Sukurakkaus?

Oletteko miten sukurakkaita? Meinaan vaan, että pidättekö paljon sukulaisiin yhteyttä, käyttekö kylässä muutenkin kuin tämän pakollisen anoppilan? Onko joku sukulainen rakkaampi kuin toinen tai päinvastoin - onko joku inhokkilistan kärjessä?

Mie en ollut nuorempana ollenkaan sukurakas. Vältin kaikkia kekkereitä, missä joutui suvun kanssa tekemisiin... en ollut mitenkään yleisesti nähty 50-60-70 v synttäreillä, lakkiaisissa jne...
Nyt "vanhemmiten" olen kovastikin muuttunut - jaksan mielelläni edustaa nuo kyseiset juhlat, sekä vien lapseni niihin mielellään!
Äitini sisar, eli tätini on tullut hyvin rakkaaksi parin viime vuoden aikana...inhokkilistalla ei taida olla ketään! =)
Mutta kyläluutaa miusta ei vieläkään saa - anoppilaan jaksan juur raahautua (asuu niin lähellä), mutta muuten, tuota tätiäni lukuunottamatta, en kovastikaan jaksa innostua kyläilemisestä.

 

Täytyy myöntää,että enemmän pitäisi olla yhteydessä ainakin omiin sukulaisiin.Pitkä välimatka osasyy tähän.Tiedän tiedän,puhelimet ja netit on,mutta silti yhteydenpito jäänyt..
Eniten olen yhteydessä velipoikieni,tätini ja isän kanssa.Äidin kanssa asiallisen viileät välit.Appivanhempien kanssa ollaan oltu tekemisissä enemmän.Heilläkään en ole käynyt kahvilla asti yli puoleen vuoteen,vaikka välimatkaa on vain puoli kilometriä,jos sitäkään.Kiireinen kevät ja kesä vei kyläilyinnon ja voimat,mutta kyllä tästä virkistytään. =)

 

Isän siskojen perheiden kanssa enemmänkin kun on mökit vierekkäin. Kyläileminen on hankalaa kun asuvat kaukana. Tekstaillaan, meilaillaan ja soitellaan ja kun mökillä ollaan niin kyläillään. Äidin puolelta tädin kanssa ollaan tekemisissä, enojen ei oikein lainkaan, erakkosorttisia. Lisäksi kierrätys lastenvaatteissa toimii serkkujen kanssa. Muuten en kyllä hirveän sukurakas ole. Mummon hautajaisissa olen viimeksi laajemmin sukua nähnyt. Miehen suku on suht pieni ja siitä lähipiiristä 60 % asuu 3 km säteellä meistä eli niihin törmää vähän väliä.

 

Kyllä olen sukurakas, mutta ainoa ongelmani on tämä välimatka. Lähimmät ja rakkaimmat sukulauiset asuvat Saksassa, isäni sisko ja hänen tytärensä ovat minulle kaikkein rakkaimmat ja heihin pidän yhteyttä joka viikko ja yritän käydä heitä myös katsomassa kerran vuodessa.
Pikkuserkkuihin jotka asuvat Jenkeissä pidän yhteyttä internetin välityksellä ja heitä tapaan sukujuhlissa (en kaikkia) joka neljäs vuosi, he ovat isäni puolelta. Äitini puolelta pidän yhteyttä niin soittamalla kuin s.postin välityksellä enoni vaimoon ja heidä lapsiin.
Minulla on vain yksi serkku inhokki-listalla isäni puolelta (hän on jotenkin katkera kaikille).
Suomessa asuvia sukulaisia yritän aina käydä katsomassa, kun olen siellä päin ja jotkut ovat jopa innostuneet käymään täällä meillä päinkin, mutta liian harvoin.
Anoppi, nyt on kanssa sellainen jota ei jaksa joka päivä nähdä eikä jutella, asuu meiltä n6 km päässä ja liian lähellä.
Avokin sisaruksiin olen yhteydessä melkein kerran viikossa ja yhteen serkkuun pidän yhteyttä aina silloin tällöin, mutta ei mitenkään säännöllisesti.

 

En ole sukurakas. En pidä yhteyttä keneenkään kaukaisempaan sukulaiseen, mitä nyt joskus satunnaisesti ruotsissa asuvien serkkujen kanssa vaihdetaan emailia. Mun vanhemmille juttelee lähinnä mun mies, itse soitan joskus harvoin. Miehen vanhempien kanssa en ole muuten tekemisissä, kun jonkun kirjeen kirjoitan ja silloin kun tavataan.

Veljen vaimo on läheinen ja hänen kanssaan ollaan puhelinyhteydessä melkeinpä päivittäin. Siskon kanssa soitellaan ehkä pari krt kuussa.

Inhokkilistalla appiukko, kammokkilistalla miehen veli. Anoppi jotain siitä väliltä. Ei voi mitään. Kyllä me silti pakolliset toimeen tullaan. Sääli, aikaisempien miesystävien kautta olisi ollut aivan upeita appivanhempia ja lähisukulaisia tarjolla =)

 

taidetaan kumpikin olla erakoita. eli ei olla sukurakkaita, vaikka ei mitään riitaakaan kenekään kanssa ole. ajatus siitä, että porukkaa ramppais täällä on kauhea. ihanaa asua maalla rauhassa.

 

Kaukaisempiin sukulaisiin ei tule pidettyä juurikaan yhteyttä, satunnaisia puheluita lukuunottamatta. Sisareni kanssa soitellaan/tekstaillaan useamman kerran viikossa.

Anoppila on naapurissa, ja heidän kanssaan tulee tietysti oltua tekemisissä kohtullisen usein, jos ei nyt ihan päivittäin, niin viikottain kuitenkin. Mieheni sisaren kanssa tavataan silloin tällöin, mutta mitään läheisiä ystäviä emme kuitenkaan ole.

Mitään riitoja sukulaisten kanssa ei ole, yhteydenpito on vain jäänyt melko vähiin.

 

äitini sisaruksiin ja serkkuihin oon enemmänkin yhteyksissä, kyläillään jne., isä-vainaan puolelta vaan jonkun verran kahteen serkkuun, soitellaan ja sillon tällön nähdään, myös näitten serkkujen lapsissa on 2 mun kummityttöä.
Appivanhemmat on pääasiassa kesäisin täällä, jolloin jonkun verran nähdään.
Veljien kans jonkun verran viestitellään ja nähdään esim. synttäreiden aikaan.

 

Niin no ei mullakaan mitään riitoja kenenkään kanssa ole, jos tuosta mun sepustuksesta sellaisen käsityksen sai. Olen ystävällisissä väleissä kaikkien noiden yllä mainittujen tahojen kanssa, silloin kun tekemisissä ollaan. Sen kummempaa ja syvempää yhteistä säveltä ei silti ole syntynyt. Musta olis kyllä aivan ihanaa, jos olis oikein läheiset välit ja meillä sais kyllä käydä kylässä.

Ei kun joo, unohdin kokonaan mun enon perheineen. He ovat tuon veljen vaimon jälkeen läheisimmät, käyvät kylässä ja me käydään heillä.

 

En ole nänhy isän puolen sukulaisia oikeestaan ketään n.8v. suunilleen siitä asti ku sen puolen isoäiti kuoli...

äidin puolen suvun kanssa ollaan paremin tekemisissä vaikkaasuvatki ruotsissa.

Veli kävi tossa viikonloppua ja edellisen kerran olin nähny pääsiäienä ku kvin pojat hakemassa mökiltä.

Miehen puolen suku tai lähinnä sen siskot järkkäilee kaikenmaailman kissanristiäisiä harva se viikonloppu,mut suunilleen kerran pari kesässä käydään niissä...

eli en voi sanoa olevani milläänlailla sukurakas,mut en mä nää muitakaa tuttuja sen useemmin....

 

Olen ollut sukurakas, mut nyt tuo on jääny lähinnä joulukorttien lähettelyyn. Mies ei noista sukujutuista perusta yhtään. Jos nyt kuitenkin jossain joku sukulainen nähdään, on mun mies tietysti kohteliaana mukana.

Mun äitini on aina pitänyt paljon yhteyttä kaikkiin mahdollisiin sukulaisiin ja siks sitä itekin tykkäis olla enemmän sukulaisten kanssa tekemisissä. Toisaalta mun suku on hajaantunu ympäri maata ja miehen suku kaukana Rovaniemellä. joten senkään takia ei tavata kun kerran-pari vuodessa.