Suhde hiipumassa

[vai jo hiipunut]

En tiedä edes mistä aloittaa.
Tuntuu jotenkin pahalta ilta toisensa jälkeen vain mielistellä ja pyöristää mielipiteitänsä. Sanon rakastavani vain että pääsisin helpommalla eikä taas tarvitsisi istua pitkälle aamuyöhön murehtimassa. Vaimoani kestän vielä yhteisien lapsiemme takia. Muuta yhteistä meillä ei sitten enää tunnu olevankaan. Viikolla riitelyä ja väittelyä vielä toistaiseksi jaksaa, mutta rasittaa se jo lapsiakin. Viikonloppuisin kaikki menee sitten jo yli. Riitoja tulee ajan käytöstä, kotimme puhtaudesta, tavaroiden paikoista, ja kaikesta mistä yleensä vähänkin vain tulla voi. Olen henkisesti niin väsynyt tilanteeseen. Ainuttakaan päivää ei selvitä ilman kinaa tai riitaa. Saan usein kuulla, että syy riitoihin on yksin minussa. Minä puen lapset väärin, siivoan väärin, käytän astianpesukonetta väärin, pukeudun pihalle lähtiessäni väärin, taittelen pyykit väärin ja niin edelleen.
Tiedän, että on väärin ajatella näin, mutta kesä onnellisin hetki on, kun vaimoni lähtee aamulla töihin ja minä jään lasten kanssa kotiin. Koko työpäivän ajan ei huutoa, ei stressiä, ei riitelyä vaan normaalia arjen touhua. Pyykkejä, hiekkaa, ruokaa ja päiväunia. Niin surullista .
Alustavasti saan osan elämääni takaisin 19.9.2016. Silloin palautan eroanomukseni yhdellä tai kahdella nimikirjoituksella varustettuna. Tuolloin vaimoni on valmistunut koulustaan ja toivottavasti päässyt työelämään ja uuteen ammattiinsa.
Tuona päivänä tai viikkona se on hän, jonka siirrän menneen elämäni lehdelle ja aloitan uuden lapsieni kanssa. Vielä pitäisi kestää, mutta hyvää kannattaa odottaa. En usko että tässä suhteessa on enää sitä kantavaa voimaa.

 

[,.,.]

No, sinuna en ehkä odottais noin kauaa. Kuulostaa tooosi pitkältä ajalta riidellä joka päivä. Sanoisin, että ennemmin kertarytinä kuin ikuinen kitinä. (Siis niiin helppoa ja viisasta antaa ohjeita!!!) Mutta jaksamisia!

 

[jei]

Miksi odotaa? Lapsillekin kivempaa riidaton arki kuin tuollainen. Vaimosi pitää kyetä ottamaan elämästään sen verran vastuuta että saa hoidettua yksineläjänäkin koulunsa loppuun. Ja voithan sinä siinä auttaa jos niin haluat vaikka eroaisittekin.

Ei kenenkään pidä sietää jatkuvaa tappelua. Vaimollasi lienee joku syy miksi kohtelee sinua noin. Mutta jos hän ei itse kykene tiedostamaan että loukkaa jatkuvasti mollaamisellaan niin ei toivoa paljoa ole. Tietysti ensin suosittelisin vakavaa keskustelua jossa asiat nostetaan oikeasti ja oikeilla nimillä pöydälle. Voit kysyä vaimoltasi miksi mikään sinun tapasi ei vaan riitä hänelle? toisaalta voit kysyä että mikä häntä sinussa ärsyttää noin että saa hänet käyttytymään epäasiallisesti?

Joka tapauksessa, annatte lapsille kamalaa kuvaa siitä miten sitä läheisintä ja tärkeintä saa kohdella. Teillä siinä ei taida olla enää mitään kunnioitusta ja arvostusta. JA se on pahaksi lapselle. Paljon haitallisempaa kuin ero.

 

[fonhf]

Mitään ei ole enää pelastettavissa?
Etkö sä voi puhua vaimollesi suoraan noista tuntemuksistasi? Siis siitä, että olet tyytymätön teidän parisuhteeseenne ja sulla pyörii jo erokin mielessä. Ehkä se herättäisi vaimonkin?

 

[wotwot]

No, sinuna en ehkä odottais noin kauaa. Kuulostaa tooosi pitkältä ajalta riidellä joka päivä. Sanoisin, että ennemmin kertarytinä kuin ikuinen kitinä. (Siis niiin helppoa ja viisasta antaa ohjeita!!!) Mutta jaksamisia!

Mun mielestä taas on hyvä antaa tuollainen takaraja itselleen miettiä asioita ja odottaa että tulisiko muutosta. Useimmat parisuhteet kuitenkin korjaantuu ajan kanssa ja pinnan kireys johtuu ajoittaisesta stressistä.

 

[vai jo hiipunut]

Ei kenenkään pidä sietää jatkuvaa tappelua. Vaimollasi lienee joku syy miksi kohtelee sinua noin. Mutta jos hän ei itse kykene tiedostamaan että loukkaa jatkuvasti mollaamisellaan niin ei toivoa paljoa ole. Tietysti ensin suosittelisin vakavaa keskustelua jossa asiat nostetaan oikeasti ja oikeilla nimillä pöydälle. Voit kysyä vaimoltasi miksi mikään sinun tapasi ei vaan riitä hänelle? toisaalta voit kysyä että mikä häntä sinussa ärsyttää noin että saa hänet käyttytymään epäasiallisesti?

Joka tapauksessa, annatte lapsille kamalaa kuvaa siitä miten sitä läheisintä ja tärkeintä saa kohdella. Teillä siinä ei taida olla enää mitään kunnioitusta ja arvostusta. JA se on pahaksi lapselle. Paljon haitallisempaa kuin ero.

Keskustelu yritykset yleensä törmätään heti, minussa on kuulemma ongelma tai yritän etsiä niitä. Olen myös ehdottanut että menisimme johonkin, jonkun ns. ammattihenkilön kanssa juttelemaan suhteesta, mutta hän ei suostu . Olen muutamaan otteeseen erostakin puhunut ja hän on painostanut minua sillä, että ottaa lapsemme, lopettaa koulun ja jää tuohon nykyiseen ns. matalapalkka hommaan jolloin minulla olisi korkeat elatusmaksut. Tuntuu niin ikävältä, miten ihmeessä jouduimme tälläiseen tilaan . Vielä puolitoista - kaksi vuotta sitten pystyimme asioista puhumaan ja sopimaan järkevästi. Totta kai, molemmissa on jotain vikaa, omaa osuutta en voi yhtään väheksyä. Varmasti tämä ei ole oikein lapsiakaan kohtaan. Olen pyrkinyt saamaan kaikkia lapsia muistamaan, että riidat on isän ja äidin syytä, ei lapsien. Se ei tietenkään ole asiaan mikään ratkaisu, eikä asioita muuta, mutta toivon että eivät syyttäisi itseään meidän parisuhdeongelmista. He kuitenkin ovat minulle se elämän lähde josta oikeasti saa voimaa jaksaa tätä. Vaimo kyllä tykkää puuhaila lasten kanssa totta kai myös. Meidän perheessä ei vaan kaksi tule toimeen, ja ne kaksi on isä ja äiti .

 

["Mai"]

Toi teksti oli kuin omasta entisestä elämästäni. Ja tosiaan päivien paras hetki oli kun mies lähti töihin tai työreissulle. Itse olin opiskelija vielä tuossa vaiheessa ja eron jälkeen opinnot jatkuivat normaalisti. Itse tein lähtöä vuoden verran, lopulta lähdin lapsen kanssa. Lähtö tuli miehen puolen sukulaisille ja hänen kavereille yllätyksenä, sillä mies antoi aina julkisesti kuvan et kaikki on hyvin.

Sinuna en odottelisi paria vuotta, elämä on tässä ja nyt. Tsemppiä!

 

[vilionkka]

En tiedä edes mistä aloittaa.
Tuntuu jotenkin pahalta ilta toisensa jälkeen vain mielistellä ja pyöristää mielipiteitänsä. Sanon rakastavani vain että pääsisin helpommalla eikä taas tarvitsisi istua pitkälle aamuyöhön murehtimassa. Vaimoani kestän vielä yhteisien lapsiemme takia. Muuta yhteistä meillä ei sitten enää tunnu olevankaan. Viikolla riitelyä ja väittelyä vielä toistaiseksi jaksaa, mutta rasittaa se jo lapsiakin. Viikonloppuisin kaikki menee sitten jo yli. Riitoja tulee ajan käytöstä, kotimme puhtaudesta, tavaroiden paikoista, ja kaikesta mistä yleensä vähänkin vain tulla voi. Olen henkisesti niin väsynyt tilanteeseen. Ainuttakaan päivää ei selvitä ilman kinaa tai riitaa. Saan usein kuulla, että syy riitoihin on yksin minussa. Minä puen lapset väärin, siivoan väärin, käytän astianpesukonetta väärin, pukeudun pihalle lähtiessäni väärin, taittelen pyykit väärin ja niin edelleen.
Tiedän, että on väärin ajatella näin, mutta kesä onnellisin hetki on, kun vaimoni lähtee aamulla töihin ja minä jään lasten kanssa kotiin. Koko työpäivän ajan ei huutoa, ei stressiä, ei riitelyä vaan normaalia arjen touhua. Pyykkejä, hiekkaa, ruokaa ja päiväunia. Niin surullista .
Alustavasti saan osan elämääni takaisin 19.9.2016. Silloin palautan eroanomukseni yhdellä tai kahdella nimikirjoituksella varustettuna. Tuolloin vaimoni on valmistunut koulustaan ja toivottavasti päässyt työelämään ja uuteen ammattiinsa.
Tuona päivänä tai viikkona se on hän, jonka siirrän menneen elämäni lehdelle ja aloitan uuden lapsieni kanssa. Vielä pitäisi kestää, mutta hyvää kannattaa odottaa. En usko että tässä suhteessa on enää sitä kantavaa voimaa.

hetkonen,teillä on siis suhteessa ongelma/ongelmia joista ei puhuta ja siksi se purkaantuu noin.tai sitten vaimosi on uupunut/masentunut.

oletko sinä kenties se joka vaikenee,ei puhu tunteistaan? vaikuttaa vähän siltä.

lopeta nyt hyvä ihminen tuo, älä särje vaimoasi ja lapsiasi/lasten perhettä ja varaa aika pariterapiaan, sun teksti saa mun kyyneeleet silmiin koska mun mies teki just noin,valehteli mulle että rakastaa mielisteli,mietti eroa mielessään mä olin lähes tuollainen kuin vaimosi,lopulta mulla oli hetken myös rakkauden tunteet hukassa.

Mutta pääasiassa olin miehelle vihainen koska tuntui että hän ei välitä mun tarpeista yhtään(olin kärsinyt miehen haluttomuudesta parisen vuotta ja siitä ettei asiasta voinut puhua) olin vihainen siitä että mun tunteita ja tarpeita ei otettu huomioon seksuaalisuudessa. jos puhuin että se saa mut tuntee itteni rumaksi ja ällöttäväksi, toivoin että saisin tuntea olevani haluttava ja riittävä,kerroin suoraan että kaipaan kuulla että olen kaunis yms. ja viikko viikolta,kuukausi kuukaudelta ja vuosi vuodelta sain odottaa,turhaan,aina petyin uudestaan. yritin puhua mutta mies vaan istui hiljaa jonka tulkitsin välinpitämättömyydeksi.

lisäksi en ollut 2vuoteen nukkunut kunnolla,en olis oikeesti jaksanut käydä töissä tai hoitaa lapsia tai taloutta,mutta oli pakko. olin masentunut ja uupunut mutta en uskaltanut hakea lääkkeitä. pahinta kuitenkin puhumattomuus

älä tee sitä, asiat voi vielä selvitä. ensi kerralla kun sun vaimosi menettää hermonsa niin halaa häntä ja kysy että mikä on. ei oo vaikeeta osoittaa että välittää.

oletko sä just sellanen että vaimoa antaa sun nukkua aamuisin pitkään,tekee sulle valmiiksi ruokaa yms mutta sä et tee mitään takasin?

 

[vilionkka]

[QUOTE="Mai";28673535]Toi teksti oli kuin omasta entisestä elämästäni. Ja tosiaan päivien paras hetki oli kun mies lähti töihin tai työreissulle. Itse olin opiskelija vielä tuossa vaiheessa ja eron jälkeen opinnot jatkuivat normaalisti. Itse tein lähtöä vuoden verran, lopulta lähdin lapsen kanssa. Lähtö tuli miehen puolen sukulaisille ja hänen kavereille yllätyksenä, sillä mies antoi aina julkisesti kuvan et kaikki on hyvin.

Sinuna en odottelisi paria vuotta, elämä on tässä ja nyt. Tsemppiä![/QUOTE]

sinuna pitäisin suun kiinni sulla on antaa vain sen toisen näkökulma,mutta se ei auta ratkaisemaan ap:n ongelmaa, miksi kannustat pakenemaan ja särkemään lastan perheen? siksi koska sä oot nähny teidänkin suhteen niin musta-valkoisesti etkä ole edes yrittänyt ymmärtää miestäsi! ihan yhtälailla sä oot saattanut olla se joka provosoi enempi tilannetta..mut voihan sitä tok iaina paeta eikä oikeesti selvittää on gelmia kohdata itseään ja kasvaa ihmisenä.

en tarkoita että pitää kärsiä,mutta voi oikeesti tehdä ensiun kaikkensa ja kaikkensa ei tarkoita sitä että istuu tuppisuuna ja koettaa miellyttää

 

["vieras"]

Ehdottomasti naisen kannattaa vaihtaa mies parempaan. Nalkutus on kaikkien naisten perustavaa laatua oleva hyväksyttävä ominaisuus. Miehen osaan kuuluu kestää se.

 

["Vieras"]

Minkähän ihmeen takia olet päättänyt erota kolmen vuoden päästä? Aika typerää. Ei ole kovin reilua vaimoasikaan kohtaan.

Mitäpä jos kyynisen asenteen sijaan ottaisit asian puheeksi, ehkä vaimollasi on paha olla myös ja sen takia tulee tuota valitusta asioista. Itse ainakin huomaan itsessäni, että kun on paha olla, tarttuu tuollaisiin pieniin juttuihin, että jotenkin saa sitä purettua. Eihän se oikein ole, mutta näin käy.

Hukkaat elämäsi, jos elät vain odottaen suurta elämänmuutosta vuosien päästä. Eikö kannattaisi pelastaa nykyinen suhde? Kerro vaimollesi, mitä tunnet, mistä et pidä hänen käytöksessään ja ajatuksista, että ero käy mielessä nykyään koko ajan.

Ehkäpä vaimosi kokee, ettet sinä välitä? Tekstistäsi saa sen kuvan, ettet puhu vaimollesi asioista. Kun omassa suhteessani on mennyt huonosti, olen itse ollut aikalailla tuollainen, mitä kerrot vaimosi käytöksestä. Kun oli paha olla, purkauduin noin. Kun mies ei reagoinut mitenkään, purkauduin vielä enemmän. Ja oli aina vaan pahempi olla, kun tuntui, että toinen ei vaan välitä. Myöhemmin selvisi, ettei mies USKALTANUT puhua, kun pelkäsi että jätän hänet. Ja siitäpä vasta alamäki alkoi.

Kun lopulta saimme keskusteluyhteyden auki (pettämisen kautta, valitettavasti, se nimittäin jätti pahat arvet..), suhde muuttui ihan totaalisesti. Parempaan suuntaan tietysti

 

[Yh-isä]

[QUOTE="Vieras";28673649]Minkähän ihmeen takia olet päättänyt erota kolmen vuoden päästä? Aika typerää. Ei ole kovin reilua vaimoasikaan kohtaan.

Mitäpä jos kyynisen asenteen sijaan ottaisit asian puheeksi, ehkä vaimollasi on paha olla myös ja sen takia tulee tuota valitusta asioista. Itse ainakin huomaan itsessäni, että kun on paha olla, tarttuu tuollaisiin pieniin juttuihin, että jotenkin saa sitä purettua. Eihän se oikein ole, mutta näin käy.

Hukkaat elämäsi, jos elät vain odottaen suurta elämänmuutosta vuosien päästä. Eikö kannattaisi pelastaa nykyinen suhde? Kerro vaimollesi, mitä tunnet, mistä et pidä hänen käytöksessään ja ajatuksista, että ero käy mielessä nykyään koko ajan.

Ehkäpä vaimosi kokee, ettet sinä välitä? Tekstistäsi saa sen kuvan, ettet puhu vaimollesi asioista. Kun omassa suhteessani on mennyt huonosti, olen itse ollut aikalailla tuollainen, mitä kerrot vaimosi käytöksestä. Kun oli paha olla, purkauduin noin. Kun mies ei reagoinut mitenkään, purkauduin vielä enemmän. Ja oli aina vaan pahempi olla, kun tuntui, että toinen ei vaan välitä. Myöhemmin selvisi, ettei mies USKALTANUT puhua, kun pelkäsi että jätän hänet. Ja siitäpä vasta alamäki alkoi.

Kun lopulta saimme keskusteluyhteyden auki (pettämisen kautta, valitettavasti, se nimittäin jätti pahat arvet..), suhde muuttui ihan totaalisesti. Parempaan suuntaan tietysti [/QUOTE]

Miksi käännätte miehen syyksi? Eikös tuossa lukenut, että vaimo ei halua puhua ja selvittää asioita? Saattaahan sillä naisella olla vaikka toinen mies, mutta ei pysty/halua irtaantua vanhasta ja turvallisesta elämästä, ja käyttäytyy sitten noin. Ei olisi ensimmäinen kerta. Tai on tosiaan väsynyt ja masentunut. Eroa en pidä ratkaisuna ongelmiin, enemmän se on luovuttamista. Jos jotenkin ap saisi keskusteluyhteyden vaimoonsa avattua ja antaisi vaimon sanoa ihan kaiken mikä mieltä painaa ilman syyttelyä tai syyllistämistä. Ehkä se siitä sitten. Avioliitossakin on niitä hyviä ja huonoja vuosia, ja parin vuoden päästä voi ollakin taas jo hyvä aikakausi menossa

 

[vilionkka]

http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/40D5B401E55B1785C225748000449ACD?OpenDocument&lang=FI

Tukea parisuhteeseen
Jos parisuhde on solmussa, kannattaa usein hakea apua ja näkökulmaa ulkopuoliselta.

Kompassineula sekaisin
Parisuhteen taipaleen varrelle voi sattua pyörremyrskyjä. Käy ilmi, että puoliso on ollut uskoton, tai itse huomaat rakastuneesi toiseen. Joku perheen ulkopuolinen ihminen tai asia häiritsee perheen elämää niin, etteivät puolisot enää voi hyvin. Kriisejä ja niiden syitä voi olla monenlaisia.

Usein ilmikriisi – asia, josta riidellään tai joka tuntuu erottavan puolisoita - on vain pintakuohuja. Todelliset syyt ja kivut löytyvät syvemmältä. Kannattaa siis kaivaa ja tutkia.
Jos tuntuu, että omin voimin ei päästä selville vesille, kannattaa viivyttelemättä hakea apua. Kirkon perheasiain neuvottelukeskuksen yhteystiedot löydät näiltä sivuilta.

Ennen kuin toteat, että mitään ei ole tehtävissä ja päätät erota, kannattaa hakeutua asiantuntijan puheille. Jos olet vuosikaudet elänyt vaikeassa tilanteessa, voi olla vaikeaa enää luottaa omaan arvostelukykyysi ja tietää, mikä on siedettävää ja mikä ei. Tässä on elämää ja parisuhteita nähneen, myötätuntoisen ihmisen apu tarpeen. Ota siis rohkeasti yhteyttä oman paikkakuntasi perheasiain neuvottelukeskukseen.


kriisi on aina väliaikainen jos kyetään lopulta puhumaan niistä kipeistä tunteista siellä kaiken takana..voi olla että molemmilla on jopa sama tarve tulla kuulluksi,hyväksytyksi,rakastetuksi.. mutta kummallakaan ei välttämättä ole niitä vuorovaikutus taitoja jota vaaditaan asioiden selvittämiseen. joka suhteessa tulee kriisi joskus.. on parempi että jompi kumpi kriiseilee näkyvästi,silloin ongelma on helpompi tunnistaa ja siihen on helpompi tarttua. kaksi sellaista ihmistä jotka pitää tunteet sisällään ajautuu lopulta eroamaan sovussa kun ei ole mitään yhteistä..

 

["mies"]

Pidä hyvä mies pääsi, eihän tuollaista naista kannata katsella pitempään. Ainut neuvoni olisi että lähde heti etkä vasta kolmen vuoden päästä. Tiedän tarkalleen minkälaista on elää tuollaisen naisen kanssa, se syö miestä pikkuhiljaa sisältä..


Mene! Älä katso taaksesi!!

 

["toinen mies"]

[QUOTE="mies";28674392]Pidä hyvä mies pääsi, eihän tuollaista naista kannata katsella pitempään. Ainut neuvoni olisi että lähde heti etkä vasta kolmen vuoden päästä.[/QUOTE]

Olen aika samassa tilanteessa kuin aloittaja. Mutta ei mies voi noin vain lähteä. Se on sama kuin hylkäisi lapsensa. Miehen on lähes mahdotonta saada yksinhuoltajuutta, jos lasten äiti ei ole tuomittu rikollinen ja pahassa huumekoukussa, sekä todistetusti väkivaltainen. Yhteishuoltajuus ei houkutttele, koska lasten pompottelu paikasta toiseen tuntuu pahalta, kuin myös olla ilman heitä joka toinen viikko tms.

 

["niinpä"]

Meillä meni niin, että mä synnytyksen jälkeen olin pitkään allapäin ja todella kamala akka, todella kamala. Mies ei osannut laskea 1+1 vaan antoi tunteidensa kuolla, koska ei jaksanut mun käytöstä. Kun oma pää lopulta tokeni, huomasin pian, että kaikki ei ole kunnossa. Mies valehteli rakastavansa, varmaan, jottei tarvitsisi tapella, mutta kyllä mä sen näin, ettei asiat olleet kunnossa. Lopulta aloin itse tuskastua ja turhautua tilanteeseen ja riitoja alkoi tulla taas koko ajan. Melkeinpä mistä vaan. Tunsin itseni niin loukatuksi ja rikotuksi, kun toinen ei enää välittänyt. Riidat aloitin minä, mutta syy siihen oli henkinen pahaolo, minkä koin, kun toinen ei enää välittänyt. Pattitilanne, mitä enemmän mä riehuin, sitä vähemmän mies koko haluavansa asioita selvittää ja sitä paskempi olo mulle tuli. Lasten takia mies ei suostunut eroamaan. Oletko varma, että vaimosi ei ole aistinut menettäneensä sua jo? Huonompi juttu, jos ei suostu parisuhdeterapiaan... Meillä mies oli se, joka kieltäytyi.

 

[Mollie]

[QUOTE="toinen mies";28674454]Olen aika samassa tilanteessa kuin aloittaja. Mutta ei mies voi noin vain lähteä. Se on sama kuin hylkäisi lapsensa. Miehen on lähes mahdotonta saada yksinhuoltajuutta, jos lasten äiti ei ole tuomittu rikollinen ja pahassa huumekoukussa, sekä todistetusti väkivaltainen. Yhteishuoltajuus ei houkutttele, koska lasten pompottelu paikasta toiseen tuntuu pahalta, kuin myös olla ilman heitä joka toinen viikko tms.[/QUOTE]

Ei se, että sinä saisit yksinhuoltajuuden, tarkoita sitä etteikö lasten äiti saisi heitä tavata; joutuisit yksinhuoltajanakin olemaan lapsistasi erossa.