aina polkuhintaan kuin ns. kehitysmaista konsanaan.
On tietysti mainittava, että Suomen rooli on historian saatossa ollut hyvin pitkälti niin Ruotsin kuin myös Venäjänkin sekä myös saksalaisten think tankkien siirtomaa.
Tällainen alistuminen maiden välisissä neuvotteluissa näkyy vieläkin hyvin vahvasti päätöksenteossa. Suomi onkin sen vuoksi luonnonvaroiltaan köyhä valtio suomalaisille, mutta rikas maa, kun Suomen luonnonvaroja katsoo ulkomailta käsin.
Suomalaisten tulisikin siis päästä osalliseksi oman maansa rikkauksista. Luonnonvaroista saadut tuotoista saadut edut tulee jakaa muillekin kuin vain muutamalle loikkarikonsultille.
Valitettavasti Suomi on kuitenkin maailman neuvottelupöydissä tällä hetkellä kuin pieni lapsi karkki kädessä, jolla on suunnaton kaipuu tulla muiden valtioiden isällisesti rakastamaksi. Suomi siis haluaa huomioita näiltä auktoriteettivaltioilta ja sitten huomioita saadessaan Suomen päättävä taho onkin valmis vaikka myymään oman maansa luonnonvarat pientä konsulttipalkkiota vastaan.
Tältä pieneltä Suomi-lapselta karkki viedäänkin kädestä aivan liian helposti, koska Suomen valtion päättävä taho ei osaa neuvotella, ei osaa puolustaa Suomen oikeuksia luonnonvaroihin, eikä osaa edes puolustaa suomalaisia tai edes suomalaisten omaisuutta naapurivaltioita vastaan.
Sen sijaan päättävä taho vaan lähtee kumartelemaan milloin millekin naapurille, antaa rikkaudet muille ja lankeaa Suomen edun kannalta arveluttaviin sopimuksiin kansalaisten taloudellisten etujen ajamisen sijaan.
Tarjolla kun voisi olla oikein luonnonvaroja hyödyntämällä kansalaisten kannalta alhaisempi verotus, mahdollisesti lyhyempi työviikko ja samalla myös turvaa taloudellisilta riskeiltä.
Mutta kukapa sitä rikkaassa valtiossa haluaisi elää, kun helpommalla pääsee olemalla vain olemalla naapurivaltioiden nöyrä keppihevonen.
Olemme siis suomalaisina väärässä, kun opetamme itsemme köyhiksi. Ehkä meidän Suomessa pitäisikin katsoa oikeasti tarkemmin omalle takapihallemme, huomata että olemme vauraita ja myöntää itsellemme ääneen olevamme oikeasti rikkaita.
Meidän tulisikin suomalaisina ehdottomasti pitää jatkossa paremmin huolta luonnonvaroistamme ja vielä tarkemmin siitä, että kuka oikein etujamme neuvotteluissa oikein ajaa niin että tulevaisuudessa saisimme esimerkiksi luonnonvarojemme avulla rakennettua todellisen hyvinvointivaltion, josta tulevat sukupolvet voisivat nauttia vielä vuosikymmenten päästäkin. Norjan vauraus ei siis ole sattumaa vaan se on vaatinut hyviä neuvottelutaitoja.
Suomella on myös aivan samanlaiset mahdollisuudet saavuttaa samanlainen rikkaus kuin pohjoisessa naapurissamme. Meidän pitää vain opetella pitämään eduistamme paremmin kiinni ja neuvotella itsellemme se rikkaus ja vauraus. Aivan niin kuin Norjakin teki. Ja se on tiemme rikkauteen.
Meillä on Euroopan suurimpien tunnettujen kultavarantojen lisäksi myös Euroopan suurimma ja puhtaimmat tunnetut lannoitefosfaattivarannot sekä suurimmat litiumvarannot. Myös monissa harvinaisissa vihreän siirtymän maametalleissa olemme Euroopan huipulla esiintymissä.
Kaiken lisäksi Suomella on Euroopan suurimmat uusiutuvat luonnonvarat. Euroopan selvästi metsäisin maa jonka vesistöt ja pohjavesivarannot ovat Euroopan ehdotonta huippua. Myös tuulivoimatuotannossa olemme suurena, mäkisenä(Keski-Suomen vaara-alueet/Lapin tunturialueet) ja saaristoisena pitkän rannikon omaavana maana poikkeuksellisen hyvä paikka.
Voisimme olla pohjolan Saudi-Arabia myös puhtaan energian tuotannossa.
Ei siis kansallisaarteita luonnonvaroja puoli-ilmaiseksi muiden maiden kaverikapitalistien pohjattomiin taskuihin, vaan Norjan tapaan isänmaan, oman kansan ja tulevien sukupolvien hyvinvointiin!
/img-s3.ilcdn.fi/98fe4612a0a36577a692e19052c4f3ea8a572443196a0e782c61ed77e9f81b69.jpg)
/img-s3.ilcdn.fi/7c8667e85313eb737b75e9fbb354efdb7d606313d73af82b4b84ccd1b02ee9c1.jpg)