Suomalainen mies

[1975]

Olen onnistunut välttemään sellaista kuulemma tyypillistä suomalaista miestyyppiä, joka ei puhu tunteistaan, oikein pussaile ja puuhailee hiljaa omia puuhiaan. Nyt sellainen on, enkä oikein meinaa osata olla sellaisessa suhteessa.

Mies on rehti ja suoraselkäinen, uskollinen, hellä ja välittää - mutta hemmetti kun se ei mielestäni näy. Ainakaan sellaisilla tavoilla joita itse osaan tulkita. Hyvin harvoin kuulee mitään kaunista, yleensä jotain "samoin" tai "joo, mäkin tykkään susta". Ei ota oma-aloitteisesti syliin tai tee juurikaan aloitteita, mutta paijaa kyllä, halaa ja pussaa jos menen. On usein hiljaa, ei sano mielipiteitään mihinkään mikä ei kiinnosta häntä (esim. vaatteet, sisustus, tunteet), ainoastaan jostain autoista tai varaosista saataisiin innostunutta keskustelua. Olettaa usein että osaan lukea ajatuksia ja tulkita, että esim. autonikkunan skrabaaminen tai se että minusta oli mainittu Enskalle olivat on rakkaudenosoituksia. Joskus harvoin saa puserrettua, että mies on ajatellut minua elämänsä naisena ja huomaan, että ihan oikeastihan se rakastaa. Jotenkin se rakkaus vaan ilmenee niin hiljaisella ja vaisulla tavalla verrattuna omaan tyyliini.

Olen jatkuvasti turhautunut tähän asiaan, eikä siihen taida muutosta tulla. Antakaa jotain työkaluja ymmärtää tällaista juroa tyyppiä, kehukaa mitä hyvää sellaisessa miestyypissä on kaikesta huolimatta. Tottuuko tähän?

 

[minä totuin]

Kyllä siihen tottuu. Minun mieheni on juuri tuollainen.
Muista itse kehua häntä ja sanoin näyttää että arvostat. (jos arvostat)
Minä olen oppinut rakastamaan mieheni hiljaista rehellisyyttä, kun olen katsellut maailman menoa. Ei ne sanat, vaan ne teot ovat ne, jotka ratkaisevat. Omissa kokemuksissani ne jota rakkautta äänekkäästi julistavat, tekevät sen liian helposti myös aidan toisella puolen. Oman mieheni uskollisuutta ei koskaan tarvitse epäillä.

Kun elämässä tulee kriisejä ja vastoinkäymisiä (sairautta, työttömyyttä tms.) voin luottaa siihen että mieheni on ja pysyy rinnallani.

Tietenkään kaikki eivät totu tällaiseen, mutta täytyy vain punnita mikä elämässä lopulta on tärkeintä. Sanat vai teot. Luottamus arjen kestävyyteen vai viihde.

 

[Leena]

Kyllä siihen tottuu, ainakin minä olen tottunut. =) Ajattele asiaa niin, että se kävisi kovin arkipäiväiseksi jos kuulisit häneltä jatkuvasti kuinka hän rakastaa ja arvostaa ja ihailee ja ajattelee sinua. Ne harvat sellaiset hetket kun suomalaisen miehen kanssa pääsee puhumaan ja saa hänet avautumaan tuntuvat sitten kultaakin kalliimmilta ja niin ihanilta.Niiden muutamien sanojen ja suukkojen avulla sitä porskutellaan taas pitkään.

Ja kun jos itsestä alkaa tuntumaan sille, ettei nyt kerta kaikkiaan enää jaksa eteenpäin ilman hellyyttä niin se pitää sanoa suoraan ja käpertyä viekkuun.Kertaakaan minua ei tuolla menettelyllä ole työnnetty pois, vaan otettu oikein karhumaiseen syleilyyn. =)

 

[toisin päin]

Hö! Minun mieheni sanoo vähintään kerran päivässä että rakastaa minua. Hän silittelee, suukottelee ja kehuu ihanaksi. Hän kehuu laittamaani ruokaa, sanoo kuinka olen maailman paras vaimo jne.

Mutta, mutta hän ei tee lupaamiaan asioita, ei tee kotitöitä, ei pikkuremontteja, ei lähde kanssani kävelylle, ei harrastamaan. hän makaa sohvalla ja tuijottaa telkkaria tai istuu netissä, aina kun ei ole töissä. Hän ei ota toiveitani huomioon, vaikka sanon niistä ääneen, hän vain "unohtaa" mistä pidän tai mitä olen sanonut. Hän ei ota todesta kun olen kertonut mitä toivoisin seksin puolella, hän ilmeisesti tietää mielestään paremmin mistä minä muka pidän, vaikka olen sanonut etten pidä siitä jne.
Hän ei siivoa omia sotkujaan, edes silloin kun meille on tulossa vieraita, vaan minä joudun korjaamaan hänenjälkiään päivittäin, kuin hän olisi 5-vuotias. Hän ei hoida edes niitä ns "miesten" asioita, vaan minä hoidan kaikki sopimukset ja neuvottelut kaivinkoneen kuljettajasta sähkömiehen palveluihin asti. Hän vetäytyy tilanteesta pois, eikä ole läsnä kun tarvitsisin miehistä apua.

Vaihdetaanko?

 

[ap.]

Hö! Minun mieheni sanoo vähintään kerran päivässä että rakastaa minua. Hän silittelee, suukottelee ja kehuu ihanaksi. Hän kehuu laittamaani ruokaa, sanoo kuinka olen maailman paras vaimo jne.

Mutta, mutta hän ei tee lupaamiaan asioita, ei tee kotitöitä, ei pikkuremontteja, ei lähde kanssani kävelylle, ei harrastamaan. hän makaa sohvalla ja tuijottaa telkkaria tai istuu netissä, aina kun ei ole töissä. Hän ei ota toiveitani huomioon, vaikka sanon niistä ääneen, hän vain "unohtaa" mistä pidän tai mitä olen sanonut. Hän ei ota todesta kun olen kertonut mitä toivoisin seksin puolella, hän ilmeisesti tietää mielestään paremmin mistä minä muka pidän, vaikka olen sanonut etten pidä siitä jne.
Hän ei siivoa omia sotkujaan, edes silloin kun meille on tulossa vieraita, vaan minä joudun korjaamaan hänenjälkiään päivittäin, kuin hän olisi 5-vuotias. Hän ei hoida edes niitä ns "miesten" asioita, vaan minä hoidan kaikki sopimukset ja neuvottelut kaivinkoneen kuljettajasta sähkömiehen palveluihin asti. Hän vetäytyy tilanteesta pois, eikä ole läsnä kun tarvitsisin miehistä apua.

Vaihdetaanko?

Jollain kummalla tavalla tämä nostaa omaa mielialaa, anteeksi. Oma mies ei sorru noihin kuvailemiisi asioihin ja nyt kun sitä mietin, paljon rasittavampaa se ehkä olisikin. Kaipa sitä täydellistä on turha kuvitella olevankaan, kyse onkin vain siitä mitä epätäydellisyyksiä on valmis sietämään.

 

[no]

Tulee vain mieleen, että kummalla teistä onkaan ongelma..

 

[Saako mies]

Tämän palstan ohje on aina ollut, että tälläistä naisen ei tarvitse sietää, ota ero.
Tehkää se ja liittykää ruikuttajien joukkoon ja uskokaa niitä jotka sanovat, että kyllä niitä 110% täydellisiä miehiä on sinullekkin.

Eipä todellakaan ole helppo olla mies teidän vaatimustenne kanssa.

 

[taitska]

Minun mieheni taas sanoo sen miljona kertaa päivässä, että rakastaa ja kuinka ihmeellinen minä olekaan. Ja halaa ja pussaa ja näyttää kaikin tavoin rakastamisensa. Ollaan oltu yksissä 13 vuotta ja edelleen ihan samantasoista kuin alussa. Tekee kaiken minkä suinkin pyydän joskus jo paljon ennen kuin ehdin pyytääkään... Eikä hypi aidan yli, on aina kotona, joten ei hän voisi sitä tehdä tietämättänikään.

Tiedättekö mitä, tämäkin kyllästyttää, minä olen itse se hiljaisenpuoleinen, joka sanoo että kyllä minäkin rakastan sinua jne. Halaan kun hän tulee halaamaan mutta harvemmin oma-aloitteisesti, muutenhan saisin olla aina suukottelemassa.

Pitäisköhän vaihtaa alkuperäisen kanssa? Suostuisivatkohan miehet?