Suhde vaakalaudalla... Omaa kyllästymistä???

Naimisissa, kaksi lasta löytyy... viime aikoina on ollut onneton ja kummallinen olo, miehen kanssa riitaa pienemmästäki asiasta. Lähinnä riidat koskevat kotitöitä (jotka minä yleensä teen), lastenhoitoa ja sitä omaa aikaa... Koen, että mieheni ei ole tarpeeksi meidän kanssa, lasten kanssa, ei auta kotitöissä... ymmärrän kyllä että mieheni opiskelu on rankkaa, ja olenkin miettinyt vaadinko itse kohtuuttomia asioita mieheltäni.

Riideltiin taas viime viikolla ja päässä vaan yhtäkkiä naksahti, en jaksa tätä enää.. hoksasin kuinka kauan olen asioita sisälläni pitänyt.. nyt ne tulee kaikki kerralla ulos. Paljon olen mieheltäni kestänyt, mutta nyt en vaan jaksa. Yleensä riidan jälkeen minä olen se joka on alkanut sovitteleen, mutta nyt ei edes kiinnosta.

Olo helpotti valtavasti kun ei tarvi enää esittää onnellista aviovaimoa... säihkähdin ihan sitä keveää ja hyvää oloa. Mieheni on ollut paljon poissa kotoa, jolloin olen ollut lasten kanssa. Vasta nyt hoksasin kuinka olen nauttinu siitä ajasta, kun mieheni on ollut reissussa. Sama jatkuu nyt ja heti ahdistaa jos mies on kotona. Varsinkin nyt kun emme saa järkevää keskustelua aikaan...

Nyt mielessä pyörii ero ja sen jälkeinen elämä... Toisaalta en haluaisi erota lasten vuoksi, mutta ei tällainenkaan elämä vetele. Pelottaa omat ajatukset.... voiko tämä olla vain hetkittäistä kyllästymistä, vaiko onko tää lopun alkua. Mietin jopa, mitä enää tunnen miestäni kohtaan...

Kuinka paljon muuttumista ihmiseltä voi odottaa? Enhän ole liian kohtuuton, jos haluan enemmän huomiota itselleni ja lapsille?? Haluaisin vain tavallista perhe-elämää, jossa olisi huolehtivainen, rakastava ja hellä mies, joka osallistuisi kodin arkeen siinä kuin minäkin, ja viettäisi aikaa lasten kanssa.

 

Oletteko ajatelleet parisuhdekurssia? Meillä oli ongelmia, kun ei vaan enää oikein mikään tuntunut miltään. Mies ei enää tiennyt mitä haluaa ja muutenkin kaikki tuntui kasautuvan päälle.

Kataja ry:n sivuilta katsoimme mitä kursseja olisi tarjolla. Ja valitsimme Rikasta minua- viikonloppu kurssin. Jo se auttoi todella paljon. Ja siellä huomasi miten monella on näitä samoja "ongelmia". Siellä jokainen saa kertoa sen verran mitä itse haluaa.

Seuraavaksi ajattelimme mennä Vuorovaikutustaidot parisuhteessa-kurssille.

 

Sun toiveet eivät ole kohtuuttomia ja olet ilmeisesti aika loukkaantunut miehelle.

Erolla tuskin saat itsellesi helpompaa arkea, eikä uusi mies ja uusperhe todennäköisesti toisi sinulle sellaista todellisuutta, jossa hellä mies huolehtisi sinun ja ex-miehesi lapsista ja voisit päästä arjesta helpommalla.

Pikkulapsiaika on usein rankkaa molemmille. Tunnistan kyllä minäkin noita tunteita. Sitä joskus tuntee itsensä niin armottoman kypsäksi ja tuntuu, että toinen haittaa enemmän arkea kuin auttaa - vaikka se ei niin menisikään.

Monet ovat saaneet avun parisuhdeleireistä - on ainakin joitakin, joihin voi mennä perheenä ja siellä on valmis ruoka pöydässä ja lapsille hoitajat. Ihan tavallista sakkia niillä käy me emme ole olleet, mutta se ei ole sanottua, etteikö joskus mentäisi.

 

Sun toiveet eivät ole kohtuuttomia ja olet ilmeisesti aika loukkaantunut miehelle.

Erolla tuskin saat itsellesi helpompaa arkea, eikä uusi mies ja uusperhe todennäköisesti toisi sinulle sellaista todellisuutta, jossa hellä mies huolehtisi sinun ja ex-miehesi lapsista ja voisit päästä arjesta helpommalla.

Pikkulapsiaika on usein rankkaa molemmille. Tunnistan kyllä minäkin noita tunteita. Sitä joskus tuntee itsensä niin armottoman kypsäksi ja tuntuu, että toinen haittaa enemmän arkea kuin auttaa - vaikka se ei niin menisikään.

Monet ovat saaneet avun parisuhdeleireistä - on ainakin joitakin, joihin voi mennä perheenä ja siellä on valmis ruoka pöydässä ja lapsille hoitajat. Ihan tavallista sakkia niillä käy me emme ole olleet, mutta se ei ole sanottua, etteikö joskus mentäisi.

Ainakaan näihin Katajan kursseihin ei oteta lapsia mukaan. Ja hyvä niin! Koska mitä apua on siitä, että lapset ovat mukana? Ei saa mitään hengähdystaukoa lapsista ja aikaa parisuhteelle. Siellä kun aika tiivis päiväohjelma. Ainakin tuossa Rikasta minua parisuhdeviikonlopussa. Mutta alkuperäiselle suosittelen Kataja ry:n kursseja siellähän on tuo Rikasta minua viikonloppu kurssi, Solmuja parisuhteessa kurssi, Vuorovaikutustaidot (en muista tarkkaa nimeä) kurssi ja muutakin.

Onhan niitä parisuhdekursseja sellaisiakin joissa koko perhe mukana. Mutta itse en sitä suosittele. Kun ollaan kahden kesken niin se on aina parempi.

 

Jos ei olisi yhtään sellaisia leirejä, jonne ei lapsia voisi ottaa mukaan, niin eipä pääsisi ne, joilla auliita mummoloita ei ole. Lapsenhoitohan noillakin on järkätty ohjelman ajaksi.

Toki jos on mahdollista saada lapset sukulaisiin tms tai ovat jo isoja, niin "lapseton" leiri on OK. Mutta jäisi meiltä väliin.

 

Parisuhdeterapiaan mars, meillä se auttoi ainakin kun oli neutraali puheyhteyden luoja.
Jatkuva syyllistäminen, muistuttamine kumpi on tehnyt mitäkin yms aiheuttaa vaan eripuraa.
Koittakaa vaikka tehdä oikeasti yhdessä kodin töitä yms.

 

Kiitos vastauksistanne!

Meillä meni hetki paremmin, saatiin puhuttua asioista järrkevästi ilman riitelyä ja tunsimme että ymmärrettiin toisiamme. Nyt voisi sanoa, että samaan on palattu :/ Mies on sanonut minulle suoraan, että hän ei tiedä mikä hänellä itsellään on, mikään ei kiinnosta, stressaa, epäilee 30 kriisiä ja tätä tiukkaa taloudellista tilannetta. Stressin myötä on välillä todella pahantuulinen ja hermostunut. Olen yrittänyt auttaa, kuunnella, kysellä... tarjota apua kaikin mahdollisin keinoin, antanut mennä kavereiden kanssa, puuhailla omien harrastusten parissa... mikään ei tunnu auttavan ja alan itsekkin olemaan melko väsynyt koko tilanteeseen. Miehellä on joskus tapana juoda stressiinsä, sitä tekee nytkin... Kerran häippäsi kotoa pariksi päivää ryyppäämään, nyt tissutellut kotona. En tiedä mitä tekisin...

Otan ilman muuta nyt selvää noista parisuhdekursseista/leireistä! Kiitos paljon vinkistä. Perheneuvolaan jo soitinkin, mutta siellä oli niin kiirettä juuri sillä hetkellä. Sen jälkeen asiat tuntuivat parantuneet hetkeksi ja jätin soittamatta uudestaan. Nyt taitaa olla kuitenkin sen hetki. Se mitä olen internetin keskusteluja selaillut, moni kehottaa tällaisessa tilanteessa olla miehen rauhassa ja käsitellä omia tunteitaan, ei saisi kysellä vaan antaa miehen tehdä mitä haluaa, tuulettaa päätään...

Olen miettinyt ja kyseenalaistanut omaa käytöstä ja mielipiteitäni. Olen sellainen ihminen että kun saan jotain päähäni, niin sen pitäisi tapahtua heti. Ja kaikenlisäksi omalla tavallani. Olen yrittänyt muuttua myös itse ja osittain jo onnistunutkin siinä. En minä voi toiselta ihmiseltä vaatia älyyttömyyksiä jos en myös itse osaa muuttua.

Luulen että kaikista järkevintä meidän olisi lähtä parisuhdeneuvontaan. Itsekin olen jo niin paljon pähkäillyt yksin näitä asioita, että en oikeen tiedä itsekään enää mistään mitään. Yleensä ulkopuolinen henkilö näkee asiat selvemmin.

 

Mulla on samantapaisia ajatuksia... Mutta mitäs kun mä olen jo niin kypsä että mä en tahdo edes sinne terapiaan? Musta tuntuu että mies selittää asiat kuitenkin niin että mä olen se vaativa hullu akka ja hän se uhri joka "joutuu" tuomaan leivän pöytään. Asia ei ole ihan niin yksi selkoinen, mies on yrittäjä, lievästi työnarkomaani. Itse opiskelen mutta saan ansiosidonnaista että tuon lähes yhtä paljon talouteen. Kuitenkin kaikki kotona on minun vastuulla sekä kaksi lastakin. Tuntuu että saisin yksinhuoltajana jopa enemmän vapaa-aikaa, olettaen että lapset olisi välillä isällään... Mua ärsyttää tuo ihminen niin paljon, jopa sen hengitys.

Välillä mietin että jos se vaan häviäis.... :ashamed:

 

Criminal mind: teillä kuulostaa asiat olevan huonosti Tsemppiä!!
Täälläkin välillä tuntuu kuinka kierosti sitä itse pitää alkaa ajattelemaan, kun tuntuu että mies saa välillä kaiken näyttämään ainoastaan minun syyltä. Ottaa niiiiin pääkopasta tuo miehen käytös, mutta välillä meidän välit on sitten ihan ok kunnossa. Ärsyttävää... Omasta mielestäni parisuhteessa/riitelyssä on aina kaksi ihmistä... Tällä hetkellä ollaan väleissä eikä riidellä, ollaan puhuttu asioista aika paljon. Ja myös mies on alkanut puhumaan omista tunteistaan ja miksei tunnu hyvältä... Oletteko te puhuneet? Oletan että olette, mutta mies ei vain kuuntele/tajua?

Me ei järkevästi pystytty puhumaan joku aika sitten, meille tehosi se kun kirjoitin kirjeen. Se oli hyvä ratkasu, koska sain siinä kertoa omat tunteeni ilman keskeytyksiä ja ärsyttäviä välihuomautuksia. Siitä alkoi jonkinlainen keskustelu, kun kysyin mieheltäni mitä mieltä hän on asioista. Sanoin että näin ei voi jatkua... Olisiko teille apua sellaisesta?

Toisaalta jos et vaan enää jaksa, niin onko se ero sitten ainut vaihtoehto... olen myös miettinyt tuota yksinhuoltajuutta, saisi varmasti paljon enemmän aikaa itselleenkin. Mutta lasten takia haluan yrittää ja toki myös itsenikin. Älä jää huonoon parisuhteeseen, lyhyt elämämme ei ole sitä varten! Mutta suosittelen kokeilemaan ensin sitä terapiaa, vaikka muutaman kerran. Ei jää itselle ainakaan sellaista oloa, ettei yrittänyt tarpeeksi.

Tulipa sekavaa tekstiä näin aamutuimaan

 

No mä olen miettiny että pitäiskö hakea itelle ensin jotain keskusteluapua... Mä pikku hiljaa pääsen jaloilleni, viime kesänä tuli bur out ja lievä masis, tosi masentuneena kaiken uskoinkin olevan mun syytä. Nyt alkaa kirkastumaan että ei kaikki mistä mies mulle ja lapsille huutaa ole meidän syytä. Kuten juhannuksena hän huusi meille kun itse unohti sadekamppeensa kotiin. Me kuulemma ollaan lasten kanssa niin hätäsiä lähteämään että hän ei ehdi pakata kunnolla. Miten kummassa mä sitten ehdin pakkaamaan omat ja kahden lapsen kamat ja herra ie ehtis omiaan kerätä... Tää on vaan yksi kohtaus elämästä, näitä on viime vuosina ollut useita, lähtien uhkailusta jos pillua tipu hän lähtee vieraisiin

 

Hae ensin itsellesi apua, varmasti helpottaa juttelu ammattilaisen kanssa. Ja sitten yritätte yhdessä saada asiat kuntoon, jos yritätte..

Ei hitto, mä en jaksais kuunnella tuollaista uhkailua että vieraisiin lähtee jos ei kotoa saa! Se ois mulle kyllä viiminen niitti, jos oma mieheni alkais niin uhkailemaan. Meillä on seksistä monesti riitaa. Mies ei tajua, että ei mua illalla huvita mikään, jos päivällä ensin saa kuunnellla kiukkuavaa ukkoa. Sen verran pitkävihanen oon Sitäkään ei tunnun ymmärtävän etten kykene seksiin, jos oon vähänkään loukkaantunut. Mutta luojan kiitos se ei ole koskaan alkanut uhkailemaan, että hakisi muualta sitä.

Joka asiassa oon yrittäny tulla miestä vastaan, ymmärtää sitä, sovitella, tehä kompromisseja jne.... mut aina vaan samaa p****a saa niskaan, taas tänään sen huomasin!

 

Mä sain tänään "uhkauksen" mies siis sanoi että ei kestä tätä tilannetta (no ei kukaan....) ja että mulla on sunnuntai iltaan asti aikaa miettiä mitä mä elämältäni haluan. No kysyin että mitä se haluaa niin kuulemma onnellisen perheen. Eipä silläkään olllut siihen taikasanaa miten tästä onnelliseksi perheeksi muututaan. Mä nyt illan oon märissy ja miettiny ja raukka kun olen niin en ovet paukkuen lähde, katotaan se terapia, yksilö tai pari, ja mietitään sitten.... Mä en oikein itekään ymmärrä miten tähän on tultu, 8 vuotta istten oltiin niin ihastuneita ja rakastuneita ja nyt ollaan valmiita eroon. On niin omituinen olo.

 

Voimia sulle! Varmasti hankala tilanne teillä.. toivottavasti tulis onnellinen loppu, oli se sitten ero tai yhdessä olo. Tärkeintä, että itse on onnellinen!

 

Kiitos! Ja tsempit sinnekin, miten päin asiat kääntyy.... Noh, pitää ny pohtia ja ihmetellä. Eihän tää tilanne tälläsenäkään voi jatkua.

 

Asiat tuntuu taas niin mahdottomilta ja vaikeilta, ja sainkin vihdoin soitettua eri paikkoihin mistä voisi saada parisuhdeneuvontaa... mikään paikka ei ole heinäkuussa auki! :/ Eli elokuuhun asti pitää kärvistellä. Mies ei yhtään ymmärrä, miltä minusta tuntuu ja miksi. Syyttää, kun haluan luovuttaa. Olenkin luovuttamassa, kun yritän soittaa apua(?)... Minusta se on halua jatkaa ja selvittää ongelmat. Kohta pääsee pari kirosanaa kyllä.

 

Joo tää kesä on ihan perseestä kun kaikki on kiinni Mä soitan varmaan maanantaina yksityiselle suoraan, mullahan on sunnuntaihin aikaa miettiä mitä mä haluan. Toisaalta tekis mieli heittää hanskat tiskiin mutta en mä halua ehkä viuelä luovuttaa. Sitä mä mietin että miten mä saan halun miestä kohtaan takasin? Ei tee mieli olla sen lähellä ollenkaan...
Yksi asia mikä vaivaa niin se että musta tuntuu että mä olen (taas) veto vastuussa. Siis mun on päätettävä mitä tehään. Vähän sama mitä arjessa, mä hommaan lapsenvahdit, mä suunnittelen lomareissut, mä venkslaan aikataulut sen mukaan miten MUILLE käy. Jotenkin tympäännyttää tää tunne, ihan siis sellanen vetojuhta olo. Okei, mä myönnän että mies tekee kovasti töitä ja tuo leipää pöytään mutta onko mun sen takia suostuttava kaikkeen? NOustava lasten kanssa pyhät ja arjet aikasin että mies saa levätä, suunniteltava omat menoni sen mukaan että saaan jonkun kaitsemaan lapsia, itse oltava se joka on aina hälytysvalmiudessa... Sori, sekavaa sepustusta mutta niin on nää ajatuksetkin sekavia.

 

Asiat tuntuu taas niin mahdottomilta ja vaikeilta, ja sainkin vihdoin soitettua eri paikkoihin mistä voisi saada parisuhdeneuvontaa... mikään paikka ei ole heinäkuussa auki! :/ Eli elokuuhun asti pitää kärvistellä. Mies ei yhtään ymmärrä, miltä minusta tuntuu ja miksi. Syyttää, kun haluan luovuttaa. Olenkin luovuttamassa, kun yritän soittaa apua(?)... Minusta se on halua jatkaa ja selvittää ongelmat. Kohta pääsee pari kirosanaa kyllä.

Katso ihmeessä Kataja ry sivut. Voin suositella Rikasta minua viikonloppu kurssia. Kurssi toki maksaa jonkun verran mutta sisältää aamupalat, kahdet ruokailut, päiväkahvit, majoitukset ja kurssin. Älkää luovuttako vielä. Meilläkin mietittiin eroamista ja molemmista tuntui etei enää tiedetä mitä halutaan. Eikä oikein olisi jaksanut tehdä mitään. Mutta kurssi antoi todella positiivisen sysäyksen meille. Nyt ollaan valmiit menemään Katajan toiselle kurssille.

Töitä vaatii nämä parisuhdeasiat, eikä yksi kurssi kaikkia solmuja avaa. Mutta antaa paljon hyvää. Kurssilla keskityttiin positiivisiin asioihin. Siellä ei kaiveltu negatiivisia asioita tai menneitä asioita. Mutta sai hyvät vinkit miten jatkaa ja parantaa asioita. Mikään muutos ei hetkessä parannu.

Solmuja parisuhteessa kurssia mietimme myös vuosi sitten, mutta sille emme menneet. Sekin voisi olla hyvä eli katso Katajan sivuilta. Myös Vuorovaikutustaidot parisuhteessa kurssi.

 

Meillä ei taloudellinen tilanne anna periksi lähteä maksullisille kursseille ja taisivat olla melko kaukanakin. Matkatkin sisi maksaisivat... Harmi, ei olisi kuulostanut pahalta tuommonen kurssi. Nyt kuitenkin ihka ensimmäinen solmu aukesi, mies on hakemassa itselleen apua ja parisuhdeneuvontaan olemme menossa heti elokuussa. Emme siis todellakaan ole luovuttamassa, vaikka välillä siltä tuntuukin!

 

Mä tilasin meille ajan perjantaille, yksityionen (maksaa maksaa ja ukkokin joutuu olemaan töistä poissa keskellä päivää)


Juu ja mulla on menkat myöhässä. Voi vittu. Toivottavasti resssin ja helteiden vika.

 

Criminal Mind: Mites teillä menee, oliko perjantain käynnistä yhtään apua??

 

NO mä en tiiä oliko apua... Mennään vielä uudelleen. Ekan kerran saldoa oli se että terapeutin mielestä me riidellään kuin 5-vuotiaat eli syytellään ja huudetaan tai minä mökötän. Meillä on selvästi paljon vihaa toisiamme kohtaan (mies ei tätä myöntäny) ja minä olen selkeästi masentunut ja terapeutti suositteli mulle psykiatri käyntiä että saan lääkityksen kohilleen (olen syöny cipralexia jonkin aikaa kun ensin tuli työ uupumus ja sit masis) Mulla jäi sellanen maku suuhun että tää on mun päässä tää koko vika (masentuneet syyttääkin aina itteensä) ja miehen mielestä siellä ei kyllä mitään opittu. Kaikkeen mieskin siellä vastaili "en tiiä" ja "ei oo mitään vikaa" Ehkä sitten ojs mä käyn itekseen niin saan jotain järkeä tähän asiaan, suoraan sanottuna mulla on niin sekva olo että mä en kohta tiedä edes mikä on ylhäällä ja mikä alhaalla. Ehkä tää sit on vaan mun vikaa.

 

No nih, mä kävin siellä psykiatrilla juttelemassa tänään. Lääkitys ok, en ole ihmeemmin sairas. Psykiatrin mielipide on etttä mä en voi koko parisuhteen ongelmia ottaa niskoilleni, vain 50 % musta aika ihanasti sanottu Mä olen nyt sitä mieltä että tätä vatvotaan vielä parisuhdeterapiassa ja sitten katotaan mihin suuntaan suttaantuu. Toivoa täynnä tänään.