Harrastan myös tuota törpöttelyä perjantaisin. Selitän sitä itselleni sillä, että käyn ylikierroksilla ja haluan rentoutua.
Olen tehnyt sitä niin kauan kuin muistan.
MIkä on ihanampaa, kun perjantaina siivota asunto, ostaa jääkaappiin kylmenemään jotain hyvänmakuisia siidereitä tai erikoisen merkkisiä olusia, ja vetaista ne kynttilänvalossa huiviin kuunnellen rauhallista musiikkia. Kirjaakin voi lukea niinkauan kun vielä silmät osuu riveille,
Sitten onkin jo aika läksiä kohti kuppilaa siinä puolenyön kieppeillä.
Kuppilassa tulee silti käytyä harvoin, jos tulee yksi liian lennokas ilta niin saattaa mennä puolikin vuotta ennenkuin eksyn seuraavan kerran. Joskus inhottaa jos näkee liikaa juoppoja, tappi tulee, väsyttää ja tulee tupakoitua liikaa. Silloin tulee baarimittari täyteen.
Sinkkuelämäni aikana, join perjantaisin suoraan sanoen ja täysin puhtaasti yksinäisyyttäni.
MInua kuvotti soitella epätoivoisena kavereille, joilla on vain perhe tai poikaystävä mielessä perjantaisin Hillitsin luuriintarttumis-intoni siis läträämällä alkoholilla. Pääsin sosiaaliseen fiilikseen ilman ainuttakaan ihmistä.
Se, miksi minulla ei ollut perjantaina kavereita, on ihan oma stoorinsa. Mahdollisesti se johtuu jostain, ja jos olisin sen aikoinani ratkaissut terapialla tai jollain, en koko viinaa tarvitsisi mihinkään.
Mutta elämää menee eteenpäin, ongemat hautautuvat uusien alle, eikä lopulta enää tiedä oliko muna vai kana ensin.
Nyt sinkkuelämän loputtua kun omakin mies jo on hankittuna, niin periaatteessa yksinäisyyteen ei tarvitse ottaa.
Niin luulin.
Sitä en ole vielä tehnyt, että joisin miehen läsnäollessa niin että toinen ei juo. Onneksi myös mies ottaa seuraksi joskus pari olutta. Minähän voin siitä luontevasti jatkaa ja juoda loput viisi-kuusi kaljaa ukon simahdettua.
MIelestäni siinä yksin juomisessa toisen läsnäollessa ei ole oikein järkeä, koska kun toinen on selvinpäin, alkaa minua hävettää se, että itsellä silmät lupsottaa. Alan siis tuntea itseni juopoksi.
Juoppohan minä kyllä olen.
Yritä juoda silloin, kun tiedät että mies ei ole tulossa kotiin, tai ainakin odota että hän tulee.
Ei sitä tiedä, vaikka hän joskus myöhemmin alkaisikin alkuhurman haihduttua katselemaan, että kuinka juopon akan kanssa sitä tulikaan jouduttua yksiin.
Parastahan tietenkin olisi, että menisit terapiaan, kuten minunkin olisi pitänyt tehdä jo silloin, kun ensimnmäisen kerran tuli mieleen että joku mättää.
Mutta kai se on tyypillistä, että ei tavallaan edes halua lopettaa juomista, eikä halua tietää syitä.
Vaikea sanoa, kuinka kauan homma pysyy hanskassa, ja kuka meistä menestyvistä perjantai-puolijuopoista menee viimein loppuun asti, sinne rapaojan pohjalle.
