Eilisessä Dr Phil -ohjelmassa oli juuri siitä, että miten jatkaa elämää eteenpäin, kun haluaa vain roikkua vanhassa suhteessa. Esimerkiksi yksi pariskunta eli siten, että mies asui alakerrassa, nainen tyttärensä (edellisestä liitosta) yläkerrassa. Kumpikin eli kavereina keskenään, mutta kumpikaan ei löytänyt uutta kumppania, koska uudet seurusteluehdokkaat eivät ymmärtäneet tilannetta, että miten voi elää vastakkaista sukupuolta olevan kanssa ihan vaan kavereina.
Pariskunnalla yksi iso erottava tekijä oli se, että nainen halusi naimisiin ja lapsia, mies ei halunnut kumpaakaan missään tapauksessa. Psykologin ehdotus olikin, että naisen pitää osata luovuttaa, päästää irti ja alkaa elämään uutta elämäänsä. Ystävänä miehen kanssa voi olla, mutta ei ystävän kanssa tarvitse asua.
AP:n tilanteeseen sanoisin sen, että poikaystäväsi on saamaton. Hän ei saa itseään irti vanhasta suhteesta vaan roikkuu toinen jalka sinun luonasi, toinen jalka exänsä luona. Minä en kyllä tuollaista katselisi, vaan vaatisin miestä lopettamaan suhteen exään ja toteuttamaan avioeron loppuun asti.
Minä tiedän, miten ikävää on kertoa lapsille, että haluaa erota heidän isästään. Käytännössä kuitenkin lapset sopeutuvat hyvin. Itseasiassa elämä eron jälkeen voi olla ihan hyvää ja jopa parempaa kuin ennen. Olen täysin vakuuttunut siitä, että lapselle on parasta se, että omat vanhemmat ovat onnellisia ja tasapainoisia. Kun vanhemmilla on myös ns. omaa aikaa, niin sitä pystyy panostamaan yhdessäoloon useinkin ihan eri tavalla kuin naimisissa ollessa.
En myöskään AP:n tapauksessa ymmärrä sitä, että jos mies kuitenkin viettää aikaa tyttöystävänsä kanssa, niin eihän hän silloinkaan ole lastensa kanssa. Jos hän on töissä, silloinkin ollaan erossa lapsesta. Jos lapsi nukkuu äitinsä kanssa, eihän silloinkaan lapsi tarvitse isää. Kyllä tuossa irtiotossa on kyse ennenkaikkea siitä, että mies ryhdistäytyy ja toimii niin kuin pitäisi, eli elämään selkeyttä ja kunnolla.
Mies voi ostaa asunnon lapsen läheltä, jolloin voi tavata vaikka päivittäin niin halutessaan.